Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Joo, taisit Luigi valita juuri sen väärän levyn In Flamesilta. Ensi viikolla tulevat tosiaan liput myyntiin ja harkinnassa on, sen verran kova keikka tulossa.
Sepustellaanpas tänne näin illan ratoksi, kun ei oikein muutakaan tekemistä ole.
Olen musiikkimaultani melko kaikkiruokainen, mutta eniten ja mieluiten tulee kuunneltua raskaampaa musiikkia. Myös raskaamman musiikin makuni on melko laaja, tykkään jopa (ainakin omissa kaveriporukoissani) paljon parjatusta Bullet for My Valentinesta. Yksi bändi nousee kuitenkin omalla arvoasteikollani ylitse muiden: tuhansien muiden suomalaisten tavoin tämä bändi on Iron Maiden. Osittain syynä on varmasti se, että juuri Iron Maidenin kautta tutustuin ja rakastuin tähän musiikin tyylilajiin (raskaaseen musiikkiin ylipäätään).
Bändillä on hittinsä, jotka varmasti lähes jokainen on kuullut. Nämä eivät missään nimessä ole huonoja, mutta ainakin omasta mielestäni hieman liiankin käytettyjä ja kuultuja. Oma suosikkini on ehkä hieman vähemmän tunnettu Sign of the Cross. Vaikka biisi onkin Blazen aikakaudella sävelletty, pidän Brucen tulkinnasta enemmän. Biisiä tulee kuunneltua lähes päivittäin, enkä ole ikinä kyllästynyt. Varsinkin soolo, sooloa edeltävä osuus ja soolon jälkeinen osuus ovat vain niin käsittämättömän hienoja, huh huh.
Tosiaan uusi levy tuli tänään ulos ja 4 kuuntelun perusteella pieni pettymys... Arvosanaksi annan 2,5/5, jos olisi debyyttilevy kyseessä niin 3,5/5. Liian "turvallisia" ratkaisuja biisirakenteissa ja muutenkin tuntuu että se paljon mainostettu progressiivisuus on saanut väistyä liialti "tehdään sitä mitä on tilattu" kaavan alta. Painavimmin levyllä paistaa huono vokaalituotanto. En sitten tiedä onko orkesterin instrumentti puoli mennyt valovuosia eteenpäin vai onko vokalisti Manne vain pudonnut junasta, mutta levyn ehdottomasti heikoin puoli on "voimattomat" vokaalit. Levyn 2 ehdotonta poimintaa ovat tuo linkkaamani raita sekä aikaisemmin mainittu Clawmaster.
Ennakkomaistiaisista en pidä, joten julkaisuun piti odottaa, ennen kuin tämä äärettömän komealla kannella varustettu paketti tuli postiluukusta. Nyt kun on pari kertaa tullut maiskuteltua levyä, niin vähän erilaiset fiilikset jäänyt kuin teikäläiselle. Kyllä, biisit kuulostavat paljolti samanlaisilta kuin mahtavalla Isolation Songsilla, mutta sinne on mahtunut mukaan myös uusia tuulia. Etenkin avausraitana oleva akustinen In The Woods lähti toisella kerralla jo erittäin kovaa, ja onkin levyn komeinta antia. Clawmaster jatkaa erittäin kovana metallisempana biisinä menoa. Divine Act of Lunacyn (ironinen?) "stadionrock"-aloitus nostaa virneen naamalle kerrasta toiseen, sillä tässä on bändi jonka ensimmäistä stadionkeikkaa odotellessa ei kannata hengitystä pidätellä. Biisi toimii muutenkin kyllä hyvin, ei sen puoleen.
Vokaalipuolesta pidän, sillä örinät lähtevät vähintäänkin mallikkaasti. Puhtaat laulut taasen ovat samantasoisia kuin edelliselläkin levyllä, mutta ainakin mielestäni juuri tuollainen hivenen aneeminen ja epätarkka laulusuoritus sopii bändille kuin nakutettu. Lisäksi vokaalit on miksattu aika taustalle, joten ainakaan itseäni ei ärsytä vokaalit missään kohtaa, lukuunottamatta kenties Breakwater-biisin kohtaa, jossa vähän nololla tavalla on tuo levyn nimi mukaan survottu.
