Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Helmet-pelihaaste 2019

JTahti

Well-Known Member
Seuraava on kopioitu kirjaston kotisivulta pienin muutoksin.

Pelihaaste on Helmet-haasteperheen uusin jäsen. Helmet-lukuhaaste on jo vuodesta 2015 kannustanut etsimään uutta luettavaa leikkimielisellä ja innostavalla tavalla. Nyt pelihaaste vuorostaan innostaa tutustumaan pelaamiseen uudella ja yhteisöllisellä tavalla.

Mikä on pelihaaste?
Tehtävänä pelihaasteessa on pelata vuoden 2019 aikana 24 eri peliä, jotka saat valita vapaasti haastelistan kriteerien pohjalta.

Kuka saa osallistua?
Vaikka haasteen nimi on Helmet-pelihaaste Helmet-kirjastojen mukaan, kuka tahansa peliharrastaja voi ottaa siihen osaa ja on tervetullut mukaan tähän viestiketjuun keskustelemaan peleistä ja pelaamisesta.

Entä jos tulee ongelmia?

Kun tartut pelihaasteeseen, muista, että sen tarkoitus on lisätä peliharrastamisen iloa, ei pelistressiä. Oma peliaikataulu ja innostus saavat johdatella haasteen suorittamisjärjestystä.

Saako optimoida?
Haluatko ruksia listalta monta kohtaa samalla pelillä? Haluatko ohittaa jonkin haastekohdan, koska se tuntuu liian vaikealta? Yritätkö kuitata mahdollisimman monet kohdat roolipeleillä? Kaikki tämä on sallittua! Helmet-pelihaasteen ideana on antaa inspiraatiota ja mielekkyyttä pelaamiseen. Saat kuitenkin itse päättää, millä säännöillä siihen osallistut.

Helmet-pelihaaste:
  1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä
  2. Peli, jossa kukaan ei kuole
  3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan
  4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin
  5. Pelissä pelataan yhteistyössä kaverin kanssa
  6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä
  7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi
  8. Peli, johon voit itse luoda hahmon
  9. Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan
  10. Peli, jossa voi kalastaa
  11. Peli, jossa on romantiikkaa
  12. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä
  13. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa
  14. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta
  15. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua
  16. Peli, jossa rakennetaan jotain
  17. Peli, jossa pelataan peliä
  18. Peli, joka aloittaa sarjan
  19. Peli, jota pelataan vuoroissa
  20. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia
  21. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana
  22. Peli, jossa pääsee avaruuteen
  23. Peli, jonka opetat jollekin toiselle
  24. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla
 
Jos näiden pelien ei tarvitse olla uusia, vuonna 2019 ilmestyneitä, niin tämä haaste on helppo ottaa vastaan. Meikäläisen True Achievements -profiilista voi vielä tarkistaakin jälkikäteen, että olenko pelannut vaadittuja pelejä. :p
 
Jos näiden pelien ei tarvitse olla uusia, vuonna 2019 ilmestyneitä, niin tämä haaste on helppo ottaa vastaan. Meikäläisen True Achievements -profiilista voi vielä tarkistaakin jälkikäteen, että olenko pelannut vaadittuja pelejä. :p

Mun mielestä se pitää olla 2019 aikana pelattu, mutta säännöissä voidaan joustaa ettei tule stressiä. ;)
 
Mutta riittää siis vain, että peliä on pelannut ensi vuoden aikana? En tarkoittanut, että lähtisin kaivelemaan jotain aikaisempia pelikokemuksia.

Muutama noista haastekriteereistä on vähän kinkkisempiä, mutta valtaosa varmaan täyttyy ihan itsestään.
 
