Edelleenkin kuulostaa aivan totaalisen luotaantyöntävältä tuo season-pelaaminen, että en kyllä tule kokeilemaan sekuntiakaan. Ei kiinnosta pätkääkään alkaa enää uusia hahmoja tekemään jotain aikamääräistä kautta varten. Kehitän hahmojani silloin kun siltä tuntuu, ja pelaan muita pelejä pitkäänkin välissä. Eilen vasta meni Diablon kampanja druidilla läpi, joten jossain vaiheessa täytyy sitten varmaan jatkaa sorcererilla loppuun, kun pelasin sillä ensin vähän reilu 40 levelille, kunnes halusin vaihtelua ja tein druidin, johon tykästyinkin niin, että sillä meni sitten kampanja loppuun.
Jossain välissä pitäisi ehkä myös jatkaa loppupuolelleen kesken jäänyt FFVI loppuun. Se tosin ei oikein juuri nyt ole tuntunut kiinnostavalta enää. Ja Remnant II kun on juuri tulossa, niin taitaava pelaaminen suuntautua sinne ensisijaisesti. Ehkä sitten satunnaisesti Diabloa vielä välipalana.