Eihän tältä levyltä yhtäkään In to the Black Lightin tai Suffocatedin tasoista tapporaitaa löydy, mutta erinomaisia biisejä useampia siitä huolimatta.
[video=youtube;7pwn0V9thtM]http://www.youtube.com/watch?v=7pwn0V9thtM[/video]
Nyt on annettu rutkasti kuunteluaikaa uudelle Originin entity albumille. Tässä teille kovin biisi. Ai,että on mukava kuunnella tätä levyä töissä.
[video=youtube;V7kEwqPFytQ]http://www.youtube.com/watch?v=V7kEwqPFytQ[/video]
Sitten vähän kokeellisempaa musaa uusi-seelantilaiselta bändiltä. Ei mitään helppoa rypistystä.
[video=youtube;6GWjVQeL1MQ]http://www.youtube.com/watch?v=6GWjVQeL1MQ&feature=related[/video]
Tämä levy sisältää kaikki metallin lajit humoristisella otteella,mutta taidolla tehtynä. Osansa saavat mm. Judas priest,Manowar,Testament ja ym.
[video=youtube;rNOVgsYqsZk]http://www.youtube.com/watch?v=rNOVgsYqsZk[/video]
Vanhahko biisi, mutta edelleen tummemman death metallin terävintä kärkeä.
[video=youtube;SyulJVDvdJI]http://www.youtube.com/watch?v=SyulJVDvdJI[/video]
Wintersun oli päässyt jo hiukan unohtumaan, mutta onhan tämä koko levy kaikilta osiltaan melo-deathin terävintä kärkeä.
Lyriikat varsinkin tässä biisissä ovat ihan pirun hyvät.
Atheist, oma suosikkibändini. Vähän erikoisempaa death metalia. Ei ole pelkästään teknistä- ja progressiivista death metalia, vaan myös fuuziojazzia, jossa mukana vaikutteita latinomusiikista. Bändi on julkaissut neljä levyä, ja nää kaks (Elements ja Unquestionable Presence) ovat omat suosikkini.
Insomniumin uutta kappaletta pukkaa. Kappaleen voi myös ladata täältä, tosin saatavilla rajoitetun ajan. Mitä tulee itse kappaleeseen, niin onhan se ihan taattua Insomnium laatua. Jokainen levy tähän asti ollut kiven kova, enkä epäile etteikö tämäkin sitä olisi. Ehdottomasti yksi lempi bändeistä melodisen deathin saralla.
Lisätäänpä tämmösiä lapsuuden balladeja tänne, toimii ihan hyvin vieläkin, vaikka ehkä aika on kullannut muistoja. Suoraviivaista, kursailematonta runttausta ilman turhia hienouksia. Enjoy.
Vuosi lähestyy, ja viime vuoden tavoin on aika summata kuluneen vuoden onnistumiset niin studio- kuin liveolosuhteiden osalta. Ja ne pettymykset kanssa.
Alkuunhan on todettava, että jopas on ollut vuosi. Lähestulkoon jokainen omassa aktiivikuuntelussani pyörivä bändi julkaisi uutta materiaalia tänä vuonna, eikä yksikään tuotos edes ollut selvästi odotuksia huonompi. Ainoana pettymyksen tapaisena on sanottava Black Sun Aeonin tuorein, jonka tapauksessa vain harmittaa debyytiltä ja osalta edellistä tuplalevyä hallinnut tuttu, mutta omalaatuinen ja painostava soundi. Eihän tämäkään taas huono ollut, mutta ei vain lähtenyt edellisten tapaan. Ensi vuonna Saukkoselta toivottavasti sitten saadaankin raskaampaa Before the Dawnia, joten odottaisin tämän jääneen vain yksittäiseksi työtapaturmaksi. Jos nyt vielä toinen pettymys tulisi nostaa, niin Insomniumin One for Sorrow -levyllä olevat soundit ovat niin susipaskat, ettei mitään järkeä. Olisi ihan hauskaa kuulla vokalistin toiminnasta jotain selvää ilman, että joutuu pinnistämään sinne kitaravallien ja rumpujen taakse. Muutoin hieno levy kuitenkin.
