AAARGH! Pakko avautua tänne ongelmasta, josta olen microsoftin kanssa nyt taistellut useampaan otteseen. Ensin vähän taustatietoa: Jonkin aikaa sitten hotmailin sähköpostitilini kaapattiin. Huomasin tämän siitä, kun muutama kaveri alkoi huudella, että sieltä on lähtenyt niille aika paljon spammia viime aikoina. Noh katsoin lähetetyistä viesteistä, että sieltähän onkin sitä kasoittain lähtenyt--> pikaisen googlettelun perusteella tulin siihen tulokseen, että tili on kaapattu ja salasana täytyy heti vaihtaa. Noh vaihdoin salasanan ja spammien lähteminen loppui saman tien. Muutama päivän jälkeen kirjautuessani sähköpostiin yllätyksekseni huomasin, että tilini on suljettu. Koitin tiliä palautta lukuisia kertoja vastailemalla erilaisiin turvakysymyksiin, mutta joka kerta vastaukseksi tuli vain, että tiedot eivät ole riittävät. Kyseessä on tili, jonka olen luonut n.10 v sitten ja eipä noita osoitteita tai muita tietoja aina ole sinne tullut päivitettyä tai saatikaan en enää muista sitä turvakysymystä "mikä on isoisäsi ammatti?", johon olen kuitenkin todennäköisesti kirjoittanut jotain tyyliin asdfgh. Lukuisten tilin palautusyrityskertojen jälkeen hotmail kehotti vain luomaan uuden tilin, jonka myös tein mikä ärsytti aivan suunnattomasti, koska kaikki palvelut yms. ovat linkitetty suljettuun tiliin. Sitten päästäänkin itse asiaan...
Ensin ongelma tuli vastaan playstationillä psn networkissä, jonka salasanan olin unohtanut. Uusi salasana siis lähetetään sähköpostiin, joka on siis psn asetuksissa juurikin tämä suljettu sähköposti. Sähköpostiosoitteen vaihtamiseksi tarvitsee taas kuitenkin salasanan. Noh soitin psn tukipuhelimeen ja selitin tilanteeni ja muutaman kysymyksen jälkeen asiakaspalvelija vaihtoi profiilini sähköpostiosoitteen haluamaani uuteen ja psn:n käyttö jatkui aivan normaalisti.
Sitten vastaavanlainen ongelma tuli vastaan xboxin gamertagissa, johon on liitetty tuo suljettu sähköpostitili. Koitin tiliä tuosta valikosta vaihtaa, mutta se herjaa aina, että salasana ei ole oikea? Noh varmaan sellaista virheilmoitusta ei sitten ole olemassa, että se tili on suljettu tms. Muutaman yrityskerran jälkeen joka kerta törmättyäni aina vain tuohon virheilmoitukseen, otin yhteyttä xboxin asiakaspalveluun. Asiakaspalvelija vain hoki, että olenko koittanu palauttaa salasanaa netistä. N. 30 min kestävän puhelun aikana sain kuin sainkin taottua asiakaspalvelijan päähän, että tuo salasanan palauttaminen on vähän vaikeaa kun tili ON SULJETTU! Pyysin voisko hekin vaihtaa sieltä käsin sähköpostiosoitteni (Niinhän ne plaikkarin puolellakin tekivät?) Mutta tämä ei kuitenkaan valitettavasti ole mahdollista!?!?!? Minua kehotettiin vain luomaan uusi gamertag, johon sitten saan sen haluamani sähköpostin--> menetän kaikki pelit, live ajan, gamerscoret jne. Asiakaspalvelija vain voivotteli, että siihen ei nyt muukaan auta :O
Nyt olen ymmälläni, että luonko tuon uuden gamertagin vai jatkanko vanhalla, jossa asetuksissa toisaan kummittelee tuo suljettu sähköpostitili, johon en pääse mitenkään käsiksi. Live kuitenkin toimii ihan normaalisti tai ainakin marketplace (pelaamista en ole vielä koittanut, mutta eiköhän sekin toimii jos kerta liveen muuten pääsee). Tulipahan vähän purkauduttua, hyvä MICROSOFT!
ps. päivittäkää sähköpostinne asetukset aina kohdilleen, että mahdollisesti suljetun tilin palauttaminen onnistuisi.