Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

E3 2012 (5.6.-7.6.)

Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Sonyn tilaisuudessa fokus tuli ainakin selville, se on pelit. Kaikki näytetty oli suurinpiirtein tiedossa jo etukäteen. Heavy Rainin luoja David Cage kuitenkin onnistui säväyttämään heti kättelyssä, Beyond: Two Souls oli jo tällä näytöllä vaikuttava ilmestys. Syvyyttä löytyi enemmän kuin tusinassa perusräimettä. Hyvän pelin merkki kun henkilöhahmoista halusi heti saada lisätietoa, kuka oli tämä tyttö ja mitä on tapahtunut? The Last of Us oli pelikuvansa puolesta paljon sitä mitä Unchartedin luojalta sopi odottaakin, hetken luuli jo olevansa takaisin tutussa ja turvallisessa. Odotetusti uudesta PS4:sta ei puhuttu mitään ja cross platformia puskettiin vahvasti PSVita <> PS3 -akselilla.
Jep, ihan sellainen peruspätevä, nimenomaan peleihin keskittyvä esitys Sonylta ja hienosti saivat hyödynnettyä myös multiplattareita. Vita olisi ehkä kaivannut vähän enemmän sisältöä ja uusia pelejä; pelkkä crossplay ja AssCod eivät välttämättä riitä antamaan sille sitä paljon kaivattua nostetta. Beyond: Two Souls oli sekin tavallaan vähän vaisu huikean Karan jälkeen mutta joo, riittävän mielenkiintoinen lähtöasetelma kuitenkin eikä tuon hankkimista tarvitse paria pikosekuntia kauempaa epäröidä. PlayStation All-Stars: Battle Royale oli kaoottisesta räimeestään huolimatta yllättävänkin laimea eikä yleisökään tuntunut siihen oikein syttyvän. Ja ihan piruuttaankin on pakko sanoa, ettei se Wonderbook nyt mitenkään susikauhea osuus ollut - kummasti se brittienglanti vain onnistuu kerta toisensa jälkeen kertojaäänenä toimimaan :)
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Ei tosiaan mitään mieltä räjäyttävää ole nähty, mutta autopelien suurkuluttajana virtsailen varmaan hunajaa loka-marraskuun taitteessa. Forza Horizon 23.10 (mukana myös sorapätkiä!) ja kuningas-Criterionin Need For Speed: Most Wanted viikkoa myöhemmin 2.11. Kyllä kelpaa! :)
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

No niin! Nyt on pienet yö-unet nukuttu pitkän yön jälkeen ja aika ristiriitaiset tunnelmat jäi. Omasta mielestä Ubisoft vei potin: Far Cry 3 näytti ihan käsittämättömän upealta, AC3 oli jotain niin mieltä räjäyttävää, Rayman Legends loistavaa settiä, paras stealth-pelin jatko-osa eli Splinter Cell: Blacklist oli järkyttävän upean näköinen ja sitten vielä jymypommi nimeltään Watch_Dogs! Ja sitten vielä tähän pelikasaan yhdistettynä perus-Tobuscus meininkiä niin huh huh!

Sonyn pressi oli kyllä pettymys. Typerää kirja-sähläystä ym. Ainoastaan Beyond ja Last of Us vakuutti.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Ubin pelitarjonta oli kieltämättä huikea ja Tobuscus viihdytti. Ubisoft Montrealilla pitää kyllä kiirettä, kun eikös heidän käsialaansa ollut niin Watch Dogs kuin myös FC3? Helkatin hyvältä näyttivät molemmat ja Watch Dogs oli suurin yllättäjä, joten sai siitä vielä lisäpontta. AC3 räjäytti potin jo Ubin pressissä, mutta Sonyn tilaisuudessa nähty laivaosuus nosti viimeistään maston pystyyn. Splinteri näytti viihdyttävältä, mutta päivänvalo ja ääninäyttelijän vaihtuminen veivät ehkä suurinta terää omasta mielestäni.