Kaappaanpa tästä itselleni paikan, johon voin ruveta pitämään kirjaa tehdyistä ja tekemättömistä.
  1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä
  2. Peli, jossa kukaan ei kuole
  3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan
  4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin The Saboteur
  5. Pelissä pelataan yhteistyössä kaverin kanssa
  6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä
  7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi
  8. Peli, johon voit itse luoda hahmon
  9. Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan
  10. Peli, jossa voi kalastaa
  11. Peli, jossa on romantiikkaa
  12. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä
  13. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa
  14. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta
  15. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua
  16. Peli, jossa rakennetaan jotain Fallout 4
  17. Peli, jossa pelataan peliä
  18. Peli, joka aloittaa sarjan
  19. Peli, jota pelataan vuoroissa
  20. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia
  21. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana Puppeteer
  22. Peli, jossa pääsee avaruuteen Ratchet & Clank: Nexus
  23. Peli, jonka opetat jollekin toiselle
  24. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla The Saboteur
Kai sitten pidetään täällä sellainen herrasmiessääntö, että jokaisesta ruksitetusta pelistä täytyy ottaa jonkin verran tuntumaa, että ei riitä kun katselee alkutekstit...

Itse ainakin meinaan jokusella sanalla kommentoidakin jokaista pelatuksi kuitattua nimekettä.
 
Viimeksi muokattu:
Innostuttiin tästä haasteesta toimituksen porukalla, että ajateltiin vähän blogimuodossa raportoida tekemisiä aiheen tiimoilta. Mä aloitin jo viime vuoden puolella Fallout 4:n (ja viikonloppuna sain viimeisetkin trophyt kerättyä, eli 100% suoritettu!) ja hyödynsin sitä ekaan tehtävään. Kohta 16 siis kuitattu.

https://www.konsolifin.net/blog/jyri-jokinen/pelihaaste-2019-kovaa-nikkarointia-bostonissa

Paremmin tuohon haasteeseen soveltuvia pelejä löytyisi varmaan helpostikin, koska loppujen lopuksi rakentamismekaniikka Falloutissa on vähän juosten kustu. Materiaalien keräämistä ei ole mietitty rakentamisen kannalta ja ylipäätään pelissä menestymisen kannalta koko puuhastelu on aika turhaa. Ihan hauskaa tiettyyn rajaan asti, mutta turhaa.
 
Päivitystä...
  1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä Trials of the Blood Dragon. Redlynxin kreisi spinoff kärsii epätarkoista kontrolleista, kun ei olla mopon selässä.
  2. Peli, jossa kukaan ei kuole
  3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan
  4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin
  5. Pelissä pelataan yhteistyössä kaverin kanssa
  6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä Apex Legends. Ensimmäinen battle royal -peli, josta olen koskaan innostunut. Hauskaa menoa ja toimivat pelimekaniikat.
  7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi The Secret of Monkey Island: Special Edition. Esittelin pojalleni, miten paljon pelien graafinen ulkoasu on kehittynyt sitten Amiga-aikojen. Muistelin myös pelin ihanan konkreettista kopiosuojausta pahvikiekkoineen.
  8. Peli, johon voit itse luoda hahmon
  9. Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan
  10. Peli, jossa voi kalastaa
  11. Peli, jossa on romantiikkaa
  12. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä
  13. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa Call of Cthulhu. Hillittyä H.P. Lovecraft -kauhistelua. Alun kolmen ensimmäisen kappaleen perusteella ei ihan superhyytävää menoa, mutta kauhupelit ovat olleet aina mun "heikko" kohta, joten eiköhän tässäkin jossain vaiheessa ala pelottamaan.
  14. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta
  15. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua
  16. Peli, jossa rakennetaan jotain
  17. Peli, jossa pelataan peliä
  18. Peli, joka aloittaa sarjan Crackdown. Verestin muistoja ennen kolmososan julkaisua. Rokkaa edelleen.
  19. Peli, jota pelataan vuoroissa Mutant Year Zero: Road to Eden. Satumainen vuoropohjaista ja reaaliaikaista toimintaa yhdistelevä seikkailu XCOM-hengessä. Yllättäjä.
  20. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia
  21. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana
  22. Peli, jossa pääsee avaruuteen
  23. Peli, jonka opetat jollekin toiselle Cities: Skylines. Opetin tämän pelin PC-versiossa perusteita pojalleni, jonka pelikokemukset ovat rajoittuneet vauhdikkaaseen höröpalloiluun. Katuverkoston ja infrastruktuurin pitkäjänteinen suunnittelu ei ole ihan tämän Fortnite-sukupolven juttu...
  24. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla Just Cause 4. Pelisarja on jo niin pitkällä elinkaaressaan, ettei sankarin motiiveja tai taustoja paljon enää selitellä. Rico Rodriquez on jo heti kättelyssä täyteen viritetty badass mutherfukka, joka on täällä antamassa pataan pahiksille ja tuhoamassa kaiken.
 
