Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Juu, mielellään ajeltas melko aikasin. Iltasella tulee kuitenki tehtyä kaiken näköstä (pelattua EASHL), niin olis hyvä kurvailla päivemmällä vaikka joskus 18 aikaan tmv.
Pistin juuri servun pystyyn, meitä on tällä hetkellä kuusi, joten vielä mahtuu mukaan. Me ajellaan tässä varmaan semmoinen n.tunti, joten voi liittyä myöhemminkin.
Ihan mukavat kisat saatiin ajettua pienellä porukalla. Vedettiin alkuun pari 10% kisaa ja sitten loppuun kolmen kisan miniturnaus. Varsinkin miniturnauksen ensimmäinen kisa oli hauska, kun viimeiselle kierrokselle lähdettäessä kaikilla oli vielä mahdollisuus voittoon
Mutta joo mä kuittaan taas täältä tällä kertaa, koitetaan ensi viikonlopuksi saada vähän enemmän porukkaa.
Mulle käy parhaiten lauantai-illat mutta seuraavan kahden viikon ajan en välttämättä pääse lainkaan mukaan sillä vanhemmat lähtee parin tunnin päästä etelän reissulle ja muutan heidän luokse koiravahdiksi siksi aikaa. Sunnuntai-illat ei käy mulle sillä lähden joka viikko noin kello 18 pelaamaan kiekkoa ja tulen takaisin klo 21
Ite en taida vielä tänä viikonloppuna tulla häirihteen teidän ajoa, mut nyt tuon formulakauden lähestyessä kuume nousee ja pitää alkaa taas ajeleen Katotaan sit jos ajeletta joku toinen viikonloppu, kun on vähän enemmän kierroksia itelläki takana...
Saatiin taas mukavat kisat vedettyä, vaikka ei ollut kuin seitsemän kuskia. Rampan huikeat kuusi paalua seitsemästä mahdollisesta olivat kyllä illan kohokohtia Kattellaan taas ensi viikonloppuna, jos vaikka ajeltaisiin myös lauantaina.