Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

DJ Hero 2 [X360]

  • Viestiketjun aloittaja J+
  • Aloituspäivämäärä

J+

New Member
DJ_Hero_2.jpg


Julkaisu: 22.10.2010
Alustat: Xbox 360, PS3, Wii

DJ Hero | Koti

Noin vuosi sitten julkaistu DJ Hero oli piristävä poikkeus musapeligenreen ja sen uniikit biisimiksaukset ovat ilman peliäkin aivan upeaa kuunneltavaa, joten kakkososan lähenevä julkistus saa melkeinpä pidättämään hengitystä. Pitkin kesää on vuotanut hiljalleen tietoja uudesta pelistä; ensin julkaistiin artisteja, sen jälkeen biisejä ja lopulta julkistettiin myös se, mitä biisejä päästään tällä kertaa miksaamaan yhteen. Ensimmäinen peli painottui kovasti rap-musiikin puolelle ja tekijät ovat maininneet viimeaikaisissa haastatteluissa, että kakkososaan on koitettu lisätä electronica- ja dance -genren biisien määrää, vaikka myös rap-biisejä on edelleen paljon mukana.

Biisilistaan on koottu yhteen lukuisia menneiden vuosien hittejä, ikivihreitä ja ihan tuoreitakin listahuippuja. Sekoitus vaikuttaa hyvältä ja nopealla kuuntelulla joukossa on myös todellisia helmiä miksauksina. Esimerkkinä heitettäköön seuraavat suurta potentiaalia omaavat miksaukset:

Janet Jackson: Nasty VS Justice: D.A.N.C.E.
Naughty By Nature: O.P.P. VS Jackson 5: ABC
Estelle feat. Kanye West: American Boy VS Chic: Good Times

Ykkösosasta tutut kitarabiisit loistavat kuulopuheiden mukaan poissaolollaan ja hyvä niin - ne olivat selvästi väkisin väännettyjä eivätkä olleet miksauksina edes keskitasoa ja rikkoivat muutenkin koko pelin rytmin. Hyvänä uutisena ykkösosan biisien pitäisi olla tuotavissa kakkososaan, joten kakkosen biisilistaa voi vanhat fanit kasvattaa välittömästi noin sadalla (tutulla) biisillä. Toivottavasti myös törkyhintaiset DLC-biisit ovat tuotavissa kakkososaan.

Kitaratuen poistaminen on korvattu mikrofonituella, ja miksausten aikana sanat kulkevat ruudun yläosassa ja niitä voi koittaa laulaa räpättää mukana. Vielä jäi minulle epäselväksi, onko solistille tehty oma uramoodi vai onko mikrofonituki vain bonuksena; joka tapauksessa mielestäni lisäys on ihan mielenkiintoinen. Myös moninpelimuotoja on lisätty ja onkin toivottavaa, että jatko-osassa Livestä löytyisi pelikavereita vähän enemmän kuin ykkösessä.

DJ Heron vaikeustaso oli mielestäni todella hyvin kohdallaan ja toiseksi vaikein taso onnistui antamaan lähes täydellisen haasteen siinä mielessä, että kun lopulta Groundhogista pamahti viisi tähteä ruutuun, päästi melkein parikymmentä vuotta pelaamista harrastanut aikuinen mies sellaisia riemunkiljahduksia kotonaan, etten muista, mikä peli olisi vastaavaan pystynyt aiemmin.

Jos kakkososan miksaukset ovat ykkösen tasolla ja vaikeustaso on saatu sopivaksi, niin voidaan odottaa jälleen kymmeniä tunteja hupia leikkilevarin ääressä.

