Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Halo 5: Guardians

Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Eilen meni kampanja läpi. Kahden iskutiimin matkat olivat kyllä eeppisiä kohtauksia ja komeita maisemia täynnä. Päällimmäisenä toiminnasta jäi mieleen tunne, että 343 Industries lunastaa vihdoin sarjan lopullisesti itselleen. Avoimet ja vaihtelevat kentät sekä erittäin hyvin rytmitetty räiskintä pitivät otteessaan alusta loppuun. Sanoisin että parasta yksinpeliä heti Halo 3:n jälkeen, eikä mukaan mahtunut yhtään selkeästi heikompaa kenttää toisin kuin Bungien tuotoksissa. Ei promethealaisten räiskiminen ole vieläkään yhtä hauskaa kuin covenantien, mutta ehdottomasti tyydyttävämpää kuin nelosessa, jossa mokomat ruputit kestivät aivan liikaa kuritusta.

Tarinakin oli ihan ok ja etenkin komeat välianimaatiot pitivät kiinnostusta yllä. Täytyy silti sanoa että Microsoftin massiiviset mainoskampanjat eivät aivan osuneet kohteeseensa. Juoni oli lopulta hyvin erilainen kuin näissä "petturi vs sankari" -trailereissa annettiin ymmärtää. Se ei toki ole pelin vika. Arvostelua luvassa vasta, kun pääsee rellestämään online-puolella. Vaan tässä vaiheessa lienee jo turvallista sanoa, että Halo-fanit tuskin tulevat tähän pettymään.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Ei kuulosta hyvältä jos on halo 3 jälkeen parasta yksinpeliä kun se on sarjan heikoin peli. Mutta toivottavasti se on hyvä :)
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Ei kuulosta hyvältä jos on halo 3 jälkeen parasta yksinpeliä kun se on sarjan heikoin peli. Mutta toivottavasti se on hyvä :)

Minun mielestäni Halo 3 oli paras Halo yksinpelin skenaarioiden ja pelattavuuden puolesta, mitä ymmärsin TeRm0z:nkin tarkoittavan. Monipuoliset ympäristöt, hieno pelattavuus ja huikeita ajoneuvotaisteluita. Tarinaltaan se ei ollut ihan Halo 2:n tasoa.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Itsehän en kampanjaan koske tikullakaan, suoraan syöksyn moninpeliin. VPD toimittikin pelin jo täksi päiväksi joten kohta pääsee karkeloihin mukaan. ;)
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Minun mielestäni Halo 3 oli paras Halo yksinpelin skenaarioiden ja pelattavuuden puolesta, mitä ymmärsin TeRm0z:nkin tarkoittavan. Monipuoliset ympäristöt, hieno pelattavuus ja huikeita ajoneuvotaisteluita. Tarinaltaan se ei ollut ihan Halo 2:n tasoa.

Juurikin näin. Eli omissa kirjoissa Halo 3:n kampanja on yllä lueteltujen seikkojensa vuoksi sarjan parhaimmistoa, ei todellakaan surkeinta antia. :D
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Digital Foundryn tech-analyysi: What works and what doesn't in Halo 5: Guardians

Mikä toimii:
  • Ruudunpäivitys (60fps yli 99 prosenttia ajasta)
  • Dynaaminen resoluutio (vaihtuu reaaliajassa välillä 1152x810 - 1920x1080)
  • Menut
  • Välinäytökset
  • Audio
  • Lyhyet latausajat
  • Renderöintiteknologia
Mikä ei toimi:
  • Kuvanlaatu (mm. Anti-aliasingin laatu)
  • Animaatiot (iso osa animaatioista 30fps)
  • Valaistus ja varjot
  • Savu-, tuli- ja muut alphaefektit
  • Tekstuurien laatu
  • Yksityiskohtien määrä
  • Tekoäly
  • Moninpelin karttavalikoima
Ultimately, Halo 5 is a game about focus. It's a title that focuses on the refinement of 343 Industries' future vision for the series, and a release focused on delivering high performance at all costs. There are sacrifices here, but each of them are made to improve upon the experience. This is no longer Bungie's franchise, this is the next generation of Halo.

Spoilereissa video aiheeseen liittyen. Jonkin verran tarinamateriaalia näkyvissä.
[video=youtube;-gQMulb6T2o]https://www.youtube.com/watch?v=-gQMulb6T2o[/video]
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Onnittelut Paaville maailmanennätyksestä!