Onnistumisten puolelta on todettava, että Moonsorrow'n Varjoina kuljemme kuolleiden maassa -tuotos on niin paljon kaikkea muuta tänä vuonna, ja kenties koko vuosikymmenenenä, julkaistua musiikkia parempaa, ettei ole edes hauskaa. Puhdasta ilotulitusta alusta loppuun, eikä neljän biisin joukkoon ole mahtunut yhtäkään toista huonompaa biisiä. Jotain kertoo se, että omissa fiiliksissä jokainen levyn biisi voisi olla levyn paras biisi, ja onkin sitä, kunnes seuraava käynnistyy. Erikoismaininta levyn päättävälle Kuolleiden Maa -biisille, joka saa jokaikisellä kuuntelulla äärimmäisen positiivisen vitutuksen päälle. Eikä mitään yksittäistä ja pientä asiaa kohtaan, vaan noin niin kuin maailmankaikkeutta kohtaan yleisesti.
Kaksi muuta kotimaista onnistujaa mainitakseni, niin Omnium Gatherumin maanmainio New World Shadows on kokonaisuudessaan ja monipuolisuudessaan silkkaa rautaa, jota on ilo pyöritellä vieläkin säännöllisesti. Se kolmas onnistuja on itselleni täysin yllättäen Nightwish, jonka suhteen olin erittäin heikon DPP:n jälkeen jo luopunut toivosta. Kenties levyä pieni tasapaksuus painaa, eikä liiallinen pituus oikein saa haluamaan kokonaisuutena kuunnella, mutta Rest Calmin lisäksi ei huonoja biisejä ole tuolle levylle tarttunut. Song of Myselfin puhekohtaus nousee Wintersunin Beyond the Dark Sunin puhekohtauksen rinnalle siihen todella harvinaiseen ryhmään biisejä, joissa höpinät eivät aiheuta myötähäpeän tunnetta.
Ulkomaisista vähemmän metallinen, mutta silti rautainen Dream Theater sai kyllä melkoisen jytkyn aikaiseksi. Itse kyllä pidin Black Clouds & Silver Linings -levystäkin, mutta onhan tuore A Dramatic Turn of Events kaikinpuolin parempi levy. Lost Not Forgotten, Breaking The Illusions, Beneath The Surface... Silkkaa parhautta. Ulkomaisista on myös mainittava puhtaasti pallien takia My Dying Briden Evinta. Todella taianomainen ja tunteikas kokonaisuus, josta ei saa töihin taustamusiikia. Sitä kuunnellaan ajatuksella, hivenen hämärässä ja mielellään viinilasi kourassa. Headbanger-musiikkiahan se ei ole, tosin eihän doom metal oikeastaan ikinä, mutta osoitus raskaiden biisien musiikillisista ansioista, joita kovasti vallien taakse yritetään peitellä. Rehellisempää metallia edustavista ulkomaisista on joululahjapapereista löytynyt Solstafirin tuorein, Svartir Sandar, nostettava. Muutama kuuntelu vasta takana, mutta todella synkkää ja painostavaa, mutta samalla koskettavaa musiikkia kyseessä.
1. Moonsorrow - Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa
2. Omnium Gatherum - New World Shadows
3. KYPCK - Lower
4. Nightwish - Imaginaerum
5. Turisas - Stand Up And Fight
6. Poisonblack - Drive
7. Insomnium - One For Sorrow
8. Children of Bodom - Relentless Reckless Forever
9. Battle Beast - Steel
10. Amorphis - The Beginning Of Time
Ulkomaiset TOP5
1. Dream Theater - A Dramatic Turn of Events
2. My Dying Bride - Evinta
3. Solstafir - Svartir Sandar
4. Trivium - In Waves
5. Amon Amarth - Surtur Rising
Keikoista onkin tullut asianmukaiseen ketjuun kirjoiteltua kohtuullisen säännöllisesti, mutta mainittava on muutamasta. Katatonian Last Fair Deal Gone Down -juhlakeikasta, KYPCK:n keväisestä Jack The Rooster -keikasta sekä Wintersunin Tuskan vedosta. Silkkaa parhautta jokainen, vieläpä eri syistä. KYPCK ajoi raavaan miehen lähes kyyneliin painostavalla tunnelmallaan, Katatonia täytti nostalgiatarpeet ja Wintersunin näkeminen vielä elossa... Niin.
