Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Saisivat jättää Tolkienin rauhaan. Tästä tulee varmasti sanomista mutta sanon silti: PJ:n eka trilogia oli jo täyttä skeidaa muista puhumattakaan. Olen myös edelleen katkera siitä etten pysty enää lukemaan kirjaa ilman että mielessä pyörii Eliah Wood ja Viggo Mortensen. Kiitti vitusti PJ. :mad:
Minusta taas ensimmäinen trilogia oli varsin onnistunut tuotos, mutta ei sekään ajan hammasta ole kestänyt. Eli tehosteet näyttää hyvinkin vanhoilta. Iso plussa silti örkkien maskeerauksesta ja Uuden Seelannin maastoista, jotka toimivat paljon paremmin kuin Hobitti -leffasarjan cgi-örkkien piirrosmaiset eleet ja bittilavasteet.

Myös Hobittin äärettömän pitkän kamera-ajot ja pitkitetyt keskustelukohtaukset ovat aivan kaameaa
 
Ei kannata kuitenkaan unohtaa, että TSH:n julkaisusta on yli 20 vuotta. Siinä on ehtinyt tulla jo sen verran uusia katsojia, jotka eivät koe trilogiaa tärkeänä, että uusi sovitus tuntuu ihan luonnolliselta jatkumolta. Ennen Jacksonin versioita oli kuitenkin jo muita sovituksia. Mikäli uusista ei diggaa niin sitten katsoo tuota vanhaa. Hyvällä tuurilla saadaan komea erilainen visio Tolkienin tekstistä. Huonoimmassa tapauksessa se on vaan leffa, josta ei tarvitse välittää.
 
Minusta taas ensimmäinen trilogia oli varsin onnistunut tuotos, mutta ei sekään ajan hammasta ole kestänyt. Eli tehosteet näyttää hyvinkin vanhoilta. Iso plussa silti örkkien maskeerauksesta ja Uuden Seelannin maastoista, jotka toimivat paljon paremmin kuin Hobitti -leffasarjan cgi-örkkien piirrosmaiset eleet ja bittilavasteet.

Myös Hobittin äärettömän pitkän kamera-ajot ja pitkitetyt keskustelukohtaukset ovat aivan kaameaa
Olihan siinä ensimmäisessä hetkensä mutta sanotaan näin että pitäisin siitä enemmän jos kyseessä ei olisi taru sormusten herrasta. Kirja teki muhun nuorena niin suuren vaikutuksen ja se miten se onnistui kuvaamaan sen maailman kaikkine yksityiskohtineen niin elävästi. En halunnut pilata sitä kokemusta elokuvasovituksilla mutta ne perkele menivät ja tekivät sen.

Mä olen aina ihmetellyt tuota juttua että Uusi Seelanti olisi jotenki se aito LotR ympäristö? Miksi muka? Jos joku paikka on oikea Sormusten herralle niin se on ehdottomasti Eurooppa.

No joo, mä oon aika jäärä tässä asiassa. Ei ne nyt ihan surkeita elokuvia ole mutta niissä on liian paljon sitä PJ:lle tyypillistä överiksi vetämistä. Typeriä fysiikan lakien vastaisia toimintakohtauksia(Legolasin ninjailut yms),royhtäilyyn ja piereskelyyn perustuvaa huumoria(Gimli) ja sitä ilmiselvien asioiden jatkuvaa alleviivaamista: "IT'S MINE!"(tiedetään, nyt se on sen sormuksen vallassa...).Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
PJ on teknisesti ihan pätevä ohjaaja mutta sillä on sellainen lapsen mieli joka ei tunne kohtuutta missään. Jos elokuvaan voi laittaa jotain niin se laitetaan. Riippumatta siitä onko se tarpeellista tai sopiiko se edes siihen. Jos örkit on likaisia ja rumia niin miksei samantien uiteta niitä visvassa ja kuonassa. Jos luolassa on pääkalloja niin miksei samantien vyörytetä niitä tuhansittain suoraan päälle. Koska hei, kaikkea pitää olla enemmän ja enemmän.
No ei kai tää niin vakavaa ole. Tolkienin kirjat on mulle sellaisia pyhiä tekstejä joita "kenenkään ei pidä vääristämän". -Kriswelin evankeliumi,psalmi IV;foorumipostaus XXIII.-:)
 
Niin hyvälle kun näyttääkin niin samaan aikaan on niin turboahdettu, että alkaa vähän jo hirvittää lopputulema.

Yhteen leffaan saatu tungettua Super Mario kolmonen, SMASH sarja, kartingit jne
Vähän sama tuli mieleen, mutta ilolla isot popcornit sukulaisskideille käteen ja paikalliseen leffateatteriin katsomaan, eiköhän tästä nauttisi itse kukin.
 
Etusivun blogi: Perun kaikki pahat puheeni, sillä tuleva Tetris-elokuva näyttää näet (ehkä hieman yllättäen) upealta.

No tätä minäkin, että tämähän on ainoa videopelielokuva joka kiinnostaa ihan oikeasti. Tetris on kaikkien aikojen parhaita pelejä, mutta tämä on toissijaista - pelin oikeuksiin liittyvät taistelut ja kähminnät ovat mitä mainiointa pohjamateriaalia elokuvalle. Odotukset ovat silti maltilliset, mutta pitäähän tämä katsoa.
 
Nope tuli katseltua.. ihan ok, hiukan erilainen mysteeri elokuva mutta viihtyvyys arvo ehkä 6.5/10. Ihan ei naru pysynyt tarinassa kiinni vaan sekaan oli laitettu jotain sivu kerrontaa jolla ei ollut mitään kantavaa voimaa varsinaiseen juoneen. Eli juonen kuljetus tökki ja eipä sinänsä elokuvassa ollut semmoista jee, wow koukkua riittävästi.
 
Ylös Bottom