Vastaus: Elokuvien parhaita yksittäisiä kohtauksia
Pari lisää vielä, jotka ovat aika pysäyttäviä molemmat omalla tavallaan. Molemmissa pääosissa säveltäjä Joe Hisaishi.
Hana-Bi
Halvaantunut Horibe istuu pyörätuolissaan kukkakaupan edessä ja katselee tyhjin ilmein kukkia. Samalla soi "Painters", joka kappaleena on kaksiosainen. Alun uptempo muuttuu aika dramaattiseksi maalailuksi. Kukista siirrytään Kitanon maalaamiin käsittämättömiin kukkatauluihin, joissa eläimillä on silmien tai päiden tilalla terälehtiä. Tätä jatkuu tovin, mutta sitten kappalessa alkaa toinen osa, ja absurdeja tauluja näytetään yhä enemmän ja enemmän. Tuota kohtausta katsoo aina todella hämmentyneenä ja sitten liikuttuneena.
Tonari no Totoro
Satsuki ja Mei istuttivat päivällä siemeniä, ja myöhemmin yöllä he heräävät pihalta tulevaan outoon ääneen. Katsoessaan ikkunasta ulos he näkevät kaikki kolme Totoroa, jotka kierävät viljelyspenkkiä kuin oudossa rituaalissa. Molemmat tytöt lähtevät talosta ja liittyvät Totorojen tanssiin. Isoin Totoroista nostaa kämmenet vastakkain käsiään ilmaan samalla muristen. Yhtäkkiä tyttöjen istuttamista siemenistä alkaakin versoa kasveja. Nyt kaikki ovat mukana nostattamassa ja kasveja versoaa yhä lisää ja lisää, ne kietoutuvat yhteen kasvaen lopulta valtavaksi saarniksi (tai vastaavaksi puuksi). Juuri samalla hetkellä musiikissa on nostattava sykähdyttävän nostattava teema. ... Sama nostattava tunne jatkuu, kun isoin Totoroista vetäisee hyrrän turkkinsa sisältä ja lähtee lentämään tytöt mukanaan ympäri puuta. Seuraavassa he kiitävät yli pellon. "Mei, me olemme tuuli" Satsuki sanoo. Totoro huutaa bassovoittoisella äänellään. Turkissa roikkuvat tytöt huutavat kuten Totoro.