KKorkki
Toimitus
Rohdon on virrattava! Spice Wars on parasta Dyynisotaa vuosikymmeniin.
Viime keväänä ennakkoarvosteltu Dune: Spice Wars on saatu vihdoinkin takaisin työpöydälleni intensiivisen roolipelisyksyn jälkeen. Tuotantoversioon palaaminen kannatti, sillä toiminta on kehittynyt melkoisesti sitten viime vilkaisun.
[[{"fid":"93757","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":2160,"width":3840,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Vähän kerrallaan kylät kääntyvät pelaajan puolelle.
Multipaskausta etanavaihteella
Klassisen ysäri-Dyynin tavoin Spice Wars on reaaliaikainen strategiapeli, mutta silkan toimintakliksuttelun sijaan kyseessä on ennemmin pienimuotoinen 4X-peli, jossa yhden tehtävän aikana ehditään sotimisen ohella myös hallinnoida kyliä, kehittää teknologiaa ja pyöritellä jos minkälaista resurssia sekä diplomatiaa.
Voitto ei ole kliksuttelunopeudesta kiinni, sillä yksinpelissä ajan vauhtia on mahdollista säätää pauseen asti. Käytännössä itse pelasin ison osan ajasta maksimivauhdilla, sillä sotilaat liikkuvat sen verran rauhalliseen tahtiin, että keskimääräisessä pelissä jää aikaa tilanteen reflektointiin.
Sinänsä liikkuvia osia riittää. Perusidea ei ole muuttunut kriittisen paljon ennakkoversiosta, joten vipstaakeja on monta. Kenttä on mahdollista voittaa lukuisilla tavoilla: valloittamalla, politiikalla, kulttuurivoiton kaltaisella hegemonialla tai taloudellisesti. Kukin näistä lähestymistavoista on melko erilainen, ohjaten erityisesti rakentamisen painopistettä eri suuntiin.
Yksittäisen muutaman tunnin mittaisen kartan läpäisy noudattaa tyypillistä kaavaa. Ensin lähialuetta kartoitetaan lentoaluksilla, sitten lupaavimmat kylät valloitetaan tai maanitellaan omalle puolelleen. Alueille voi rakentaa vain rajoitetun määrän rakennelmia, joten tasapainoilua talous-, sotilas- ja yhteiskuntarakennelmien välillä on tehtävä aktiivisesti. Lopulta kehitys on ohjattava kohti itselleen mieluista voittotavoitetta.
[[{"fid":"93758","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":2160,"width":3840,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Istu ja pala!
Osakekauppaa ja terästettyä teetä
Yksittäisten skenaarioiden lisäksi mukana on kevyt kampanja. Valloitukseksi kutsuttu kampanjatila on neutraalin positiivisella tavalla tuulahdus 90–luvulta, jossa strategisella kartalla valitaan seuraava alue valloitettavaksi, ja itse valtaus tehdään normaalina skenaariotaisteluna. Variaatiota toki löytyy, esimerkiksi osa tehtävistä sisältää runsaita ja vaihtelevia rajoitteita, mutta minkäänlaisia kustomoituja erikoistehtäviä ei ole tarjolla.
Sen sijaan ryhmittymävalikoima on laajentunut. Nyt sovinnollisten Atreideksen ja sotaisan Harkonnenin ohella mukana ovat salakähmäiset salakuljettajat, aavikolla tehokkaat fremenit, diplomaattinen Corrino ja suojapaikkoja rakentava Ecaz. Näistä Corrinon sukuun pääsee tutustumaan parhaiten lukemalla viime vuonna ensi kertaa suomennetun kirjan Dyynin lapset.
Uusia merkittäviä mekanismeja ovat taloudellinen voitto ja salamurhat. Kylmällä käteisellä on mahdollista ostaa CHOAM-yhtiön osakkeita. Saamalla 50 % niistä määräysvallan on voitto plakkarissa, ja sitä ennen osakkeet tuottavat erilaisia pieniä bonuksia. Myös vakoilun roolia on vahvistettu, sillä oman elämänsä GRU-johtaja voi terästää vastustajan johtajan teetä tai kalsareita, aiheuttaen suoran sotilastappion. Vastavakoiluun on siis syytä panostaa.
