Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

inFamous - keskustelu pelistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Oliver
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: inFamous - keskustelu pelistä

Melee finisher tulee, kun tappaa vihollisen melee combon vikalla iskulla, yleensä sitä ei saa, koska vihollinen on liian huono, ja se kuolee ennen kuin combo ehtii mennä loppuun. Koita pahempaa vihollista, esim 2 saaren vihollisia, tai 3 saaren vihollisia. Olen myös huomannut, että vihollista kannattaa ampua kerran, että saa melee finisherin.
 
Vastaus: inFamous - keskustelu pelistä

Infamous osoittautuikin ihan pelattavaksi peliksi, vaikka demo ei aikoinaan herättänyt kiinnostusta juuri yhtään. Kyllähän tuosta silti jonkin verran valittamista jäi lähinnä ruudunpäivityksestä, joka oli enemmän tai vähemmän heikkoa lähes koko pelin ajan. Pelaamiseen tosin tämä ei muutamaa kohtaa lukuunottamatta vaikuttanut suuremmin. Välianimaatiot olivat hienosti tehtyjä ja pelin jaksoi vääntää läpi kummallakin puolella. Sivutehtäviin olisivat tekijät voineet panostaa hieman enemmän, sillä nyt ne olivat liikaa saman toistoa.

Täytyy vielä todeta, että hyvä mainoskikka oli tämä Welcome Back -paketti siinä mielessä, että saipahan ainakin meikäläisen ostamaan Infamouksen toisen osan.
 
Vastaus: inFamous - keskustelu pelistä

Nollaantuuko kerätyt blast shardit kun aloittaa uuden pelin? Olen ehtinyt kerätä jo noin 20 blast shardia, mutta taitaa olla kuitenkin helpompaa kerätä ne puhtaalta pöydältä walkrought oppaan kanssa sitten toisella pelikerralla. Vai onko edes siedettävän mahdollista kerätä noi blast shardit ilman opasta vaikka vain ekasta saaresta? :confused:
 
Vastaus: inFamous - keskustelu pelistä

Ei ole kesällä ollut paljon tekemistä, joten päätinpä käydä pelihyllyä läpi, että mitäs pelaisi. Ensin Unchartedit ja sitten tämä InFamous. Jotenkin ajattelin, ettei tämä ole minulle sopivaa ajankulua kuitenkaan, mutta noh, kokeillaan. Pahiksena tottakai, se on aina paljon hauskempaa, mwah hah haa! Pari tuntia pelasin ja olin aivan koukussa. Eihän tämä olekaan sellainen kuin odotin. Eipä sillä, että olisin tiennyt pelistä yhtään mitään ennen kuin muutama päivä sitten. Tuolla hyllyssä se on ollut, kun ukko oli joskus ostanut ja pelanut. Kunhan jotain valitsin.

Pahana oli hauska pelata :D Tykkäsin kovasti välivideoista ja tyylistä, jolla ne oli toteutettu. Olisin voinut katsoa enemmänkin, miellytti silmää. Sivutehtävien tekeminen alkoi jossain vaiheessa käydä puuduttavaksi, mutta en ehtinyt kyllästyä. Saas nähdä kuinka käy toisella pelikerralla, vaikka pientä vaihtelua tuleekin hyvistelyjen valitsemisesta.

Ärsyttävänä puolena sitten nuo shardit... Hohhoijaa, voisivat kadota peleistä nuo kerää paljon tavaraa randomeista paikoista -trophyt. Olivat ne sitten tuossa muodossa, höyheniä tai aarteita, yhtä kaikki ärsyttäviä. Ja tuon tyypin liimanäppisyys vasta alkoikin ärsyttää jo melko alusta saakka. Mene nyt sinne maahan saakka tarttumatta kiinni joka ikiseen pintaan matkan varrella, raaaah! Lisäksi se tyttöystävä (ja lopusta)
ärsyttävä nainen, en jaksanut sitä valitusta. En minä tahallani sitä kaupunkia räjäyttänyt! Mutta kun kerran nämä voimat sain, niin antaisi minun rauhassa olla itsekäs. Sasha, I choose you! Onneksi ei tarvinnut enää lopussa kuunnella.

