Lisää leffoja rintamalta:
Exit 8 - peliin perustuva elokuva Cannesissa! Jo on aikoihin eletty. Pienimuotoinen ja välillä oivaltava jännäri, joka ei suorastaan pelota, mutta pikemminkin viehättää outoudella. Ihan loppuun asti ei riitä paukut ja omaa autismia pisti ärsyttämään, että kukaan hahmoista ei osannut seurata yksinkertaisia ohjeita. Mutta hyvä sovitus toisesta taideteoksesta, joka ei ihan helpolla käänny elokuvaksi.
Days and Nights in the Forest - Wes Andersonin ja Criterionin neljän vuoden restarointi Satyajit Rayn hengausleffasta on viimein valmis. Upea 4K-painos näyttää ja kuulostaa kuin uudelta. Leffa ei ihan parasta Rayta, mutta sisältää niin paljon kauniisti tarkkailtua kuvausta ihmisluonteesta, rakkaudesta ja kaikesta hölmöilystä mitä kaveriporukassa voi saada aikaan, että tähän on vaikea olla ihastumatta. Andersonin alkupuolen puheesta isot plussat ja oli huimaa olla samassa salissa elokuvan näyttelijöiden kanssa. Cannes kokemuksen kruunasi se, että viereen istahtivat Bruno Debonnel ja Alejandro Gonzales Inarritu katsomaan leffaa!
Highest 2 Lowest - Spike Lee palaa takaisin nykiin tekemään omalaatuisen sovituksen Kurosawan High and Low -elokuvasta. Ihan kaikille ei varmasti uppoa, mutta minuun teki vaikutuksen. Hykerryttävän hauska ja omalaatuinen kuvaus sukupolvien välisistä kuiluista, nykypäivän some-kulttuurista ja onpahan mukaan saatu ihanaa tekoälylle naureskelua. Denzel Washington ja Jeffrey Wright mainioita pääosissa. Kyllä kelpaa!
Alpha - Julia Ducournaun upea, huumaava, häikäisevä mestariteos, joka on kuin maailmanlopun jälkeinen satu AIDS-epidemiasta. Naulitsi penkkiin alusta alkaen ja vei mukanaan kaikkiin kauheisiin ja ihaniin paikkoihin, mitä kuvitella saattaa. Festarin ja vuoden kovimpia tähän mennessä Siratin ohella.
Eleanor the Great - Scarlett Johanssonin esikoisohjaus, joka on laadukkaasti tehty ja näytelty, mutta auttamattoman vanhanaikainen ja ongelmallinen kuvaus surusta. Tämä olisi ehkä toiminut 90-luvulla paremmin. Nyt se pitää katsoa täysin kuplassa ja kyselemättä tai ajattelematta mitään, eikä se ole millekään elokuvalle terveellinen ilmapiiri.