Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Halo: The Master Chief Collection

Hyvä teksti ja arvosanatkin menee melkein yksiin omieni kanssa.
Laittaisin H2: 5/5, H3: 4,5/5 ja muuten aikalailla samat.

Tavoitteena olisi vetää Halo 5 uudelleen läpi ennen Infiniteä, mutta tökkii pahasti. Oon sen vain kerran pelannut silloin julkkarissa (co-opina), enkä tykännyt. Halo Wars 2 olisi myös tarkoitus pelata, koska Banished esitellään siinä.


Jep nämä samat numerot kävi mielessä myös noiden pelien kohdalla, mutta en voi Halo 2 antaa täysiä pisteitä sen huonomman kenttä suunnitelun takia, Halo 1 avoimemmat ja vapaammat kentät vie voiton.

Hyvää tekstiä.

Yhdyn mietteisiin monilta osin, joskin kuten itsekin sanoit ettet arvottanut tässä moninpeliä ollenkaan. Minulle se on ollut vähintäänkin yhtä isossa arvossa jokaisessa Halo-pelissä kuin kampanja. Ja kyllä, mielestäni se myös nostaa pelien kokonaisarvosanaa. Moninpeli on iso osa Haloa. Ensimmäinen Halo käytännössä aloitti FPS nettikarkelot konsoleilla ja aina uusi osa on pystynyt vetämään pelaajia puoleensa.

Eniten on aikojen saatossa tullut pelattua Halo 3:n ja Halo Reachin nettiräiskeitä. Mutta myös nelonen ja jopa parjattu vitonen veti ruudun ääreen. Moninpeli Halossa on tarkoittanut sitä, että peli on pitkäikäinen. Ei kertaluontoinen yksinpelin läpijuoksu. Kampanja on monesti pelattu ensin yksin fiilistellen ja tarinaan keskittyen, sitten kaverin kanssa cooppina ja sitten vielä hyvässä partyssa kilpailullista moninpeliä. Tämä koko paketti on videopeli nimeltään Halo.

Halo Infiniten kohdalla vähän kieltämättä huolettaa, että koko paketti ei näytä olevan vielä täysin kunnossa. Eikä ole sitä edes julkaisussa.


Toki kokonaisuus on se mikä ratkaisee, tässä ei olutkaan tarkoitus antaa näille peleille kokonais arvosanaa vaan vain niiden kampanjoille. Yritin kyllä jos saisi MP kokemuksia mutta on todella vaikea löytää pelejä MC collectionista ja ne vähäiset matsit mitä löyty oli kaikki Halo 3 ja kyllähän se oli ihan huisin hauskaa edelleen.
 
Nämä arvosanat perustuvat vain ja ainoastaan kampanja modeen, MP puoli nostaisi joidenkin pelien arvosanaa mutta sitä en tähän nyt laske. Voi olla aika sekaava välillä, hankala pitää ajatukset kasassa 6 pelin kanssa, kirjottelin aina mielipiteeni ylös joka pelin jälkeen jotta olisi kaikki tuoreessa muistissa, teksti kuitenkin muuttui aika paljon myöhemmin kun asioita miettii enemmän ja muistaa lisää asioita ja poisti kaikkea turhaa lässytystä. Spoilereita myös yritin välttää joten se vaikutti aika paljon siihen miten vapaasti pystyi mielipiteensä ja tuntemuksensa ilmaisemaan.

Suosittelen myös kovasti lukemaan vähintään Fall of Reach kirjan ennen pelien pelaamista jos haluaa syventyä siihen kuinka Master Chief sai alkunsa ja saada vähän pohjaa myöhempien pelien tapahtumille.

Pelasin kaikki pelit easy tasolla jotta on helpompi vaan kokea se tarina ja ei kestä pelien läpäisy ikuisuuksia, tarkoitus on kuitenkin palata vielä ennen Infinityn tuloa ainakin 1 ja 2 pariin ja pelata ne Heroicilla niin pitkälle kun taidot yltää.



Halo: Combat Evolved

Mistä kaikki alkoi, se legendaarinen numero yksi.