Allekirjoitan Waluigin kommentit noista kotimaisista, joten en niistä rupea sen enempää jauhamaan. Mutta se on sanottava tuosta Nightwishin levystä, että vaikka se melkonen sekamelska onkin, niin pirun kova sellanen. Scaretale on ihan timanttia sirkushumppasekotuksineen. Yksi vuoden kovimmista kotimaisista debyyteistä tarvii kuitenkin nostaa esiin, nimittäin Brymirin Breathe Fire To The Sun. Jälleen yksi folk metalli bändi jolla edessä valoisa tulevaisuus.
Machine Headin Unto The Locust on ainakin allekirjottaneen mielestä melkein The Blackeningin tasonen teos. Ei siitäkään paskaa kappaletta löydä, mutta ainut asia mikä ei nappaa on nuo lapsikuorot. Jotenkin eivät sovi ollenkaan koko hommaan. Toinen jonka voisi nostaa on Chthonicin Takasago Army, melo bläkkiä itämaisin maustein. Tiukka ja tappava levy, kirkkaasti heidän paras.
Eikä sovi unohtaa tuota brittien lahjaa black/grindille eli Anaal Nathrakh "Passion". Tykkäsin edellisestä ihan pirusti, eikä tämä kyllä pettänyt sen enempää. Ihan pirun kovaa mättöä ja nuo puhtaat vokaalit antaa mukavan mausteen.
Pettymyksistä voisi mainita Amon Amarthin, ei lähellekkään Twilightin tasonen lätty. Jotenkin hajuton ja tylsä. Toinen on Opeth, toisaalta kun kuuli sillon joskus että vaikutteita on otettu 70 luvulta, niin osasin jo varautua. Ei iskenyt sitten yhtään.
Erikoismaininta yhdestä dvd:stä. Vaikka en pidä itseäni minään himo power fanina, niin silti Avantasia on iskenyt ihan tajuttoman kovaa aina. Nyt kun heiltä tuli alkuvuodesta tuo live dvd "The Flying Opera - Around The World In 20 Days", niin voihan venäjä, ihan ***** kovaa tavaraa. Vielä kun on saatu nuo vierailijat mukaan joita myös levyillä kuullaan, niin ui ui, en vaan voi olla ylistämättä. Se on pyörinyt soittimessa ahkerasti.
Joo laittelin nyt tällästä. Siit on vuos kun olin aktiivi metallin kuuntelija, oon siirtynyt nyt enemmän electro housen, dubstepin ja Drum and Bassin suuntaan..
Onhan noita kovia bändejä mut en muista enään. Vaikka en olekkaan enään ''hevimies'' niin silti metalli iskee, ja tulee sillon tällön kaivettua kaapista levyjä ja kuunneltua.
-- Mutta se on sanottava tuosta Nightwishin levystä, että vaikka se melkonen sekamelska onkin, niin pirun kova sellanen. Scaretale on ihan timanttia sirkushumppasekotuksineen. Yksi vuoden kovimmista kotimaisista debyyteistä tarvii kuitenkin nostaa esiin, nimittäin Brymirin Breathe Fire To The Sun. Jälleen yksi folk metalli bändi jolla edessä valoisa tulevaisuus.
Kaikkeen ehdoton plusyks ja kyllä. Tuo Brymirin levy tuli itselleni aika puskista, mutta avoimin mielin tuli taas laadukasta folk metalia löydettyä. Aika paljonhan tuossa on samaa, kuin mihin Ensiferumin suunta tuntuu olevan ainakin From Afarin nimikkobiisin osalta menossa. Brymiriltä kuitenkin löytyy riittävän omanlainen soundi jostain sieltä Ensiferumin ja Turisaksen välistä, joten ehdoton peukku täältä.
Vähän jäi kaivelemaan, että jonkun aivopierun takia tuli omalta listalta Battle Beast unohdettua. Kohtuullisen pitkän tauon jälkeen tuli taas Steel-kiekko pyöräytettyä, ja kyllähän tässä ollaan heavy metalin ytimessä. Typerät sanoitukset, tässä tapauksessa munasarjakkaat vokaalit ja toimivat riffit, joten Radio Rockin kovasta yrityksestä aiheuttaa kyllästymisreaktio huolimatta todella kirkasta vihreää valoa näytän.
