Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Nonii, mistäs tää kannattas tilata, että tulis varmasti sillon 29.4?
Nimenomaan. Tuo autojen kustomoinnin poissaolo aiheutti itsessänikin *höh*-reaktion. Se oli tosiaan hauskaa puuhaa Saints Rowssa, ja ihan hyvin toteutettu myös San Andreaksessa. Eipä niitä peruspirssejä hirveästi jaksa talliin kerätä.Noita ennakoita ei pitäisi kyllä lukea, tuntuu tämä vajaa pari kuukauttakin pitkältä ajalta.
Yksi pieni asia mikä jää puuttumaan GTA4:stä on autojen kustomointi. Pikku juttu, mutta ainakin Saints Rowin autojen kustomoinnissa sai aikaa kulumaan ihan hyvin, ei sen puuttuminen tosin juurikaan vaikuta pelikokemukseen. Toivottavasti kehittäjät ovat pelanneet Saints Rowia, siitä olisi muutamia asioita saanut ottaa malliksi GTA:han.
Sanokaa mitä sanotte, sieltä on tulossa GOTY.
Epäilen kyllä vahvasti, että tulee. Tai eihän sitä koskaan tiedä vaikka tulisikin. X0 ainakin voisi tulla Goty jossa jo lisäepisodit on mukana.
Kunhan ruudunpäivitys on parempaa luokkaa kuin edellisissä osissa.
Pelasin aikanaan Vice Cityä PC:llä enemmän kuin oli sallittua.
Tämän seurauksena ostin PS2:n vain San Andreasin takia.
Pelasin San Andreasia enemmän kuin oli sallittua.
Tämän seurauksena ostin PS3:n vain GTA IV:n takia.
Samana aamuna kun kannoin uuden pleikkarin kotiin, luin uutisista, että GTA IV on myöhästynyt 6 kuukautta.
Vitutti.
Onneksi tuli CoD4.
Aika hyvä. No mutta ei tarvitse odottaa kuin huhtikuun loppuun asti vielä.Pelasin aikanaan Vice Cityä PC:llä enemmän kuin oli sallittua.
Tämän seurauksena ostin PS2:n vain San Andreasin takia.
Pelasin San Andreasia enemmän kuin oli sallittua.
Tämän seurauksena ostin PS3:n vain GTA IV:n takia.
Samana aamuna kun kannoin uuden pleikkarin kotiin, luin uutisista, että GTA IV on myöhästynyt 6 kuukautta.
Vitutti.
Onneksi tuli CoD4.
Voi hitto!
Johtuuko kellosta vai mistä, mutta löysin todellista runollista kauneutta tarinastasi, kiitos!
Pelit, on elämä...
Eikö se ole vähän outoa, ettei tästä pelistä ole julkaistu vielä mitään gameplay-videoita? Pelkkiä trailereita tai välianimaatiopätkiä. Minua ainakin kiinnostaisi suunnattomasti nähdä ihan oikeaa pelikuvaa.
Luimpas tänään pelaajalehden testin ja kyllä nousi odotuslukemat aivan uusiin ulottuvuuksiin, vaikkei ne ennenkää pieniä ollu Uusi nykyaikaistettu autovalikoima etenkin kiinnostaa.