Halo ygösen kentät ovat loistavia kaikki, välillä hivenen turhan pitkään mennään copy paste huoneita mutta suurimmaksi osaksi täyttä timangia. Sanoisin että tässä on Halo sarjan parhaat kentät, vaikka loppupuolella kangistutaan hivenen toistamaan samoja alueita, tosin niissä on aivan eri tunnelma ja vihollis asetelma kuin ensimmäisellä kerralla. Library myös jakaa mielipiteet mutta näin kasuaali läpivetona se ei tunnu ollenkaan pahalta ja loistavasti näyttää myös hyvin miksi uusi vihollinen on niin kova uhka.

Pelin gameplay on loistavasti tehty, pelaaminen on kirjaimellisesti niin hauskaa että sitä on lähes mahdoton lopettaa, loistavat kontrollit takaavat sen että pelaaja on aina tilanteen herra. Pelaajan myös annetaan kantaa paljon enemmän panoksia kuin myöhemmissä peleissä ja esim. haulikossa on valtava lipas verrattuna muihin peleihin, tämä taas johtaa siihen ettei jatkuvasti tarvitse olla vaihtamassa asetta joka on iso plussa.

Halo 1:ssä on hyytävä yllätys jota kovin moni tuskin osasi odottaa ja muuttaa koko pelin luonetta tämän jälkeen, loistava käännekohta ja tuo kaivattua muutosta rytmitykseen. Tämä on tarinankerronnalta pelin kohokohta ja edelleen vuosien jälkeen tehokas keino esitellä uusi vihollinen pelaajalle. Ajatelkaa jos tämä peli olisi tehty uusiksi samalla tavalla kuin Halo 2...kylmiä väreitä.

Grafiikat on myös pistetty uusiksi anniversary versiossa ja peli näyttää huomattavasti paremmalta kuin alkuperäinen, mutta sen mitä saadaan grafiikassa menetetään tunnelmassa ja itse suosin kyllä alkuperäistä ulkonäköä koska niin monet paikat on yli kirkkaita tai muuten vaan kentän ulkonäkö muutettu ihan erilaiseksi. Esim. toiseksi viimeisen kentän alussa ollaan pilkkopimeässä paikassa taistellen jatkuvasti vyöryvää vihollismassaa vastaan melkeen vain pelkästään fikkarin valo apuna, kun taas parannelluilla graffoilla koko kenttä on valaistu niin että kuvittelisi olevansa 80 luvun diskossa. Makuasioita nämä lopulta ovat kummasta pitää enemmän.

Pieni heikkous kenttien kierrätyksessä ja tönköt cutscenet ovat ainoita miinuksia, ensimmäinen Halo on silti edelleen ajaton klassikko jonka tasoisia FPS pelejä ei vaan nykyään enää tehdä, kiitos sen loistavan ja simppelin pelattavuuden ja loistavan kenttä designin

5/5



Halo 2

Hartaasti odotettu toinen osa tuli valtavan hypen saattelemana ja pystyi ne monen osalta myös lunastamaan.

Halo 2 on nopeampi, se on räjähtävämpi ja se nosti sarjan tarinankerronnan ihan uudelle tasolle. Ääninäyttely on paljon parempaa kuin ensimmäisessä osassa ja anniversary versiossa uudelleen tehdyt cutscenet on niin upeita että tuntuu kuin elokuvaa katsoisi, kun taas alkuperäiset versiot on kuin katsoisi 2000 luvun alun videopelin cutscenejä. Tässä voi myös vaihtaa vanhojen ja uusien cutscenejen välillä lennosta ja ero on valtava. Halo 2 tarina on alkuperäisenäkin parempi kuin ensimmäisessä osassa, mutta uudelleen tehdyt cutscenet tekee siitä paljon paremman, toki joku voi suosia alkuperäisiä ingame moottorilla tehtyjä versioita ja tämän ymmärrän kyllä. Pelin cliffhanger loppu varmasti aikonaan jakoi mielipiteet, mutta nykyään se vaan saa pelin tarinan tuntumaan täydelliseltä ja Halo 3 kimppuun haluaa hypätä samantein.

