Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

DiRT Rally

Vastaus: DiRT Rally

Tullut tätä sen verran tahkottua, että aikamoiseks grindaamiseks on tehty tää peli. Olen ajanut yhden sarjan -60 ja -80 luvun autolla. Montako kertaa olette joutunu ajamaan samoja sarjoja uudestaan että saatte ostettua uudempia autoja?

Riippuu tietysti, mitä autoja haluaa ostaa, eli paljonko rahaa tarvitsee aina uuteen. Itse tykkään niistä kalliimmista, eli A-ryhmä, 2000s ja 2010s olivat ne, joita halusin ensin päästä ajamaan. Siitä huolimatta en joutunut ajamaan kuin 1-2 kautta saadakseni aina uuden. Jos nyt muistan oikein, niin yksi kausi pelin mukana lahjaksi saamallani Minillä, jonka aikana sain kerättyä riittävästi rahaa R4-ryhmän Mitsubishiin. Sillä ajoin 2 kautta, jonka jälkeen ostin '01 Imprezan, jolla taas 2 kautta, jonka jälkeen ostin WRC Polon. Sittemmin olen ostellut A-ryhmän Escortin ja 80-luvun Bemarin ja tälläkin hetkellä on tilillä 1,1 miljoonaa. Eli kyllä sitä rahaa kertyy ihan riittävästi!
 
Vastaus: DiRT Rally

En mä ole kertaakaan vielä grindannut yhtään. Kun pääsi Elite tasolle, niin rahaa alkoi puskemaan niin paljon, että olen melkein kaikki autot jo ostellut.
 
Vastaus: DiRT Rally

Thrustmaster T150 ja wheelstand pro haettu ja "asennettu" paikoilleen joten ei muuta kuin törmäilemään puihin :D
 
Vastaus: DiRT Rally

Kysymykseni hautautui edelliselle sivulle eikä kukaan ole vastannut, eli en pysty vaihtamaan vaikeustasoa rallicros osiossa, lukee vaan easy ainoana vaihtoehtona. Pitääkö tuo voittaa asteittain että aina seuraava vaikeusaste avautuu?
 
Vastaus: DiRT Rally

Jos uran puolella ajat niin kyllä, samalla tavalla kuin ralli ja Pikes Peak. Siellä custom racen puolella voi ajaa alusta asti millä vain vaikeustasolla
 
Vastaus: DiRT Rally

Millainen tää on verrattuna alkuaikojen Colin McRae rallyihin. Joskus 98-2000 tää Colin McRae ralli oli itselle kovassa käytössä. Tai siis senaikanen paras ralli.
 
Vastaus: DiRT Rally

No colineita ajettiin jopa näppiksellä, kuten itsekin. Ja tämä on simu, se nyt kertoo jo aika paljon.

Vois verrata ennemmin niin, että WRC-sarja on vähän kuin colin ja Dirt Rally on lähempänä RBR:ää.
 
Vastaus: DiRT Rally

No colineita ajettiin jopa näppiksellä, kuten itsekin. Ja tämä on simu, se nyt kertoo jo aika paljon.

Vois verrata ennemmin niin, että WRC-sarja on vähän kuin colin ja Dirt Rally on lähempänä RBR:ää.

Niinno jos WRC on niinku menneisyyden Colin,ni kyllähä sekin passaa! Kun ei ole autopeleissä mikään pro..WRC 4:Sessa tuli voitettuu MM:ät. Career-moodit on aina kova sana!!
 
Vastaus: DiRT Rally

Harmi kun tuo Dirt Rallyn Rallicross on tehty niin puolittain kun on siitäkin ois saanu hyvän vaihtoehdon kun ois tehty yhtä perusteellisesti kun tuo ralli mitä tää huippu peli sisältää.
 
