Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Timppa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Tuo latausaikojen lyhentäminen on osittain lähinnä silmänkääntötemppu. Ennen kisaan siirryttäessä ladattiin samalla kertaa sekä rata että autot, joten kisaamaan pääsi saman tien. Nyt lataillaan ensin pelkkä rata, joten latausaika näyttää tippuneen murto-osaan entisestä. Mutta kun Start Race -ikonia painaa, saattaa edessä olla jopa yli puolen minuutin odottelu. Tuossa nopeasti käsivaralta kellotettuna Sarthe-radalle - en muista mikä versio - päästiin kyllä 13 sekunnissa, mutta autoja saatiin odotella vielä paljon pidempään. Sekkari pysähtyi aikaan 48 s ennen kuin oltiin oikeasti ratin takana. Harmittavaa tuossa on, että autoja ei ladata sillä välin, kun pelaaja käy säätämässä omaa ajokkiaan. Niinpä loppujen lopuksi kisaamaan ei pääse oikeastaan yhtään sen nopeammin kuin ennen päivitystäkään.

Pötyä. Autot juurikin latautuvat, kun säädät autoa tuolla välin. Dramaattisesti latausajat vähentyi, kun nyt lataa radan muutamassa sekunnissa ja kun menet säätämään autoa, ovat autot sillä välin latautuneet.
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Pötyä. Autot juurikin latautuvat, kun säädät autoa tuolla välin.
Eivät latautuneet, kun itse testasin. Siirryin saman tien säätövalikkoon (eli autolistalla kaikki olivat vielä harmaina), vietin säätämässä puolisen minuuttia, mutta siltikään yksikään auto ei ollut listalla muuttunut valkoiseksi lataamisen merkiksi.

Pitää vielä kokeilla, mikä on tilanne, jos annan sen ladata ensimmäisen auton ja vasta sitten menen säätämään.

Update! Tuolla lailla näemmä toimi. Eli hätähousut, malttakaa hetki ennen kuin menette ruuvaamaan autonne asetuksia. :)
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Julkastaankohan tuo DLC Suomessakin 18. päivä?
Koska PS Store päivityshän tulee aina keskiviikkosin ja tuo kun sattuu tiistaille.
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)


Erittäin hienoa! :D

Saa nähdä tuleeko autot suoraan omaan talliin vai pääseekö ostamaan uusien autojen seasta. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi ehdottomasti parempi, saisi sen "vakion" auton ja sitten toisen jossa on engine stage 3 jne. Ja maalit, en yllättyisi jos ovat kertakäyttötavaraa... :D


Tiistainahan tuon sitten näkee.
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Tere.Tietääkö kukaan mistä saisi uuden päivitetyn autolistan,missä olisi noi uuset autot?Miten toimii toi enduransen tallennus?olen ajanut 9tunnin kisaa ja mennyt varikolle jonka jälkeen painanut starttia eikä tule mitään tallennus vaihtoehtoa?
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

^Itse oon nyt ajellut tuota Le Mans 24 h kisaa ja aina, kun menen varikolle, niin peli kysyy mitkä renkaat haluan, paljon bensaa jne, niin siinä oikeassa alakulmassa on nappula missä lukee "Suspend". Sitä kun klikkaa, niin se tallentaa kisan ja voit jatkaa myöhemmin.
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Tere.Tietääkö kukaan mistä saisi uuden päivitetyn autolistan,missä olisi noi uuset autot?Miten toimii toi enduransen tallennus?olen ajanut 9tunnin kisaa ja mennyt varikolle jonka jälkeen painanut starttia eikä tule mitään tallennus vaihtoehtoa?

Tässä on virallinen autolista, jossa näkyy mitkä autot on tullut DLC:n tai päivityksen mukana.

Gran Turismo 5 - List of featured cars
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Mites tuon ilmaisen formulan oikein saa?
Kaveri sanoi, että Vettelin voiton kunniaksi saisi auton, mutta itsellä ei ainakaan Car Deliveryssä ole mitään.

Outoa...
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Mites tuon ilmaisen formulan oikein saa?
Jos olisi ollut tarpeeksi ahkera, olisi ohjeet löytänyt ihan tästä ketjusta...

X2010:n saa GT Lifen Community-valikosta kohdasta Gifts, kunhan konsoli on verkossa ja käyttäjä kirjautunut PlayStation Networkiin. Suzuka-kisaa ei siis tarvitse ajaa, eikä siitä saa palkintona tuota autoa.
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Oliskohan joku osa Top Gear trackia mikä ei päätynyt itse peliin.
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Toimiiko toi endurance välissä savetus mahdollisuus myös B-specin puolella?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Pakko avautua tosta save-systeemista: Ajoin pari päivää sitten tsukuban 3h endurance kisaa, oisinko jonkun tunnin ajanut ennekuin savetin, josta tänään jatkoin. Kuskini olisi pitänyt siis ajaa varikolle ja kisan jatkua siitä, mutta tietokoneen ohjastamana kuskini pyörähti ennen varikkoa ja ajatui pääsuoralle. Pääsuoralla tietokoneen ohjastama kuskini yritti ajaa pääsuoran seinän läpi varikolle, siinä tietenkään onnistumatta. Pääsuoran jälkeen, kun varikkokäynti oli "ohi", tietokoneen ohjastama kuskini jatkoi yllätykseni kisan ajamista. Tällä hetkellä tietokoneen ohjastama kuskini on ajanut reilun tunnin loppuunajetuilla renkailla, en voi millään tavoin vaikuttaa peliin. Savettaessani peliä, olin 2-3 kierrosta edellä muita. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen pelin viimeisenä, 4 kierrosta ykkösestä jääneenä... Odotan että autosta loppuu bensa ja katon mitä sitten tapahtuu... Tais tässä mennä se uudelleen herännyt innostus gt5:n läpipeluuseen :mad:

Edit: eihän se sinne varikolle tietenkään enää mennyt vaikka bensa loppui. Ei paljoo naurata, tähän jäi meikän gt5:n endurance kisojen hakkaaminen, kun kerran tuohon savetukseen ei pysty luottamaan.
 
Vastaus: Gran Turismo 5 - keskustelua pelistä (katso myös GT5-yhteisön keskustelut)

Toivottavasti ei vaikuta eurooppaan.

Uutiseen on tullut päivitys:
"Fortunately for European gamers, Kazunori has also announced there will be only a slight delay of the content’s release in their region (as of writing, it’s now expected to go live at 09:00 UTC). It is already available in Asian territories."
 
Ylös Bottom