Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

GOTY: Vuoden peli 2020 - kerro omat valintasi

Pelivuosi 2020 oli mielestäni?

  • Erinomainen, useampi huippupeli tuli koettua

  • Keskiverto, tasaisesti mentiin

  • Heikko, ei jäänyt paljon muisteltavaa


Tulokset nähtävillä äänestämisen jälkeen.
Sama täällä, vaikka olenkin vasta alkua pelannut, mutta ei ole edellisen hämiksen jälkeen ollut näin hauskaa mitään peliä pelatessa, niin Miles Morales on myös oma GOTY 2020 :)

Lyhyt ja ytimekäs pelit, vieläkö olisit PS5:sta odottanut niin olisit saanut mainion Next gen kokemuksen samalla :)
 
Itellä on aika vaikee valita vuoden parasta, kun on tullut niin eri tavalla kovia pelejä. Joka tapauksessa monille vuoden pettymys, Doom Eternal, oli itselle selkeästi yksi vuoden kovimpia pelejä. Peli oli kuin edeltävä osa mutta kaikki paremmin toteutettuna ja pidemmälle vietynä. Tuo peli oli, kuin puzzle peli combatin osalta, piti miettiä mihin liikkua milloinkin, milloin käyttää liekinheitintä, moottorisahaa tai milloin mitäkin asetta. Fiilis oli aivan uskomaton, kun järjetön määrä monsuja kaatui lopulta, kun tanssi. Tämä oli ehdottomasti paras kokea hiukan vaikeammalla vaikeustasolla, jotta todella joutui miettimään mitä tekee ja käyttämään kaikkia mahdollisia kykyjä ja aseita.

Toinen vuoden kohokohta oli The Last of Us 2. Aivan uskomaton matka, jossa käytiin läpi tyyliin koko tunneskaala ilosta, suruun ja vihaan. Todella rohkea ja upea tarina, jollaista ei ole aiemmin videopeleissä nähty. Pelattavuus oli taattua ND laatua ja vihollisten tekoäly ehkä parasta mitä olen pelissä koskaan kokenut.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä tulee Ori and the Will of the Wisps. Omalla kohdalla kaikkien aikojen paras Xbox peli ja myös paras 2d metroidvania mitä olen pelannut. Hieno jatko-osa Blind Forestille, mistä parannetttiin käytännössä joka osa-alueella.

Mahdoton siis sanoa mikä näistä kolmesta on oma valintani vuoden peliksi mutta eipä tuo taida haitata, pääasia, että tänäkin vuonna saatiin näin upeita pelikokemuksia.
 
Japanilainen pelilehti Famitsu kysyi 132 pelintekijältä heidän tämän vuoden suosikkipeliä.

Tulos
  1. Ghost of Tsushima
  2. Animal Crossing: New Horizons
  3. Final Fantasy VII Remake
  4. Sakuna: Of Rice and Ruin
  5. Fall Guys: Ultimate Knockout

Aiemmat sikäläiset vuoden pelit:

2019 Death Stranding
2018 Marvel´s Spider-Man

 
Viimeksi muokattu:
1. The Last of Us Part II. Ehdottomasti paras mitä tänä vuonna pelannut. Grafiikat, musiikki, pelattavuus ja tarina niin huikealla tasolla, että ei ole muista vastusta.
2. Ori and the Will of the Wisps. Vuoden kakkonen. Ai että mikä pelattavuus, grafiikat ja se musiikki. Pelin pelaamisesta on aikaa monta kuukautta, mutta silti tulee jatkuvasti kuunneltua musiikkeja spotifystä uudestaan.
3. Ghost of Tsushima.
 
Vuoden parhaita ilman järjestystä:

- Ori and the Will of the Wisps
- Ghost of tsushima
- Mafia : Definitive edition
- Immortals fenyx rising
- Star Wars squadrons

Omaan makuun erittäin keskinkertainen pelivuosi kokonaisuudessaan oli 2020..
 
Pistetäänpäs omakin lista näkyville:

1. The Last of Us Part II
Kyllähän tämä oli odotetun kova kaikinpuolin ja en parempaa jatko-osaa voisi kuvitella ensimmäiselle pelille. Tekninen toteutus hipoo täydellisyyttä ja mielipiteitä jakava juoni toimi itselle täydellisesti. Sen verran raskas kokemus, että en toista läpipeluuta ole vielä saanut aikaiseksi aloittaa...

2. Ghost of Tsushima
Tämä tuli ehkä hiukan puskista. Komeat trailerit vuosi-pari sitten ja aihepiiri nostivat odotukset korkealle, eikä peli lopulta pettänyt! Upea maailma ja hieno tarina hahmoineen jättävät alleen hiukan onton ja jopa perinteisen itseääntoistavan open-world seikkailun. Tästä tuli jopa platinatrophy hommattua, mikä on enemmän kuin harvinaista omalla kohdallani.

