Lähetin Olville palautetta Pina Coladasta ja he vastasivat:
Kiitos palautteestasi ja mielenkiinnostasi ainoaa kotimaista panimoa ja
tuotteitamme kohtaan.
Pina Colada oli markkinoilla vuodesta 1983 vuoteen 1992. Se oli alkuun hyvinkin
suosittu, mutta myynti heikkeni 1990-luvun alussa sellaiselle tasolle, että
sitä ei enää kannattanut jatkaa. Silloin tällöin saamme kuitenkin edelleen Pina
Coladaa koskevaa palautetta, mikä kertoo siitä, että juomalla oli oma, vankka
kannattajajoukkonsa.
Palautteesi on arvokas, sillä rekisteröimme kaikki Olville tulevat palautteet.
Mikäli niitä tulee riittävästi ja yhdensuuntaisesti, otamme ne huomioon
tuotekehityksessämme.
Aurinkoista kevättä!
Marketta Kytölä
asiakaspalvelu
Olvi Oyj
Marketta Kytölä
asiakaspalvelu
puh: 017-8385 406
fax: 017-8385 415
osoite: Olvitie 1-4
74100 IISALMI
e-mail:
[email protected]
www.olvi.fi
*****************************************************
Panimomestari William Gideon Åberg ja rouvansa
Onni perustivat juoppouden poistamiseksi panimon
Iisalmeen 125 vuotta sitten vuonna 1878. Zacharias
Topeliuksen hengessä he halusivat tarjota miedompia
vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille kansalaisille.
Tuolloin Suomessa toimi noin 78 panimoa. Itsenäisenä
suomalaisena niistä on säilynyt ainoastaan Olvi.
*****************************************************