Kaikkien aikojen parhain levy?

[Simulaatio]

Eli mikä levy on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen jollain tavalla? Mikä levy on saanut kulkemaan kylmiä väreitä pitkin selkäpiitäsi? Nyt puhumme siis kokonaisista levyistä, ei yksittäisistä kappaleista. Jos yksittäisen parhaan valitseminen tuntuu ylitsevuotavan vaikealta, niin saa laittaa muutamankin kovan. Ja olisi mukava kuulla hieman perusteluja ja pientä infoa millaisesta musiikista on kyse

Itsellä on pari erittäin kovaa joihin palaa yhä uudestaan ja uudestaan:

Nightwish - Once
Jotenkin tämä Tarjan viimeiseksi jäänyt NW-albumi tuntuu olevan sitä mitä kyseinen pumppu on mielestäni tavoitellut koko elonsa ajan ja paras yötoiveen studioalbumi Wishmasterin kanssa. Näistä kahdesta tämä nousee esiin juurikin sen takia, että oli Tarjan viimoinen.

Ayreon - Human Equation
Tästä levystä alkoi minun rakkauteni Arjen A. Lucassenin musiikkiin. Kyseessähän on siis mies jolla on useampia eri proge-projekteja kuten Ayreon, Star One ja Guilt Machine. Aivan uskomattoman hienoa settiä mies tekee. Human Equation valikoituu parhaaksi ehdottomasti parhaan tarinan ja älyttömän hienon laulajakatraan vuoksi.

 

[TT-2k]

Vastaus: Kaikkien aikojen parhain levy?

Nämä on näitä vaikeita valintoja, mutta typistin nyt kahteen kategoriaan, kotimaiseen ja ulkomaiseen.

Itse sen sijaan olen täydellinen, ainakaan mitään vikaa löydä en!

Raptori - Moe!
Vaikka Pääkkösten levy olikin se, joka johdatti meikun myös suomenkielisen rap-musiikin pariin, oli Raptorin Moe! silti se todellinen pommien pommi. Se levy joka muutti elämäni ja teki minusta sen, mitä vielä nykyäänkin olen. Aivan liian monet luokittelivat (ja luokittelevat edelleen) Raptorin jonkinlaiseksi "huumori-räpiksi", mutta itse näen heidät ihan toisin. Raptori oli äärimmäisen nerokas ryhmä, jolla oli ihastuttavan vinksahtanut ja absurdi huumorintaju. Moe! kuitenkin sisälsi useita poliittisia tai muuten vaan kantaa ottavia kappaleita; Rattijuoppo, Tuhansien Sulojen maa, Esko A ja Armeija. Mutta mitä useimmat tuolta levyltä tai Raptorista ylipäätään muistavat on valitettavasti vain Oi beibi (joka Izmon kertoman mukaan sävellettiin ja sanoitettiin puolessa tunnissa). Ei siinä mitään, onhan Oi beibikin legenda vailla vertaa, ja pari itseironista jatko-osaa vain vahvistivat kappaleen huumoripuolta.

This is dedicated to the niggaz that was down from Day One. Welcome to Death Row.

Dr. Dre - The Chronic
N.W.A. on/oli ehkä maailman kovin gangsta-rap-poppoo, mutta hajosi parin pitkäsoiton jälkeen sisäisiin ristiriitoihin. Jotakin kautta 15-vuotias teini-Tontsa oli kuitenkin saanut tietää Dr. Dren työstävän The Chronic -merkkistä soololevyä. Odotin levyä hartaasti, ja 15.3.1993 se lopultakin oli saapunut paikalliseen (ja käytännössä Rovaniemen ainoaan) levykauppaan. Heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien tuli selväksi, miksi Dr. Dre on yksi kaikkien aikojen parhaista tuottajista ja räppäreistä. The Chronic on alusta loppuun hyvin tasapainoinen kokonaisuus täynnä toinen toistaan legendaarisempia kappaleita, G-funkia, läskejä bassoja, vinkunaa, blunteja, motherfuckereita, bitchejä ja niggoja. Eli kaikkea mistä ehkä kevyessä kapinaiässä ollut nuori rap-diggari innostui - ja innostuu edelleen.

