Vastaus: Keitä kriitikoita seuraat/arvostat?
Aki Ahlroth sanoi:
Oletko lukenut Turun Sanomia vai perustuuko mielipiteesi NYT-lehden elokuvasivuilla olleeseen taulukkoon, josta löytyi myös Maskulan antama tähditys (joka ei sinällään kerro mitään kielteisten näkemysten argumenteista)? Maskula on antanut kahta ja kolmeakin tähteä Hollywood-elokuville, joissa on jotain omaperäistä tai muita ansioita. Kaikki muut elokuvat voi täysin oikeutetusti kuitata yhdellä tähdellä. Moni kriitikko painottaa arvosteluasteikon ylläpäätä (neljää ja viittä tähteä) jopa niin, että ei kyetä tekemään pesäeroa klassikoiden ja sinänsä viihdyttävien CGI-iloitteluiden välillä. 5 tähteä on "mestariteos". Mikäli kriitikkojen arvioihin on luottamista, syntyy näitä mestariteoksia kuin sieniä sateella.
Myönnän, että olen vilkuillut enemmän tuota taulukkoa kuin lukenut Turun Sanomia. Se on kuitenkin riittävä kertomaan Maskulan arvostelutavoista. Oikeassa olet, kaikki on kiinni siitä, kuinka arvosteluasteikkoa 1-5 käyttää. Maskula tuntuu olevan ainoa, joka painottaa asteikon pienempää päätä. Kriitikoilla tulisi silti olla jonkinlainen yhteinen linja asiassa. Kerron hieman siitä, miten asiat itse koen:
Harvoin minä, vaikka hyvin kriittinen henkilö olen itsekin, olen edes nähnyt mielestäni yhden tähden elokuvaa. Niitä on vain kourallinen.
Yhden tähden elokuva on yksinkertaisesti onnettoman surkea. On jopa antoisaa mietiskellä kaikessa rauhassa, miksi jokin elokuva oli niin huono. Tässä mielessä surkea elokuva antaa yhtä paljon kuin mestariteoskin - molemmat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Huonoa elokuvaa ei vaan tule katsottua toistamiseen.
Kahden tai kolmen tähden elokuvia ovat suurin osa katsomistani leffoista. Kaksi on yleensä sellainen, jolla olisi ollut potentiaalikin olla kolmen tähden, eli hyvä, elokuva. Joku asia kuitenkin on pilannut sen, keinotekoinen pituus, kliseisyys. Kahden tähden elokuvaa ei muista enää seuraavana päivänä. Kolme tähteä on ns. ok-elokuva. Sellainen, jonka katsottuaan tuntee, ettei aika mennytkään täysin hukkaan.
Neljän tähden elokuva on loistava, elämys. Näitä on aniharvassa. Viittä tähteä en ole muistaakseni antanut koskaan millekään elokuvalle, kun olen omaksi huvikseni elokuvia arvostellut. Esimerkiksi Donnie Darko ja Amadeus ovat kuitenkin lähellä sitä.
Kriitikon arvio perustuu omaan käsitykseen elokuvan hyvyydestä. Olisi täysin järjetöntä sysätä oma, tuhansien elokuvien koulima näkemyksensä syrjään ja antaa The Rockille 4 tai 5 tähteä siitä hyvästä, että se ei ole lainkaan paska elokuva omassa genressään. Elokuvataiteellisilla kriteereillä katsottuna leffa ei ole kuitenkaan mistään kotoisin.
Kerro minulle, mitä ovat elokuvataiteelliset kriteerit?
Hollywood-vastainen leima tulee helposti yksinkertaisesti siitä syystä, että siellä tehdään valtavasti geneerisiä, huonoudestaan huolimatta kansainväliseen levitykseen pääseviä leffoja, joiden katseleminen työkseen alkaa varmasti vituttamaan itse kutakin. Hollywoodissa käsikirjoittajilla ja ohjaajilla ei ole läheskään niin vapaat kädet kuin pitäisi, koska kaupalliseen menestymiseen pyritään toistamalla aiemmin menestyksekkäiksi todettuja kaavoja. Aasialainen, etelä-amerikkalainen ja eurooppalainen elokuva on tässä mielessä mielenkiintoisempi, elokuvien lopputulosten ollessa enemmän ohjaajan kuin dollarin kuvat silmissä käskyttävän tuottajan näköisiä.
Hyvää yleisinfoa niille, jotka eivät asiaa ole miettineet.
Täytyy myös muistaa, että Maskulan sukupolvi kasvoi aikakautena, jolloin ei ollut tietokonetehosteita ja muita vippaskonsteja. Tällöin jouduttiin tekemään vaikutus jollain muulla kuin pyrotekniikalla tai efekteillä. Tarinaan ja henkilöhahmoihin panostettiin keskimäärin enemmän kuin nykyään. Eivät vanhat kriitikot kaipaa tai suuremmin perusta tietokonetehosteista, mutta eivät varmasti tuomitsekaan niitä, elleivät ne syö pohjaa leffan muilta osa-alueilta. Harvassa ovat kuitenkin ne leffat, joita tietokone-efektit erityisesti parantaisivat.
Tässä tullaan taas siihen, kuinka asioita katsotaan ohuen putken läpi.
Ja edelleen: Maskulan kirjoittaa kulttuurisivuille. Kulttuurisivuilla elokuva on yksi taiteen laji siinä missä teatteri ja klassinen musiikkikin. Jos leffoihin suhtautuu kevyesti, eikä pidä niitä sen kummempana ajanvietteenä kuin kaljan juominen, ei kannata avata kulttuurisivuja. Kriitikolle leffojen katsominen on kuitenkin vakavasti otettava leipätyö, mikä saattaa antaa hänestä seipään nielleen vaikutelman.
Kohdistatko tämän syytöksen nimenomaan minuun, koska jälleen vedit asian esiin?
Itse elokuvasta ei montaakaan sanaa tekstissä loppujen lopuksi ole. Toisaalta eutanasia-kysymys näyttää olevan muutenkin olleen vaikea pala nieltäväksi amerikkalaisille kriitikoille, niin kummallisia arvioita Amenábarin elokuvasta on kyllä tullut luettua...
Roeper on kolumnistina Chicago Sun-Times -lehdessä.