[[{"fid":"93759","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":2160,"width":3840,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Taidokkaalla diplomatialla Maaraati tarjoaa pelaajalle merkittäviä etuja.
Voitto, keinolla tahi toisella
Tässä arvostelussa keskityn vain yksinpelin ominaisuuksiin. Suhteellisen kevyen yksinpelitilan johdosta varsinainen lyhyt- tai pitkäikäisyys syntyy innosta osallistua moninpeleihin. Erilaiset resurssit, voittotavat ja suuri määrä liikkuvia osia indikoi mahdollisuutta melkoiseen metapelaamiseen. Kaikeksi onneksi ilmeisen ylivoimaisia taktiikoita ei osunut silmiini, ja tietokone tarjoaa riittävän vastuksen erilaisia lähestymistapoja vastaan.
Tunnelma ja ominaisuudet ammentavat ilahduttavan hyvin Dyynin uskomattomasta maailmasta. Kohtuullisen monimutkainen 4X-RTS osui itselläni moneen positiiviseen hermoon, luultavasti sen johdosta, että Dyynin maailma on lähellä sydäntäni. Sopiva kompleksisuus on vain eduksi, kunhan tutoriaalit tulee läpäistyä ajatuksella ennen ensimmäisen kierroksen käynnistämistä.
Lopputulos on todellinen onnistuminen, joka ei jää silkaksi Denis Villeneuve -Dyynien lisenssituotteeksi. Spice Wars tarjoilee keskiraskaan kokemuksen, jossa pelaajalla on mahdollisuus lähestyä taistelun voittoa poikkeuksellisen usealla tavalla ollakseen reaaliaikainen strategiapeli. Vain varsinaisen epägeneerisen kampanjatilan puute tiputtaa yhden tähden lopullisesta arvosanasta.
Lue juttu sivustolla...
Viime keväänä ennakkoarvosteltu Dune: Spice Wars on saatu vihdoinkin takaisin työpöydälleni intensiivisen roolipelisyksyn jälkeen. Tuotantoversioon palaaminen kannatti, sillä toiminta on kehittynyt melkoisesti sitten viime vilkaisun.
[[{"fid":"93757","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":2160,"width":3840,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Vähän kerrallaan kylät kääntyvät pelaajan puolelle.
Multipaskausta etanavaihteella
Klassisen ysäri-Dyynin tavoin Spice Wars on reaaliaikainen strategiapeli, mutta silkan toimintakliksuttelun sijaan kyseessä on ennemmin pienimuotoinen 4X-peli, jossa yhden tehtävän aikana ehditään sotimisen ohella myös hallinnoida kyliä, kehittää teknologiaa ja pyöritellä jos minkälaista resurssia sekä diplomatiaa.
Voitto ei ole kliksuttelunopeudesta kiinni, sillä yksinpelissä ajan vauhtia on mahdollista säätää pauseen asti. Käytännössä itse pelasin ison osan ajasta maksimivauhdilla, sillä sotilaat liikkuvat sen verran rauhalliseen tahtiin, että keskimääräisessä pelissä jää aikaa tilanteen reflektointiin.
Sinänsä liikkuvia osia riittää. Perusidea ei ole muuttunut kriittisen paljon ennakkoversiosta, joten vipstaakeja on monta. Kenttä on mahdollista voittaa lukuisilla tavoilla: valloittamalla, politiikalla, kulttuurivoiton kaltaisella hegemonialla tai taloudellisesti. Kukin näistä lähestymistavoista on melko erilainen, ohjaten erityisesti rakentamisen painopistettä eri suuntiin.