Jaa mutta kun pääsin tänne asti viestiä, muistin vielä yhden elämää suuremman ei-rap-levyn, joka ehdottomasti ansaitsee tulla mainituksi.

Ultraviolence - Psycho Drama
HC-teknolevy jossa on koko levyn kestävä tarina on jo ideanakin lähes ennennäkemätön, ja kuulostaa sitäkin paremmalta. Herkkä tarina hyväksikäytetystä Jessica-tytöstä ja kylmäverisestä Hitman-palkkamurhaajasta välittyy aivan loistavasti kautta koko teoksen, vaikka biittejä on minuutissa parhaimmillaan yli 200. Psycho Drama on sen sortin levy, että sitä en suostu kuuntelemaan shufflella. Se on kuunneltava aina alusta loppuun, koska eihän esim. kirjaakaan lueta valitsemalla sattumanvarainen luku kerrallaan.

 

[samuel6]

Vastaus: Kaikkien aikojen parhain levy?

Dr. Dre - The Chronic
N.W.A. on/oli ehkä maailman kovin gangsta-rap-poppoo, mutta hajosi parin pitkäsoiton jälkeen sisäisiin ristiriitoihin. Jotakin kautta 15-vuotias teini-Tontsa oli kuitenkin saanut tietää Dr. Dren työstävän The Chronic -merkkistä soololevyä. Odotin levyä hartaasti, ja 15.3.1993 se lopultakin oli saapunut paikalliseen (ja käytännössä Rovaniemen ainoaan) levykauppaan. Heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien tuli selväksi, miksi Dr. Dre on yksi kaikkien aikojen parhaista tuottajista ja räppäreistä. The Chronic on alusta loppuun hyvin tasapainoinen kokonaisuus täynnä toinen toistaan legendaarisempia kappaleita, G-funkia, läskejä bassoja, vinkunaa, blunteja, motherfuckereita, bitchejä ja niggoja. Eli kaikkea mistä ehkä kevyessä kapinaiässä ollut nuori rap-diggari innostui - ja innostuu edelleen.

Itseasiassa N.W.A. hajosi jo ensimmäisen pitkäsoiton jälkeen, kun Ice Cube otti hatkat. Mies oli niin monen lyriikan takana ja bändi menetti tuossa lähdössä todella paljon ja eihän toinen levy samaa tasoa ensimmäisen kanssa ollutkaan. Dre on ehkä paras tuottaja koskaan, artistina tai lyriikka-miehenä en kyllä nostaisi minkään listan kärkeen. Chronic todellakin on klassikko-levy mutta liian ailahteleva omaan makuun, 3-4 loistavaa kappaletta mutta muuten taso heilahtaa ajoittain pahasti.

Itsekin aloitin hiphopin/rapin kuuntelun jo 1986, silloin kun levykaupoista ei moisia levyjä ollut edes mahdollisuutta vielä saada. Vaikka kovasti haluaisin nimetä tuosta genrestä suosikkilevyni, niin valintani on erittäin tylsä. Eli :

Michael Jackson - Thriller. Tätä ei varmaan tarvitse edes sen suuremmin perustella? Ajaton levy joka ei tunnu kuluvan millään.

 

[TT-2k]

Vastaus: Kaikkien aikojen parhain levy?

Itseasiassa N.W.A. hajosi jo ensimmäisen pitkäsoiton jälkeen, kun Ice Cube otti hatkat. Mies oli niin monen lyriikan takana ja bändi menetti tuossa lähdössä todella paljon ja eihän toinen levy samaa tasoa ensimmäisen kanssa ollutkaan.

Tämä on tällainen asia, joka jakaa kovasti mielipiteitä. Minusta EFIL4ZAGGIN on ehkä jopa vielä parempi kuin Straight Outta Compton (tai 100 Miles & Runnin' EP), ja en laske Ice Cuben lähtöä N.W.A:n hajoamiseksi, koska tuo toinenkin LP todellakin tehtiin vielä N.W.A-nimellä.