Makoisaa viettää tämän aattoiltaa seuraten televisiosta suoraa lähetystä ennätyspelaamisesta Halo-sarjan parissa. Tätä kirjoittaessa pelattu 28 tuntia 41 minuuttia. Työn alla on Halo 4 ja puheissa on jo luvattu myös Halo 5! Toivottavasti kuitenkin joku katsoo ennätysmiehen terveyden perään, valvonut jo 36 tuntia putkeen.

Suora lähetys: http://www.haloworldrecord.com/ tai http://www.twitch.tv/xboxsuomi

CSQdeLDUcAEDu3L.jpg
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Kotimainen arvostelu ilmestynyt Livegamersilta: http://www.livegamers.fi/reviews/halo-5-guardians

Oli tarkoitus käydä hakemassa fyysinen versio huomenna kaupasta, mutta niin vain oli liha heikko ja nyt lataa markkinapaikalta. Aamuyöstä otetaan ensipuraisu ja illalla jatketaan. Odotukset ovat kovat, vielä tuon arvostelun jälkeenkin. Suurin yksittäinen syy Xbox Onen hankintaan on ollut Halo. Muut yksinoikeudet eivät koskettele likimainkaan samalla tasolla. Studion voimakas panostus verkkopeliin puhuttelee myös ja sen arvo tuntuu kasvavan mitä enemmän on seurannut ja lukenut.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Esilatauksen riemuja:

- Halo 5, valmiina aloittamaan!

Esilatauksen suruja:

- 9 gigan päivitys ei toki kuulunut esilataukseen. :cool:
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Reilu kolmisen tuntia vierähti verkkomöhinöissä ja maistuu! Master Chief Collectionista traumoja saaneille hyvinä uutisina kerrottakoon, että pelinhaku toimii niin kuin pitää. Matsit alkoivat ripeästi, eikä varsinaisia teknisiä ongelmia tullut vastaan. Ainoastaan yhdessä ottelussa kävi "Halot", kun vastapuolelta väki lähti karkuteille jättäen viimeisen soturin oman onnensa nojaan.

Kyyti oli aluksi todella kylmää 4vs4-väännöissä. Apuun riensi kuitenkin Warzone-tila, jossa oli paremmin aikaa hengähtää ja totutella jälleen spartalaisten välisten mittelöiden lainalaisuuksiin. Uusi pelimuoto teki vaikutuksen hyvin erilaisella tunnelmallaan, kun mukana on aluevaltauksen ja vastapuolen tappamisen ohella tekoälyvihollisten lahtaamista ekstrapisteiden toivossa. Nämä eivät ole mitään Titanfall-tyylistä tykinruokaa, vaan isompien pomojen kaatamiseen tarvitaan jo hieman tiimityötä. Samalla vastapuolen spartalaiset sekoittavat osaltaan soppaa. Loppua kohden ottelut kohosivat varsin eeppisiin mittoihin, kun taistelukentälle saatiin käyttöön Requisition-pisteillä ostettavia lisäherkkuja (tankkeja, sinkoja yms.).

Muutaman lämmittelykierroksen jälkeen alkoi onnistumisia tulla myös pienemmissä matseissa, joten yöunethan siinä menivät. Pahoin kyllä vaikuttaa, että Halo 5 on omalle kohdalle se vuoden pelatuin verkkotapaus. Tuntuu tutulta, mutta juuri oikealla tavalla myös tuoreelta.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Esilatauksen riemuja:

Koko lataus oli hävinnyt kuin pieru mjolniriin. :p (tilalla oli joku 113mb placeholderi)

Ei tosin haittaa, sillä vasta myöhemmin on aikaa pelata.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Esilatauksen riemuja:

- Halo 5, valmiina aloittamaan!

Esilatauksen suruja:

- 9 gigan päivitys ei toki kuulunut esilataukseen. :cool:

Esilatauksen riemuja:

Koko lataus oli hävinnyt kuin pieru mjolniriin. :p (tilalla oli joku 113mb placeholderi)

Ei tosin haittaa, sillä vasta myöhemmin on aikaa pelata.