Loppuun vielä sekavan näköinen listaus vahvistetuista miksauksista spoiler-tägin alla: (Wikipedia)

"Hot in Herre" Nelly "Regulate" Warren G. featuring Nate Dogg
"Galvanize" Chemical Brothers "Leave Home" Chemical Brothers
"Replay" Iyaz "Rude Boy" Rihanna
"Bounce (Beat Juggle)" MSTRKRFT featuring N.O.R.E. ~n/a ~n/a
"Don't Cha" Pussycat Dolls featuring Busta Rhymes "I Know You Want Me (Calle Ocho)" Pitbull
"Where's Your Head At?" Basement Jaxx "Bonkers" Dizzee Rascal & Armand Van Helden
"Just Dance" Lady Gaga featuring Colby O'Donis "Ghosts N Stuff" Deadmau5
"California Love" 2Pac featuring Dr. Dre "Nothin' on You" B.o.B featuring Bruno Mars
"I Will Be Here" Tiësto featuring Sneaky Sound System "Speed Rail" Tiësto
"Nasty" Janet Jackson "D.A.N.C.E." Justice
"War" Edwin Starr "Waters of Nazareth" Justice
"Informer" Snow "ABC" The Jackson 5
"Hero" Nas featuring Keri Hilson "Get By" Talib Kweli
"Acapella (Beat Juggle)" Kelis ~n/a ~n/a
"Human After All (Beat Juggle)" Daft Punk ~n/a ~n/a
"Midnight in a Perfect World (Beat Juggle)" DJ Shadow ~n/a ~n/a
"ABC" The Jackson 5 "O.P.P." Naughty By Nature
"American Boy" Estelle featuring Kanye West "Good Times" Chic
"Heads Will Roll (A-Trak Remix)" Yeah Yeah Yeahs "Where's Your Head At?" Basement Jaxx
"Love Don't Let Me Go (Walking Away)" David Guetta & The Egg "Low" Flo Rida
"Jump Around" House of Pain "Put Your Hands Where My Eyes Could See" Busta Rhymes
"Axel F" Harold Faltermeyer "Get Busy" Sean Paul
"Galang" M.I.A. "Under Me Sleng Teng" Wayne Smith
"Jungle Boogie" Kool & the Gang "The Message" Grandmaster Flash and the Furious Five featuring Melle Mel and Duke Bootee
"In Da Club" 50 Cent "Get Low" Lil Jon & the East Side Boyz featuring Ying Yang Twins
"I Want Your Soul" Armand Van Helden "Push It" Salt-N-Pepa
"Lollipop" Lil Wayne featuring Static Major "Not Afraid" Eminem
"Twist 'Em Out" Dillinja and Skibadee "Welcome To Jamrock" Damian Marley
"Ridin'" Chamillionaire "Crank That (Soulja Boy)" Soulja Boy Tell 'Em
"I'm Not Alone" Calvin Harris "Show Me Love" (StoneBridge Radio Edit) Robin S
"Push The Feeling On (MK Mix 95)" Nightcrawlers "I Know You Want Me (Calle Ocho)" Pitbull
"Planet Rock" Afrika Bambaataa and The Soul Sonic Force "Push It" Salt-N-Pepa
"LoveGame" Lady Gaga "Heartless" Kanye West
"Black & Gold" Sam Sparro "Love Is Gone" David Guetta featuring Chris Willis
"You Gonna Want Me" Tiga "The Way I Are" Timbaland featuring Keri Hilson
"Say Whoa" A-Trak "Bounce" MSTRKRFT featuring N.O.R.E.
"Pump Up The Volume" M|A|R|R|S "Buffalo Gals" Malcolm McLaren
"Who Am I (What's My Name)?" Snoop Dogg "Oops (Oh My)" Tweet featuring Missy Elliott
"Favorite DJ" Clinton Sparks, DJ Class, & Jermaine Dupri "In The Ayer" Flo Rida featuring will.i.am
"I Can't Live Without My Radio" LL Cool J "The Message" Grandmaster Flash and the Furious Five featuring Melle Mel and Duke Bootee
"Welcome to Jamrock" Damian Marley "A Fifth of Beethoven" Walter Murphy
"Apocalypse (Beat Juggle)" Sparfunk & D-Code ~n/a ~n/a
"California Love (Beat Juggle)" 2Pac featuring Dr. Dre ~n/a ~n/a
"Bonkers" Dizzee Rascal & Armand Van Helden "Omen" The Prodigy
"Groove Is In The Heart" Deee-Lite "Le Freak" Chic
"Pon De Floor" Major Lazer feat. Vybz Kartel "Axel F" Harold Faltermeyer
"In Da Club" 50 Cent "Go DJ" Lil' Wayne
"Love Lockdown" Kanye West "Bad Girls" Donna Summer
"Lollipop" Lil Wayne featuring Static Major "Low" Flo Rida
"I Can't Live Without My Radio" LL Cool J "Good Times" Chic
"I'm Not Alone" Calvin Harris "Blue Monday" New Order
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

