Seikkailuleffat olivat eläneet jo melkoisen pitkän tovin suhteellisen rutikuivaa aikaa, varsinkin mitä Hollywoodin suurempiin tuotantoihin, okei ehkäpä niitä vielä jollain tavalla vähän pienempinä projekteina saattoi ysärillä, enempi sellaisiana ”indie” henkisempinä tulla. Muttei ehkä sellaisia elokuvia jotka olisivat pulpsahtaneet oikein kunnolla ihmisten huulille ja siellä puheissä hetkeäkään pidempään pysyneet.
Zorro leffoissakin oli tovi jo edellisestä vierähtänyt ja vaikkapas kasarilla, elikkäs 1980-luvullakin oli lähinnä jokin vallan erikoisesti nimetty
Zorro : The Gay Blade (1981) ilmestynyt.. erikoisesti nimetty elokuva näyttäis olevan musikaali-komedia ja näyttää olleen jopa tuossa kategoriassa ehdolla Golden Globessa miespääosan palkinnon saajaksi (George Hamilton). Kyseinen elokuva itse mainostaan olevan siis 1940-vuonna tehdylle todella hyvälle Zorro leffalle peräti jatkoa ! ja alkuteksteissä se leffa on omistettu Rouben Mamoulianille, sen 1940 luvan leffan ohjaajalle..
”This film is dedicated to Rouben Mamoulian and the other great filmmakers whose past gives our future”.
Ekana tämän ohjaajaksi oltiin kyselty Robert Rodriguezia, studio kuitenkin päättä vetäytyä, kun siitä olisi tullut heidän mielestään liian väkivaltainen R-rating elokuva hänen käsissään. Joten sittemmin Martin Campbell päätettiin kutsua hätiin, olihan mies jo Bondin hetki sitten tuonut uudelleen päivänvaloon
007 Kultainen Silmä (1995) elokuvassa, tai no lähinnä tuonut Pierce Brosnanin tuohon kyseiseen rooliin ensimmäistä kertaa ja porukat keskimäärin olivat tuosta ihan pitäneet, toki vielä paljon myöhemmin hän tekisi uudemman kerran vielä isomman Bondin takaisin tulemisen kun toi Daniel Craigin tuohon rooliin
Casino Royale (2006) mutta tuota vuotta aiemmin oli miestä myös tälle Zorrollensa tehnyt jatko-osan,
Zorron Legenda (2005).
Tämän leffan tunnusbiisistä tuli muuten aivan massiivinen jättihitti radiokanavien soittolistoilla, myös musiikkivideo siitä suoranaisesti elokuvaa tukemaan tehtiin.
Tina Arena & Marc Anthony - I Want to Spend My Lifetime Loving You”. Muuten tuota laulaja Marc Anthonya myös kaavailtiin yhdessä vaiheessa vahvastikin tuohon Zorron (Banderas) rooliin kans.. myös Andy Garcian ja Benicio Del Toron nimet vilahtelivat ilmassa.
Pääosaan napattiin sitten jonkisen verran jo nimeään ehättänyt tutuksi tuonut (Desperado), Antonio Banderas.. jolla kieltämättä geenitkin jo vähän tähän rooliin soveltuisivat, lisäksi mieheltä myös sen verran fyysisyyttä ja rämäpäisyyttä löytyi että halusi tehdä melkeinpä kaikki toimintakohtaukset itse mahdollisimman vähän stunttia tässä käyttäen. Legendaarinen miekkailunopettaja Bob Anderson, joka oli koulinut myös Errol Flynniä miekan käytön saloihin aikoinaan ja sen jälkeen lukemattomia näyttelijöitä, kehui että Banderas oli hänen lahjakkain miekkamiesoppilaansa sitten Flynnin.. lisäksi Banderas treenaili myös Espanjan Olympiajoukkueen kanssa peräti neljän kuukauden ajan, miekkailua siis.