Ice Cuben soolouran huippuhetket sijoittuvat The Predatorin ja Lethal Injectionin aikoihin, ja kumpikin noista nousee kyllä korkealla omissa suosikeissani. Ja tuossa ysärin alussa tietoisuuteen nousi myös eräs herra Tupac Shakur, jota yksittäisenä rap-artistina arvostan kaikkein korkeimmalle. 2Pacin Me Against The World -levy käy jatkuvaa kamppailua The Chronicin kanssa tuosta musahistorian parhaan (ulkomaisen) rap-levyn tittelistä.

 

[Murdock]

Vastaus: Kaikkien aikojen parhain levy?

Dead Prezin Let's get free. Siinä on kaikki kuten täydellisessä rap-albumissa pitää ollakkin

 

[Nahkasukka]

Vastaus: Kaikkien aikojen parhain levy?

Rammstein - Mutter

Kappaleet, ja sitä myöten kokonaisuus vain iskevät kuin tuhat volttia meikäläiseen! Mahtava levy kaikenkaikkiaan.

Ja jos DVD:stä olisi kyse niin äänestäisin Rammsteinin Live aus Berlin levyä. Aina kun alan katsomaan sitä niin saa ihon kananlihalle kun on niin hyvä, vaikka sen sadat kerrat olen nähnytkin.

 

[hartzu]

Vastaus: Kaikkien aikojen parhain levy?

Kategoriassa "Puhdasta adrenaliinia":

Slayer - Reign In Blood, 1986

29 minuuttia puhdasta tinkimätöntä agressiota ja 100% adrenaliinia, joka kiteytti koko genren tuohon lyhyeen pyrähdykseen, ja asetti riman sellaiselle korkeudella jota vieläkään ei ole ylitetty. Slayerin kolmas levy jonka tuottajan pallille istui siihen asti rap-piireistä tuttu Rick Rubin. Levy myös julkaistiin Rubinin Def Jam yhtiön toimesta, jolta aiemmin oli tullut Beastie Boysin, Run DMC:n ja Public Enemyn kaltaisten rap-yhtyeiden levyjä.

Levystä muodostui oikeastaan välittömästi klassikko niin arvostelijoiden kuin fanienkin parissa, ja nosti Slayerin yhdessä yössä suurten joukkoon. Levy yhdisteli trash ja speed metallia hc-punkkiin, ja rikkoi täysin perinteisen kappalerakenteen. Kappaleissa ei juurikaan kuultu toistuvia teemoja, jonka takia levystä muodostui niin lyhyt. Kappaleiden välissä ei myöskään ollut taukoja, vaan koko levy jyrää läpi alusta loppuun kuin vauhko biisonilauma. Livenä Slayer on toisinaan soittanut koko levyn encorena.

1986 oli metallimaailmassa muutenkin todellinen klassikoiden vuosi. Samana vuonna julkaistiin Reign In Blood, Metallica - Master of Puppets, Megadeth - Peace Sells... but Who's Buying? , Iron Maiden - Somewhere in Time, Kreator - Pleasure To Kill ja monta muuta.

Edelleenkin Slayer soittaa nuoremmat yrittäjät suohon Väinämöisen lailla, ja käyttää ansaitusti isännän ääntä. Slayer ei ole myöskään lipsunut mihinkään taiteellisten kokeiluiden tai mainstream kosiskelun suolle Metallican tapaan, vaan on pystynyt puristisesti pitämään oman linjansa.

BPM-friikeille numerotietona sen verran, että tällä levyllä se huitelee 210 paremmalla puolella, ja ihan käsipelillä soitettuna. Dave Lombardo on "kone".


Sitten jotain ihan muuta. Kategoriassa "Eteeriset naiset/musiikilliset nerot":

Kate Bush - Hounds of Love, 1985

Kate Bush oli/on musiikin ihmelapsi, jonka kanssa Pink Floydin Dave Gilmourin suosituksesta EMI solmi sopimuksen jo 16-vuotiaana vuonna 1975. EMI antoi kuitenkin tulevan timanttinsa vielä hioutua rauhassa, ja ensimmäinen levy julkaistiin 1978. Kate Bushin musiikki on aina ollut erittäin kokeellista, maalailevaa ja tinkimätöntä. Tämä linja saavutti ehkä hienoimman hetkensä Katen viidennellä albumilla.