Gameplay puolella uutuutena on mahdollisuus käyttää 2 pientä asetta samaan aikaan, tämä oli ja on edelleen iso muutos pelissä ja antaa pelaajalle enemmän mahdollisuuksia lähestyä tilanteita.

Kontrollit on sulavemmat kuin ensimmäisessä osassaa, MC liikkuu nopeammin, ajoneuvot on ketterämpiä ja nopeampia ja tähtääminen on täydellistä.

Yksi iso uudistus on kaksi pelattavaa hahmoa joiden välillä vaihdellaan aina muutaman kentän jälkeen, eivät eroa pelattavuudeltaan muuten kuin että MC on fikkari ja toisella hahmolla näkymättömyys. Myöskin hahmojen eri tarinoiden seuraaminen on hyvin mielenkiintoista ja erinomaisesti toteutettu.

Halo 2 ei ole avoimia kenttiä kuten ensimmäisessä osassa oli, putkessa mennään kokoajan joskin välillä leveämässä putkessa. Halo 2 ei pärjää edeltäjälleen tällä osa-alueella, siinä on enemmän vaihtelua ja samoja kenttiä ei kierrätetä, mutta ongelma on jatkuvat puolustus tehtävät missä täytyy jollain alueella tappaa vihuja tarpeeksi että pääsee eteenpäin. Näitä tällaisia kohtauksia on vähintään yksi per kenttä ja joissain jopa 3-4 kappaletta, alkavat meinaan toistaa itseään hyvin nopeasti ja rikkovat pelin rytmityksen kun täytyy pysähdellä odottamaan. Loppupomo on myös surkea, yhdestä osumasta tappaa ja ei ole edes niin selvää ottaako pomo damagea, hypit vaan ympäriinsä ja yrität osua siihen ja jossain vaiheessa se kierii kuoleena maahan.

Tällä kertaa Remake ei jää pelkästään grafiikoiden tasolle, myös musiikit, aseiden, kulkuneuvojen ja ympäristöjen äänet on tehty uudelleen, äänimaailma on kokonaisuutena valtava parannus alkuperäiseen nähden. Tämä oli yksi osa-alue minkä Halo 1 Anniversary missasi kun tekivät vain grafiikat uusiksi, mutta kaikki vanhat äänet ja tönköt cutscenet oli siellä edelleen, Halo 2 voit valita pelaatko alkuperäisen version vai lähes kokonaan parannellun version. Ainut johon ei ole koskettu on ääninäyttely mutta se on niin hyvää ettei siihen tarvinnutkaan koskea, sekä kentät jotka nyt tietysti samat, pari uutta cutscenea taitaa olla remake grafiikoilla. Ainut miinus tulee siitä että joidenkin hahmojen ulkonäköä on muutettu liikaa kuten esim. Keys, mutta sitten Halo 3 taas palataan alkuperäiseen ulkonäköön ja tämä vähän haittaa pelien jatkumoa jos pelaa Anniversary grafiikoilla.

Kun on tutustunut Halo 2 historiaan ja tietää miten paljon pelistä karsittiin pois ja miten se kiirehdittiin koska se täytyi saada valmiiksi, on hivenen surullista ettei saatu sitä mestariteosta joka tämä olisi voinut olla. Silti se mitä saatiin on erinomainen jatko-osa joka tarjoaa loistavan tarinan, paljon uusi hahmoja, aseita ja mielenkiintoisia ympäristöjä. Eikä voi vähätellä miten loistava kahden eri hahmon tarina oli koska näet miten molemmat puolet toimii eri tilanteissa. Hämmentävän upeaa soundtrackia unohtamatta.

4.5/5



Halo 3

Halo 3 tuli kanssa aikoinan kovan hypen saattelemana ja olikin monilta osin aika unelmien täyttymys, mutta miten se kampanja.

Peli alkaa lähes suoraan siitä mihin edellinen osa loppui ja taistelu jatkuu.

Ainut isompi uusi asia mitä keksin on vempaimet joita voi kantaa mukana, kuten kannettavaa shieldiä ja flare joka häikäisee koko ruudun. Toinen pienempi uudistus support aseet, voit esim. poimia minigunin telakastaan ja kantaa sitä mukana ja hahmosi on todella hidas mutta tehokas, peli siirtyy tällöin kolmannen persoonan kameraan.