..mukaan otettiin, ei tosin alkuperin ollut tarkoitus ja kovin korkealla listalla, myös todella kova nimi (Uhrilampaat) Anthony Hopkins, joka kinkkisistä selkävaivoistaan lopulta toipui sen verran (oli jo yhdessä vaiheessa ehättänyt kieltäytyä) että pystyi roolin tekemään ylipäätään, tässä siis jo hitusen vanhemmaksi ehättäny Don Diego de la Vega/Zorro joka kokenut aikoinaan kovia..hän kouluttaisi omalla tavallaan tämän uuden jatkansa sitten Alejandro Murrieta/Zorron sitten duuniinsa sopivaksi jannuksi..
..naispääosaan pestattiin walesilainen kaunotar Cathrine Zeta-Jones joka oli Hollywoodissa vielä melkoisen tuntematon nimi mutta tämä tulisi olemaan hänen läpimurtonsa siellä puolen valtamerta, toki oli tyyliin
Mustanaamiossa (1996) esiintynyt pienemmässä roolissa mutta elokuva ei kovin tunnetuksi tullut. Kolumbialaisella laulajalle Shakira(lle) oli myös tätä Elenan roolia tajottu.
..tosiaan Hopkinsin sijaan tähän elokuvaan oltiin alun perin kaavailtu Raul Juliaa tuohon vanhan Zorron (Don Diego..) rooliin mutta hän kuoli. Myös Sir Sean Conneryä oltiin rooliin kysytty sittemmin ja hän oli kieltäytynyt, joten oli tehtävä melkoisia muutoksia ketä tuohon rooliin alun perin kaavailtiin ja tosiaan lopulta sen Hopkinsin siihen saivat kuin saivat. Muutoksista tekijöiden osalta puheen ollen niin tämän piti ohjata ja oli todellakin kaavailtu, Steven Spielberg mutta hän oli Pelastakaa Sotamies Ryan elokuvan kanssa niin työntäyteisissä merkeissä että tässä lopulta rooli jäi vain yhdeksi tuottajaksi.
Eleskellään vuodessa 1821, Zorro (Hopkins) menetti tyttärensä arkkivihollistyrannin huostaan Kuvernööri Don Rafael Montero (Stuart Wilson), kun jäi kiinni ja joutui vankilaan jossa on sittemmin istunut 20-vuotta tuomiotaan mutta on nykyään vapaa mies kun pääsee livistämään istunnoltaan.. pahis Montero ansaitsee saada näpäytyksen ja Zorro (Hopkins) päättää koulia itselleen jatkajansa ja oppipojaksi valkkautuu Alejandro (Banderas).. jotta Z-merkki edelleen viuhuisi ja kansa saisi oikeutta osakseen, kun muuten sitä ei tarjolla ole. Kaiken kukkuraksi pahis on pitänyt aikoinaan Zorron kiinni jäätyään tämän tytärtä kuin omana kasvattinaan, Elena (Catherine Zeta-Jones) ja pitäisihän tämä lapsena kaapattu mimmi saada takaisin oikealle puolelle ja sen oikean isukin huomaan samalla.
Leffan kelmi/pahisrintamalla jäädään vähän piippuun, ne eivät ole ehkä aivan tarpeeksi kusipäisesti esitettyjä tyyppejä, jotta katsoja heitä alkaisi todella rajusti vihaamaan ja janoamaan sitä hetkeä että kosto aikanaan koittaa, tavalla tai toisella heidän pitäisi syöpyä katsojan mieliin pysyvästi... tavalla tai toisella ! kaiken lisäksi elokuva on hitusen turhan pitkä ja kestää melkoinen tovi ennen kuin aina noihin pahis tilanteisiin päästään käsiksi kunnolla, niitä sais tulla tiiviimpää tahtia. Lance Henrikseniä myös kaavailtiin tuohon pääpahisrooliin, en tiedä olisiko hänkään sitä omalla karismallaan pystynyt viemään uusiin ulottuvuuksiin, tosin ei nämä nyt huonosti esiinnyt nykyisetkään että se siitä täysin kiikastais vain.
