Lainatun viestin kirjoitti alkujaan NviperO
Suomeen pitää saada pelimessut, joissa pelejä esittelevät pelintekijät, eivät pelikaupat. Suomeen pitää saada pelimessut, joissa julkaisijat mainostavat auditoorioissa tulevia julkaisuja. Ja mielellään jotain uutta. Suomeen pitää saada pelimessut joissa peliaiheista lisäkrääsää jaetaan säkkikaupalla. Toissavuonna sain GW:stä Halo-julisteen. Taisi silloin olla joku Toppuran tyyppi niitä jakamassa. No anyway, se juliste on seinällä vieläkin.
Sinänsä ikävää on, että juuri GW 2004:een oli tulossa suomalaisia piendevaajia esittelemään omia tuotoksiaan. Muutenkin suunnitelmat kuulostivat erinomaisilta. GW 2004 vaikutti olevan paras GW koskaan. (Ja toki muistat että GW 2002 esillä oli uudet Zelda ja Metroid Cubelle ennen julkaisua?)
Persiistä.
Edit: Assyille olen odottanut pelien vallankumousta näytteilleasettajina jo pari vuotta, mutta ei vaan näy. Liekö hinnat liian kovat? Veikkaan tosin FlatOutin olevan tämänvuoden Assyillä aika vahvasti.
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hex
E3 on tarkoitettu alan ihmisille. Siksi liput ovat kalliita. Ne ovat kuitenkin kaikkien ostettavissa.
Eroa alan ihmisten ja tavisten välille tulee siitä, että ilman sovittuja tapaamisia ja kutsuja erinäisiin tilaisuuksiin ei kiinnostavaa nähtävää ole yhtään niin paljon.
"E3 is a trade-only event and is not open to the general public. Individuals who are not able to document their direct, professional affiliation to the interactive entertainment industry are not qualified to attend."
"Tavikset" eivät siis pääse noin vain sisään. Käytännössä sisäänpääseminen on ilmeisesti melko helppoa, jos on edes jotenkin hommassa mukana.
Alan ihmisten ja tavisten ero tulee esillä vasta, jos on oikeasti tärkeä henkilö/media pelimediassa. Olin mukana ns. "kakkosmiehenä" Tilt-lehden matkassa, ja ainoa mielenkiintoinen tapaaminen oli Michel Cassiuksen (Xbox-jäbä) kanssa. Ja sekin siksi, että eräs norjalainen toimittaja oli jäänyt pois lakkoilun takia, joten tilaa oli vielä yhdelle. MS:n ja Nintendon pressihin pääsin myös (Nintendo tosin jäi väliin hauskan autokolarin vuoksi, heh).
Muut tapaamiset olivat merkittävyydeltään pieniä, ja käytännössä vain veivät turhaa aikaa muutenkin kiireiseltä messuaikataululta. Suurin osa peleistä esitellään ihan julkisella alueella, ja jos ei, niin sama nokkimisjärjestys on käytössä verhojen takanakin.
Ja voi kai vielä mainita, että eurooppalaiset toimittajat ovat aina kakkosasemassa yhdysvaltalaisiin nähden.
Olen tosin tyytyväinen omaan reissuuni kaikin puolin, ja vakaa aikomus on mennä seuraavanakin vuonna paikan päälle jossakin ominaisuudessa ja ilman etukäteen sovittuja pikkutapaamisia.