Kentät ovat suurimmaksi osaksi putkea mutta on siellä avoimempiakin ja ajoneuvo kentät on loistavia. Siellä on kuitenkin yksi mätä omena joukossa, koko Halo saagan yksi surkeimmista kentistä nimeltään Cortana, todella ärsyttäviä uusia vihollisia ja kenttä näyttää samalta alusta loppuun niin olet jatkuvasti hukassa mihin suuntaan pitää mennä.

Kahden hahmon kampanja on poistunut ja taas seurataan vain MC menoa.
Tarina kun polkaistaan kunnolla käyntiin niin siinä kyllä eeppisiä hetkiä riittää, sanoisin silti että Halo 1 ja 2 tasolle ei ihan päästä.

Peli ei gameplay puolella paljon uutta tarjoa, viilatumpaa Haloa. Tarina kun lähtee käyntiin se on erinomainen ja kenttäsuunnittelu on suurimmaksi osaksi hyvää tai loistavaa. Silti annan sille trilogian huonoimmat pisteet koska se ei tarjoa juuri mitään uutta ja tuntuu hyvin turvalliselta.

4/5



Alkuperäinen trilogia on edelleen yksi videopeli historian parhaista ja suosittelen sitä kaikille. Ensimmäisellä pelikerralla suosittelen myös välttämään anniversary versioita koska se pilaa pelien jatkumon kun hahmojen ja ympäristöjen ulkonäkö muuttuu liikaa pelistä toiseen. Mutta koska tiedän että haluat pelata Halo 1 ja 2 uudestaan myöhemmin niin silloin voi vertailla kumpi on parempi.



Halo 3 ODST

Skippasin tämän koska sillä ei ole niin valtavaa painoa sarjan kokonais tarinassa.

ODST on loistava lisäosa ja se on vähintään yhtä hyvä kuin Halo 3, siinä myös esitellään yksi hahmo joka tulee myöhemmin mukaan. ODST ei silti ole kovin tärkeä isossa kuvassa, suosittelen silti sen pelaamista ehdottomasti jos koko sarjan aikoo pelata.



Halo Reach

Bungien jäähyväiset tälle legendaariseelle sarjalle, Reach on loistava peli jonka tarina on yksi parhaista, se näyttää kuinka pako planeetalta tapahtui, viimeinen taisto on huikea kun spartan sotilaat yrittävät saada ihmiskunnan parhaan toivon pelastettua vääjämättömältä tuholta.

Kenttäsuunnittelu on suurimmaksi osaksi hyviä mutta ne lentely osuudet hiukan puudutti, vihollisia on todella vaikea erottaa siinä ekassa taistelussa ja se toinen kenttä on vain tylsä. Ei pelin kentät muutenkaan koskaan nouse Halo 1 tasolle mutta ei siellä surkeitakaan kenttiä ole mukana ja jokainen leveli tuntui tuoreelta ja erilaiselta.

Pelistä myös puuttuu se jokin, jokin mikä teki Halo 1-3 niin hauskan pelata, sellainen koukku ja melkeen mahdoton lopettaa pelaaminen.

Vaikka peli on ensimmäinen sarjassa tarinaltaan, en silti suosittele sen pelaamista kuin vasta Halo 3 ODST:n jälkeen, sen tarina toimii paremmin kokonaisuudesaan kun pelaajalla on tunneside sarjaan ja yhteen sen tärkeimmistä hahmoista, myöskin graafinen hyppy alaspäin voin tuntua oudolta jos Reachin pelaa ensimmäisenä pelinä. Toki se toimii myös avauspelinä mutta mielestäni siinä menettää tarinassa vähän.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvä päätös Bungien Halo saagalle. Ei kikkaile mitään erikoista ja tuntuu vähän liian turvalliselta mutta ei toimivaa kaavaa kannata lähteä muuttamaan liiaksi.

4/5



343 otti sarjan haltuunsa tästä lähtien ja ei ihan kauheasti ole mitään hyvää sanottavaa.


Halo 4


Peli alkaa ryminällä, Päällikkö on uinunut lähes 5 vuotta ja Covenant on käymässä päälle, mitä on tapahtunut näiden vuosien aikana.

