Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Fable - taas kerran

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Bushi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Fable - taas kerran

Yli 11 tuntia peliä takana. Pelasin tänään noin 8 tuntia tauotta ... sen verran mielenkiintoa herättäviä juttuja siinä sentään on. Fablen parissa aika menee yllättävän nopeasti, koska pelissä on sitä tiettyä rentoutta, joka ei saa katsomaan kelloa ja toivomaan, että olisipa tämä jo ohi. Jo pelkästään tämä on selkeä ero Sudekiin. Fablessa taistelut eivät läheskään niin usein käy puuduttamaan, vaikka taisteleminen onkin yksinkertaista (ja kamera/lukitusongelmien takia paikoin yhtä kohellusta), sillä viholliset useimmiten ovat fyysisesti olemassa pelimaailmassa. Loputtomalta tuntuva uudelleensyntyvien vihollisten virta on ainakin minusta perin pottumaista; taisteluihin ei saa sitä sellaista tuntua, että "vielä tämä ja sitten kaikki on taas hyvin." Fablessa maasta hyppääviä vihollisia on ainakin tähän mennessä ollut vain muutama.

Mielipiteeni ei ole juurikaan muuttunut sitten ensivaikutelman. Fable tuntuisi olevan varsin hyvä peli, joka kuitenkin kärsii siitä, mitä Molyneux ja kumppanit ovat lupailleet. Jos tämä olisi tullut puskista, monet olisivat varmaan erittäin innoissaan tästä pelistä. Esimerkiksi se, että kyläläiset osoittavat arvostusta uroteon jälkeen, olisi yllättävää, jos sitä ei osaisi jo ennakkoon odottaa. Pelin hehkutetut ominaisuudet ovat yksinkertaisempia kuin niistä voisi luulla, mutta kyllä ne silti antavat oman säväyksensä kokemukseen. Fablessa nimittäin tuntee olevansa todellinen sankari - siis jos on urotekoja tehnyt -, kun ihmiset reagoivat siihen kerääntymällä ympärille ja innostumalla huutelemaan kaikenlaista. Päähahmo ei jää niin etäiseksi omien valintojen vaikuttaessa konkreettisesti hahmon arvostukseen. Tai jos kohtelee jotain henkilöä hyvin, hän voi pyytää päästä vihille jne.

Osansa Fablen hyvään tunnelmaan tekee satumaiset pelimaailmat ja erittäin onnistunut musiikki. Tarinakin on ainakin tähän asti ollut ihan okei. Kuten tässä aiheessa on jo tullut todettua, ei se mitenkään ihmeellinen ole, mutta silti ihan hyvä. Toivon todella, että peli nousisi vielä kliimaksiinsa eikä lässähtäisi lopussa. Fable on siis minun mielestäni pelinä onnistunut, mutta kaikkia lupauksia se ei täytä.
 
Vastaus: Fable - taas kerran

Hakkiz sanoi:
Jos tämä olisi tullut puskista, monet olisivat varmaan erittäin innoissaan tästä pelistä. Esimerkiksi se, että kyläläiset osoittavat arvostusta uroteon jälkeen, olisi yllättävää, jos sitä ei osaisi jo ennakkoon odottaa. Pelin hehkutetut ominaisuudet ovat yksinkertaisempia kuin niistä voisi luulla, mutta kyllä ne silti antavat oman säväyksensä kokemukseen. Fablessa nimittäin tuntee olevansa todellinen sankari - siis jos on urotekoja tehnyt -, kun ihmiset reagoivat siihen kerääntymällä ympärille ja innostumalla huutelemaan kaikenlaista. Päähahmo ei jää niin etäiseksi omien valintojen vaikuttaessa konkreettisesti hahmon arvostukseen. Tai jos kohtelee jotain henkilöä hyvin, hän voi pyytää päästä vihille jne.

Jeps aivan samaa mieltä, nuo ominaisuudet tuovat kyllä selvästi eloa pelimaailmaan, mutta eivät kuitenkaan muuta tarinaa juuri ollenkaan. Käytännössä Fable on hyvin yksinkertainen peli verrattuna esim Kotoriin, jossa peli oikeasti muuttuu tehtyjen valintojen perusteella.