EA:n pressi oli aika mitäänsanomaton. Bäfä oli vuodettu jo ja urheilupelit eivät kiinnosta. MOH näyttää tosin paremmalta kuin tylsän scifinen BO2, joten siinä voi olla oikealla markkinoinnilla syksyn yllättäjä FPS-markkinoille. Ongelmana MOHille pidän sitä, että nyt kun kansa sidotaan Premiumilla kolmosbäfän moninpeliin, niin riittääkö yksinpeli syyksi ostaa MOH?

Mikkis oli yhtä surkea kuin nyt parina viime vuonna on ollut tapana. Forza tosin näytti TDU2:lle närhen munat. Gearsin lyhyestä teaseristä nyt ei paljoa kostuttu. Halo 4 sentään näytti todella hyvältä. Tuli jotenkin ykkös-Halo fibat päälle, kun mystisyys ja uuden tutkiminen palaa sarjaan.

Pleikkaripressiä katsoin kirjajuttuun asti, joka nukutti minut. Sitä ennen Beyond vakuutti tarinaltaan, mutta pelillisyys jäi täysin kysymysmerkiksi.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Mjaa, eipä mitään sykähdyttävää tänä vuonna. MS:n pressi oli selvästi huonoin, joskin sieltä sai poimittua mainion South Park: The Stick of Truthin trailerin ja julkaisupäivän, täytyykin pistää varaukseen... Muuten sitten suollettiinkin Kinect-sontaa ja epäkiinnostavampia pelejä toisensa perään.

EA jäi väliin. Jälkeenpäin luettuna ainut kiinnostava nimike on Dead Space 3.

Ubisoftilla aika meh meininkiä. AC3 oli ihan kiva, mutta tuo sarja on kyllä noilla vuosittaisilla jatko-osilla kulutettu niin loppuun, oli tätä osaa sitten kehitetty 3 vuotta tai ei. Far Cry 3 näytti kanssa ihan kivalta, mutta lääniä on taas sen verran, että metsässä tarpomiseen saa luultavasti tympääntyä. Toivottavasti eivät vaan toista kakkososan virheitä. Splintteri ei napannut, ja Watch_Dogs oli vähintään omituinen, mutta ehkä siitä kehkeytyy jotain hyvää. Tähänastisilla näytöillä: ei jatkoon, vaikka nätti peli olikin. Pressin kohokohta oli selvästi Rayman: Legends, vaikka sekin oli yritetty pilata jollain WiiU kärpäsellä. No, kunhan sitä ei PS3 versiossa ole, niin kaikki on hyvin.

Ja sitten se Sony. Alku lähti todella mallikkaasti Beyondin matkassa, joka tarinansa puolesta näytti jälleen kerran mahtavalta, vaikkei gameplayta nähtykään. Sitten luisuttiinkin jo paskapyörremyrskyyn sen kirjan mukana, jonka jälkeen tuli GoW, joka kieltämättä on hieno, muttei ole pelityypiltään koskaan iskenyt minuun. Sitten vielä tämä kaikkien ihannoima ja jo etukäteen suuresti yliarvostettu Last of Us, joka taas näytti aivan Unchartedilta. Uskallan ennustaa putkea, räiskintää, räiskintää, räiskintää, "hiippailua" ja putkea. Ehkä päähenkilöltäkin irtoaa pari nasevaa ja "hauskaa" kommenttia. Minun silmissäni ND menetti otteensa loistavista peleistä PS1 Crashien jälkeen.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Nintendon julkistuksia odotan ihan mielenkiinnolla. Laitteistossa on potentiaalia, mutta pelien kohdalla olen hiukan huolissani. Zombie mätöstä toivon mukaan näytetään oikeaa pelikuvaa.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

igCXm26eeExlA.gif


Klo 19 alkaen.

E3 2012 Live Video - Press Conferences, Interviews, Game Demos - IGN
Nintendo E3 2012 Press Conference - GameSpot.com

KonsoliFIN Chat
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Taisi kolmesta suuresta Sony viedä tämän vuoden E3:n muutaman loistavan yksinoikeuden erolla. Microsoftilla oli tuttuun tyyliin Halo ja kasa multiplattareita, Nintendon pressi oli kyllä surkea. Huono oli kyllä taso tänä vuonna Ubisoftia lukuunottamatta.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Wow.. Aika monta isoa 3rd party peliä toistaiseksi ilmoittamatta kokonaan Wii U:lle. Ainoastaan Ubisoft näyttää tukevan kunnolla.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Minä olen henkilökohtaisesti ensimmäistä kertaa ihan kiinnostunut Nipan tukemisesta lompakollani. Batman, Tekken tag tournament 2 ja Zombie U näyttivät hienoilta(Rocksteady:n luomia Bättiksiä en ole vielä edes varsinaisesti kunnolla kokeillut). Itse asiassa loistavilta, ja nimen omaan toteutuksen suhteen(näytöllistä pädiä hyödynnettiin jännillä tavoilla).