Pelissä on todella mielenkiintoinen tarina, pidin siitä että se keskitty niin paljon MC ja Cortanan suhteeseen.

Tässä on myös paras aloitus mistään sarjan pelistä, upouudet upeat grafiikat, loistava ääni design ja loistava tunnelma aavemaisessa aluksessa, vaikka voisi sanoa että se on vain uusinta Halo 1 alusta, toisaalta voi ajatella että loistavaa nostalgiaa.

Pian tämän tunnelmallisen aloituksen jälkeen homma kuitenkin lässähtää todella pahasti käsiin, peli esittelee kokonaan uuden vihollisen ja en muista montaa kertaa elämäni aikana kun oikeasti olen vihannut taistella jotain vastaan FPS pelissä. Pahinta on se kun taistellaan Covenanttia vastaan ja sitten taas vaihdetaan näihin uusiin tulokkaisin niin alkaa sellainen uskomaton ahdistus ja tuska nousta pintaan, mietit vaan että miten sinulla hetki sitten oli hauskaa ja nyt toivot että voisit haudata pelin maan alle ja unohtaa sen sinne.

Toinen todella raivostuttava asia on se kuinka näissä 343 Haloissa pihdatan panoksia, jatkuvasti saa olla etsimässä uutta asetta jostain kun saat muutaman vihun tapettua yhdellä aseella ennenkuin panokset loppuu. Vaikka bungie laski panosmäärää ensimmäisestä osasta missä se on täydellinen, ei se koskaan mennyt siihen pisteeseen että tämä alkoi ärsyttämään vaikka en siitä pitänytkään.

Myöskin pelissä pitää tappaa ihan järjetön määrä vihollisia, monia huoneita joissa tuntuu että vihuja vaan riittää ja riittää. Ei auta että uudet aseet on kaikki ihan järjettömän rumia ja kopioita jo olemassa olevistaaseista, niitä on myös pakko käyttää ihan liikaa.

Sitä on oikeastaan todella hankala käsittää miten pelin taso voi vaihdella niin paljon ja kaikki vaan romahtaa aina kun näitä uusia vihuja vastaan joutuu taistelemaan. Parhaimmillaan peli on todella erinomainen, osan ajasta se kuitenkin on vain ahdistava ja turhauttava, mutta tämä sentään tuntuu Halolta ja pelaa kuin Halo, seuraava osa on missä raavitaan pohjamutia.

3/5



Halo 5

Suurimmakis osaksi surkea kenttä design, pelin meininki muistuttaa enemmän CoD peliä kuin Haloa, saman bossi taistelun kierrätys liian monta kertaa, kahden eri puolen kampanja tekee paluun mutta 90% pelistä pelataan tällä toisella puolella ja MC puoli jää pelillisellä puolella aika pieneen rooliin, toki pelin paras ja ainoa oikeasti hyvä kenttä "blue team" ja sen intro on loistava ja sai ihan kylmät väreet aikaan.

Tarinassa MC tiimi on enemmän mukana ja pelin tarina on ihan k joka vähän nostaa pisteitä, mutta ei yllä 4 tasolle tälläkään osa-alueella.

Grafiikat on upeat, sen 343 on todistanut että hienoja pelejä osaavat tehdä. Tosin jotta peli saatin pyörimään 60 FPS viime sukupolven koneilla siihen piti tehdä yksi radikaali muutos, kaikkien hahmojen animaatiot on 30 FPS, joka on aivan uskomattoman häiritsevän näköistä kun hahmojen liikkeistä puuttuu frameja ja ne vaan pätkii eteenpäin.

Tämä ei ole Halo vaan Call of Duty Halo skinillä, todella paha rimanalitus ja en tiedä mitä 343 oikein ajatteli.

Ihan ok tarina ja yksi hyvä kenttää, kaikki muu roskaa, enempää en halua ajatuksia tähän tuhlata, se on häpeäpilkku Halo saagassa.