Olin jo tilaamassa toista osaa, mutta se onkin näemmä vasta kuukausi sitten ilmestynyt, joten odotellaan hinnan laskua tai sitä, että ukko saa päähänsä sen hankkia, kun itsellä ei ole nyt varaa, hehe :D Jos pieni maanittelu toimisi...
 
Vastaus: inFamous - keskustelu pelistä

Itselleni inFamous oli kyllä pettymys. Juoni oli tylsä, tehtävät toistivat pitkälle itseään, eikä grafiikkakaan ainakaan silmiä hivelevää ollut.

Hyvän ja pahan välillä taiteilu on aina hankala toteuttaa peleissä. InFamouksessa tilanne oli sama kuin lähes kaikissa peleissä: joko olet vain hyvä tai vain paha. Minkäänlaista taiteilua hyvän ja pahan välillä ei ole järkevää harrastaa. inFamouksessa toki tuo jako on toteutettu niin, että pelaajan tulee ehdottomasti valita vain toinen vaihtoehdoista, mutta jotenkin itse jäin kaipaamaan sitä syvyyttä, mitä erilainen lähestymistapa olisi peliin voinut tuoda. Uudelleenpeluuarvoa hyvis/pahis-toteutus kuitenkin tuo peliin, sillä tehtävät eroavat hienokseltaan karman mukaan.

Kyseessä ei ole mitenkään erityisen huono tekele, mutta itse odotin 85:n Metacritic-keskiarvon peliltä vain huomattavasti enemmän. Kuitenkin pelille on annettava tunnustusta omaleimaisuudesta; aseita ei välttämättä tarvita jokaisessa pelissä, pelkästä sähköstäkin on moneksi. Lisäksi tavalliset kaduntallaajat on elävästi mukana pelissä, ja ainakin itseäni pisti hymyilyttämään, kun lauma "faneja" juoksi ottamaan hyviksestäni valokuvia.

Nollaantuuko kerätyt blast shardit kun aloittaa uuden pelin?

Kyllä ne nollaantuu. Toisaalta tuo pelin maailma on oikeasti hyvin pieni, ja nuo shardit näkyvät kartassa selvästi, joten helposti nuo saa kerättyä. Itse kävin saaret pelin loppupuolella läpi, ja saaret kierrettyäni yksi shard jäi uupumaan. Kävin sitten vielä sillat läpi, ja sieltähän se yksi pirulainen löysi tiensä kotiin.
 
Vastaus: inFamous - keskustelu pelistä

Tuli tämä ladattua Welcome back -lahjana, ja peli osoittautui kyllä ihan kivaksi mielestäni. Silloin kun peli tuli ja demoon tutustui, niin silloin kyllä peli ei sytyttänyt yhtään. Nyt tuli platina pelattua, ja kyllähän tuo shardien keräily oli aika rasittava vaihe - lopuksi etsin kartan avulla puuttuvat shardit systemaattisella juoksulla - tosi rasittavaa! Loppupeleissä pelin hard -tasokaan ei hirveästi kyllä normaalista poikennut (itse pelasin ensin läpi hyvis hardilla, sitten evil normalilla). Tuntui, että yhtäpaljon kuolema korjasi niissä tietyissä paikoissa. Ainoastaan loppupomot olivat kestävämpiä.

Mutta myös ukkelin ohjaaminen, etenkin tarkoissa paikoissa oli välillä rasittavaa, äijä ei suostu putoamaan seinästä vaan aina tarttuu jostain väärästä paikasta kiinni jne -> muutaman kerran meinasi tuohon mennä hermot!
 
Vastaus: inFamous - keskustelu pelistä

ostin pelin ku halvalla sai. muuten ihan ok mättöä, mutta isojen örkkien kans taistelu oli paskaa. kessleriä vastaan koitin kerran ja oli niin shaipaa koko pomotaistelu, että halkasin levyn ja aloin juhannuksen viettoon=D. ei jatkoon.
 
Ylös Bottom