Tälläkin pelisarjalla olisi mahdollisuudet vaikka mihin. Odotin tuota ensimmäistä osaa innolla, mutta lopulta biisivalikoima oli minusta aika huono. Ykkösen listalta hyvä oli korkeintaan Prydzin Pjanoo. Tykkään siis kuunnella aikalailla trance/dance-osaston musiikkia ja tuo DJ Hero:n valikoima on pitkälti tuollaisten "baaribiisien" miksauksia. Joka ei toki yllätä kun haetaan valtavirran huomiota.

Joka tapauksessa, kakkonen vaikuttaisi jo selvästi mielenkiintoisemmalta. Deadmau5 ja Tieston mukaantulo vaikuttaa jo hyvältä, vaikka Tiestokin vaihtanut räppiin päin. Armin Van Buurenia peliin odotellessa :)
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

Oli jo keskiviikkona. Eilen tuli testattua ja oli se vaan parhautta. Freestyle skrätsäys ja feidaus tuo taas lisää tekemistä peliin vaikka ei se ykkönenkään tylsä missään vaiheessa ollut. Tuli myös huomattua että kun biisit laittaa playlistiin niin enää peli ei pahemmin lataile biisien välissä. Ehdein juomatölkin ottaa käteen kun jo seuraavan biisin nuotit viuhui ohi ja aluksi luulinkin että ei se edellinen biisi vissiin loppunutkaan.
Jos jotain miinusta pitää antaa niin ykkösen euphoria ja tähti mittarit oli minusta selkeämmät ja paremman näköiset.

Näin ne musa pelit kuuluu tehdä.
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

Lopullista versiota (ei siis demoa) pelanneena voin vahvistaa, että tässä on todellakin onnistunut musapeli. Ykkönenkin oli hyvä, mutta tämä kakkonen pistää joka suhteessa paremmaksi.

Pelissä on panostettu kunnolla moninpeleihin ja myös dlc-matskua on luvassa aimo määrin - päin vastoin kuin mitä ykkönen tarjosi. Musasuhdetta on muutettu ykkösen hiphop-painotteisesta enemmän dancepuolelle ja se sopii minulle loistavasti.
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

Osaatko sanoa onko tässä sitten netin yli pelattava co-op muoto kuten esim guitar heroissa? Vai vieläkö molemmat soittaa täysin samat nuotit kuten ykkösessä? Ja jos on niin voiko molemmat valita sen vaikeustason jonka haluaa? Tuo oli ykkösessä ryssitty niin pahasti kun ensin piti valita vaikeustaso jolla haluaa pelata ja sitten etsittiin seuraa vain sillä tasolla pelaavista.
Homma hoidettu guitar heroissa miljoona kertaa paremmin. Hyvä jos dlc kamaa on tulossa, mutta toivottavasti hinta on pikkasen alhasempi mitä ykkösen paketeilla. Pakkohan ne silti varmaan ostaa on vaikka hinta samana pysyisikin jos laatu pysyy samana mitä ykkösen dlc paketeissa.
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

Pakko tulla hieman hehkuttamaan tätä, erittäin mainio peli kyllä. Aikaisempaa DJ Heroa tuli muutaman kerran pelattua kaverilla, ja olihan tuo mukavaa, mutta jotain jäi silti kaipaamaan. Kakkoseen on saatu mukavasti enemmän fiilistä. Tuntuu edes hiukan siltä, että itse vaikuttaisi biisin kulkuun.