2/5



Tulevaisuus


Halo Infinite


Lähes 15 vuotta saimme uuden pääsarjan Halo pelin aina 3 vuoden välein, ainut poikkeus oli Reach -> Halo 4 jossa oli vain 2 vuotta väliä mutta siinä välissä vaihtui kehittäjä. Vaikka 343 sitä 3 vuotte kehittikin, näkyi se meille vain 2 vuotena.

Sitten tuli hiljaisuus, hiljaisuus joka kesti 6 vuotta ja viimein olemme saamassa kauan kaivattua jatkoa sarjalle jota niin monet meistä rakastaa. Pystyykö 343 viimein nousemaan sille tasolle että saamme Halo pelin jonka ansaitsemme, pystyykö 343 nousemaan jopa sitä korkeammalla ja tuomaan pelin joka nousee jopa Halo 1-3 paremmaksi, tähän saamme vastauksen 8.12 kun odotus vihdoin päättyy...Toivon paljon että peli onnistuu ja on oikeasti loistava, mutta uskoa ei näillä 343 näytöillä ole juuri yhtään.


Nämä ovat mietteeni Halo saagasta herran vuonna 2021, ei se siitä ole paljon vuosien varrella muuttunut joka vain osoittaa kuinka hyviä Bungien Halo pelit ovat. Jokaisella varmasti erilainen näkemys ja lista, tämä on kuitenkin minun.

Todella hienoa tekstiä ja paljon hyviä pohdintoja. Itse rankkaan Halot näin

Halo 1: 5/5
Halo 2: 5/5
Halo 3: 3/5
Halo 4: 4/5
Halo 5: 4/5
Halo 3 ODST: 2/5
Halo Reach: 5/5

Tossa järjestyksessä itse olen pelit pelannut ja Reach oli kyllä niin positiivinen yllätys että huh huh. Paljon tullut tätä ketjua luettua huoli on kaikilla ihan aiheelista kuten itselläkin mutta kirves ei ole lentänyt kaivoon vieläkään. Moninpeli ei itsellä näyttele Halojen kohdalla niin suurta roolia kuitenkaan.
 
Bungien Halot ansaitsevat omalla listalla kaikki vähintään 4/5. Ehkä hieman yllättäen Halo 3:n kampanja on vanhentunut huonoiten, eivätkä sen suuret set piece -taistelut enää vakuuta samalla tavalla kuin silloin joskus. Halo 1 ja 2 kampanjoissa taisteluita ei yritetä esittää yhtä suurina, jolloin tekniset rajoitukset eivät näy yhtä pahasti. ODST saa minun kirjoissani täydet pisteet, se on vain parantunut MCC:n päivityksien ansiosta. Halo 4 on kampanjaltaan neljän tähden peli, mutta moninpeli oli umpisurkea, enkä ole siihen MCC:n aikana koskenutkaan. Halo 5:stä sanottakoon se, että toivottavasti koko tarinaa ei hylätä Infinitessä, vaan lukuisat auki jätetyt solmut päätellään kunnollisesti (jota 343 ei toistaiseksi ole tehnyt oikeastaan minkään tarinalinjan kohdalla).

Mutta itse asiaan mitä tulin tähän kirjoittamaan: MCC:n seuraava päivitys sisältää jälleen mm. parannuksia custom peleihin sekä uusia vihollisia ODST:n Firefightiin. Voikin kysyä, miksi Floodin saaminen Halon Firefightiin on kestänyt näin kauan.

cuw4k13zsyj71.jpg
 
Bungien Halot ansaitsevat omalla listalla kaikki vähintään 4/5. Ehkä hieman yllättäen Halo 3:n kampanja on vanhentunut huonoiten, eivätkä sen suuret set piece -taistelut enää vakuuta samalla tavalla kuin silloin joskus. Halo 1 ja 2 kampanjoissa taisteluita ei yritetä esittää yhtä suurina, jolloin tekniset rajoitukset eivät näy yhtä pahasti. ODST saa minun kirjoissani täydet pisteet, se on vain parantunut MCC:n päivityksien ansiosta. Halo 4 on kampanjaltaan neljän tähden peli, mutta moninpeli oli umpisurkea, enkä ole siihen MCC:n aikana koskenutkaan. Halo 5:stä sanottakoon se, että toivottavasti koko tarinaa ei hylätä Infinitessä, vaan lukuisat auki jätetyt solmut päätellään kunnollisesti (jota 343 ei toistaiseksi ole tehnyt oikeastaan minkään tarinalinjan kohdalla).

