Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ehkä kuitenkin hyvä näin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Centauri
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Centauri

New Member
DC oli ja on toki edelleenkin erinomainen pelikone. Itse asiassa nythän viimeistään pelimiehen kannattaisi DC hankkia. Loistavia, edelleen pelattavia pelejä on varmasti pitkäksi aikaa eteenpäin. Shenmuet, Virtua Tennikset, F355, Skies of Arcadia ja monet monet muut ovat edelleen hienoja pelejä kaikilla mittapuilla, saati jos kaveri on pelannut tähän asti vain pleikka ykkösellä.

Onhan noita hienoja pelejä myös uusille konsoleille, mutta DC'ssä on yksi juju, nimittäin hinta. Itse koneen perusvarusteineen löytää etsimättäkin hintaan 50-70, tarvikkeita myöskin puoli-ilman. Parasta on kuitenkin pelit (siis todellisia huippupelejä), joita löytää alkaen muutamalla eurolla, enintään parilla kympillä saa jo käytännössä kaikki.

Mutta jos palaan otsikkon aiheeseen, niin minä olin surullinen silloin, kun Sega päätti lopettaa DC'n myynnin.

Nyt kun katson vaikka XBoxin nykyistä hintaa, niin ei tarvitse olla yhtään surullinen. Segalla ei todellakaan olisi ollut mitään mahdollisuutta tuollaisessa hintasodassa. Sega tuskin olisi enää pystyssä ja sehän taas vaikuttaisi myöskin Segan pelituotantoon.

Ja loppujen lopuksihan me niitä pelejä kuitenkin pelataan, kone on vaan kone. Vaikka sittenkin tuo harmaa loota onkin pirun rakas...;)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Centauri
DC oli ja on toki edelleenkin erinomainen pelikone. ...

... Mutta jos palaan otsikkon aiheeseen, niin minä olin surullinen silloin, kun Sega päätti lopettaa DC'n myynnin.

Naulan kantaan sanottu siellä takarivissä. Tämä päätös tuotannon lopettamisesta oli minulle kimmoke kerätä kaikki PAL-pelit jemmaan. Onneksi niitä ei ollut kuin se 215 kpl, muutoin olisi saattanut tulla suru puseroon. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta hävittää mitään DC-kokoelmastani, päinvastoin - täydennän kokoelmaa puuttuvilla (mielenkiintoisilla) Japsi- ja Jenkki-peleillä.

-=Pacdam=-
 
Itseänikin kyllä surutti :( kun kuulin DC:n valmistuksen lopettamisen. Täytyy kyllä sanoa, että melkeimpä parhaimmat pelimuistot/kokemukset ovat juuri DC:n parissa (Soul Calibur, Shenmue, PSO, jne) ja konsolista en luovu ikinä:) .

Nyt vielä intin jälkeen olen ruvennut taas hankkimaan pikkuhiljaa rompetta DC:hen eli uuden ison muistikortin, Sampa de Amigo + marakassit (KIITOS ja kumarrus Pacdamille), sekä NHL2k2:n amerikan maalta eli kyllä DC:n parissa vierähtää vielä pitkä tovi ja varsinkin kun kummatkin uusista peleistä ovat hubaa vielä porukalla niin a'vot!

Kaverit kun tulee käymään niin ensinpä melkein halutaan pelata jotain Dreamcastin peliä eikä XBoxin eli mitä voimme tästäkin päätellä?!?

Jos et vielä omista Dreamcastia niin hanki se mitä pikimmiten!
 
DC:n ja pelien halpuudessa on se huono puoli, että konetta ei oikeastaan ole järkeä myydä pois, kun siitä ei saa kunnolla valuuttaa. Pieni rahapula kun näyttää olevan tuloillaan olenkin ajatellut ensin myydä ps2:sen pois, ja jättää DC:n. :)
 
Mukavaa nähdä vanhaa "väittely"kumppania herra Centauria pitkästä aikaa.

Olen aivan samaa mieltä. Dreamcastilla jatkamalla Sega olisi haudassa tai sitten päätös multiformaattipolitiikasta olisi jouduttu tekemään myöhemmin ja velkaa olisi vielä enempi.

Ja tosiaan parasta tässä on nuo halvat pelit. Tulotasollani ei olisi ikinä hankittu 60 täysihintaisen pelin DC-kokoelmaa. Nyt hyllyssä on iso kasa korkkaamattomia ilmeisen hyviä pelejä jotka riittävät pitkiksi ajoiksi. Tosin menin tällä viikolla hankkimaan XBoxin. Onneksi ei ole rahaa sen peleihin, joten liika uutuudenviehätys ei syrjäytä DC:tä kunniapaikaltaan.
 
Kuin myös! Ollos tervehditty, sinä Segametsän Aasi Ihaa. Hauskaa kuulla sinustakin pitkästä aikaa. Ei näytä aika pystyvän vanhoihin DChämyihin...