Fable on mielestäni silti hyvä peli, eikä porukan kannata kokonaan uskoa peliin heittää, luulen useimpien pitävän peliä hyvänä. Tuplasti jos löytyisi kestoa niin pelissä olisi klassikko ainesta.
 
Vastaus: Fable - taas kerran

Hakkiz sanoi:
Mielipiteeni ei ole juurikaan muuttunut sitten ensivaikutelman. Fable tuntuisi olevan varsin hyvä peli, joka kuitenkin kärsii siitä, mitä Molyneux ja kumppanit ovat lupailleet.

Eiköhän tähänkin päde seuraava kaava:
Experience = Reality - Hype

Tätä kokemusta vasten ymmärrän vallan hyvin, miksi esim. Halo2:n juoniosuudesta ei haluta kertoa paljoakaan.
 
Vastaus: Fable - taas kerran

ybarra sanoi:
Eiköhän tähänkin päde seuraava kaava:
Experience = Reality - Hype

Jos hieman korjaa kaavaa:

Kokemus = Todellisuus - Sisäistetyn Hypen määrä

Eihän itse Hypetys peliä pilaa vaan se, että joku uskoo siihen sokeasti.

Taitaa Bushi pudota kovaa ja korkealta... :)
 
Vastaus: Fable - taas kerran

nothing sanoi:
Jos hieman korjaa kaavaa:

Kokemus = Todellisuus - Sisäistetyn Hypen määrä

Eihän itse Hypetys peliä pilaa vaan se, että joku uskoo siihen sokeasti.

Taitaa Bushi pudota kovaa ja korkealta... :)

Juuri näin.
 
Vastaus: Fable - taas kerran

Sisäisti hypen tai ei, Fablen hienoimmat jutut on spoilattu aika tehokkaasti esittelemällä niitä avoimesti messuilla, ennakkopuheissa yms. Tosin ei se sitä tarkoita etteikö niistä silti voisi pitää, mutta monesti ne kaikkein lämpimimmät muistot jäävät sellaisista peleistä, jotka hyppäävät täydestä tuntemattomuudesta parrasvaloihin.

Tänään ilmeni aika hassu bugi pelissä: eräs vartija hyökkäsi kimppuuni seinän sisältä. Vartija oli siis jossain "kivimassan" uumenissa ja sieltä iski miekalla. Yllätti hieman... :p Vihollisilla on muutenkin taipumus upota seiniin tai joskus laatikot pinoontuvat sisäkkäin tai jäävät ilmaan. Pientä viimeistelemättömyyttä, mutta edelleen Fable jaksaa miellyttää ... ainakin enemmän kuin Sudeki. ;)

Mahdollisia spoilereita...
Kohta on 14 tuntia pelikellossa. Olen skippaillut ehkä noin kolmasosan questeista. Mihin se peliaika on sitten kulunut? Haahuiluun, tekoälyn testailuun, vaimon lepyttelyyn, aareenalla taisteluun (gladiaattorien tyyliin), talon ostoon ja toisen vuokraamiseen... Kaikkeen "turhaan". Mutta pelimaailman näennäisen elävyyden takia tätä turhaa sietää paremmin kuin monissa muissa peleissä. NPC:t saisivat kyllä vanheta; nuori vaimo ei enää halua noin 50-vuotista sankariaan, joka on aivan siellä hyvyysasteikon huipussa (uuh sädekehäkin!). Pari mielenkiintoista "juonenkäännettä" tuli sivuutettua ja nyt rupeaa tuntumaan, että loppu häämöttää. Kyllä tämä ainakin toistamiseen on pelattava - silloin niin pahana kuin mahdollista.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Fable - taas kerran

Oolrait... Liitetiedostosta näkyy, miten pitkään jaksoin hyviksenä pelleillä. Tarina loppui ehkä noin 1h 30min ennen tuota kohtaa, mutta jatkoin maailman kiertelyä ja piipahdin parissa paikassa, jotka olivat jääneet väliin. Kokonaisuudessaan sanoisin, että Fable on varsin hyvä peli ja pakkohan tämä on toistamiseen pahiksena pelata. :p

PS. Eikä se tarinan loppukaan ollut niin huono kuin pelkäsin. Ainakin selkeästi Sudekin loppua parempi, mutta siihenhän ei tietysti kovin ihmeellisiä temppuja tarvitse sattuneesta syystä tehdä. :rolleyes:

