No onhan tämä aivan heittämällä odotetuimpia pelejä, ykkösosa oli kaikkine puutteineenkin selvästi paras AAA-PS4-peli. Ja koska niitä puutteita ja kankeuksia oli, niin sinänsä jatko-osalle voisi olla kysyntää. Ja samalla vähän epäilyttää, että mitä sieltä tulee.
Tuntuu että Kojima menee entistä lähemmäs elokuvien maailmaan. Ehkä tämä keskittyy enemmän interaktiiviseen elokuvakokemukseen?
Vastaan tämän lainauksen kautta laajemminkin asiaan, en niinkään just tähän mitä
@ippanis sanoi. Mutta siis jotain tämänkaltaista kuulee jatkuvasti. Eli "Kojiman pitäisi olla elokuvaohjaaja, kun selvästi haluaisi tehdä elokuvia" tms.
Ja mielestäni tämä on todella hämmentävä lausahdus. Kyllä, Kojiman peleissä on jo hemmetin pitkään ollut paljon elokuvamaisia välivideoita ja Death Strandingissä pyörii huippunäyttelijöitä.
Mutta kaikissa näissä peleissä Kojima on nimenomaan pyrkinyt viemään
videopelaamista eteenpäin ja haastamaan pelaajia eritoten neljättä seinää rikkomalla. Jokainen voi olla sitten omaa mieltään siitä miten hyvin tässä onnistutaan. Death Stranding on kuitenkin nimenomaan peli, joka pyrkii pohtimaan paitsi ihmisten niin
nimenomaan pelaajien yhteyksiä toisiinsa. Ja sen lisäksi siinä sitten on elokuvista tuttuja naamoja pitkissä välipätkissä. Mutta joka tapauksessa Kojima tekee ja
kokeilee peleissään asioita, joita voi tapahtua vain pelissä.
Ja
tämä on sitten se tyyppi, joka on siirtymässä elokuvamaailmaan?
Kyllä mulle jotain Last of Usia tai God of Waria pelatessa tulee paljon enemmän sellainen olo, että tehkää nyt sitten suosiolla elokuva. Niiden tarinan voi kertoa sellaisenaan elokuvana tai tv-sarjana - jos nyt God of Warin turpaanveto on hauskaa puuhaa.
Ugh. Mutta onpa kiva, että on jotain mitä odottaa!