Mutta itse asiaan mitä tulin tähän kirjoittamaan: MCC:n seuraava päivitys sisältää jälleen mm. parannuksia custom peleihin sekä uusia vihollisia ODST:n Firefightiin. Voikin kysyä, miksi Floodin saaminen Halon Firefightiin on kestänyt näin kauan.

cuw4k13zsyj71.jpg
Muuten vähän samankaltaiset ajatukset, mutta itselleni ovat huonoiten vanhentuneet Halo 1 ja 2. Teknisesti ne ovat kyllä aika kurjia nykypäivän mittapuulla katsottuna. Eivät näytä järin hyviltä edes remasteroituna ja alkuperäisenä näyttävät kyllä niin alkukantaisilta, etten sellaisena niitä enää voisi edes pelata. Myös kontrollit ovat heikohkot, joten itselleni nuo Halot ovat nykyisin korkeintaan 3/5 tason pelejä.

En silloin aikoinaankaan pitänyt niitä kovin erityisinä juuri graafisen ulkoasun ja kontrollien osalta. Toki sellainen selkeä 4/5 olisi silti kumpikin ollut scifi-tunnelman, tarinan ja co-opin ansiosta. Mutta tuon jälkeen tulleet Halot ovat kyllä itselleni paljon mielekkäämpää pelattavaa, ja niiden kaikkien kohdalla puhuisin nykyäänkin vähintään 4/5-tason peleistä. Paljon parjattu vitonenkin on mielestäni erittäin hyvä, mikä saattaa johtua osittain siitä, etteivät nuo ekat Halot ole minulle niin erityisiä pelejä, että ne nostaisivat pintaan sellaista nostalgiaa, joka saisi väheksymään uudenaikaistetumpia Haloja.
 
MCC:n Season 8:n flight-testi käynnissä, Flood-Firefight näyttää lupaavalta.



Matseissa voi olla myös Covenantia ja Floodia sekaisin, ja silloin viholliset taistelevat myös keskenään:

 
Tänne tuli kutsu Season 8 Flightiin. Täytyy nyt vklp kokeilla. Flood Firefightissa on kyllä hyvä lisäys. Jotain uusia armoreita siellä taitaa myös olla, kuten joka Seasonissa.
 
Tänne tuli kutsu Season 8 Flightiin. Täytyy nyt vklp kokeilla. Flood Firefightissa on kyllä hyvä lisäys. Jotain uusia armoreita siellä taitaa myös olla, kuten joka Seasonissa.
Minulle tuli myös kutsu, ekaa kertaa :)

Ne uudet panssarit on aivan karmeita, kuin jostain Destinystä kopioituja. Onneksi kosmetiikat saa ainakin Halo 3:sta otettua pois jos ei tykkää uusista lisäyksistä.
 

20-vuotisjuhlien kunniaksi päivitys. Hienoja reppuja on nyt.
 
Tähänkin peliin saatetaan tuoda mikromaksut.


Tuskin ainakaan mitää paytowin tyyliin jotain premium ammuksia ;) eli ei mitään uutta taivaan alla ? Battlepassit ja jotkut hahmon ulkonäön kustomointi shopit taitaa olla tätä päivää vai onko mulla mennyt jotain ohi. En kyllä toki ymmärrä et miksi tähän peliin enään. Taitaa vie olla niin että ainakin nyky pelaajat tykkää battlepassista koska siinä on oma grindailunsa ja kerättävävänsä. Eikös nämä ole ollut call of dutyessa jo pitkään ja oikeastaan kaikissa suosituimissa moninpeleissä mitä löytyy markkinoilta ?
 
Did I understand correctly that only the Halo 2 graphics have been updated and the other Halos will remain the same as what was seen on the Xbox360? If that's the case, then there's nothing else that interests me, because those others can be played just fine on the other Console as well.
get-mobdro.com
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärsinkö oikein, että ainoastaan Halo 2 grafiikat ovat uudistettuja ja muut Halot pysyvät samannäköisinä kuin mitä Xbox360:lla ollaan nähty? Jos näin on, niin eipä tuossa kiinnosta muu kuin se, sillä noita muita voi ihan hyvin pelata myös sillä toisella konsolilla.

