Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

F.E.A.R. Files

peppokani

New Member
Jotenkin muistin, että tästä pelistä oltaisiin jo perustettu ketju, mutta en millään sitä löytänyt.

Vaikka olen aika kitsas ostamaan pelin samantien, kun se julkaistaan, oli tämä pakko-ostos.
Ykkösosa oli mielestäni todella hyvä ja odotukset olivat korkealla myös tämän suhteen. Nyt parin päivän tahkoamisen jälkeen on vähän ristiriitaiset fiilikset. Peli on sama Fear, mitä ykkösosa, mutta samalla taas ei ole. Ohjaus on muuttunut ja on nyt paljon vaikeammin kontrolloitavissa. Myöskin grafiikka ei ole mielestäni ihan yhtä hyvännäköistä, mitä ykkösosassa(saattaa myös johtua uudesta kaapelista koneen ja töllön välillä).
Pelin tunnelma on säilynyt hyvin ja yhtäkkiä alkava musiikki tuo hyvän lisämausteen.
Jotenkin ei voi kuitenkaan välttyä tunteelta, että rahastus mielessä peli on pukattu ulos. Pelissä on kohtuullisen pitkiäkin aikoja, ettei vihulaisia tule laisinkaan vastaan. Ainoastaan mennään huoneesta toiseen.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä peli. Olisi 40 voinut huonomminkin sijoittaa.
 
Vastaus: F.E.A.R. Files

Onkos muilla kokemuksia tästä? Itsekkin tykkäsin ensimmäisestä osasta paljon mutta tämän ostaminen vähän epäilyttää.
 
Vastaus: F.E.A.R. Files

Pelimekaniikka yhtä hyvä kuin aina ennenkin, mutta kenttäsuunnittelu ja muukin visuaalinen ilme todella laiskan ja mielikuvituksettoman oloista. Puolitoista kertaa jaksoin pelata, mutta sitten iski kyllästyminen. Alkuperäinen peli meni taas läpi varmaan jo viidettä kertaa, eli samalla tasolla ei enää olla.
 
Vastaus: F.E.A.R. Files

Viime viikonloppuna alkuperäinen FEAR meni läpi. Muutama päivä sitten aloitin Extraction Pointin pelaamiseen tunnin ajan. FEAR:maiselta peli vaikutti :) Elikä samat pelimekaniikka ja sun muut. Toivottavasti ulkotiloja tulee enemmän. Extraction Pointia on pakko pelata kun kerran FEAR:n loppu oli niin keskeneräinen.
 
Vastaus: F.E.A.R. Files

Ensin FEAR, sitten Extraction Point ja nyt Perseus Mandate. Just 20 min sitten vedin :D
Aloitin kolme neljää päivää sit puolivahingossa, ei oikein jaksanut vielä Bioshockia. Peliaikaa varmaan kertyi 6 tuntia, alku tuntui lyhyeltä ja loppua myöten tuntui pitkältä, hehe.
PM on parempi kuin EP, varsinkin kenttäsuunnittelussa. Vähemmän toimisto/viemäritoistoa. Enemmän ulkotilaa PM:ssä, iso plussa. Taistelu ei ole muuttunut, sitä samaa hauskaa slow mo tykitystä!
Tekoäly on buenoo! Suojaliivin tarjonta oli turhan liikaa, ainakin kaksi liiviä löytyy samassa huoneessa. Alkuperäisessä liivit taisi olla melko harvinaista herkkua.
Pelissä kauhu on lähes olematon, pieni ja keskisuuri säikkyä kuitenkin tuli :) Siitä huolimatta tunnelma oli melko jännittävä odottaen pelottelua, muttei tullu :p
EP:ssä replican tilalla uudet pahikset, nightcrawlerit. Pomotaisteluissa menee toistasataa kutia ennen kuin pomo menee polvilleen.
Tietysti olen pettynyt pelin loppuun. Sitä surkuhupaisaa "let's go homea" ja krediitit alkaa valumaan. Ties monesko peleissä tuota olen kohdannut. huoh

Project Originia odotelessa
 
Ylös Bottom