EDIT: Se piti vielä sanomani, että Fablen teemat upposivat omaan makuuni aika tehokkaasti. Siitä on vain sitä jotain outoa tunnelmaa, jota on vaikea mitenkään perustella tai kuvailla. Tähän varmasti vaikuttaa tarinan tapahtumat, pelimaailman suunnittelu kuin myös erinomainen musiikki ja helppoudesta juontuva rentous (ei pingotusta tyyliin Ninja Gaiden). Fable tuntuu sadulta. Fablen maailmaan tekisi mieli sukeltaa oikeastikin. Pelinä sen suurimmat ongelmat ovat minusta akselilla kamera-pituus-teknologia. Näistä kiusankappaleista huolimatta vedän epäilykseni pelin suhteen takaisin ja suosittelen jokaisen seikkailua kaipaavan ainakin kokeilemaan peliä - tosin korostan, että sitä ennen mieli kannattaa siivota toteuttamatta jääneistä hypeominaisuuksista.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Fable - taas kerran

horna sanoi:
Hyi hyi, pelataanpa niitä pelejä alkuperäisellä kuvasuhteella. ;)

Mm... TV zoomaa kuvan automaattisesti niin, että reunoille ei jää mustia palkkeja. Tietysti sen voisi laittaa näyttämään ohjelmat, elokuvat ja pelit niin kuin ne on tarkoitettu - palkkeineen -, mutta se vaan näyttää typerältä pelata laajiksella aidossa 4:3-tilassa. Zoomatessa ylä- ja alareunasta jää tietysti kaistaleet pois, mutta ei tuo häiritse Fablen kohdalla oikeastaan muulloin kuin kalastellessa, jolloin siitä "mittarista" jää about puolet kuvan ulkopuolelle. Mutta sitäkin, miten paljon kuvasta jätetään ylhäältä pois ja miten paljon alhaalta pois, voi näpsästi säätää... :rolleyes:
 
Vastaus: Fable - taas kerran

---------------------------------------------------------------------
There is something I have to say. And I have to say it because I love making games. When a game is in development, myself and the development teams I work with constantly encourage each other to think of the best features and the most ground-breaking design possible.

However, what happens is that we strive to include absolutely everything we've ever dreamt of and, in my enthusiasm, I talk about it to anyone who'll listen, mainly in press interviews. When I tell people about what we're planning, I'm telling the truth, and people, of course, expect to see all the features I've mentioned. And when some of the most ambitious ideas get altered, redesigned or even dropped, people rightly want to know what happened to them.

If I have mentioned any feature in the past which, for whatever reason, didn't make it as I described into Fable, I apologise. Every feature I have ever talked about WAS in development, but not all made it. Often the reason is that the feature did not make sense. For example, three years ago I talked about trees growing as time past. The team did code this but it took so much processor time (15%) that the feature was not worth leaving in. That 15 % was much better spent on effects and combat. So nothing I said was groundless hype, but people expecting specific features which couldn't be included were of course disappointed. If that's you, I apologise. All I can say is that Fable is the best game we could possibly make, and that people really seem to love it.

I have come to realise that I should not talk about features too early so I am considering not talking about games as early as I do. This will mean that the Lionhead games will not be known about as early as they are, but I think this is the more industry standard.

Our job as the Lionhead family of studios is to be as ambitious as we possibly can. But although we jump up and down in glee about the fabulous concepts and features we're working on, I will not mention them to the outside world until we've implemented and tested them, and they are a reality.

Thank you for reading.

Peter.

--------------------------------------------------------------------------
Vihdoinkin Molyneux ymmärsi mistä kenkä puristaa ;)
 
Vastaus: Fable - taas kerran

Ruutana sanoi:

vain pelialalla voi tommonon paskanpuhuminen menna lapi ilman etta niita edes yritettais korjata jossain vaihessa
:mad:
 
Vastaus: Fable - taas kerran

kyllä nyt potuttaa ekan kerran pelasin fablen läpi ja hoksasin vasta myöhemmin että jos haluaa jatkaa seikkailua ni pitää kattoa lopputekstit ja nekin kestää niin julmetun kauan.....
 
