Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Olen niin moneen kertaan internetissä ohittanut tämän saman ajatusten alisuorituksen, että päätin kerran vastata tähän, kunnes voin jättää aiheen unholaan:
Suomessahan tunnutaan nykyään vihaavan valkoista lihaa syövää heteromiestä joka ajaa bensiini tai diesel autolla.
Selkeä enemmistö suomalaisista syö lihaa. Suomalaisten lihansyönti on viimeiset vuodet ollut korkeammalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin. Suomessa ei taida olla yhtäkään ajokortin suorittanutta henkilöä joka ei olisi ajanut polttomoottoriautolla. Selvä enemmistö suomalaisten omistamista autoista on yhä polttomoottoriautoja.

Yksikään suomalainen autoilija ei ole saanut osakseen huutelua tai solvauksia siksi, että autossaan on polttomoottori. Yhdenkään suomalaisen auton ikkunoita ei ole hajoitettu sen polttomoottorin vuoksi.

Huhupuheiden mukaan kotimaisilla punk-festareilla on pari vuosikymmentä sitten jouduttu humalaiseen sanaharkkaan lihaa sisältävän makkaran vuoksi, mutta oletan että tämä on aikalailla se kuinka paljon lihansyöjät ovat Suomessa saaneet kuulla solvauksia omasta ruuastaan. Ihmisille ei huudella ravintoloissa, kaupoissa, työpaikoilla jne. jos heillä on lihaa lautasella tai ostoskorissa tai jos työkaveri tietää sinun syövän lihaa. Kehenkään ei olla käyty käsiksi snägärillä, yöllä pizzeriajonossa jne. siksi, että he ovat tilanneet lihaa sisältävää ruokaa.

Sillä, että muiden yhteiskuntien mukana meillä pohditaan kestävämpiä ratkaisuja liikkumiseen ja ruuantuotantoon ei ole mitään tekemistä kenenkään vihaamisen kanssa. Varsinkaan ylivoimaisen enemmistön vihaamisen kanssa. S**tana.
Tunkekaa tällaiset aivan p*rseestä revityt uhriutumisenne takaisin sinen mistä tulivatkin. Älyllisestä epärehellisyydestä pitäisi saada jakaa sakkoja niin loppuisi tällainen typeryys.
 
Menee ehkä hieman "Moderoinnin risut ja ruusut"-osastolle, mutta toivoisin moderaattoreiden puolelta enemmän toimia myös näiden kitkemiseksi. Tiedän että moderointilinja on ollut sallivampi ihan tarkoituksella, mutta mielestäni ihan puhtaista provoista pitäisi tulla varoitus helpommin.

Toki jokainen voi itse ignore-toiminnolla blokkailla näitä pois ja saada tällä tavalla foorumista mieluisampi itselle.
Mä olen ymmärtänyt, ja @TT-2k myös useasti (todella useasti) maininnut, että moderaattorit tekevät tätä omalla ajallaan, joten on hyvinkin ymmärrettävää, ettei siivoukseen oikein ole aikaa. Monet moderaattoreista, kuten meistäkin tulee tänne kertomaan pikaisesti juttujaan, ja kaikki tuollainen siivous vie oikeasti aikaa.

Uskon, ettei moderaattoreita välttämättä edes kiinnosta kaikkia aiheita alkaa kahlaamaan lävitse, ja alkaa selvittelemään mitkä viesteistä on nyt provoja ja mitkä ei.
 
Ymmärrän tämän, kuitenkin nyt selvästi oli huomattu provoa olevaa viesti ilman lisätöitä. Korjauksena asiaan pyydettiin olla huomioimatta samantyyppiset viestit, vaikka moderaattorilla on muitakin työkaluja.
 
Näistä työkaluista ensimmäinen yleensä on nimenomaan se julkinen älähdys. Jos se ei riitä, sitten aletaan kaivaa kikkakirjasta kovempaa konstia.
 
Ymmärrän tämän, kuitenkin nyt selvästi oli huomattu provoa olevaa viesti ilman lisätöitä. Korjauksena asiaan pyydettiin olla huomioimatta samantyyppiset viestit, vaikka moderaattorilla on muitakin työkaluja.
Pakko kyllä tähän sen verran huumoripohjalla vastata että moderaattori kerkesi juuri ehkä samaa aikaa lisätä kehoituksen olla vastaamatta (editoimalla) kun itse kerkesin vastata. Moden viestissä ei siis ollut kehoitusta tästä asiasta. Vahinko oli jo kerennyt tapahtua ja olin syötin uhri. Haha
 
Anteeksi, mutta valaiskaa miestä joka kulkee pimeydessä, onko 'Ser X' jotenkin halventava ja jos on niin miksi? Olen nimittäin itse sitä käyttänyt kirjoitellessani? Ihan niinkuin PS5 eikä Playstation 5?

//edit: ja suokaa anteeksi jos olen jotain loukannut tietämättömyyttäni
 
SER on lyhenne sähkö ja elektroniikkalaiteromusta.