Yksittäisen muutaman tunnin mittaisen kartan läpäisy noudattaa tyypillistä kaavaa. Ensin lähialuetta kartoitetaan lentoaluksilla, sitten lupaavimmat kylät valloitetaan tai maanitellaan omalle puolelleen. Alueille voi rakentaa vain rajoitetun määrän rakennelmia, joten tasapainoilua talous-, sotilas- ja yhteiskuntarakennelmien välillä on tehtävä aktiivisesti. Lopulta kehitys on ohjattava kohti itselleen mieluista voittotavoitetta.
[[{"fid":"93758","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":2160,"width":3840,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Istu ja pala!
Osakekauppaa ja terästettyä teetä
Yksittäisten skenaarioiden lisäksi mukana on kevyt kampanja. Valloitukseksi kutsuttu kampanjatila on neutraalin positiivisella tavalla tuulahdus 90–luvulta, jossa strategisella kartalla valitaan seuraava alue valloitettavaksi, ja itse valtaus tehdään normaalina skenaariotaisteluna. Variaatiota toki löytyy, esimerkiksi osa tehtävistä sisältää runsaita ja vaihtelevia rajoitteita, mutta minkäänlaisia kustomoituja erikoistehtäviä ei ole tarjolla.
Sen sijaan ryhmittymävalikoima on laajentunut. Nyt sovinnollisten Atreideksen ja sotaisan Harkonnenin ohella mukana ovat salakähmäiset salakuljettajat, aavikolla tehokkaat fremenit, diplomaattinen Corrino ja suojapaikkoja rakentava Ecaz. Näistä Corrinon sukuun pääsee tutustumaan parhaiten lukemalla viime vuonna ensi kertaa suomennetun kirjan Dyynin lapset.
Uusia merkittäviä mekanismeja ovat taloudellinen voitto ja salamurhat. Kylmällä käteisellä on mahdollista ostaa CHOAM-yhtiön osakkeita. Saamalla 50 % niistä määräysvallan on voitto plakkarissa, ja sitä ennen osakkeet tuottavat erilaisia pieniä bonuksia. Myös vakoilun roolia on vahvistettu, sillä oman elämänsä GRU-johtaja voi terästää vastustajan johtajan teetä tai kalsareita, aiheuttaen suoran sotilastappion. Vastavakoiluun on siis syytä panostaa.
[[{"fid":"93759","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":2160,"width":3840,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Taidokkaalla diplomatialla Maaraati tarjoaa pelaajalle merkittäviä etuja.
Voitto, keinolla tahi toisella
Tässä arvostelussa keskityn vain yksinpelin ominaisuuksiin. Suhteellisen kevyen yksinpelitilan johdosta varsinainen lyhyt- tai pitkäikäisyys syntyy innosta osallistua moninpeleihin. Erilaiset resurssit, voittotavat ja suuri määrä liikkuvia osia indikoi mahdollisuutta melkoiseen metapelaamiseen. Kaikeksi onneksi ilmeisen ylivoimaisia taktiikoita ei osunut silmiini, ja tietokone tarjoaa riittävän vastuksen erilaisia lähestymistapoja vastaan.
Tunnelma ja ominaisuudet ammentavat ilahduttavan hyvin Dyynin uskomattomasta maailmasta. Kohtuullisen monimutkainen 4X-RTS osui itselläni moneen positiiviseen hermoon, luultavasti sen johdosta, että Dyynin maailma on lähellä sydäntäni. Sopiva kompleksisuus on vain eduksi, kunhan tutoriaalit tulee läpäistyä ajatuksella ennen ensimmäisen kierroksen käynnistämistä.
Lopputulos on todellinen onnistuminen, joka ei jää silkaksi Denis Villeneuve -Dyynien lisenssituotteeksi. Spice Wars tarjoilee keskiraskaan kokemuksen, jossa pelaajalla on mahdollisuus lähestyä taistelun voittoa poikkeuksellisen usealla tavalla ollakseen reaaliaikainen strategiapeli. Vain varsinaisen epägeneerisen kampanjatilan puute tiputtaa yhden tähden lopullisesta arvosanasta.
Lue juttu sivustolla...
