J
Jussi U. Pellonpää
Guest
Elokuva
Kun ohjaaja Baz Luhrmann työsti vuoden 2022 elokuvaansa Elvis, hän kuuli 1970-luvun alussa kuvatusta materiaalista Las Vegas -kauden alusta, jota ei ollut ikinä julkaistu.
Etsinnät tuottivat tulosta, ja Warnerin arkistoista löytyi lopulta 68 laatikollista materiaalia: 59 tuntia 35- ja 8- millimetrin filmille kuvattuja negatiiveja. Urakka kesti yli kaksi vuotta, mutta nyt EPIC: Elvis Presley in Concert saa ensi-iltansa huipputekniikalla restauroituna. Se tuo Kuninkaan ensimmäistä kertaa lähelle – hyvin, hyvin lähelle.
EPIC on enemmän kuin vain dokumentti tai konserttitaltiointi, vaan ohjaaja Luhrmannia lainaten ”visuaalinen runo” ja matka Elvikseen hänen itsensä kertomana. Elviksen rauhallisen äänen mukana katsoja pääsee syvälle ikonisen artistin elämään ja tämän pohjattomaan rakkauteen kaikenlaista musiikkia kohtaan. Kun siirrytään lavalle, EPIC räjähtää täyteen loistoonsa.
Jokainen hikipisara ja lantionliike on paitsi lasertarkka, myös värimaailmaltaan rikas ja häikäisevä. Luhrmannille ominaisen räiskyvään tyyliin Jonathan Redmond on editoinut huippuvauhdikkaan ja lasertarkasti rytmitetyn konsertin alkuperäistäkin energisemmäksi lava-aktiksi. Eikä jätä biisilistakaan toivomisen varaa, sillä loistavasti miksattuina kuullaan liki 30 klassikkoa, kuten Hound Dog, Burning Love, Are You Lonesome Tonight? sekä In the Ghetto. Polk Salad Annie ja Suspicious Minds kasvavat eeppisiin mittoihin.
Yhteenveto
Täysin nimensä ansainnut EPIC: Elvis Presley in Concert on yksi kaikkien aikojen parhaista rock-dokumenteista. Se näyttää Elviksen todellisen voiman ja sen hypnoottisen karisman, joka tarttuu katsojaan kuin tuli yli sukupolvien kuilun. Kuin kuningas ei olisi koskaan rakennuksesta poistunutkaan.
Lue sivustolla...