En nyt tiedä onko tämä maailman vakavin asia mutta yksi kaveri sitä käyttää Xboxin nimenä. Eikä se ole sattumaa.
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi, mutta valaiskaa miestä joka kulkee pimeydessä, onko 'Ser X' jotenkin halventava ja jos on niin miksi? Olen nimittäin itse sitä käyttänyt kirjoitellessani? Ihan niinkuin PS5 eikä Playstation 5?
No tuskin tuohon olisi muuten kiinnittänyt kukaan kummemmin huomiota mutta siinä kontekstissa missä se tuli, oli tuo lyhenne nimenomaan tarkoitettu pilkkamielessä. Sille tuli vielä erikseen selitys että laite on kuulemma "serriä".

Ihan huoletta voi minusta tuota lyhennettä käyttää. Enemmän kyse siitä että käyttääkö sitä oikeasti lyhenteenä konsolista vaiko konsolista elektroniikkaromuna.

En nyt tiedä onko tämä maailman vakavin asia mutta yksi kaveri sitä käyttää Xboxin nimenä. Eikä se ole sattumaa.
Harva asia on maailman vakavin sitä maailman vakavinta asiaa lukuun ottamatta (mikä se lieneekään milloinkin) mutta nimenomaan tuo viimeinen lauseesi on se, mikä tuossa ns. tökki. Eli trollauksena/ivallisessa mielessä tuon käyttäminen. Kaiken huippuna vielä se että "loogisesti" selitettiin miksi tuo on ilmeisesti faktaan verrattava asia tai jotain.
 
Jos Series S/X on elektroniikkaromua niin olisi kiva kuulla "Ser" termin käyttäjältä mihin kategoriaan PS5 sitten kuuluu ? Ei kait nuo kovin paljoa eroa raudalta kuitenkaan toisistaan...
 
Jos Series S/X on elektroniikkaromua niin olisi kiva kuulla "Ser" termin käyttäjältä mihin kategoriaan PS5 sitten kuuluu ? Ei kait nuo kovin paljoa eroa raudalta kuitenkaan toisistaan...

Tuohan on niin kutsuttua provosointia. Aivan yhtä hyvin voit kirjoittaa, ettå PS5:lle ei ole kunnon pelejä, tai Switch on lasten konsoli - aina jonkun pelihousut repeää.

Joskus tuntuu siltä, että TT-2k:lla on tänne tuplatunnukset joilla hän provoaa, että saadaan tänne enempi toimintaa.
 
Tarkoitushakuinen provoilu
Jos Series S/X on elektroniikkaromua niin olisi kiva kuulla "Ser" termin käyttäjältä mihin kategoriaan PS5 sitten kuuluu ? Ei kait nuo kovin paljoa eroa raudalta kuitenkaan toisistaan...
Eroaa todella merkittävästi tehoissa tämä eisaasanoa S loota. PS5 ja eisaasanoa X ovat hyvää kyytiä menossa samaa eisaasanoa osaston suuntaa kohti kuten jo aiemmin olen asiasta sanonutkin.
 
Eroaa todella merkittävästi tehoissa tämä eisaasanoa S loota. PS5 ja eisaasanoa X ovat hyvää kyytiä menossa samaa eisaasanoa osaston suuntaa kohti kuten jo aiemmin olen asiasta sanonutkin.
Mihin se sitten perustuu että ne muuttuu elektroniikkaromuksi? Mitä sinä teet lopulta sinun elektroniikkaromuillasi?
 
Mihin se sitten perustuu että ne muuttuu elektroniikkaromuksi? Mitä sinä teet lopulta sinun elektroniikkaromuillasi?

Tietenkin siihen kuinka tehottomia ne on kun niitä vertaa pc rautaan jossa pelkkä näyttis maksaa tuplasti konsolin verran.
Sama homma joka kerta kun tuo asia tulee puheeksi.
 
Mihin se sitten perustuu että ne muuttuu elektroniikkaromuksi? Mitä sinä teet lopulta sinun elektroniikkaromuillasi?
Se perustuu siihen mihin eisaasanoa S perustuu jo nyt. Vanhat elektroniikkaromut on tapana päätyä hyllyyn pölyttymään, varaston perukoille tai jätteisiin. Miten sinulla?

Tietenkin siihen kuinka tehottomia ne on kun niitä vertaa pc rautaan jossa pelkkä näyttis maksaa tuplasti konsolin verran.
Sama homma joka kerta kun tuo asia tulee puheeksi.
PC raudan hinta suhteessa konsoleihin halpenee kaikenaikaa. Jos miettii tehokonsolien tasoa Ryzen 5 3600 + RTX 2060 Super niin eihän ne kovin suuria satsauksia tarvitse pc puolelta. Esimerkiksi RTX 4000-sarjan nvidiasta tuskin tulee edes niin hidasta ohjainta myyntiin.
 
Mikset vaan myy pois ? Miksi jätät hyllylle turhaan pölyttymään?
Miksi asia sinua niin kiinnostaa jos hyllyssä pölyttyy? Jotkut saattaa vaikka keräillä eisaasanoa laitteita tai mahdollisesti saataville roposille ei ole niin tarvetta. Et vastannut kysymykseeni mitä teet itse eisaasanoa laitteille?
 
Sitten kun kyse on oikeasti elektroniikkaromusta, niin se heitetään pois/kierrätetään. Koko tämän keskustelun ongelma on se, ettei Xbox Series S, Nintendo Switch tai mikään muukaan tällä hetkellä myynnissä oleva konsoli ole elektroniikkaromua, joten sellaisen termin käyttäminen on täyttä trollausta.
 
Ylös Bottom