Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ilmaiset kotisivut!

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hex
Tuo kiinnostaa minuakin, kun omien sivujen tekemistä mietin. Saako esimerkiksi peleistä kaapata kuvia nettiin ilman, että Kuvasto ynnä muut paskiaiset ovat (ainakin periaatteessa) kimpussa?
Kannattaa kysyä lupaa julkaisijoilta tai vastaavilta oikeudenhaltijoilta. Ainakin minulle on aina vastattu sähköposteihin ihan muutaman päivän sisällä, kun olen jotain kysellyt. Eiköhän kunnollisten fanisivujen ylläpito ole pelkkää plussaa ajatellen pelien mainontaa.
 
Lähinnä mietin kuvia vanhojen koneiden peleistä. Niillä ei julkaisijaa enää yleensä ole. Ei niin, ettäkö kuvien laittamisesta oikeasti ongelmaa tulisi. Ensimmäiset tekemäni kotisivut ovat olleet netissä yli viisi vuotta, niillä on leffoista kaapattuja kuvia, eikä kukaan ole tullut valittamaan. Mieluummin toimisin kuitenkin täysin laillisesti.

Kyllähän omista tavaroistaan kuvia saa ottaa ja niiksi kai ruutukaappauksetkin voi rinnastaa. Jos itse juttu liittyy peliin, eikä siis ole materiaalin käyttöä johonkin muuhun tarkoitukseen, voisi kuvitella, että oikeudenhaltija on omistaja, ei julkaisija. Edellä oleva on tosin täysin järkeilyä, ainoa lainsäädäntö, jota aiheesta jotenkin tunnen on Ruotsin laki. :p

Kertokaa joku......
 
Jos itse on kaapannut kuvia, ei kenelläkään pitäisi olla mitään sanomista. Videoista en tiedä. Ja jos käyttää muiden sivujen kuvia, täytyy niiden ylläpitäjiltä tietysti kysyä ensin siihen lupa.
 
Bravenet.com

- Yksi niitä suosituimpia ilmaisia webbitilan tarjoajia. Sen lisäksi löytyy myös vaikka kuinka paljon loistavia ja vähemmän loistavia palveluita. Keskustelufoorumin saa kyhättyä muutamassa minuutissa. :)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Knight
Miten tuonne Sunpoint.netiin saa omat sivut? käsittääkseni pitäisi rekisteröityä, mutta en oikein viitsisi ,ellei ole pakko.

Kylläpä sinne sunpointiin pitää rekisteröityä.. vaatii rekisteröimisen lisäksi kotisivutilan aktivoinnin tekstiviestillä, jonka hinta on se 0,84 ..

Mut ilmaseksi saat ku meet Brinkster

Jos brinksterii sit sivut päätät laittaa, niin alotussivun pitää olla muotoa default.html
 
Tuli mieleen, että:

Tahtoisin sivuilleni pollin (kyselyn), mutta miten niiden teko onnistuu?
 
Vastaus: Ilmaiset kotisivut!

Itse teen tuolla Dreamweaver + Gimp + muistio yhdistelmällä näitä omia härpäkkeitä. Tosin tuossa se huono puoli, että nuo Adoben ohjelmat tahrtovat olla melkoisen kalliita jostain syystä. :rolleyes: Do, mitä näihin kaikkiin "ilmaisnettieditoreihin" (freewebs yms.) tulee, niin itse KOITAN mahdollisimman pitkään välttää niitä. En sen takia, etteivätkö jotkut taitajat saa niistä ihan hienoja, mutta en halua "tukea" tuollaisia valmis sivueditoreja.

Ehkä parhain tapa omasta mielestäni aloittaa taitaa olla tuollainen graaffinen editori, mistä näkee myös käytetyn koodin. Näin ainakin itse opin alussa todella paljon asiaa. Kun sitten sain tämän jälkeen yhdet ainoat sivut muistiolla tehtyä, niin ainakin itse huomasin, että koodia ymmärsi enemmän.

Eli, kun täälläkin on näitä, kenellä on polttava halu tehdä omat sivusensä, kannattaa oikeasti koittaa sitä itse tehdä. Netistä löytyy ainakin tuhat + x määrä niin hyviä kuin huonojakin tutoriaaleja, joista tekemällä oppii todella paljon, ja saa aikaan jotain ihan muuta kuin noilla valmiilla freewebseillä.

Itse lataisin näin aluksi koneelle ainakin nämä seuraavat, joilla saa jo melkoista jälkeä aikaan:

NVU kevyt ja omasta mielestä helppo editori, jota olen itsekin joskus käyttänyt.
Gimp Melkoisen kevyt ja pienen totuttelun jälkeen helppokäyttöinen piirto ohjelma, saa aikaan kaiken näköistä.
File Zilla Helppokäyttöinen FTP ohjelma, johon voi hakemistosta hiirellä vetää tiedoston suoraan palvelimelle.

Sivutilan voi löytää monesta paikasta ilmaiseksi. Muutamia onkin jo täällä esitelty, joista itsellä ei ollut ollenkaan tietoa. Yksi vaihtoehto on myös www.arkku.net, jos vain jaksaa kirjoittaa tarpeeksi hyvät perustelut. :D

Jos nyt jollain jotain sivuprojekteja on, mitä haluaisi toteuttaa, niin voi hyvin ottaa yhteyttä. Itse olen niin perinteisiä sivuja kuin Joomlan päälle toteutettujakin tehnyt ilmaiseksi muutamalle uistinvalmistajalle (ei vielä auki), kalastustarvikeliikkeelle, sekä FoSUAlle tehnyt ja ovat olleet jotkut ihan tyytyväisiäkin. Olisi taas mukava kokeilla jotain uutta, itse kun en omille sivuilleni aihetta keksi... :D


Toivottavasti tästä on ollut jollekkin edes jotain apua. Ei muutakun toteuttamaan itseään!

- Samu
 
Ylös Bottom