Viimeksi muokattu:
Otan myös haasteen vastaan ja varaan tähän paikan suorituksilleni. Osa onkin jo suoritettu tän vuoden puolella. Päivitän matkan varrella.

Helmet-pelihaaste:

  1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä
  2. Peli, jossa kukaan ei kuole
  3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan
  4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin Assassin's Creed: Odyssey. Ei ehkä täysin akuuttia faktaa, mutta totuuden siemeniä ja oikeita henkilöitä ja tapahtumia.
  5. Pelissä pelataan yhteistyössä kaverin kanssa
  6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä
  7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi
  8. Peli, johon voit itse luoda hahmon
  9. Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan
  10. Peli, jossa voi kalastaa
  11. Peli, jossa on romantiikkaa
  12. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä
  13. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa
  14. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta TheHunter: Call of the Wild, en ole kuunaan metsästänyt oikeassa elämässä, joten tämä tuo kaiken uutena minulle eteen.
  15. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua
  16. Peli, jossa rakennetaan jotain Minecraftia tuli pelailtua poikani kanssa, rakensimme mm. merirosvotaloa. Talo lopulta paloi.
  17. Peli, jossa pelataan peliä
  18. Peli, joka aloittaa sarjan
  19. Peli, jota pelataan vuoroissa
  20. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia
  21. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana
  22. Peli, jossa pääsee avaruuteen Elite Dangerous, vaikkakin jäänee vähäiseen kokeiluun kun oli aika vaikea ja sekava
  23. Peli, jonka opetat jollekin toiselle
  24. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla F1 2018, vaikkakin en itse hirveästi ajanut, vaan lähinnä selostelen kisoja. Mutta peli on ainakin avattu.
Päivitetty 9.1.2019
 
Viimeksi muokattu:
Tehokasta! Vuoden seitsemäs päivä vasta menossa ja monta kohtaa monella henkilöllä jo hoidettu. :D

Itsellä on tullut pelattua vain RDR2:a ja todellista jumalpeliä, eli Clock Simulatoria, niin ei mahottomia listailuja itsellä olisi vielä tarjota.
 
  1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä Pro Pilkki puhelimella
  2. Peli, jossa kukaan ei kuole Train Sim World
  3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan Spiderman
  4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin Battlefield V, Tämä toki voi olla vähän kyseenalainen, mutta jos ei käy niin olen pelannut tänä vuonna myös Verdunia joka on lähempänä totuutta.
  5. Pelissä pelataan yhteistyössä kaverin kanssa Sniper Elite 4, Portal Knights, Little Big Planet 3
  6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä Onnenpyörä, vanha 2000-luvun alun onennpyörä pc:lle. :D Edit: mistään tähän myös uusi BR peli Apex Legends
  7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi Kolme ekaa Mariota Mini NES:llä, että SNES:llä
  8. Peli, johon voit itse luoda hahmon Farming Simulator 19 ja muutama muu jo mainittu.
    [*]Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan Minecart/netflix Kelpaako tämä interaktiivinen netflixissä oleva Minecraft tähän?
  9. Peli, jossa voi kalastaa Far Cry 5 ja RDR 2
  10. Peli, jossa on romantiikkaa Sims4
  11. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä Sudden Strike 4, ostin suomi lisurin ja olen halunnut käydä noissa Suomen sotien tapahtumapaikoilla.
  12. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa Granny :D
  13. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta Train Sim World, Olen viime ja tän vuoden aikana opiskellut rautatieliikenteen sääntöjä ja vetureiden toimintoja lähes 2500 sivun edestä eri maissa. Mitään hyötyä tästä tuskin on, mutta opittu on ja paljon.
  14. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua Flight Simulator X ja Euro Truck Simulator 2, haluaisin asua tässä maailmassa missä nyt jo elän.
  15. Peli, jossa rakennetaan jotain Portal Knights, muksut tykkää Mikecraftista ja tullu tuota nyt pojan kanssa pelattua. Todella hyvä.
  16. Peli, jossa pelataan peliä Shenmue
  17. Peli, joka aloittaa sarjan Kingdom Come, kakkososa on jo työnalla, joten uskallan vastata tämän.
  18. Peli, jota pelataan vuoroissa Snooker 19
  19. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia Spyro osaa olla kokoajan positiivinen, vaikka kaverit olis patsaita vihollisten ympäröimänä.
  20. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana Verdun
  21. Peli, jossa pääsee avaruuteen No Man’s Sky
  22. Peli, jonka opetat jollekin toiselle Crew 2 opetin pojalle ja etenkin eka peli missä hän pääsi lentämään.
  23. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla Crew 2