Mulla oli toiminut esilataus hyvin ja oli tuo päivityskin valunut valmiiksi :D
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Päällimmäiset tuntemukset parin ekan tehtävän jäljiltä. Näyttää ja kuulostaa jumalaisen hyvältä ja tarina vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Miinuspuolia on se että peli on halo, eli tuntuu siltä kun tämä peli olisi pelattu moneen kertaan, voisi vähän ehkä uudistaa kaavaa. Mutta kyllä todella vahva ulkoasu, äänet ja mukaansa tempaava juoni saa tämän loppuun asti tahkoamaan ainakin kerran. Sen jälkeen katsotaan mitä MP tarjoaa.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

En kyllä ymmärrä, miksi jotkut pitävät tätä hyvännäköisenä pelinä. Mielestäni grafiikoiltaan about xbox 360 pelien tasoa. Eniten kismittää nuo ajoittaiset matalan fps:n animaatiot.

Mutta muuten kyllä todella maittavaa menoa. Ottanut otteeseensa ainakin allekirjoittaneen ihan eri tavalla kuin melko tasapaksu edeltäjänsä. Itse olen ehtinyt pelaamaan kahdeksan ensimmäistä tehtävää tänään, ja pelitunteja kertynyt yhteensä noin 4. Eiköhän tämä huomenna mene läpi, minkä jälkeen sitten moninpelin pariin. Senhän luvattiin olevan pelin paras osa-alue.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Täälläpä on hiljaista ottaen huomioon, että tänään oli julkkari.

Vähän ristiriitaiset fiilikset uudesta Halosta. Kampanja on aika mukavaa perus-Haloa ja siisti nähdä spartalaisia enemmänkin ja aika jännissä kohtauksissa!

Moninpeli ei ole maistunut kovin hyvältä. On ikävä perinteisiä pelimuotoja kuten Big Team Slayeria ja Team Heaviesia suurine laakeine mappeineen. Entisestään fiiliksiä on latistanut ohjaimen rikkoutuminen niin, että vasen tatti toimii niin huonosti, että voin sprintata vain välillä.

Katsotaan, muuttuvatko fiilikset lähipäivinä! Tällä hetkellä tuntuu että pelaan sata kertaa mielummin Hardlinea netissä.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Ensitunnelmia. Huikeen näköinen ja kuuloinen! Kampanja imaissut viiden ensimmäisen tehtävän aikana mukaansa aivan täysin. Multiplayer lähtenyt yskähdellen käyntiin, lähinnä oman huonouden takia Toki kentät ei ole ollut tuttuja ja näin ollen liikkuminen hakusessa. Viimeisissä matseissa ollut jo viitteitä paremmasta

Kaikin puolin ihan huikee fiilis pelistä!
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Jaahas, se tarina... (varoitus: sisältää avautumista)

Pelkäsin Cortanan paluuta, ja tottakai sen piti tapahtua. Toivoin että 343 osaisi päästää irti hahmosta joka niin pitkällä ja pitkästyttävällä kaavalla tapettiin Halo 4:ssä. Cortana "pahiksena" voisi toimia, mutta toteutus ontuu. 343 yrittää selvästi matkia Bungien kertomatyyliä, joka sanoo vähän ja vaatii pelaajalta mielikuvitusta. Se toimi vanhoissa Haloissa, mutta Halo 5 (kuten Destinykin) vaatisivat enemmän. Narratiivisesti Halo 5 on kauniisti sanottuna pökkelö. Hahmot ovat kylmiä ja persoonattomia. Tämä ehkä sopisi jos kaikki hahmot olisivat Spartan-kakkosia, mutta niinhän ei ole. Eivät Bungienkaan Halot mitään dialogin mestariteoksia ole, mutta niissä käsitellyt asiat olivat paljon yksinkertaisempia (alienit tulee ja tappaa). Hahmot eivät kehity juuri yhtään, ja tarinamäärään verrattuna välinäytökset ovat liian lyhyitä ja tarinan kannalta merkityksettömiä.

Tarinan nuanssien ymmärtäminen vaatii vielä enemmän taustamateriaalin - varsinkin Forerunner-trilogian - ymmärrystä kuin Halo 4. Sekään ei helpota että tärkeä johdanto Halo: Escalation -sarjakuva jäi kesken ennen kuin peli julkaistiin. Emme siis tiedä mitä tapahtui Absolute Recordissa ja miten Halsey, Palmer ynnä muut pääsivät sieltä pakenemaan. Puhumattakaan siitä miten he peittosivat Contender-luokan Forerunner-tekoälyn. Halseyn ja Palmerin välinen jännite loistaa poissaolollaan, ja Blue Team on tuotu mukaan vain 4 pelaajan moninpelin vuoksi. Myös Osiris tuntuu lähinnä painolastilta, eikä potentiaalisesti hyvillä hahmoilla ole paljoa annettavaa tarinalle.

Kaiken huipuksi 343-Halon paras pahis eli Covenant-johtaja Jul M'Dama tapetaan ensimmäisessä tehtävässä ehkä tylsimmällä ja ennustettavimmalla mahdollisella tavalla. Samalla mahdollisuus karismaattiseen pahikseen menetettiin. Precursorit, Forerunnerit ja Flood loistavat poissaolollaan.

Parhaat osat tarinasta keskittyvät Arbiterin taisteluun kotiplaneettansa hallinnasta. Silti se saa ehkä liiankin ison osan pelin kestosta. Tarinasta puuttuu jännite, sillä lopputulos on itsestään selvä. Halo 6:ssa Covenant-lajeja tuskin nähdään järkevästi perusteltavina vihollisina, sillä tässäkin niitä on ripoteltu keinotekoisesti sinne tänne Forerunner-tehtävissä. Guardianit Mantlen takaajina ja planeettojen kurissa pitäjinä on mielenkiintoinen konsepti, mutta ne nähdään tositoimissa vasta pelin viimeisellä minuutilla. Pelin paras uusi hahmo on 031 Exuberant Witness.

Loppua voisi kuvailla fiaskoksi, mutta jos sitä tarkastelee trilogian(?) keskimmäisenä osana Halo 2:n tapaan, niin ratkaisu on siedettävä. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää miksi tähän ratkaisuun päädyttiin. Halo 2:n lopetusta ei alunperin suunniteltu sellaiseksi kuin se on. Loppuiko 343:lta aika, vai käsikirjoittajalta mielikuvitus? Joka tapauksessa lopetus on rohkea sarjan tulevaisuuden kannalta, sillä Halo ei ole samankaltainen konsolipelien kuningas joka se oli kymmenen vuotta sitten. Kasuaalin yleisön mielenkiinto loppuu tällaisen tarinan ja lopetuksen vuoksi äkkiä. Legendaarisen lopun implikaatio jäi epäselväksi, mutta ehkä Halo 6:ssa käsitellään taas Halojen uhkaa.

Lopun jälkeen tuli väistämättä mieleen Mass Effect 3 -katastrofi, mutta en mene tuomiossani niin pitkälle. Kilo-Five -kirjatrilogiasta alkaen Halon uusi narratiivi on ollut heikkoa, eikä Halo 5 käännä suuntaa.

Moninpeli on ilmeisesti mennyt kehitysajassa ja -prioriteeteissä edelle, mikä on ymmärrettävää kehittäjän suunnitelmien, mutta ei sarjan historian näkökulmasta. Ennakkohehkutukseen nähden tarina on suuri pettymys.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Eilen ehti ensimmäiset 4 kenttää pelata läpi. Näyttää, kuulostaa ja tuntuu erittäin hyvältä, niinkuin Halot yleensäkin. Pelillisistä uudistuksista ensimmäisenä hyppää silmille se, että jokaisen aseen saa nyt nostettua "jyvälle". Periaattessa hyvä asia, mutta ei kovin "Halomaista". On aika perustavanlaatuinen muutos pelattavuudessa, IMO. Sen sijaan todella hyvä muutos on se, että Runnereita ei enää tarvitse ampua kahta lippaallista tappaakseen. Pelaaminen on näin paljon sulavampaa. Niin ikään tarina vaikuttaa alun perusteella mielenkiintoiselta. Ainakin alkuasetelmat antavat odottaa hyvää.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Moninpeli ei lähtenyt minun kohdaltani kovinkaan hyvin käyntiin. Eilen yritin puolisen tuntia yhdistää itseäni kaikkiin mahdollisiin pelimuotoihin (warzone kiinnostaisi eniten), mutta ei onnistunut millään. Aina tuli virheilmoitus serveristä. Omissa yhteyksissä ei pitäisi olla mitään vikaa, koska kaikki muutkin moninpelit toimivat mukisematta.
 
Ylös Bottom