Jossain vaiheessa tämä tulee ostettua, jos Wii U saa kouriinsa enemmänkin Mature tason kamaa.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Nintendolla on aina herätetty huomiota ohjaimella ja nyt se on tabletti. Ei juuri näkynyt edellisen Wiin liiketunnistusohjaimia tämän iltaisessa esityksessä. Sitäkin enemmän padipelaajista tabletilla, yhdessä kosketusnäytön kanssa. Hyvä. Täysin uskottavaa, kunhan vain pelejä riittää. Nähdyn perusteella Ubisoft pystyi tarjoamaan kiinnostavimmat tekeleet, kuten Zombie U. Ei kuitenkaan mitään Goldeneyen luokkaa, joka pistäisi kättä lompakolle jo tässä vaiheessa. WiiU tarvitsee nyt lihaa luiden ympärille meidän silmissä, jotka ei kestetä Super Marioita ja näitä nipan muita pastellinvärisiä sankareita.

Nintendo tahraantuu samaan helmasyntiin kuin Microsoft ja Sony jo aiemmin. Uutta tekniikkaa tuodaan sinne missä sitä ei todellakaan tarvita, kuten Wii Fit ja Sing hyvin osoitti. Aitoa lisäarvoa, ei todellakaan. "Tosipelaajat" on käsitteenä ehkä inflaationsa kärsinyt, mutta kyllä nyt pitäisi puskea vain aitoja ahaa-elämyksiä uuden teknologian mahdollistamana ja nimenomaan tälle porukalle. Television ja tabletin välinen synergia on sitä, kunhan se vain tuodaan oikealla tavalla esille.

1. Sony (Beyond: Two Souls, The Last of Us, crossplay PSVita <> PS3 ym.)
2. Nintendo (mielenkiintoinen yhdistelmä tablettia ja television ruutua)
3. Microsoft (Halo 4)
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Olis voinut Nintendo kertoa vähän enemmän. Julkaisuajaksi epämääräinen "this holiday" eikä mitään mainintaa markkina-alueista, hinnoittelusta tai mahdollisista julkaisupeleistä. Odottelu näköjään jatkuu.

Peleissäkään ei päästy yllättämään, Pikmin on jo pitkään ollut tiedossa, samoin 2D-Mario. NintendoLand varmaan myy kuin leipä (ties vaikka tulisi konsolin mukana), mutta ei riitä syyksi konsolin ostoon.

Sen verran pitää kuitenkin olla eri mieltä Nisupullan kanssa, että etenkin Wii Fitin kohdalla tabletti on ihan loistava lisä. Mahdollisuus kuntoilla ilman tarvetta television käyttöön tuo tukuttain sitä kaivattua lisäarvoa.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Jos joku sattui missaamaan Nintendon tilaisuuden, niin koko pressitilaisuuden voi sisäistää pähkinänkuoressa tämän uutisen kautta:
E3 2012: Nintendon lehdistötilaisuus täynnä Wii U:ta - Uutiset - NintendoFIN

Unohtaa ei sovi myöskään Sonyn ja Ubisoftin tilaisuuksista tehtyjä uutissilmäyksiä.
E3 2012: Sonyn lehdistötilaisuus paketissa - Uutiset - PlayStationFIN
E3 2012: Ubisoftilla täyteläinen pelikattaus - Uutiset - PlayStationFIN

Tietenkin myös Nintendon ennakkostreami, jossa kertoiltiin itse Wii U:sta, löytyy summattuna tästä:
E3 2012: Nintendo aloitti Wii U -paljastukset - Uutiset - NintendoFIN
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Millon tonne e3.nintendo.com:iin on tulossa jotain lisäesittelyjä noista peleistä, kuten Zombi U:sta? Reggie'hän lupaili, että heti tämän show'n jälkeen tulee, mutta eipä näy mitään muuta kuin toi live feedi tuolla.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Millon tonne e3.nintendo.com:iin on tulossa jotain lisäesittelyjä noista peleistä, kuten Zombi U:sta? Reggie'hän lupaili, että heti tämän show'n jälkeen tulee, mutta eipä näy mitään muuta kuin toi live feedi tuolla.