Vastaus: DiRT Rally

Mitä meinaat tuolla kommentilla? On ne panostanut kunnolla myös Rallicrossiin. Rallycrossin ja mm. Petter Solhbergin palautteen ansiosta koko pelin fysiikat saivat vielä kesken kehityksen ison parannuksen. Myös DS3 on tehty niin lähelle Petterin säätöjä, kuin mies on itse toivonut ja monen muunkin rallycross auton kohdalla on tullut oikeilta kisakuskeilta se palaute.

Virallinen lisenssi löytyy ja kolme oikeata rataa + variaatiot. Kyllä tuohon on panostettu, vaikka kaikki varmaan toivoisi lisää ratoja.
 
Vastaus: DiRT Rally

Onkos konsolifin liiga täysin kuollut kun en ole huomannut pitkään aikaan minkäänlaisia kisoja? Sääli jos näin on :(
 
Vastaus: DiRT Rally

Virallinen lisenssi löytyy ja kolme oikeata rataa + variaatiot. Kyllä tuohon on panostettu, vaikka kaikki varmaan toivoisi lisää ratoja.
Juuri tuo Lisää ratoja on se mitä yritän sanoa. Nuo kolme rataa vaihtoehtoineen alkaa olemaa jo niin päässä ettei joudu opettelemaan enään.
Rallissa taas pätkät vaihtuu koko ajan Customissa olisi mahdollista ajaa samaa pätkää vaikka se 12 kertaa jos haluaa.
 
Vastaus: DiRT Rally

Juuri tuo Lisää ratoja on se mitä yritän sanoa. Nuo kolme rataa vaihtoehtoineen alkaa olemaa jo niin päässä ettei joudu opettelemaan enään.
Rallissa taas pätkät vaihtuu koko ajan Customissa olisi mahdollista ajaa samaa pätkää vaikka se 12 kertaa jos haluaa.
Samahan se on muissakin autourheiluluokissa. Ei siellä formuloissakaan joka viikko vaihdu radat :) ralli ja rallycrossi on eri asia :)
 
Vastaus: DiRT Rally

Nyt on minullakin rallista elite mestaruus taskussa.
Kauteen mahtui turhautumista ja taas kerran manasin alimpaan helvettiin sen tyypin jonka mielestä on ollut loistava idea laittaa monteen ne kohdat joissa ajetaan peilijäällä. Aivan sama mikä auto on alla niin ne on perseestä ja autossa on selvästi täysin väärät renkaat alla.
Toki myös ilon hetkiä tuli koettua montessa kun ekana olleelle iski tekninen vika viimeisellä ek:lla joten minä siirryin 20 sekunnin takaa-ajo asemasta koko rallin voittajaksi.

Valitettavasti myös minulla alkoi montessa ongelmat sillä viikon vanhan thrustmaster t150 setin kaasupoljin päätti, että on jo toiminut tarpeeksi ja päätti alkaa velttoilla.
Pari pätkää pystyin ajamaan vielä ihan ok vaikka se oli puolet löysempi mitä ennen, mutta sitten kaasu alkoi hirttää kiinni. Laitoin 15% deadzonen kaasulle ja taas mentiin..sitten 20%...30%...50% ja kun sekään ei enää riittänyt niin kaivoin rc auton varaosa kassista pätkän johtoa ja sidoin jalkani kiinni kaasupolkimeen.
Noin mentiin sitten seitsemän ek:ta kreikassa + koko wales ja saksa.

Nyt se kaasupoljin makaa vaan pohjassa eli mahtoiko jousi tehdä hitaan kuoleman. En käsittele noita polkimia edes mitenkään kovakouraisesti. Jotain varmaan kertoo se, että monet sanoo noiden polkimien jarrun olevan aivan liian löysä ja itse en koskaan vahingossa polkaise sitä pohjaan. Silti viikossa meni kaasu paskaksi.
Tekisi mieli avata ja katsoa onko jousi vaan poikki sillä mulla olisi tuolla driving force gt ja driving force pro polkimet joten niistä voisi ottaa jousen jos se vaan sopii, mutta jos tuon avaa niin takuu taisi mennä siinä.
Muuten olen kyllä ollut tyytyväinen noihin polkimiin.
 
Ylös Bottom