3. Astro's Playroom
Tähän paikalle olisi voinut nostaa vaikka ja mitä, mutta uuden pleikkarin tekniikkademoa ei voinut ohittaa. Tasoloikkien ystävänä tämän kanssa tuli pitkästä aikaa kunnon "wow -efekti", kun pääsi ensimmäistä kertaa juoksentelemaan erilaisilla pinnoilla ja ampumaan esimerkiksi minigunilla. Tätä herkkua olisi mielellään pelannut paljon enemmän kuin sen +-5 tuntia, missä peli on nähty ja artifaktit kerätty.

Listan ulkopuolelle jääneitä:
Spider-man Miles Morales, Demon's Souls Remake, Assassin's Creed Valhalla, Animal Crossing New Horizons ja Cyberpunk 2077. Näistä kaikki ovat mielestäni keskivertoa parempia pelejä, mutta yksikään ei ole mikään mestariteos (Cyberpunkilla oli/on mahdollisuudet, mutta toteutus on mitä on...)

Vuoden positiivinen yllättäjä:

Star Wars: Squadrons
Odotin kevyttä välipalaa, mutta lopulta pelasin kampanjan parissa illassa ja verkossa grindasin yllättävänkin paljon. Huikea peli, joka kärsii sisällönpuutteesta, eikä täten tule jäämään itsellä pelattavaksi kovin pitkäksi aikaa. Pelin runko on kuitenkin kunnossa ja toivottavasti jatkoa seuraa!

Pelivuosi oli mielestäni yllättävänkin kova verrattuna aiempiin ja tähän vaikutti varmasti se, että sukupolven viimeiset isot julkaisut olivat onnistuneita. Odotukset ovat korkealla ensi kevättä ajatellen, jolloin uusille konsoleille alkaa tippua yksitellen julkaisuja, jotka eivät tähän launchiin vielä kerenneet.
 
1. Assassin's Creed Valhalla. Kovana toimintaseikkailupelien ystävänä on pakko todeta että tämä on parasta mitä on nähty moneen vuoteen tässä genressä. Yleensä kun tätä alkaa pelaamaan niin pelikerralla noin 70% menee kartan tutkiskeluun ja 30% päätehtävien suorittamiseen, tämä on niin loistavasti toteutettu että se houkuttelee koko ajan kartan tutkiskeluun ja seikkailuun, sieltä löytää koko ajan mielenkiintoisia juttuja.

Peli palaa myös juurilleen Originin ja Odysseyn jälkeen, tämä on huomattavasti suoraviivaisempi kokemus, turha valikoissa säätäminen loistaa poissaolollaan.

Kertakaikkiaan loistavapeli joka kärsii siitä että tekijänä on Ubisoft, tuota firmaa on muotia vihata ja sen takia peli saa tietyiltä piireiltä vähätteleviä arvosteluja internetissä.
 
Backlogi on niin älytön että kaikkia tämän vuoden aikana ostettuja uusia pelejä en ole ehtinyt edes kokeilemaan. tässä poimitoja:

Half-Life Alyx: vuoden luotettavin

Valve lunasti odotukset ja teki VR pelin, joka meni heittämällä VR pelien kärkeen.

Star Wars Squadrons: vuoden yllättäjä

En odottanut tältä paljoa ja sisältöä on vähänlaisesti, mutta silti tähän tuli laitettua heittämällä eniten online pelitunteja. VR ja HOTAS on tässä lyömätön combo.
 
Melko unohdettava vuosi ollut pelien osalta. Katselin Wikipediasta tänä vuonna julkaistuja pelejä, joita on ylipäätään tullut pelattua: FF7 Remake, Resident Evil 3 Remake, Cyberpunk 2077. Mikään noista ei nyt varsinaisesti räjäyttänyt pankkia, mutta kolmikosta paras lienee FF7 Remake.

Tämän vuoden selkeät videopelikohokohdat ovat God Of War (PS4) läpipeluu ja sen jälkeen aloitettu Bloodborne. Molemmat näistä menevät heittämällä ohi uusista julkaisuista. Viime aikoina tullut pelattua Cyberpunkkia puolen tunnin pätkissä ja sitten Resident Evil Resistancessa barbien pukuleikkejä.

EDIT: Unohdettava vuosi lienee väärä ilmaus. Sanotaan mieluummin niin, että tämä vuosi jää mieleen, mutta ihan vääristä syistä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Itselle vuoden peli on FF 7 Remake. Peli oli oikein koskettava, mahtavat hahmot, musiikit ja tarina oli koukuttava. Jatkoa tälle pelille odotan, vai pitäsköhän se alkuperäinen FF 7 pelata, kun en ole sitä ennen pelanu. Haluan tietää miten peli päättyy.
 
