Laitetaan tämä nyt vaikka tänne, sillä onhan kyseessä itselleni paljonkin hyvää mieltä tuottava asia. Sain nimittäin vihdoinkin onnistuneesti ja ilman isoja laadullisia kompromisseja liitettyä vanhan VHS-nauhurin olohuoneeni täysdigitaaliseen televisioon. Aikanaan riitti kun laittoi SCARTin kiinni telkkariin ja työnsi kasetin koneeseen, nykyään videokasettien katselu modernilla televisiolla vaatii muutaman lisätoimenpiteen.
Aiemmat ratkaisut erilaisilla SCART- ja RCA-konverttereilla olivat kaikki jollakin tavalla vaillinaisia. Yksi konvertteri venytti kuvan väkisin laajakuvaksi (eikä televisioni osaa sitä kaventaa jos siinä on 16:9-leima), toinen säilytti kuvasuhteen mutta ei pystynyt syöttämään samalla PAL-standardin mukaista 50i/p-kuvaa (venytettynä onnistui), kolmas taas syötti oikean levyistä ja liikkeentoistoltaan moitteetonta kuvaa, mutta kadotti kuvan ja äänen sekunniksi joka kerta kun nauhassa esiintyi pienikin "hypähdys". Käytännössä siis käyttökelvoton sekin. OSSC minulta löytyy retrokonsoleita varten, mutta se ottaa SCART-portista vastaan vain RGB-signaalia, jota nauhuri ei taas osaa lähettää. Yritin kyllä yhdistää VGA-piuhalla nauhurin OSSC:iin kuvan levittäneen mutta muuten oikein toimineen konvertterin kautta, ajatellen muuntavani kuvasuhteen takaisin 4:3:ksi OSSC:ssä, mutta sepä ei onnistunutkaan sillä SD-resoluutiota suuremmat kuvakoot OSSC pystyy viemään vain sellaisenaan läpi HDMI-ulostuloon, eikä siis kuvasuhdetta pystynyt tätäkään kautta muuttamaan.
Kun kaikki helpot ja vaikeammatkin mieleen tulleet vaihtoehdot oli kokeiltu, välähti idealamppu onneksi päälle. Muistin vanhemmillani olevan tallentavan DVD-soittimen ja digiboxin yhdistelmän toissa vuosikymmenen lopulta, tarkemmin Sony RDR-HXD870. Tässä mallissa on krittisen tärkeänä ominaisuutena analogiset sisääntulot ja digitaalinen ulostulo - siis HDMI. Kysäisin että vieläköhän sitä kotona tarvittaisiin, ja eihän sitä tarvittu. Kovalevyn sisällöstä päätellen laitetta olikin viimeksi käytetty n. 11 vuotta sitten, sekin itseni toimesta.
Niinpä kävin hakemassa laatikon itselleni ja ryhdyin asennuspuuhiin. Ei muuta kuin nauhuri RCA-kaapeleilla kiinni digiboxin etupaneeliin ja HDMI-piuha switcherin kautta telkkariin. Ja sehän toimii! Tuloksena n. 10 kertaa parempi A/D-konversio kuin yhdelläkään testaamallani tähän tarkoitukseen nimenomaisesti luodulla konvertterilla. Kuvasuhteen ja ulostulon tarjoaman reson saa säädettyä laitteen omista asetuksista, ja luonnollisesti eurooppalaisena laitteena PAL-kuva toimii ja on liikkeeltään sulava. On muuten kyllä sisään- ja ulostuloiltaan muutenkin suorastaan ihastuttava laite. Löytyy sisääntuloiksi SCART, komposiitti-RCA sekä digi- ja analogivirittimet, ulostuloiksi edellämainittujen lisäksi S-video, komponenttivideo ja kriittisimpänä HDMI. Viivettä tässä A/D-muunnoksessa tulee väistämättä ehkä puolisen sekuntia, mutta sehän ei tässä käyttötarkoituksessa haittaa ja laatukin on sen mukainen. Nyt löytyy ratkaisu katsoa VHS-kasetteja omasta telkkarista ilman laadullisia kompromisseja!
Mitäkö tällä virityksellä sitten teen? No, olen tässä kuluneen kesän aikana vähän huomaamattomastikin innostunut vanhojen moottoriurheilukisojen katsomisesta. Itse asiassa siinä määrin, että kaivoin varastosta esiin lapsena ja nuorena divareista keräillyt Vauhdin Maailman vuosikerrat 70- ja 80-luvuilta, ja olenkin nyt aina liikenevän vapaa-ajan puitteissa katsellut mm. kaikkia verkosta löytämiäni F1-kisoja kronologisessa järjestyksessä, ja aistinut siinä sivussa ajankuvaa aiheeseen liittyen saman aikakauden VM:istä. Nyt on juuri alkamassa kausi 1977.
VHS-nauhurilla voin sitten katsoa itse tallentamiani kisalähetyksiä 2000-luvulta ja kaupallisia kasetteja, joita sattuu löytymään omastakin varastosta aina vuodesta 1977 saakka. Kasettikirjastoni on tosin aika suppea verrattuna siihen mitä jo yksinkertaisella Google-haulla yleensä nykyisin löytää, mutta tiedän siellä kyllä olevan silti esim. muutamia suomituotantoja MM-ralleista 80- ja 90-luvuilta, joita ei ainakaan välittömästi googlaamalla tule vastaan. Lisäksi TV:stä 2000-luvulla tallennetuilla lähetyksillä on äärimmäisen suuri henkilökohtainen nostalgia-arvo.
Onhan tämä vähän hassu harrastus, mutta on kai niitä huonompiakin olemassa. Ja toisaalta vaikka tämä vanhojen materiaalien läpikäyminen oli tauolla ainakin reilun vuosikymmenen verran, niin kyllä vaan mieltä lämmittää että olin säästänyt vuosien päähän itse itselleni kaikki ne lehdet ja kasetit, joita silloin niin kovasti arvossa pidin. Kyllähän ne tilaa veivät ja käyttöä vailla pitkään olivat, mutta mielessäni aavistin että vielä tulee se päivä kun niistä taas suorastaan lapsenomaisesti osaan innostua. Nyt se päivä on selvästi koittanut, ja se on hyvän mielen asia jos jokin.
JA tunnistan tilanteen kyllä! varsinkin helteillä joutuu öisin pitämään kaikki räppänät ja ovet auki jotta saa asuntoa viilennettyä 