Minullahan kävi niin, että jouduin luopumaan DC'stäni asumuseron yhteydessä. Ja sehän sekoitti päätä enemmän kuin vaimosta ja lapsista ero :D Elämä palailee pikkuhiljaa raiteilleen ja taas on ollut aikaa pelaamisellekin. Sain DC'n takaisin, mutta eikös se heti kyrvähtänyt. Ostin pari uutta huuto.netin kautta, mutta eivät ole ainakaan vielä saapuneet.

Kun nyt katselee esim. xboxin hintaa, niin ei DC'llä olisi ollut mitään mahiksia. Jos esim. Gigantti alkaa myymään xboxia + kahta erinomaista peliä yhteishintaan 199,-, pelien hinnaksi lasketaan vaikka vain 45,-/kpl (vaikka eikös se ole sellaiset 65,- normaalisti), niin itse koneen hinnaksi jää alle sata euroa. Siis tuollainen kone ja hinta alle sata euroa...

Tosin ihan tällä hetkellä näyttää siltä, että Segakin on nyt enemmän keskittynyt helppoihin käännöksiin ja jatko-osiin, mitään ihan ihmeellistä en minä ainakaan ole uutuuksissa huomannut. Missä ovat sellaiset Segan uutuudet, kuin se teki DC'lle?

Vaikka minullakaan ei ollut konetta pitkään aikaan, niin ostelin silti pelejä. Minullakin on iso nippu avaamattomia pelejä, joilla pelailen hyvinkin vuoden verran.

Xbox ja GC tuleva myös taloon pian, odottelemaan 5:n euron pelejä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Centauri

Tosin ihan tällä hetkellä näyttää siltä, että Segakin on nyt enemmän keskittynyt helppoihin käännöksiin ja jatko-osiin, mitään ihan ihmeellistä en minä ainakaan ole uutuuksissa huomannut. Missä ovat sellaiset Segan uutuudet, kuin se teki DC'lle?

Kauhea asia semmonen tulosvastuu. Tosin DC koukutti minut sen verran totaalisesti joihinkin peleihin että jatko-osia suorastaan toivoo.

Tietysti muutama originaali yllätys olisi enemmän kuin paikallaan. Ja ehkä niitä saammekin kun pitkästä aikaa Sega tekee rahaa.
 
Gamecuben Super Monkey Ballissa on munaa. Siinä on originaalimeininkiä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Har*
Kauhea asia semmonen tulosvastuu. Tosin DC koukutti minut sen verran totaalisesti joihinkin peleihin että jatko-osia suorastaan toivoo.

Tietysti muutama originaali yllätys olisi enemmän kuin paikallaan. Ja ehkä niitä saammekin kun pitkästä aikaa Sega tekee rahaa.

Tottahan tuo on. Antaa Segan vaan ensin nousta jaloilleen, jonka jälkeen voidaan taas nähdä vähän enemmän yritystä. Ja onhan siellä todellakin tuo Super Monkey Ball ja tekeehän Visual Concepts ihan ok jälkeä (ei niitä urheilupelejä niin vaan täysin uudisteta), mutta silti... 'Kyllä silloin vaan DC'n aikaan....' :)

Ajan henki on vain ehkä vähän hankala Segalle, sillä massat pitävät äkkiä peliä 'parempana' sen takia, että siinä sankarilla hiukset heiluvat hienommin kuin toisessa pelissä, eikä sellaisiin vähemmän tärkeisiin asioihin kuten pelattavuus tai viihdyttävyys kiinnitetä huomiota ;) Minusta taas kun hiusten heilumisella ole väliä, ellei sitten kyseessä ole hiustenheiluttamispeli.

Eikä minulla mitään suurempia antipatioita jatkiksia kohtaan ole, ei elokuvissa eikä peleissä. Mutta kyllä vaan useimmiten ne isoimmat sävärit tulevat siitä ekasta osasta. Ja kyllä, vaikka en koskaa olekaan kuulunut heihin, jotka elävät vain tulevien pelien odotuksessa, niin Shenmue 3 kelpaa kyllä...:D
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Centauri
Minusta taas kun hiusten heilumisella ole väliä, ellei sitten kyseessä ole hiustenheiluttamispeli.

Pystyn jo näkemään mielessäni millaisen ohjaimen Sega tuollaiseen peliin kehittäisi. :D
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Tonppa
Pystyn jo näkemään mielessäni millaisen ohjaimen Sega tuollaiseen peliin kehittäisi. :D