Kyllä muutkin osat ovat saaneet ehostuksia.
 
Ymmärsinkö oikein, että ainoastaan Halo 2 grafiikat ovat uudistettuja ja muut Halot pysyvät samannäköisinä kuin mitä Xbox360:lla ollaan nähty? Jos näin on, niin eipä tuossa kiinnosta muu kuin se, sillä noita muita voi ihan hyvin pelata myös sillä toisella konsolilla.
Halot 1 & 2 on saanut kunnon päivitykset ja muissa taitaa olla enemmän keskitytty resoluutiota ja ruudunpäivitystä parannettu.
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärsinkö oikein, että ainoastaan Halo 2 grafiikat ovat uudistettuja ja muut Halot pysyvät samannäköisinä kuin mitä Xbox360:lla ollaan nähty? Jos näin on, niin eipä tuossa kiinnosta muu kuin se, sillä noita muita voi ihan hyvin pelata myös sillä toisella konsolilla.
Halo 1 ja 2 on remasteroitu viimeisen päälle. Ykkösen remaster tuli 360:n elinkaaren loppupuolella ja kakkosen Onen alkuaikana. On muuten ehkä parhaita remastereita mitä oon pelannut. Pystyy vaihtamaan uudet ja vanhat graffat saumattomasti nappia painamalla. Ihan loistava ominaisuus. Kakkosessahan on välianimaatiot tehty kokonaan uudestaan, että sen puolesta remake-matskua jopa.

Sitten kysymykseesi, eli X360:llä nuo pelithän olivat 640-720p resoluutiolla ja ruudunpäivitys 30 fps. Ykkösen Anniversarya myöten. Series X:llä on koko paketti 4K ja 120 fps + HDR-tuki. Kyllä ne tuntuvat "hieman" paremmalta pelata. :D Varsinkin jos HDMI 2.1 telkkari löytyy. Ykkösen pelattavuus / ukon kontrollointi on aika tönkköä nykypäivän mittapuulla, mutta kakkosesta eteenpäin pelattavuuskin on hyvä.

Periaatteessa koko paketti on remasteroitu lähes samalla tavalla kuin suurin osa (?) muiden pelien myyntiin tulevista remastereista, joissa nostetaan reso ja fps. Halo CE ja Halo 2 kohdalla on nähty vaivaa ihan kunnolla.
Koko setillähän oli uutena hintaa 39,90€ eli ei minusta paha. Varsinkin nykyään, kun ovat korjanneet nettiongelmat, tuoneet uusia kenttiä, ODST:n jne. Voisi muutkin ottaa mallia tuosta hinnoittelusta.
 
En löytänyt haulla alkuperäisen pelin keskusteluketjua, joten laitan tarinan tänne. VPDn kautta tuli hommattua sopiva kaapeli jolla sai alkuperäisen Xbox;in tämän päivän telkkariin kiinni. Testimielessä latasin Halo 2 tallennustiedoston (vuodelta 2005) Yllätys oli suuri kun alle tunnin pelaamisen jälkeen lopputekstit rullaavat ruudulla. Mukavaa päästä peli läpi viimein 17 vuoden jälkeen! :D
 
En löytänyt haulla alkuperäisen pelin keskusteluketjua, joten laitan tarinan tänne. VPDn kautta tuli hommattua sopiva kaapeli jolla sai alkuperäisen Xbox;in tämän päivän telkkariin kiinni. Testimielessä latasin Halo 2 tallennustiedoston (vuodelta 2005) Yllätys oli suuri kun alle tunnin pelaamisen jälkeen lopputekstit rullaavat ruudulla. Mukavaa päästä peli läpi viimein 17 vuoden jälkeen! :D
Tähän voisi vielä täydentää, että en aikoinaan tiennyt olevani niin lähellä pelin loppua. Olisin toki pelannut sen jo aikoinaan läpi mikäli olisin tiennyt.
 
Ylös Bottom