Erikoismaininta yhdestä dvd:stä. Vaikka en pidä itseäni minään himo power fanina, niin silti Avantasia on iskenyt ihan tajuttoman kovaa aina. Nyt kun heiltä tuli alkuvuodesta tuo live dvd "The Flying Opera - Around The World In 20 Days", niin voihan venäjä, ihan ***** kovaa tavaraa. Vielä kun on saatu nuo vierailijat mukaan joita myös levyillä kuullaan, niin ui ui, en vaan voi olla ylistämättä. Se on pyörinyt soittimessa ahkerasti.
Kovaa on sisältö ja komea on pakkaus. Jostain typerästä syystä on jäänyt kuvaformaatin toinen levy vielä kurkkaamatta, mutta ainakin biisipuoli on kohdallaan. Toki pieni harmistus on, että tuorein levykaksikko jää tuolla rumasti paitsioon, eikä toisaalta Another Angel Down ihan pääse studiolevyn fiiliksiin asti, mutta mukana elävä yleisö kyllä korvaa paljon. Komea kokonaisuus joka saa vain toivomaan Avantasian mahdollista Suomen keikkaa lähivuosina. Siellä olisin satavarmasti, mutta odotellessa on "tyydyttävä" Edguyn keikkaan. Tobias Sammet se on kuitenkin siinäkin.
Jaahas se on StS pistänyt uuden videon pihalle. Cathedral Walls on biisi jossa vierailee joku Anette Olzon? Muutaman kerran kun tätä on nyt pyörittänyt tässä, niin ei nyt kauheasti pahaa sanottavaa löydy. Tuo runttaus kohta potkii kivasti kasseille. Ja Anettekin hoitaa osuutensa varsin mallikkaasti. Tätä levyä odotellaan innolla, nää jätkät ei kyllä petä ikinä.
Ihminen on hienoimmillaan kun se rikkoo asioita. Kummasti tulee työpäivään virtaa kun tämä alkaa soimaan, vaikka ilmaantunut tehokkuus ilmentyykin tuhoamisvimmana.
Nimim. Seuraavan kerran kun ajelen Bäfässä tankilla täytyy muistaa laittaa tämä soimaan.
Jaahas se on StS pistänyt uuden videon pihalle. Cathedral Walls on biisi jossa vierailee joku Anette Olzon? Muutaman kerran kun tätä on nyt pyörittänyt tässä, niin ei nyt kauheasti pahaa sanottavaa löydy. Tuo runttaus kohta potkii kivasti kasseille. Ja Anettekin hoitaa osuutensa varsin mallikkaasti. Tätä levyä odotellaan innolla, nää jätkät ei kyllä petä ikinä.
Eivätkä pettäneet tälläkään kertaa. Hienoakin hienompi levy täynnä vahvoja tunnelmia ja maiseman maalauksia. Hittipitoisuus, jos Swallow The Sunin kohdalla siitä voidaan puhua, ehkä vähän kääntynyt New Moonin nimikkobiisin ja Falling Worldin kaltaisten biisien jälkeen laskuun, mutta toisaalta painostavuudella korvataan tällainen "puutos". Hate, Lead The Way ja levyn päättävä Night Will Forgive Us ovat koko bändin katalogissa puhdasta parhautta, vaikkei koko levyltä tunnu yhtäkään huonoa biisiä toki löytyvän. On nuo StS:n kaverit ihme jätkiä.
Levystä kertoo paljon se, että tekisi mieli pistää Amon Amarthin keikkalippu myyntiin sen johdosta, että Swallow The Sun on samana päivänä Tampereella. Ja StS tulee kuitenkin nähtyä viikkoa aiemmin FME:ssä. Sekä sitten Tuskassa kesällä.
Viime vuoden metallilevy oli itelle kyllä ehdottomasti Euphoreonin omaa nimeä kantava albumi. Pirun kovaa death metallia vanhan Bodomin, Northerin ja Blackguardin malliin. Kannattaa tutustua jos melodeath kiinnostaa, albumin voi ladata ilmaiseksi bändin sivuilta: Euphoreon
Muutaman kerran kun tätä on nyt pyörittänyt tässä, niin ei nyt kauheasti pahaa sanottavaa löydy. Tuo runttaus kohta potkii kivasti kasseille. Ja Anettekin hoitaa osuutensa varsin mallikkaasti. Tätä levyä odotellaan innolla, nää jätkät ei kyllä petä ikinä.