Vastaus: Fable - taas kerran

yliverkko sanoi:
kyllä nyt potuttaa ekan kerran pelasin fablen läpi ja hoksasin vasta myöhemmin että jos haluaa jatkaa seikkailua ni pitää kattoa lopputekstit ja nekin kestää niin julmetun kauan.....

Tällaisten yllätysten takia lopputekstejä ei koskaan skippailla. :rolleyes:

Mutta tosiaan, harvinaisen pitkät tekstit ovat sinne laittaneet. Listanneet vielä kaikki "Lionhead-vaavat", jotka ovat syntyneet pelin tekoprosessin aikana. Ja kyllä, niitä on enemmän kuin muutama. Taisi joku pikku Molyneux'kin siellä vilahtaa...

Pelasin eilen toista tuntia pahiksena. Aika nopeasti sai sarvet päähän - enhän minä hyökännyt kuin muutamien vartioiden ja viattomien kulkijoiden kimppuun. Jotenkin nyt rupeaa kyllä pelihalut hiipumaan, sillä peli periaatteessa etenee - kuten todettua - hahmon piirteistä huolimatta suunnilleen samoja raiteita. Onhan siellä joitakin pahis- ja hyvis-questeja, joista valinnan mukaan jomman kumman missaa pakosti, mutta ne tarinaa kuljettavat pääquestit ovat olleet samoja. Olen alkanut rakentaa niin erilaista kokemusta kuin mahdollista - käytän esimerkiksi miekan sijaan pääasiassa vain jouskaria sekä magiaa -, mutta silti kokemus ei ainakaan vielä ole tarjonnut riittävästi vaihtelua ensimmäiseen pelikertaan. Pari pientä kummastuksen aihetta on myös noussut mieleeni: Miksi "huhut" leviävät Albionissa jopa nopeammin kuin teleporttaus toimii? Eikö pieni viive tiedon leviämisessä olisi kutkuttavampaa? Toisen pelikerran myötä petyin myös siihen, että nimike "Chicken Chaser" ei tullut ensimmäisen pelikerran alussa harrastamastani kanojen potkimisesta, koska minua kutsuttiin samalla nimellä toisellakin pelikerralla, vaikka en koskenutkaan kanoihin. No, ostin itselleni uuden nimikkeen... :p
 
Vastaus: Fable - taas kerran

Fable näytti olevan myynnissä jo eilen 1.10 Helsinkin keskustan Akateemisessa, joten virallinen julkaisupäivä 8.10 lienee tässäkin yhteydessä vain suositus. Ostinko? No, kyllähän se mukaan lähti.
 
Vastaus: Fable - taas kerran

Toisen kerran läpi. Peliaikaa kertyi jopa enemmän kuin ensimmäisellä kerralla (yli 17h pelkästään tarinan päättämiseen), koska metsästin pitkään ja hartaasti hopea-avaimia ynnä muuta mukavaa. Avaimia kertyi muistaakseni 22 kappaletta yhteensä. Muutama questi jäi suorittamatta, koska joko olin ne ensimmäisellä kerralla pelannut tai sitten ne alkoivat suututtaa. Suojelutehtävissä on pirullisen turhauttavaa, jos suojeltava lähtee omin päin örveltämään vihollisten keskelle (joita tulee välillä PALJON). Ja sitten vielä kun kamera ja lukitus sekoaa suuren lauman kanssa, niin ei siinä enää paljoa naurata. No, onneksi pelistä löytyy mukavempaakin tekemistä ihan riittämiin. Toisella kerralla löysin monia alueita, jotka oli syystä tai toisesta jäänyt ensimmäisellä pelikerralla huomaamatta. Tarina oli kuitenkin tismalleen sama molemmilla kerroilla, mikä on hieman sääli. Mutta pahis kun nyt olin, viimeinen valinta oli mehukas. Se antaa pontta pelata vielä parisen tuntia... ;)