Jos katsoi Nintendon sivujen kautta, niin se striimi jatkui varsinaisen esityksen perään. Siinä oli just noi esittelyt ennakkonauhoitettuina.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Paskat E3:t minun mielestäni. Konsolisukupolven ylikuumeneminen, kehityskustannusten nousu, suurien sarjojen dominanssi sekä muuten vain yleinen saman jauhamisessa kisakunnon ja sikäli motivaationkin romahtaminen näkyvät ja haisevat.

Ubin konferenssissa ladattiin kaksi kiinnostusta herättänyttä nimikettä, jotka olivat tosiaan yllätyksettömästi Watch Dogs ja Far Cry 3. Watch Dogsia joku ehti nimittää Deus Exin ja GTA:n risteymäksi, ja toihan tuo traileri juuri kyseiset pelit mieleen. Maailman animointi ja graafinen toteutus ovat selvästi tämän sukupolven konsoleilta saavuttamattomissa, joten kysymykseksi jää, miten rampoja PS3- ja X360-versiot ovat aikanaan. Siltikään ei tuosta kauheasti voi innostua, sillä demosta paistaa "best case scenario" -leima niin, että olisi ollut hyvä varata sellaiset Gaming Grade -aurinkolasit mukaan videota klikattaessa. On oltava skeptinen sen suhteen, miten saumattomasti maailma aukeaa pelaajalle lopputuotteessa. Eikä demotus sinänsä esittele mitään erityisen uutta; toteutuksen on oltava siis perkeleen hyvä.

Far Cry 3:n demotus vakuutti sikäli, että vapaavalintaisuuden tienviitat hyppelevät innoissaan demottajan valitsemien reittien vieressä. Tuotantoarvot ovat ilmeisesti todella kovat, ja psykedeelinenkin, mielisairauden kanssa flirttaileva juoni vaikuttaa virkistävältä. Hieman ihmetyttää se, että tämä Vaas on nostettu noinkin olennaiseen osaan kaikkea esittelyä, vaikka kyseessä piti olla vain yksi monista pelin keskeisistä hahmoista. Mitään varsinaisesti uutta ei toki tämäkään tuotos näytä tarjoavan.

Gears of War: Judgment ei innosta. Joku NeoGAFissa vertasi sitä ODST:hen, joka ei välttämättä ole ollenkaan hullumpi vertaus. Siltikin, ODST tarjosi minusta selvästi tuoreen lähestymistavan koko Halon pelimekaniikkaan (olkoonkin, etteivät ne soltut sitten niin Chiefiä heikompia olleetkaan), siinä missä noissa Judgmentin demotuksissa näytetään lähinnä Gears of War 3:n lisäsisältöä (tiedetään: ODST:kin oli aluksi sellaista, mutta kumminkin nyt). Gears of War 3 on erittäin kova räiskintäpeli, mutta en minä jaksa siitä kahta kertaa hypettyä.

Netherrealmin uusi peli on keskinkertaisen näköinen. Selvästi ideat vähissä. Batmanin movet on kopioitu Scorpionilta. Resident Evil 6 näyttää kovalta sikermältä kovia action-setpiecejä, mutta neljännen osan tunnelmaa ei trailereista löydy ainakaan. Sitä eivät varmaan kehittäjät lähtökohtaisesti tavoittelekaan, mutta minä tavoittelen. Splinter Cell: Blacklist vaikuttaa heittävän kaikella Splinter Cellin perinteellä lopullisesti vesilintua. Ei minulla mitään emotionaalista sidettä ole vanhoihin SC-peleihin koskaan ollutkaan, mutta tuntuu se jotenkin harmittavan. Conviction on erinomainen peli, jossa tietty aggressiivisuus on jossain määrin perusteltua ja järkevääkin. Michael Ironsiden tulkitseman Fisherin kostomatka on jotenkin johdonmukainen; nyt perinteiden heivaamiselle ei tunnu olevan muita syitä kuin se, että sujuva tappaminen näyttää seksikkäältä. Dead Space 3 on hienon näköinen räiskintä, eli ei nyt juuri kiinnosta.

