Vastaus: GamesCom - Euroopan E3
Kiitos jeesistä. Opetuksena se, ettei kannata toimivaa konseptia lähteä kesken reissua muuttamaan. Nyt palattu suurinpiirtein vuoden takaiseen ja videot näyttäisi toimivan myös Suomen päässä.
Eli terveisiä
Gamescomista. Aamulla lähdettiin liikkeelle syksyisestä Helsingistä ja nyt ollaan taas siinä 30 asteen tuntumassa täällä Keski-Euroopassa. Muitakin oli matkalla samaan osoitteeseen ja mukava oli aiheesta heidän kanssaan jutella. Kun rutiinilla jo mennään, ei mikään pahemmin voi enään yllättää. Ruuhkaa tuntui olevan jo ensimmäisenä päivänä ihan kiitettävästi. Liekö lupaa uutta käviäennätystä (viime vuonna 256.000).
Torstaina oli suunnitelmissa paikan kartoitus, eli läpikävely ja seuraavien päivien suunnittelu tämän pohjalta. Aika haileeta, ei mitään elämää suurempaa. Jonotettiin tunnin verran
Modern Warfare 3:n peliesitykseen, jossa päästiin näkemään valkokankaalta, kuinka tekijämies porhalti maksimi vaikeustasolla jo E3:sta tutun New Yorkin tehtävän läpi. Ihan ok show, kunnes tämän jälkeen siirryttiin ilmeisesti Lontoon business cityyn, jossa mentiin täydellä scriptillä ja ammusrata-meiningillä ilman kunnianhimoa. Puolen tunnin esityksestä jäi hapan maku, ja ainakaan yksinpeli ei kiinnosta juuri laisinkaan. Pelaamaankin olii tätä päässyt halutessaan.
Messuilla vähäänkin kiinnostavimmat pelit ovat aina jonon takana. Erityisesti
Mass Effect 3 oli tälläinen klassinen tapaus. Huomenna, tai siis oikeastaan tänään perjantaina olisi tarkoitus jonottaa sekä tämä, että Battlefield 3. Muuten Microsoftin osasto veti nyt pidemmän korren kuin Sony. Tähän voi päätyä tosipelaajia kosiskelevammalla tarjonnalla (Halo 1 remake, Forza Motorsport 4, Trials Evolution, uusi Gears of War ym. Kinectille löytyi
Star Wars, joka ei kuitenkaan aivan tällä näytöllä vakuuttanut. Liian paljon sohimista ilman vastinetta ruudulla ja päinvastoin.
Vaikka näin konsolipuolella ollaan, on pakko todeta PC-pelaamisen voivan paksusti. Perusteita tietokoneen päivittämiseen ei siis tarvitse yksin hakea Battlefield 3:sta.
Konamin tytöt lähettää lämpimät terveiset kaikille fanipojille!
p.s. Postailen videoita KFIN Mediaan. Käykääpä tarkistamassa:
http://www.konsolifin.net/media/search/gc11/