Aika moni jo täyttynyt, kun sairaslomalla on aikaa joka päivä monta tuntia. Senpä vuoksi varmaan osan vaihtanen vuoden kuluessa pois jos tulee itsestään selvien tilalle muuta. Kuitenkin nyt jo olisin saanut lähes koko listan tehtyä, jos olisin pelkkiä samoja laittanut.

Edit: aika paljon tuli lisää ja kaksi puuttuu. En tosin keksi peliä edes menneisyydestä missä haluaisin asua, joten mahtaneekohan tulla tänävuonnakaan vastaan. Avaruuspeleistä en tykkää ja No Mans Sky on vuosiin ainut mitä olen edes pelannut, joten tuskin siihen tulee tän vuoden puolella muutosta..lisäilen sen jos ei muuta tule vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
  1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä Tennis in the Face, Tamperelaisen 10tonsin kehittämä Angry Birds klooni. Pelasin Xboxilla, koska helpot gamerscoret.
  2. Peli, jossa kukaan ei kuole The Gardens Between, yllättävän hyvä pikkupulmailu. Toistensa naapurissa asuvat kaverukset selvittävät pulmia aikamanipuloinnin avulla. Kukaan ei kuole.
  3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan The Lord of the Rings: Adventure Card Game
  4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin Call of Duty WWII, tämän pelaaminen senkun jatkuu vaikka vuosi vaihtuu. Historiallinen tapahtuma on mainittu ihan peli nimessä.:)
  5. Pelissä pelataan yhteistyössä kaverin kanssa
  6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä
  7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi Super Destronaut DX, niin suora Invaders klooni, jotta voihan nostalgiapärinät.
  8. Peli, johon voit itse luoda hahmon The Outer Worlds
  9. Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan Detroit Become Human
  10. Peli, jossa voi kalastaa Pokemon Sword
  11. Peli, jossa on romantiikkaa
  12. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä Call of Duty: Modern Warfare, kerran elämässä olisi ihan mielenkiintoista käydä isossa ja pelottavassa itänaapurissa Venäjällä.
  13. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa Kholat
  14. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta
  15. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua Star Wars Jedi: Fallen Order
  16. Peli, jossa rakennetaan jotain The LEGO Movie Videogame
  17. Peli, jossa pelataan peliä
  18. Peli, joka aloittaa sarjan The Banner Saga
  19. Peli, jota pelataan vuoroissa Magic Duels
  20. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia
  21. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana Celeste, kiitos Xbox Game Passin, nyt on vihdoin tämänkin herkun pelaaminen aloitettu.
  22. Peli, jossa pääsee avaruuteen Kingdom Hearts 3
  23. Peli, jonka opetat jollekin toiselle
  24. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla Dirt 4, ainoa autopeli, jota olen tänä vuonna ehtinyt ajelemaan. Täytyisi saada tämä läpi pikkuhiljaa.
Haaste siis otettu vastaan. Tämä on todella hauska tapa mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja testata peliä, joka muuten jäisi kokeilematta.

