Vastaus: F.E.A.R. (First Encounter Assault Recon)
Nyt vasta tämänkin aloitin. Tarkoittaa ehkä jotain, että myöskin juurialoittamaani Half-Life kakkosta jaksoin pelata noin 2 tuntia, kun tätä tuli heti runkutettua kuutisen tuntia.
Ympäristöistä nyt on jauhettu, ei niistä sen enempää, ovat mitä ovat ja hieman latistaa. Sen kuitenkin sanon, että mukavasti on ainakin tähän mennessä viljelty ikkunoita täynnä olevia koppeja, mitälie valvomoita, joissa olevat vihulaiset käyttäytyvät jämerästi. Hyppivät paskaksiammutusta ikkunasta sisään/ulos tiikerihypyllä, ottavat suojaa, jotkut perhat lähtevät koukkaamaan selustaan jostain todella kaukaa, ja itse röpöttelee pyhällä vihalla jostain laatikon takaa johonkin sinnepäin ja paska (seinänpalaset, kipinät, verimössöt, hylsyt, radiot yms. sälä) lentää.
Muutenkin välissä kun kunnolla ammuskellaan, on ympäristö joskus siihen tarkoitukseen ihan messevä. Tuosta nyt tuli samalla selväksi että kyllä, taistelussa on parhaimmillaan komeasti munakikkeliä. Alussa meinasi sekin tuntua jotenkin huonolta.
Ja pelottaahan se helvatan Alma. Ensikosketus siihen oli todella kipeä. Ei varsinaisesti tapahdu mitään, mutta päänsisältä kuuluu vaan "hi....hi.....hi!". Uskon että pienissä (seuraavaksi ehkä alle kuusi tuntia) pätkissä tämä menee mukavasti loppuun asti. Ei siis sanan varsinaisessa merkityksessä mukavasti, vaan kakkahousuisesti ja brutaalisti.
Kontrolleista moni vinkuu. Vingun itsekin vähän tässä. Joskus käy niin, kun pitää taistelun tuoksinassa melee-nappia vähän liian kauan pohjassa, niin eiköhän lasketa aseet vallan ja ollaan nyrkit pystyssä haulikkotulta vastaan. Melee-temppujen toimitus perille taistelun keskellä nyt pitäisikin olla vähän kaaoksessa vaikeaa, mutta esim. hyppypotku ja kampitus vaativat aika tarkan suorituksen kun kutia lentää ympärillä, varsinkin kun kampituksen harjoittelu tyhjässä tilassakin epäonnistuu usein. Ehkäpä kaikkeen tottuu ja tuossakin paranen.
Control sensivityn heitin heti minimiin, ja silti se on mieleeni vähän liian nopea, mutta ainakin pärjää. Käytän lähes aina tähtäyszoomia, joka tasoittaa kävely/kääntymisnopeuksia hyvin ja muutenkin auttaa tunnelmasta repimään eniten irti. Normikävelyllä äijän teputus ärsyttää, kun jos vaikka liikkuu erittäin hitaasti tattia vain vähän kääntämällä, niin ukkohan teputtaa ikäänkuin steppauksen piirimestari Nokialta vuodelta -81. Ja vaikka kuinka hiipisi, askeleet kuuluvat aina, mikä vähän hämää.
Siinä nipotukset. Vaikka nipotinkin paljon, niiden vaikutus pelinautintoon tällähetkellä (alussa oli toinen meininki) on aika minimaalinen. Tunnelma on kova ja toiminta on vielä kovempaa. Turhaa asetta ei pelissä ole. Jos näen tänään jossain punamekkoisen mustapäisen pikkutytön, teputan lähimmän laatikon taakse suojaan ja lasken housuuni suoliasukkaan, ei voi mitään.
Hyvä peli, minkäs teet. Voin kuvitella että jos en saisi noista psykokummitussekoiluista tunnelmia revittyä, en tästä ehkä juuri välittäisi muuta kuin silloin tällöin instant action-moodin muodossa.
Saas nähdä loppua kohden mitä mieltä ollaan sitten myöhemmin.