Halo 4 vaikuttaa helvetin hienolta, ja minulle se on messujen paras kuin myös ehkäpä ainoa varsinainen anti. Jään tietysti sanoistani kiinni välittömästi soimatessani muita pelejä uusien ideoiden puutteesta: eihän niitä löydy kyllä Halostakaan. Mutta minä tykkään Halosta ja Halo tykkää minusta, Halo näyttää hyvältä ja minäkin olen ihan hyvän näköinen. Odotan vihaista Cortanaa innolla.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Olis voinut Nintendo kertoa vähän enemmän. Julkaisuajaksi epämääräinen "this holiday" eikä mitään mainintaa markkina-alueista, hinnoittelusta tai mahdollisista julkaisupeleistä. Odottelu näköjään jatkuu.
No ehkä hieman! Käytännössä sama setti vedettiin jo viime vuonna, jolloin varmistui oikeastaan vain Project Cafen olevan virallisesti Wii U ja että siinä on ruudullinen pädiohjain. Nyt, rapeat vuotta myöhemmin, ei varmistunut oikeastaan mitään muuta kuin se, että Hulua, Netflixiä ja tuubia pukkaa ainakin jenkkilässä. Tällä menolla jos jatketaan, 2013 selviää hinta, 2014 julkaisuaika ja 2015 julkkaripelit... Katsellaan nyt muutama päivä vastaanottoa mutta olihan tuo kyllä siinä määrin jäätävä ja odottamaton esitys, että oudompaa olisi korkeintaan totaalisen paskamyrskyn jääminen kokonaan väliin.
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Huhhuijjaa! Eli nyt on Sonyn esitys katsottu ja rahaa menee ku roskaa... mun on saatava nää kaikki! :D

Eli Microsoftin katson vielä, vaikka kovin paljoa kehuja eivät ole näyttäneet saavan, EA:n ja Ubisoftin omat esitykset, mutta en Nintendoa kun siihen ei ole mitään syytä. Sonyn/Playstationin puolelta poimin ehdottomasti:

1. Assassin's Creed III
2. God of War: Ascension
3. The Last of Us
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Onko kelläkään "varmaa" tietoa Rayman Legendsistä? Jos se on Wii U yksinoikeus, niin sitten kyllä pääsee pitkä itku. Rayman Origins käännettiin jokaisella alustalle, tuntuisi kummalliselta jos jatko-osa olisi vain yhdelle konsolille. Eikai Ubisoft yleensä tee yksinoikeuspelejä?
 
Vastaus: E3 2012 (5.6.-7.6.)

Sen verran pitää kuitenkin olla eri mieltä Nisupullan kanssa, että etenkin Wii Fitin kohdalla tabletti on ihan loistava lisä. Mahdollisuus kuntoilla ilman tarvetta television käyttöön tuo tukuttain sitä kaivattua lisäarvoa.

No periaatteessa kyllä, mutta käytännössä siellä on Wii Fitin pelaajalla se televisio auki. Eri asia, jos tabletin voisi ottaa mukaan vaikka reissuun ja kuntoiluvehkeet samaan kassiin. Matkalla kuntoilua ja tulokset netin yli tai sitten kotiin palatessa takaisin isäntäkoneelle. Kuntoilupeleissä toivoisi näkevän messevää kehitystä, markkinoita kyllä löytyisi jo täältä KonsoliFIN:n sohvakeisareiden keitaasta :D

Nintendo WiiU ei tällä näytöllä vielä aiheuttanut "pakko saada" efektiä. Tarvitaan siis lisää innovaatioita ja Gamescom olisi ollut siihen oivallinen esittelyn mahdollisuus. Pelintekijät kuitenkin ovat paikalla ja toivo lepääkin siellä.

0177_wfu9f.gif
 
Ylös Bottom