I, Tonya

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest
#1

Elokuva

1970, Portland, Oregon. Neljä-vuotias Tonya Harding (Maizie Smith) saa kokea äitinsä LaVonna Goldenin (Allison Janney) väkivaltaisen manipuloinnin voiman, kun tämä pakottaa tyttärensä jäälle taitoluistelun pariin ja pukkaa tämän väkisin Diane Rawlinsonin (Julianne Nicholson) valmennettavaksi. Tytöstä kasvaa nopeasti yksi Yhdysvaltain parhaista lajissaan, mutta tausta valkoisen roskasakin jälkeläisenä asettaa esteitä nousta arvostetumpaan asemaan. Vuodet kuluvat ja lopulta Tonya (Margot Robbie) nousee Olympiaurheilijaksi, mutta huonoista oloista omilla lahjakkuuksillaan maailman parhaiden joukkoon nousseen naisen suurin virhe oli ympärillä pörränneet siipiveikot ja hyväksikäyttäjät, joista pahimmat tulivat äärimmäisen läheltä. Sen sijaan, että Tonya muistettaisiin urheiluhistoriassa ensimmäisenä amerikkalaisena naisena, joka teki kisoissa kolmois-akselin, kollektiivisessa muistissa on tämän väkivaltaisen aviomiehen Jeff Gilloolyn (Sebastian Stan) päin helvettiä suunniteltu ja ja vielä huonommin toteutettu yritys poistaa Tonyan pahin kilpailija Nancy Kerrrigan (Caitlin Carver), vuoden 1994 Lillehammerin talviolympialaisten osallistujaluettelosta.

Craig Gillespien (Lars and the Real Girl, 2007) ohjaama I, Tonya on suden lailla irvistelevä, inhan ironinen ja hysteerisen hauska kuvitus yhdestä urheiluhistorian suurimmasta skandaalista. Samalla se on raaka ja kaunistelematon muotokuva sosiopaattisen narsistisista ihmisistä, jotka ovat valmiita mihin tahansa saavuttaakseen unelmansa. I, Tonya ei anna suoraa vastausta siihen, mitä oikeasti tapahtui, mutta esittää siihen muutamankin teorian, riippuen tietenkin sen kertojasta.

Oscar-ehdokkudeen työstään saaneen Steven Rogersin sysimustalla läpällä kruunatun käsikirjoituksen kronologia on yksinkertaisen nerokas. Takaumina kerrottavaa uskomatonta tositarinaa kuljettavat keskushenkilöiden hirtehisen hilpeät haastattelut, joiden välissä seurataan Tonyan matkaa kohti unelmaa ja tuhoa. Neljättä seinää rikotaan hallitusti keskeyttelemällä todistajanlausuntoja näyttämällä vaihtoehtoisia totuuksia tapahtumista. Kuljetuksessa onkin jotain samaa kuin Martin Scorsesen rikosklassikoissa Mafiaveljet (1990), Casino (1995) ja The Wolf of Wall Street (2013).

Monen kollin alitajuntaan ikuisiksi ajoiksi kuvansa The Suicide Squadin Harley Quinnina polttanut Margot Robbie tykittää uransa raivoisimman roolityön Tonya Hardingina, jonka osallisuudesta Nancy Kerriganin pahoinpitelyyn ei vieläkään liene täyttä varmuutta. Tosin äärimmäisen vaikealla luonteella siunatun naisen matkaa huipulle hankaloittivat myös sairaalloinen kilpailuvietti sekä mille tahansa auktoriteetille ilman filtteriä rumia solvauksia lateleva rankka suu. Jos näyttelijän työtä pitäisi arvioida yhden kohtauksen perusteella, tässä se on hetki olympianäyttämön pukuhuoneessa, jossa Margot/Tonya katsoo itseään peilistä. Todellinen Finest Hour. Huomionarvoista on myös Robbien fyysinen lahjakkuus äärimmäisen vaativissa luistelukohtauksissa, joita tosin on hiukan avitettu digitaalisilla ihmeillä.

Captain Americojen Winter Soldierina suurelle yleisölle tutuksi tullut Sebastian Stan on niin ikään maanmainio väkivaltaisena luuserisiippa Jeff Gilloolyna, jonka suurin saavutus oli se, että hänen sukunimestään tuli verbi, jolla tarkoitetaan polvilumpion rikkomista. Huikein hahmo tarinassa on kuitenkin mihin tahansa rooliin aina passeli Allison Janney, jonka täydellisesti tulkitsema äiti LaVonna on hirmumyrskyn lailla tyttärensä uraa, tämän hyvinvoinnista tosin tyystin piittaamatta, luotsaava demoninen Julmia Juoninen. Täysin tunnekylmä, papukaija olkapäällä istuva LaVonna on hahmona liki karikatyyrinen, mutta Janney tulkitsee sitä täysin ilman ironian häivää, luoden jotain yhtä aikaa humoristista ja pelottavaa. Janney voittikin roolistaan Oscarin, ja täysin ansaitusti.

Sivummalla nähdään Bobby Cannavale Hard Copy -ohjelman Martin Maddoxina sekä erityisen hillittömän roolin tekevä Paul Walter Houser Gilloolyn Tonyalle palkkaamana, lentopallon älykkyysosamäärällä varustettuna henkivartijana Shawn Eckhartina. Loppukredittien alla nähdään oikeiden päähenkilöiden lausuntoja tapahtumien kulusta.

Yhteenveto

Häpeilemättömän roisi, tylysti päin näköä mätkivä ja samalla kiukkuisen koominen, mutta myös koskettavan melankolinen kuvaus tositapahtumista, jotka olivat niin uskomattomia, ettei niitä olisi voinut edes keksiä.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom