Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Halo Infinite

Mahtavan näköistä Haloversumiahan tuo o_O Pilaritkin on viimeisen päälle! Alle kuukauden päästä mennään.

Jep. Kuukauden päästä minua tuskin enää nähdään missään jos käy samalla tavalla kuin Halo 5:n kohdalla eli ensimmäisenä korkkaan yksinpelin, jonka jälkeen pelaan päivät pitkät moninpeliä. Palaan sitten elävien kirjoihin takaisin sosiaaliseen elämään, kun ähky alkaa. :p
 
Viimeksi muokattu:
Keskustelu tuntuu pahasti kiertävän kehää.

No joo, eihän tuo Halo tosiaan vieläkään mitenkään grafiikalla koreile mutta kyllä tuo Halolta minusta näyttää. Ne on aina näyttäneet tuolta. En osaa selittää miltä tarkalleen mutta kun sanon että "näyttää Halolta" niin ymmärtäisin itse ainakin mitä sillä tarkoitan :D Se ei ole varsinaisesti mitään surkeinta grafiikkaa mutta ei sitä terävintä kärkeäkään. Ei minusta ole ikinä ollut. Alkupään Halot pelasin muuten paljon myöhemmin, joten en tiedä olivatko aikanaan koreinta kastia. Kolmosen myös myöhemmin. Reach, 4 ja 5 tuli pelattua jo melko pian julkaisusta. Ne oli ihan ok mutta jotenkin ne on aina olleet sellaisia "scifi-kliinejä" ulkoasultaan. Ei oma suosikki mutta ei tuo niin huonokaan ole että jaksaisin valittaa. Tyylivalinnalta tuo enemmän tuntuu kuin siltä etteikö parempaa pystyisi. Kuten sanoin, Halolta näyttää ja siihen kai pyrkivät.

Infinite ei itseäni hirveästi kiinnostaa, kuten ei mikään muukaan Halo. Silti ne on tullut pelattua suunnilleen kaikki koska ovat vallan viihdyttäviä pelejä. Pelaan tuoreimmankin pelin varmasti joskus mutta en osaa sanoa milloin. Ihan liikaa mielenkiintoisempaakin pelattavaa jonossa/tulossa.

Joka tapauksessa en ymmärrä ja samalla ymmärrän kritiikin. Eihän se miltään "nextgeniltä" näytä mutta en itse kyllä jotenkin Halolta sellaista olisi odottanutkaan. Paitsi ehkä se ensimmäinen teaser vähän huijasi kun taisin miettiä hetken että "huh huh, jos tuollaista settiä tulee". Mutta aika pian tuollaiset ajatukset unohtuu kun muistaa että pelitrailerit on aina tuota.

Ehkä se minun ajatukseni oli paremmin tässä viestissä sanottu, eli "näyttää Halolta." Ongelma ei ole siis siinä, ettei ole tarpeeksi heijastuksia kypärän visiirissä vaan enemmänkin tyylivalinnassa. Tärkeintä tosiaan on se, että peli pyörii hyvin. Haloja olen itsekin pelannut vasta reilusti jälkikäteen, mutta visuaalinen tyyli ei ole oikein koskaan iskenyt, olipa laite mikä hyvänsä.
 
Kylhän tuo ihan Halolta vaikuttaa videon perusteella. No vajaa kuukaus, niin pääsee itte ihmettelemään ja ainakin nyt on vähän tunne että tuon pelaaminen tulee olemaan ihan hauskaa mättöä, siitä tosin tulee aika rapea miinus, ettei ole cooppia heti startissa mukana.
 
Peli näyttää erittäin hyvältä, myös graafisesti, mutta varsinkin animaatioiden laatu ihastuttaa edelleen. Dialogi vaikuttaa hyvin käsikirjoitetulta, ja pahikset ja pomotaistelut mielenkiintoisilta.

Ei sitten kannata katsoa Game Informerin 44-minuuttia pitkää videota, se on ilmeisesti täynnä spoilereita.
 
Itse päätin etten katso mitään uusia videoita, haluan kokea asiat itse tämän pelin kohdalla ja lähdetään suurella hypellä menemään kun kaikki tätä hehkuttaa. Katsotaan tuleeko vuoden pettymys vai vuoden yllätys. :D
 
Näyttääkö sinusta XSX-peliltä? Next-Gen peliltä? Edelleenkään nämä pelikuvavideot eivät vakuuta miltään osin. Pelkään että olemme menossa kohti kaikkien aikojen rajuinta pettymystä. Hiljaiseksi vetää :/ ... matka kuitenkin alkoi 2001, Xbox ja Halo: Combat Evolved.

Eiks tää halo ole crossgen peli? Vai onko minulta mennyt jotain ohi.

Surullista että joku arvostelee pelin puhtaasti grafiikoiden perusteella. Jää varmasti moni helmi pelaamatta.
 
Kaveri kerto mulle että että aikoo ostaa uusimman Halo pelin. Sanoin sille että fuck that mää valitan tästä pelistä sulle vuodesta toiseen. True story.
 
Kyllä peliä pitää voida myös kritisoida. Viimeksi kritiikki johti yli vuoden viivästykseen ja useisiin irtisanomisiin.
 
Kyllä voi jos on tarve. Ei pidä ellei ole pakko. Kukaan kehitystiimissä tai missään gameplay videoissa ei pysty enää vakuuttamaan sinua siitä mitä haluat.
 
Kyllä peliä pitää voida myös kritisoida. Viimeksi kritiikki johti yli vuoden viivästykseen ja useisiin irtisanomisiin.
Johti myös sinun ties-kuinka-monennen alterin bannaukseen. Koita nyt kestää hyvä mies.

Mikäli joskus seriesin hommaan, tämä on ensimmäisiä pelejä joita tulen laitteella pelaamaan.
 
Mikäli joskus seriesin hommaan, tämä on ensimmäisiä pelejä joita tulen laitteella pelaamaan.

No itse pelaan FH5 ja XSX ... joten siihen vertaan myös. Onhan tuo tekninen ero järkyttävä. Minä en ymmärrä miten ovat niin ruman pelin saaneet tehtyä ainakin videoiden perusteella.
 
Tuo mikä voi olla kiinnostava on että pelissä pystyy skannaamaan, elikkä ilmeisesti tutkimaan joitakin asioita. Tietenkin toivon että sieltä tulee megapeli mutta videot eivät lupaa hyvää.
 
Tuo mikä voi olla kiinnostava on että pelissä pystyy skannaamaan, elikkä ilmeisesti tutkimaan joitakin asioita. Tietenkin toivon että sieltä tulee megapeli mutta videot eivät lupaa hyvää.
Alkaa kyllä todella kummastuttaa, että mitä ihmeen grafiikkaa siellä oikein odottelet? Kyllähän nuo viimeiset pätkät näyttävät kutakuinkin niin hyviltä kuin Halon näköinen peli voi tässä konsolisukupolvessa olla. Joku muu sen jo täällä totesi, mutta totean saman, eli tuossahan nyt on päivänselvästi ensinnäkin haettu sitä hyvin tyypillistä Halo-lookkia, joka on pelisarjan jokaisessa osassa tähän mennessä ollut. Eli tietty tyylisuuntaus on tunnelman ja aikaisempiin osiin viittaavan koheesiolla avulla haluttu säilyttää. Se varmasti jakaa jonkin verran porukkaa, jos joku nyt sitten odottaa, että peliin valittaisiinkin esim. jotenkin realistisempi graafinen tyyli.

Itse ymmärrän kuitenkin sinänsä hyvin, että tuo Halon perinteinen hieman pelkistetty tyylisuuntaus on haluttu säilyttää, vaikken itsekään sen varsinainen fani ole. Juuri ensimmäisiä Halo-pelejä en aikoinaan pitänyt sinänsä omana aikanaankaan kummoisen näköisinä juuri sen tyylin takia. Silti on ollut myönnettävä, että tietty omanlaisensa ja yllättävänkin kiehtova tunnelma on kaikkiin Halo-peleihin saatu luotua tuolla pelkistetyllä tyylillä.
 
Viimeksi muokattu:
Halo on aina loistanut muilla osa-alueilla kuin puhtaalla graafisella loistolla. Sarjan avoimempi, kokeilevuutta sekä innovaatioita suosiva pelimekaniikka. Sulavuus, tunnelma ja lore. Siihen päälle moninpeli lukuisine pelimuotoineen. Nämä kaikki ovat aina menneet grafiikan edelle.

Nyt sitten crossgen peli ei näytä nextgeniltä. Selvä. Halon jos jonkun kohdalla ei voi muuta kuin suositella itse kokeilemaan miltä peli tuntuu. Tämähän ei edes maksa mitään kun moninpeli on kaikille ilmainen. Eikä kampanjakaan Game Pass -tilauksella maltaita maksa.
 
Halo on aina loistanut muilla osa-alueilla kuin puhtaalla graafisella loistolla. Sarjan avoimempi, kokeilevuutta sekä innovaatioita suosiva pelimekaniikka. Sulavuus, tunnelma ja lore. Siihen päälle moninpeli lukuisine pelimuotoineen. Nämä kaikki ovat aina menneet grafiikan edelle.

Nyt sitten crossgen peli ei näytä nextgeniltä. Selvä. Halon jos jonkun kohdalla ei voi muuta kuin suositella itse kokeilemaan miltä peli tuntuu. Tämähän ei edes maksa mitään kun moninpeli on kaikille ilmainen. Eikä kampanjakaan Game Pass -tilauksella maltaita maksa.

Tämä, Halo on niin raudan lujaa pelattavuudeltaan ja tunnelmaltaan että pelkästään sen takia kannattaa peliin jo tarttua. Alkaa muuteen Starlordin kommentit tulemaan jo korvista...
 
Miten se voi näyttää next geniltä jos se on tehty One S:n ehdoilla, tehokkammat koneet saa vain parempaa ruudunpäivitystä ja resoluutiota. Niin kauan kuin edellisen sukupolven konsolit roikkuu mukana, ei peli ole next geniä muuta kuin sulavempana ja nopeampana.
 
Ylös Bottom