17/24 done.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikuttaa ihan hauskalta tavalta monipuolistaa omaa pelaamista. Jos jokaiseen kohtaan yrittäisi saada eri pelin, muuten listan saisi liian
helposti täyteen... :)

1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä Max Payne (PC)
2. Peli, jossa kukaan ei kuole Bejeweled 3 (PC)
3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan The Witcher 3: Wild Hunt (PC)
4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin Battlefield V (PS4)
5. Pelissä pelataan yhteistytössä kaverin kanssa
6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä Team Fortress 2 (PC)
7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi Final Fantasy VI (PC)
8. Peli, johon voit itse luoda hahmon
9. Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan Mass Effect (PC)
10. Peli, jossa voi kalastaa
11. Peli, jossa on romantiikkaa Enslaved - Odyssey To The West (PC)
12. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä
13. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa
14. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta Baldur's Gate II (PC)
15. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua
16. Peli, jossa rakennetaan jotain
17. Peli, jossa pelataan peliä Doom 3: BFG (PS3)
18. Peli, joka aloittaa sarjan The Room (PC)
19. Peli, jota pelataan vuoroissa Dragon Quest XI: Echoes of an Elusive Age (PS4)
20. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia
21. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana Bayonetta (PC)
22. Peli, jossa pääsee avaruuteen
23. Peli, jonka opetat jollekin toiselle
24. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla Deep Space Waifu ;D (PC)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Aloitetaanpa haaste:

  1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä
  2. Peli, jossa kukaan ei kuole -- Beat Saber (PC:llä)
  3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan
  4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin
  5. Pelissä pelataan yhteistyössä kaverin kanssa -- Dark Age of Camelot, iankaikkisen vanha MMO, jota tuli aikoinaan pelattua satoja päiviä peliaikaa. Ja edelleen koukuttaa :). Pelistä tuli uusi freeshard, jossa pelaajia riittää kivasti.
  6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä
  7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi
  8. Peli, johon voit itse luoda hahmon -- Dark Age of Camelot
  9. Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan
  10. Peli, jossa voi kalastaa
  11. Peli, jossa on romantiikkaa
  12. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä
  13. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa
  14. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta
  15. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua
  16. Peli, jossa rakennetaan jotain
  17. Peli, jossa pelataan peliä
  18. Peli, joka aloittaa sarjan
  19. Peli, jota pelataan vuoroissa
  20. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia
  21. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana -- Overwatch, ikisuosikki
  22. Peli, jossa pääsee avaruuteen
  23. Peli, jonka opetat jollekin toiselle
  24. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla
 
Viimeksi muokattu:
Pari kärpästä lätkäisty yhdellä iskulla:
  • Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin
  • Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla
Kirjoittelin tuosta taas blogin.

Toi historiallisiin tapahtumiin pohjautuminen on oikeasti ihan hyvä haastetehtävä, jos tarkoituksena on saada ihminen ajattelemaan syvemmin sitä, mitä pelaa ja mitä siitä saa irti. Nyt ainakin itselleni tuli tarve tarkastella juuri tuota, että miksi ihmeessä Ranskan vastarinnasta kertovaan peliin on valittu päähenkilöksi joku irlantilaishäiskä. Mutta ehkä sellainen perus baskeripää olisikin ollut laiskempi valinta.

Mitähän seuraavaksi...
 
Tässähän on saanut jo ihan hyvän tahdin päälle. Neljäsosa haasteista jo paketissa ja ollaan vasta tammikuussa.

Itse päätin, että yritän saada jokaiseen kohtaan eri nimikkeen, vaikka monet haasteet kuittautuisivatkin yhdellä ja samalla pelillä.
 
Nämä hoidettu pois päiväjärjestyksestä:
Peli, jonka nimessä on vain yksi sana Puppeteer
Peli, jossa pääsee avaruuteen Ratchet & Clank: Nexus
Toi Puppeteer osoittautui lopulta turhan tylsäksi. Ihan törkeän hienon näköinen ja erittäin persoonallisesti kerrottu, mutta lopulta niin puuduttava että oli pakko lopettaa ennen toisen näytöksen loppua. Sentään annoin ihan reilun mahdollisuuden vakuuttaa, mutta kun ei irtoa, niin ei irtoa.

Ratchet & Clank: Nexus tuli sen sijaan pelattua platinaan asti, eli se jaksoi viihdyttää melkein kolme pelikierrosta. Onhan se tietysti vähän keskimääräistä lyhyempi Ratchet, eli sinänsä ei aihetta henkseleiden paukutteluun.