Kahden läpipeluukerran ja noin 35 pelitunnin jälkeen on helppo sanoa, että Fable on yksi mieleenpainuvimmista Xbox-peleistä - se ei ehkä ole Se jeesuspeli mutta ehdottomasti tustustumisen arvoinen. Toki Fablessa olisi runsain mitoin parannettavaa (mistä tässäkin ketjussa on jo useita tarinoita olemassa), mutta eihän mikään peli ole täydellinen. Eniten Fablessa minua harmittaa kameran ja lukittumisen hankaluus tiukoissa tilanteissa (paria vihollista vastaan toimii vielä hyvin) sekä paikoin todella karmea nykiminen. Muutamaan otteeseen peli jopa jämähti paikalleen about sekunniksi! Siinä sydän hyppäsi pari kertaa, kun tuo manuaalitallennus tahtoo aina välillä unohtua... :D

Mutta edelleen suosittelen Fablea seikkailua kaipaaville. Tarkempi analyysi arvostelun muodossa on tulossa, kunhan muilta kiireiltäni ehdin...

Liitteenä on muutama kuva pahishahmosta sekä maisemista. Jos pelkäät spoilereita, älä katso! Mitään tekstiä kuvat eivät sisällä, mutta jotkut ehkä haluavat nähdä paikat itse... Ja viimeisessä kuvassa on sitten yksi tuollainen seinään uppoaminen. :(

PS. horna: nyt kun tarkemmin tuota kuvaa tutkin, niin tuo zoomaus kyllä hieman venyttää kuvaa, jotta ylhäältä ja alhaalta ei jäisi liikaa tavaraa pois. Mutta yhtä litteä kuva ei ole kuin varsinaisessa laajakuva-moodissa. Perskuta, kun ei tämäkään peli tue laajista!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Fable - taas kerran

Eilen sain itsekin pelin, istuin penkkiin ja pelasin 7½h tuntia putkeen! Aivan helkutin loistava peli, siihen vaan uppoutuu eikä halua päästää irti, maailma on tuhottoman kaunis, graafisesti peli on kyllä boxin kirkkainta kärkeä, kaikki ne varjot, luolien heijastukset ynnä muut, kyllä kieli oli tipahtaa suusta moneen kertaan. Tätä peliä vaan yksinkertaisesti haluaa pelata lisää ja lisää. Kotio kun taas pääsee niin siinä vierähtää toiset seittemän tuntia yhtä mukavasti. Hopea-avaimia on löytynyt vasta 4 :eek: mutta en niitä olekaan kovin paljoa etsiskellyt. Ainoa miinus tähän mennessä tulee helppoudesta, hieman korkeampaa vaikeustasoa olisin kyllä odottanut, mutta ei tuokaan menoa haittaa sillä kyllä niitä kuolemiakin on tullut ja potioneita mennyt, varsinkin Areenalla.

Kuinkas moni veti Areenan heti ekalla kerralla loppuun asti? Ihan mukavasti sai rahaa..
 
Vastaus: Fable - taas kerran

Sarine sanoi:

Kyllähän sieltä areenalta sai rahaa ihan mukavasti ja hemmetin hyvä peli kyl onkin antaisin 90/100 pistettä...
 
Vastaus: Fable - taas kerran

Enpä odottanu liikoja peliltä (tietyistä syistä), mutta se jopa yllätti positiivisesti. Maailma on tosiaankin noiden kaupunkien välillä tuollaista eräänlaista kujaa, mutta silti toisaalta aika laajalta vaikuttava ja kiinnostava.

Peli imaisi mukaansa toden teolla ja tulikin pelattua tuollaiset 5 tuntia tutkien tarkasti paikkoja. Sivutehtäviä olen suorittanut siis aika huolella, mutta mitä jostain fagista (FAQ) kurkkasin niin olen hiukan alle puolivälissä päätehtävien suhteeen (n. 8/20). Hauskin sivutehtävä oli ehdottomasti se, jossa eräs heppu höynäytti oikeen toden teolla sen enempää siitä kertomatta.

Yleistä sekoiluakin olen harrastanut juomisen, varastamisen, kalastamisen ja kanojen potkimisen merkeissä. Talokin taitaa olla tuolla jossain. Naisen kaato jääköön sinne vanhainkoti-iälle. :)

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tähän peliin tähän mennessä. Huomenna sitten pari tuntia lisää ennen jääkiekkomatsiin lähtöä.

EDIT: Jotain huonoakin voisi tähän hätään mainita. Tuo FPS tippuu nimittäin välillä todella alhaiseksi ja peli muuttuukin melkein sarjakuvaksi.
 
Ylös Bottom