Hämmästyttää kyllä tämän pelin hinnoittelu... itse ostin tuosta Discshopin tarjouksesta, runsaat 30e postiin kannettuna, sis. dekki, DJ Hero ja DJ Hero 2. Eilen tuli käytyä Kodin 1:ssä, ja siellä 129e. Luultavasti tulee toinen dekki ostettua, jos sopivaan hintaan tulee vastaan.
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

Hämmästyttää kyllä tämän pelin hinnoittelu... itse ostin tuosta Discshopin tarjouksesta, runsaat 30e postiin kannettuna, sis. dekki, DJ Hero ja DJ Hero 2. Eilen tuli käytyä Kodin 1:ssä, ja siellä 129 e. Luultavasti tulee toinen dekki ostettua, jos sopivaan hintaan tulee vastaan.

Hot tip: Osta DJ Hero ykkösversion bundle, mukana tuleva dekki on identtinen ja toimii myös kakkosversion kanssa. DJ Heron ekan osan bundleja on näkynyt mm. Citymarketeissa ruhtinaalliseen 15e hintaan viime viikkoina.
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

... itse ostin tuosta Discshopin tarjouksesta, runsaat 30e postiin kannettuna, sis. dekki, DJ Hero ja DJ Hero 2.
Ykkönenkin mukana? WAT? Tuleeko se ihan paketissa mukana, vai onko kyseessä jokin latauskoodi, jolla ykkösen zipaleet saa siirrettyä DJ Heroon 2:een?

T: Itsekin sen 29,95 e tuohon settiin laitoin, mutta pakettia ei ole vielä näkynyt.
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

Ykkönenkin mukana? WAT? Tuleeko se ihan paketissa mukana, vai onko kyseessä jokin latauskoodi, jolla ykkösen zipaleet saa siirrettyä DJ Heroon 2:een?

T: Itsekin sen 29,95 e tuohon settiin laitoin, mutta pakettia ei ole vielä näkynyt.

Tänään tuli meikälle Discshopista tuo paketti. Sisälsi Dj hero ykkösen, kakkosen ja dekin. Molemmat tulee ihan normi levyversiona , tosin takakannen oikeassa alareunassa lukee Not for resale :). Huippu peli, ostoa en kadu ollenkaan. Ykkönen on mahtikamaa, ja kakkonen kuulemma vain parempaa.
Edit. Nettipeliä voin tulla kokeilemaan jos joku haluaa. Inviteä vaan kehiin.
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

Tänään tuli meikälle Discshopista tuo paketti. Sisälsi Dj hero ykkösen, kakkosen ja dekin. Molemmat tulee ihan normi levyversiona , tosin takakannen oikeassa alareunassa lukee Not for resale :). Huippu peli, ostoa en kadu ollenkaan. Ykkönen on mahtikamaa, ja kakkonen kuulemma vain parempaa.
Edit. Nettipeliä voin tulla kokeilemaan jos joku haluaa. Inviteä vaan kehiin.
Sama setti, ostin siinä vaiheessa kun Discshopin hinta oli 49,95e. Nyt on sit 2kpl DJ Hero 1 pelejä hyllyssä, mutta eipä siinä mitään. Jos jollain on DJ Hero 2 setti ja haluaa myös ykkösosan, niin pistäkää viestiä. Luovun toisesta kopiosta postikuluja vastaan :)

Mielummin olisin kyllä ottanut ykköosan biisit kakkoseen esim. ilmaisena DLC:nä, koska kakkosessa on menurakenne selkeämpi + enemmän vaihteluita ykkösosaan verrattuna.

