Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

GAMESTOP - Yleinen keskustelu (Lue aina aloitusviesti ennen kysymistä!)

Aika vähäisellä suosiolla oli ainakin Jyväskylän liikkeen loppuunmyynti. Varmaan korona vaikuttanut asiakkaiden määrään.
Ihan hyviä alennushintoja siellä oli kuitenkin parin viikon ajan. Esimerkiksi itse kävin 1,5 viikkoa sitten kaverille ostamassa uuden Playstation 4 Pron kahdella pelillä 230e. Eilen kävin vielä pikaisesti liikkeessä tunti ennen lopullista sulkemista ja vielä oli konsoleitakin jäljellä. Kaikki alkuperäisohjaimet oli mennyt kaupaksi jo silloin 1,5 viikkoa sitten (kaikki lisätarvikkeet oli -60%).
Nyt vähän harmittaa että en torstaina käynyt. Oliko Gamestopilla ollut niitä uusia näppäinliittimiä Dualshock 4:seen myynnissä ollenkaan? Niitä olisi voinut napata.
 
Tulee myöhään, mutta uskotko Suomen Gamestopin hinnoittelun olleen huomattavasti Yhdysvaltoja korkeampaa? Tietysti asukastiheys on paljon alhaisempi, mutta vuodentakaiselta vierailulta muistan räikeimpänä esimerkkinä alkuperäisen Dark Soulsin 30 euron hintaan (remasterkin oli julkaistu). US-Gamestopissa $10, vuosi sitten $15.

Xbox One -yhteensopivuus toki veti 360-pelejä reilusti ylöspäin. Kiinnostaa tietää, saiko sieltä BC-nimikkeitä ollenkaan alle vitosella -- vanhoilla urheilu- ja musiikkipeleillä on tietysti alhainen menekki ja etenkin jälkimmäisiä tuskin sovitettiin Onella juuri lainkaan.
 
Tulee myöhään, mutta uskotko Suomen Gamestopin hinnoittelun olleen huomattavasti Yhdysvaltoja korkeampaa?
Vertailu on mielestäni ihan turhaa, koska täkäläisen Gamestopin hinnat muodostuivat sen mukaan, kuinka paljon tiettyä käytettyä peliä oli kaikissa Pohjoismaiden Gamestopeissa. Yksittäisen pelin hinta on saattanut olla halvempi, sama tai kalliimpi kuin Yhdysvalloissa.
 
Reseterassa on juttua että Gamestop sulkee liikkeitä useassa Euroopan maassa ja joissain maissa sulkee kaikki liikkeet.
 
Ylös Bottom