Vuosi toi paljon hienoja pelejä mutta oman Top 3 listan muodostaa

1. The Last of Us 2
.
.
2. Final Fantasy VII Remake
3. Ori and the Will of the Wisps

Muita fantastisia pelejä on Ghost of Tsushima, NIOH 2, Mafia DE ja Crash Bandicoot 4. PS5 pelit jäivät näillä näkymin kokematta mutta Demon`s Souls Remake ja Spiderman olisivat olleet todella vahvoilla.
 
Useammat pelit onnistuivat sykähdyttämään tänä vuonna. En siis halua listata pelejä mihinkään järjestykseen, vaan pikemminkin syyt miksi säväyttivät niin että ansaitsevat tulla mainituiksi.

Doom Eternal
Vuoden isoin yllätys henkilökohtaisella tasolla. Doom 2016 ei niin iskenyt, enkä uskonut että tämäkään toimisi, sillä nopeatempoinen sinkohippa ei ole missään nimessä lempi lajityyppi. Toisin kävi. Peli huokuu laatua. Grafiikka on näyttävää, pelattavuus hiottua ja peli pyörii sulavasti. Tämä oli hieno pelikokemus ja mahtavaa että Doom Eternal osoitti minulle että ei ole peliä lajityyppiin katsominen.

Gears Tactics
Tiesin tykkääväni lajityypin ja Gears miljöön perusteella, mutta silti peli yllätti hiotulla taktisuudellaan, ja silti pitäen Gearssin lippua korkealla. Eritoten Gears 5:n pelanneille tämä on mielenkiintoinen tarinan taustoitus. Mukana on Gearssista tuttua gorea ja XCOMista lainattua pelimekaniikkaa. Tämä vaan toimii.

Tell Me Why
Dontnod yllätti nostamalla omaa tasoaan tarinan kertojana. Episodimaisten pelien parhaimmistoa. Graafisesti näyttävämpi kuin firman aikaisemmat episodipelit. Pelimekaniikan ja tarinan osalta homma enemmän kuin kunnossa.

Ori and the Will of the Wisps
Timanttinen pelattavuus, maalauksellisen kaunis grafiikka, lumoava soundtrack. Siinä vaiheessa kun onnistutaan parantamaan erinomaisesta ykkösosasta, niin ollaan jo hyvillä.

Call of the Sea
Siinä missä What Remains of Edith Finch onnistui vuonna 2017, Call of the Sea onnistui nyt. Ajatuksia herättävä tarina, paikoin kiperiä pulmia ja nätin näköinen. Kaikin puolin onnistunut.

Cyberpunk 2077
Bugeistaan ja ristiriitaisesta vastaanotostaan huolimatta ansaitsee paikkansa listalla. Kunnianhimoinen projekti joka paikoin paukkuu liitoksistaan, mutta on toimiessaan roolipelaajan toiveunta.

F1 2020
Peli onnistui parantamaan jo todella hyvästä vuoden takaisesta versiosta. Jos vaan pelitunneissa laskettaisiin, niin tämä on minun vuoden peli. Vuoden parhaita pelihetkiä hyvällä porukalla.

Kunniamainninnat:
Assassin's Creed Valhalla
Kuuluu vuoden parhaimmistoon mutta pelitunteja on liian vähän alla, että voisi täysin sanoa kuinka korkealle yltää.

Yakuza Like a Dragon
Sama juttu kuin AC Valhallan kanssa. Pelitunteja liian vähän, että uskaltaisi sanoa. Tähän mennessä ollut kuitenkin erittäin hyvä.
 
Nyt on tullut mietittyä omia suosikkeja kunnolla ja tässä ne on.

1. The Touryst
Ihan hemmetin hyvä puzzleseikkailu

2. Spider-Man: Miles Morales
Hämähäkkimies (nuff said ;))

3. Call of the Sea
Toinen todella hyvä puzzlepeli ja tässä saa jopa käyttääkkin aivoja (ja välillä nettiä apuna)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Nyt on tullut mietittyä omia suosikkeja kunnolla ja tässä ne on.

1. The Touryst
Ihan hemmetin hyvä puzzleseikkailu.

2. Spider-Man: Miles Morales
Hämähäkkimies (nuff said ;))

3. Call of the Sea
Toinen todella hyvä puzzlepeli ja tässä saa jopa käyttääkkin aivoja (ja välillä nettiä apuna)
Ai hemmetti, unohdin The Touryst ihan täysin! Peli olisi ansainnut paikan myös minun listalla. Graafisesti oman näköinen, mutta ah niin näyttävä. Sisälsi hauskoja toisistaan poikkeavia tehtäviä. Paikoin oikeinkin letkeetä meininkiä, paikoin jopa todella haastavaa. Kaikinpuolin hyvä peli.
 
Ylös Bottom