Boxraz, laitan inviteä kunhan lyön XO:n tulille seuraavan kerran!
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360]

Minutkin voi lisätä kaverilistalle pistevertailuja ja nettipeliä varten, laittakaahan sitten myös niitä haasteita pelin sisältä niin saa nuo achit pois kuleksimasta. :)
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360 - 22.10.2010]

Tulipa sitten ostettua toinenkin dekki, kun Stockalla oli 20e hintalapulla varustettuna. =)

Mitenkäs porukalla sujuu Hard vaikeustason kanssa? Normaalilla saa mistä tahansa biisistä viisi tähteä, eikä tarvitse edes rewindeja käyttää. Sitten kun vaihtaa vaikeammaksi, niin pelaaminen ei tahdo sujua ollenkaan. Parempi varmaan pysyä normaalissa, pystyy sitten nauttimaan musiikistakin.
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360]

Tilasin tolla 29,95€ hinnalla ja mukana tuli kumpikin dj hero.. Mukavaa ajanvietettä, vielä pikkuhiprakassa soitella kunnon musavehkeillä. :D

Mullaki menee tuo normaali melkein joka biisillä viidelle tähelle, Hardia en oo ees uskaltanu kokeilla :D

Voi lisätä kaveriksi gamertagilla Hinuska
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360]

Tuntuu paljon helpommalta kuin ykkösosa, koska biisit ovat pitkiä, rewindit menevät kauemmas taaksepäin ja power deckit helpottavat pisteiden saantia. Aloitin mediumilla, mutta vaihdoin kai ekan kaupungin jälkeen hardille ja nyt kolmas kaupunki menossa ja eilenkin taisi olla yksi biisi, jossa ei ollut biisi edes kunnolla alkanut kun oli jo rewindin jälkeen kolme tähteä ikkunassa. Aika paljon saa mokailla, että jäisi neljään tähteen.

Laitan tästä ketjusta muutamalla pian kaveripyyntöä.
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360]

Tuli napattua peli tuolta discshopin alennuksesta, sai siitä hyvän lahjan kaverille, kun pidin DJ Hero 2:sen ja annoin ohjaimen ja mukana tulleen DJ Hero 1:sen kaverille :D

Mutta nyt alkaa olla Empire-moodi lopussa, pari vikaa DJ Battlea ja setlistiä Ibiza: Encoresta avaamatta. Aloitin pelin kylmiltään expertillä ja kaikki biisit menny 3-5 tähteä, useimmat 5 tähteä aika kevyestikkin. Tänään sai tuon Galvanize Remixinkin jollain neljännella yrityksellä 5 tähdelle. Aika paljon helpommalta tuntuu tämä kuin DJ Hero 1, mutta peli on mukavamman näköinen ja soundtrack on paaaljon paremman kuuloinen kuin ensimmäisen vastaava. Freestylaaminenkin on paljon paremmin toteutettu, uudet lisät piristävät peliä kummasti.

E: Tuli DJ Hero 1:ssä vedettyä sitten Groundhog Expertillä 5* just äsken XD
EE: Ja nyt on kaikki biisit kummassakin DJ Herossa 5* Expertillä :p
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: DJ Hero 2 [X360]

Vaikka tämäkin sankarisarja sai jo kirveestä, on ainakin yksi biisipaketti vielä tulossa:

SANTA MONICA, CA – February 15, 2011 – It may be cold outside, but budding beat chemists, singing sensations and all their friends can heat up their decks with three exclusive additions to DJ Hero® 2’s award-winning mix list, Activision Publishing, Inc. (Nasdaq: ATVI) today announced. While Australian electronic music act Pendulum is on tour with Linkin Park, gamers will be able to experience hits off their newest chart-topping album, Immersion, in an all-new way. Virtual DJs can spin, scratch and sing to the best soundtrack in entertainment with three new tracks:

Pendulum Mix Pack (Available now):
· “Watercolour”
· “Set Me On Fire”
· “Salt In The Wounds”
 
Vastaus: DJ Hero 2 [X360]

Scratcheja tehdessäni bundleni ottaa häikkää ja katkaisee scratchin jostain kumman syystä. En tiedä onko sitten kyseessä bundlen kosketushäiriö vai mikä. Onko kellään muulla esiintynyt samanlaista häikkää?
 
Ylös Bottom