Sitä vähän pohdiskelin, että mitä tällainen haastetehtävä mulle itselleni tarkoittaa. Avaruus on ollut lemppariaiheita ala-asteikäisestä, joten sikäli tämä tehtävä ei varsinaisesti ohjaa laajentamaan kokemuspiiriä. Tai kai sitä jotain sellaisia avaruuspelejä on, jotka lähtevät ihan omille kiertoradoilleen ja sitä kautta tutustuttaisivat johonkin, mitä ei tulisi muuten kokeiltua. (Noby noby boy?)

Aiheeseen liittyvä blogi: https://www.konsolifin.net/blog/jyri-jokinen/pelihaaste-2019-miksi-rotta-lensi-avaruuteen
 
Pari saa vetää yli.
Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan Detroit Become Human
Peli, jossa rakennetaan jotain The LEGO Movie Videogame

Semmonen fiilis että Detroit Become Human alkaa olla loppusuoralla, nyt kun sitä jälleen jaksoin jatkaa. Hyvä peli, mutta ei yllä esim. Heavy Rainin tasolle. Ei koukuta samalla tavalla, ei hahmoiltaan, eikä tarinaltaan. Nätti se kyllä on. Mutta tosiaan tässä oli yli puolentoista kuukauden tauko pelin pelaamisesta, joten jokin siinä tökkii.

The LEGO Movie Videogamea ollaan pelailtu vaimon kanssa. Se on ihan hauskaa tuttua legojuttua.

Pyrin samaan kuin muutkin, että samalla pelillä ei ruksita montaa kohtaa. Tuleepahan, sitten pelattua vielä vähän useampaa peliä.
 
Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä Apex Legends.
Peli, jonka opetat jollekin toiselle Cities: Skylines.

Hyvin erityyppisiä pelejä tullut vedettyä tässä kuluneen viikon aikana. Kymmenen vuotta vanhan hevipelin, Brutal Legendin, lisäksi tuli räiskittyä toista "legendaa" eli Apex Legendsiä, joka oli kaikin puolin positiivinen yllätys. Yllätys myös sen vuoksi, että EA julkaisi pelin näin lähellä Anthemia, jonka kanssa Apex Legendsillä on varmasti hyvin pitkälle sama kohdeyleisö.

Itse olen pelannut vain Cities: Skylinesin konsoliversiota, mutta nyt poika halusi kokeilla peliä PC:llä. Katsotaan miten kiinnostus jaksaa kantaa...
 
Vuosi on puolivälissä. En ole valinnut pelejä tämän haasteen perusteella, vaan noita ehtoja on täyttynyt ihan sattumalta sitä mukaa kun pelaa. Noita kaikkia pelejä ei ole pelattu alusta loppuun tämän vuoden puolella, mutta kumminkin jonkin verran.
  1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä - MotoHeroz
  2. Peli, jossa kukaan ei kuole - FAR: Lone Sails
  3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan - The Walking Dead: The Final Season
  4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin
  5. Pelissä pelataan yhteistyössä kaverin kanssa - A Way Out, Outward
  6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä - The Deadly Tower of Monsters (vaatii plus tilauksen)
  7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi
  8. Peli, johon voit itse luoda hahmon - Borderlands 2
  9. Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan - Life Is Strange: Before the Storm, The Walking Dead: The Final Season
  10. Peli, jossa voi kalastaa - A Way Out, Animal Crossing: New Leaf
  11. Peli, jossa on romantiikkaa - Life Is Strange: Before the Storm, The Walking Dead: The Final Season
  12. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä
  13. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa
  14. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta
  15. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua - Animal Crossing: New Leaf
  16. Peli, jossa rakennetaan jotain
  17. Peli, jossa pelataan peliä - Machinarium
  18. Peli, joka aloittaa sarjan
  19. Peli, jota pelataan vuoroissa - Dragon Quest XI
  20. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia - Phoenix Wright: Justice for All - sanavalmis
  21. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana - Firewatch
  22. Peli, jossa pääsee avaruuteen
  23. Peli, jonka opetat jollekin toiselle
  24. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla - Mad Max, MotoHeroz
 
Ylös Bottom