...ja minä sekä markkinointiosaston että talouspomojen ilmeen, kun Yu Suzuki ryntää huoneeseen: "Sain juuri valmiiksi 5 vuotta kestäneen ja 100 miljardia maksaneen pelin 'Ukugoru kikuju' eli 'Hiljaa heiluu hiukset keväisessä tuulessa kirsikkapuun alla vihreän ruohon helliessä jalkapohjia'. Hiustenheiluttamispeligenren ehdoton ykkönen!". :D
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Centauri
...ja minä sekä markkinointiosaston että talouspomojen ilmeen, kun Yu Suzuki ryntää huoneeseen: "Sain juuri valmiiksi 5 vuotta kestäneen ja 100 miljardia maksaneen pelin 'Ukugoru kikuju' eli 'Hiljaa heiluu hiukset keväisessä tuulessa kirsikkapuun alla vihreän ruohon helliessä jalkapohjia'. Hiustenheiluttamispeligenren ehdoton ykkönen!". :D

Alan sorvaamaan peliin tulevaa ohjainta.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan FrankNyberg
Alan sorvaamaan peliin tulevaa ohjainta.
Onko ohjaimessa mukana standardikokoinen peruukki vai käytetäänkö välineenä omia hiuksia? Kannattaisiko kasvattaa takaisin vanha kunnon hippiletti?

Olisiko peli joku Samba De Amigo tyyppinen rytmipeli mutta musiikkina heavy? Hillitöntä moshaamista jne.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Har*
Olisiko peli joku Samba De Amigo tyyppinen rytmipeli mutta musiikkina heavy? Hillitöntä moshaamista jne.

Ohjain pohjautuu pitkälti sambamarakasseihin. Mukana tulee päälaelle asetettava tärinätunnistin, ja 4500kpl pieniä IR-tunnistimia jotka kiinnitetään omiin hiuksiin tai mukana tulevaan 'Ukugoru kikuju'-peruukkiin joka välkkyy.
Pisteitä saa mossaus korkeudesta, nopeudesta ja siitä kuinka hyvin koko "paketti" pysyy kasassa.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan kerouac
DC:n ja pelien halpuudessa on se huono puoli, että konetta ei oikeastaan ole järkeä myydä pois, kun siitä ei saa kunnolla valuuttaa. Pieni rahapula kun näyttää olevan tuloillaan olenkin ajatellut ensin myydä ps2:sen pois, ja jättää DC:n. :)

Juuri näin toimin minäkin. PS2 peleineen lihoiksi Huuto.Netin kautta, josta näppiin 390 erkkiä. DC riittää todella hyvin vielä pitkäksi aikaa, siitä pitää loistava pelikirjasto huolen.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan FrankNyberg
Ohjain pohjautuu pitkälti sambamarakasseihin. Mukana tulee päälaelle asetettava tärinätunnistin, ja 4500kpl pieniä IR-tunnistimia jotka kiinnitetään omiin hiuksiin tai mukana tulevaan 'Ukugoru kikuju'-peruukkiin joka välkkyy.
Pisteitä saa mossaus korkeudesta, nopeudesta ja siitä kuinka hyvin koko "paketti" pysyy kasassa.

Kuulostaa hyvältä, todella hyvältä. Tuote on siis loistava, mutta sepäs ei nykyään riitä, pitää olla markkinointia.

Ja sehän onnistuu: Pyydetään markkinoinnin konsultointiapua sekä entisiltä Sega Europen markkinointihenkilöiltä että Brion elektroniikan markkinointiosastolta.

He päätyvät, markkinointiguruja kun olevat, seuraavaan multiplatformiformaattiin:

Japanissa peli julkaistaan vain Xboxille. Pelissä tarvittava ohjain maksaa enemmän kuin kolme PS2'sta ja kuusi kännykkää, eikä sitä toimiteta kauppoihin kuin 6kk pelin julkistamisen jälkeen.

Amerikassa peli julkaistaan ainoastaan Gamecubelle. Koska yksi peliä pelannut finninaama pyörtyi sitä pelatessa, peli kiellettiin alle 26-vuotialta. Kumpikin amerikkalaisista yli 26-vuotiaista GC'n omistajista on kuitenkin tällä hetkellä lusimassa lapsiin sekaantumisesta.

Eurooppaan peli tuodaan taas vain ja ainoastaan PS2'lle. Ikävä kyllä siitä puuttuu oikea hertsituki, jolloin rytmissä on mahdotonta pysyä. Myös se haittaa hiukan, että pelin ylä- ja alalaidassa menee valtavat mustat palkit, jotka peittävät sekä pään että jalat näkyvistä.

Vaikka peli on valmis, niin sen kannen suunnitteluun menee kolme vuotta vielä. Ahhh, mutta sitten....kyllä letti heiluu...
 
DC on pelaajien kannalta voittaja ja taloudelliselta kannalta häviäjä. Konsoli - joka ei koskaan kuole. The legend will never die. :D

Hups. Nerver.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
DC käy kyllä kuumana kun suunnilleen joka päivä puolisen tusinaa kamua tulee tykittämään Tennistä ja Rallya sun muita. Ja sitte ne koulussa aukoo päätä DC:n kohtalosta, tekopyhät. Yes, the legendary Will Nerver will never die.:D Se on jännä ku ihmiset jotka ei DC:tä omista, ei kehtaa sitä myöskään kehua..
 
Ylös Bottom