Hounds of Love on kahdesta osasta muodostuva teema-albumi. Ensimmäinen osa "Hounds of Love" on helpommin lähestyttävä kokonaisuus koostuen sellaisista klassikoista kuten "Running Up That Hill" ja "Cloudbusting". Toinen osa "The Ninth Wave" sisältää kokeilevampia, unenomaisia ja runomaisia teoksia, joiden pariin voi upota todella syvälle. Kate kirjoitti, sävelsi ja tuotti albumin itse kuten kaikki muutkin levynsä. Albumin tekoa varten Kate myös pystytti kotinsa lähelle oman studion voidakseen työstää levyä rauhassa omaan tahtiinsa.

Kuriositeettinä mainittakoon, että lukuisista pyynnöistä huolimatta Kate Bush on tehnyt vain yhden konserttikiertueen vuonna 1979.

 

[opeth80]

Vastaus: Kaikkien aikojen parhain levy?

Musiikin suurkuluttajana vastaan on tullut suuri määrä mahtavia levyjä, mutta yritän ottaa tähän ne levyt, jotka ovat vuodesta toiseen eksyneet takaisin levylautaselle.

Metallica: Master Of Puppets

Tämä on tietysti hiukan tylsä ja itsestäänselvä valinta, mutta levy nyt on vaan yksi parhaista jos minulta kysytään. Kahdeksan mahtavaa biisiä, Battery, nimibiisi, Orion jne. Tämä on itse asiassa se levy Stratovariuksen Visionsin ohessa, joka vei minut aikoinaan metallimusiikin pariin. Master Of Puppets on pysynyt kuuntelussa vaikka Stratovarius on jäänyt jo aikoja sitten. Klassikko siis.

Opeth: Blackwater Park

Suurena Opeth fanina on pakko ottaa yksi Opethin levy mukaan. Opethilla on muitakin mahtavia levyjä, mutta jotenkin, tämä on se mikä on muodostunut tärkeimmäksi Opeth levyksi minulle. Uskomaton kahdeksan biisin tai paremminkin teoksen kokonaisuus, josta ei heikkoja hetkiä löydy vaikka kuinka yrittäisi. Sen verran on tosin sanottava, että tämä ei ole mikään helppo levy. Useampien kuuntelujen jälkeen Blackwater Park kuitenkin avautui minulle aikoinaan niin, että en kuunnellut mitään muuta musiikkia viikkoihin. Ottakaa kuunteluun jos progressiivinen death metal uppoaa ja Opeth ei jostain syystä vielä ole hallussa. Ja vaikka death metal ei yleensä iskisikään, niin kaikkien progressiivisen musiikin ystävien kannattaa antaa Opethille mahdollisuus.

Iron Maiden: Piece Of Mind

Iron maidenilla on myös monta hienoa albumia, mutta minulle Piece Of Mind on se paras Maiden levy. Hienot biisit ja Brucen mahtava laulu ovat pääosissa tällä klassikolla. The Trooper, Where Eagles Dare, To Tame A Land jne. Klassikko mikä klassikko.

Anathema: Judgement

Viimeiseksi se "ei niin itsestäänselvä valinta". Mahtava ja tunnelmallinen albumi, jota kuuntelin 90-luvun lopussa paljon. Tosin on sanottava, että jos on kipeä ero meneillään, niin tätä ei välttämättä kannata kuunnella. Erittäin tunnepitoista musiikkia niin säveliltään kuin sanoiltaankin. Kokeilkaa muuten ihmeessä, jos tunnelmallinen rock musiikki iskee.

Tässä nämä. Paljon on hienoja levyjä, jotka jäivät tästä pois. Sellaiset bändit kuten Dark Tranquillity, Porcupine Tree, Katatonia, Death, Black Sabbath, Rainbow, Pink Floyd jne ovat myös musiikkia minun mieleeni . Simulaatiolle sen verran, että Ayreon kolahtaa meikäläiseen myös ja erityisesti Into The Electric Castle ja Human Equation ovat hienoja teoksia.