Kymmenen tunnin koeaika on hiljalleen umpeutumassa. Viime FIFA:ssa pelaaminen jäi todella vähäiseksi joulun jälkeen, joten en ole vielä varma, että ostanko lopulta tätä uusinta versiota, vaikka toistaiseksi pelaaminen on tuntunut virkistävältä. Lisäksi kaipaan edelleen Online Seasons -muotoa FUTiin takaisin, koska jalkapallossa kuuluu pelata sarjapisteistä eikä kasvottomista rankingpisteistä. Tuo oli ehkä suurin syy siihen, että innostukseni laantui ennen vuodenvaihdetta viimeksi. Kaipaan kymmenen pelin sarjakausia ja sitä, että tasapelistäkin voi iloita todella, jos olet juuri yhtä pistettä vailla nousua ylempään divisioonaan.
Sijoitusottelut heittivät minut kutosdivariin, koska kokoonpano ei ollut vielä toimiva, mutta nyt olen hiljalleen löytänyt toistaiseksi toimivan konseptin. Aiemmista versioista oppineena tarvitsen kaksi kärkipelaajaa saadakseni maaleja aikaan, joten muotona on 4-4-2. Iloitsen siitä, että Lukakun nopeus on jälleen 80+, koska hän oli vuoden 18 versiossa fantastinen partneri E. Hazardille, mutta viime versiossa hän ei ollut niin hyvä, kun ominaisuuspisteitä oli alennettu, mutta nyt niitä on tosiaan jälleen nostettu (muitakin kuin nopeutta) ja olen nauttinut siitä. Ostin hänet hyvin pian 17 kilolla joukkueeseeni, kun sain tarvittavat rahat kasaan enkä ole ollut pettynyt, koska hän teki heti ensimmäisessä onlinepelissään 5+3 tehot 1-9 voitossa, heh. Takana on myös jo pari muuta viiden tehopisteen peliä. Vastukset kutosdivarissa eivät toki ole aina priimaa, mutta silti 15 pelissä Lukaku on tehnyt jo 28 osumaa ja antanut parikymmentä syöttöpistettä siihen päälle. Kärkiparina pelaa E. Zahavi, johon ihastuin EM-karsinnoissa, joissa hän mätti Israelille 11 osumaa ja oli muistaakseni koko karsintojen toiseksi paras maalintekijä. Hän siirtyi vastikään Kiinasta PSV:hen, joten olen sikäli saanut integroitua hänet kätevästi joukkueeseen, koska peluutan toista suosikkiani Tagliaficoa laidalla tuomassa kemiaa. Kolmion täydentää uusi tuttavuus eli Ajaxin keskikenttäpelaaja Martinez, joka on arvoihin nähden huomattavasti parempi kentällä. Hän on vasenjalkainen terrieri, joka tuntuu ehtivän joka paikkaan, vaikka nopeusarvo on vain 69 kortin mukaan, mutta kentällä hän tuntuu köyhän miehen Kantelta. Mitä tulee vielä Zahaviin, hänellä on 15 pelin jälkeen kasassa 13+14 tehot. Hän osaa sekä viimeistellä että ampua, joten annan suosituksen, vaikka hän voikin tuntua alkuun hieman kankealta, mutta Engine-kemiakortilla hänestä tulee hieman ketterämpi ja sähäkämpi.
Alusta asti joukkueessa ovat olleet Hradecky, Tapsoba ja Meunier. Heistä Meunier tulee pysymään loppuun asti, jos lopulta ostan kokoversion, koska hän on vain suosikkini kaikista maailman oikeista puolustajista. Tapsoba-Hradecky kaksikko korvaantunee jossain vaiheessa Neuerilla ja luultavasti Alaballa. Boatengin olen saanut jo kahdesti pakasta ja hän oli muutenkin hankintalistallani, koska muistaakseni FIFA16-pelissä hän oli suosikkipuolustajani ja on yhä kyllä käyttökelpoinen. Vasemmaksi pakiksi päivitän aikanaan Daviesin. Rahat toki riittäisivät jo nyt ostamaan joko Daviesin, Neuerin tai Alaban, mutta olen sitonut 80k investointeihin.
Keskikentällä Vidal-Hakimi kaksikko tuo Lukakulle täyden kemian. Heistä Hakimikin on jo tovin ollut joukkueessa. Vidalin ostin vasta tänään. Peluutin aluksi Hakimia keskikentän keskustassa, koska Chiesa oli aiemmin avauksessa Lukakun alapuolella eri ryhmityksessä ja halusin myös kokeilla, josko Hakimista olisi tekemään riistoja nopeutensa avulla, mutta kun pudotin Chiesan penkille ja siirsin Hakimin laidalle, valaistuin, kuinka merkittävästi helpompaa on luoda tilanteita, vaikka Chiesankin nopeusarvo on 85, mutta Hakimilla se on peräti 94 ja tuo on ratkaiseva ero. Nykyään Lukaku ja Zahavi saavat yhä enemmän ruokaa boksiin Hakimin ansiosta Chiesaan verrattuna. Jossain vaiheessa vasemmalla laidalla kävi puolestaan Promes, mutta hän sai aikaan vain 2+2 tehot reilussa kymmenessä pelissä, joten myin hänet pois ilman tappiota ja nostin Tagliaficon laitapuolustajan paikalta pykälän ylemmäs. Samalla puolustaminenkin on lievästi parantunut, kun laidoilla ovat nyt Hakimi ja Tagliafico, jotka tukevat alaspäin paremmin kuin Promes ja Chiesa.
Mutta joo, antakaa mahdollisuus Zahaville ja Martinezille. Zahavilla on pallollisten taitojen lisäksi hyvä fysiikka eikä hän häviä pääpalloja juurikaan heikommalla prosentilla kuin Lukaku. Martinez puolestaan yllätti minut totaalisesti pelaamalla arvojaan paljon paremmin, kun alun perin hän oli vain kemian takia hankittuna joukkueeseen. Olen myös tietoisesti pyrkinyt vähentämään avaamista maitse ja chippaan herkemmin pallon vastustajien ylimpien prässilinjojen ohitse kohti Zahavi-Lukaku kaksikkoa vastustajan puolustuslinjan etupuolelle. Ei pidä pelätä hetkellistä kontrollista luopumista pelaamalla ilmassa nurmen sijaan, koska chipin jälkeen otan yleensä välittömästi ensimmäisen kosketuksen eteenpäin ja samalla vastustajan toppari onkin jo rynninyt tilanteesta ulos, jolloin keskelle jää 2v1 ylivoima hyödynnettäväksi toista topparia vastaan. Samalla laidoilta Hakimi ja Tagliafico lähtevät puskemaan eteenpäin sitoen laitapuolustajien huomion osin itseensä, jolloin jos nämä kaventavat auttamaan keskelle, voin jakaa pallon vapaasti laiturille ja edetä sieltä kohti maalia.
Tässä vielä linkki nykyiseeen joukkueeseen. Kemia on 89:n sijasta jo 99, kun lojaaliusbonus on astunut voimaan:
https://www.futbin.com/21/squad/584037