Kyllähän tästä sellainen oikein vanhan kulta-ajan seikkailuhenki jää valitettavasti hivenen uupumaan.. vaikka sitä on hivenen ilmassa. Jotta niissä leffoissa vahvasti henkivä seikkailufiilis on jo jäänyt menneisyyteen eikä nämä uudet tuulet kolahda niin lujaa vaikka tekisivät mitä, tuo henki jota ei valitettavasti oikein enää nykypäivänäkään saada enää luotua ja puhallettua ruudulta katsojaan asti..
..ei tämä kuitenkaan huono leffa ole ja tälläisenä ”uuden ajan” seikkailuelokuvana, joka pyrki tavoitella sitä vanhaakin tietyissä määrin, kuiteskin keskimääräistä parempi ja katsottavampi sekä paljon parempi kuin jatko-osansa sitten aikanaan..
..kyllä tälle hyväksyvää nyökyttelyä tätä kohtaan kuitenkin pystyi antamaan.. sillain myös tosi kiva fiilis että tälläinen ylipäätään ilmestyi ! vaikkei ollutkaan se ”superleffa” sitten kuitenkaan jota varovaisesti toivoi, elokuva joka olisi tullut täysin unohtuman seikkailuelämys (joita Kasarilla ja sitä aiemmin oltiin tehty useammankin leffan voimin) aivan sitä tästä ei kuitenkaan saatu ja sillain jotenkin vaikkapa se
007 Kultainen Silmä oli se, joka enempi meikäläiseen upposi joten siihen ”verrattuna” ja sen luomiin odotuksiin nähden tämä oli lievä pettymys itselleni..
..menetteli kun ei parempaakaan ole ”uudemmassa tarjonnassa” saatavilla, mutta menneisyyden helmille tämä ei pärjännyt. Hivenen puiseva, jolla ne ajoittaiset vauhdikkaammat hetkensä kans löytyy ja pientä kipinää ilmoille menneiden suuntaan saadaan kytemään siellä täällä mutta mihinkään täyteen roihuun asti sitä ei saada syttymään, olisi tosiaan lisäksi kaivannut vähän saksimista hivenen liian pitkä..
..ai niin ohjaaja oli muuten sitä mieltä että ruoskaa ei tässä elokuvassa oltaisi lainkaan käytetty, Anthony Hopkinsin mielestä se oli kuitenkin olennainen juttu Zorron välineistöä.. Anthony Hopkins itse treenasi kovasti ruoskan käyttöä ja temppuja sillä tekemään oma-alotteisesti, jotta saisi vakuutettua ohjaajana että otetaan se mukaan.
Jatko-osassahan tuli vasta seitsemän vuotta tämän jälkeen ! joka ei ole yhtä kelpo kuin tämä leffa, ätmä selvästi noista parempi. Siinä kuitenkin itse ohjaaja ja päänäyttelijät jatkoivat omissa rooleissansa..
..ohjaaja MCampbellille muuten tarjottiin
007 Kultainen Silmän jälkeen että olisi myös ohjannut sen seuraavankin Bondin elikkäs
007 Huominen Ei Koskaan Kuole (johon muuten tuossa tapauksessa oltais kaavailtu Sir Anthony Hopkinsia pääpahiksen rooliin), mutta siitä hän oli kieltäytynyt koska halusi tosiaan tehdä mieluummin tälle Zorrolle jatko-osan.
Extroja näyttäis kans olevan levyllä jonkisen verran, joten ne pitää toki katsella jossain välissä kans... Joissa toivottavasti olis vähän syvemänlaatuista siellä eikä sitä ihan perinteistä minipätkiä jossa kehutaan kaveria vaan pikaisesti.
Steven Spielberg Warned Antonio Banderas on ‘Zorro’ Set That CGI Would Replace Practical Filmmaking: ‘Things Are Going to Change Fast’
https://variety.com/2023/film/news/steven-spielberg-warned-antonio-banderas-zorror-action-movie-without-cgi-1235673354/?bclid=IwAR0ZuXX9TMTaxDbbt4Wu3Kell3w2JZ44OevgX-YYpMXpqnu8hoQKr9QzOfo
Marc Anthony, Tina Arena - I Want to Spend My Lifetime Loving You