ohjeah
Well-Known Member
Vastaus: Känni ja krapula tredi
Tulipa sitten pitkästä aikaa vietettyä ihan kokonaan alkoholiton viikonloppu. Edellisestä onkin jo ilmeisesti muutama kuukaus päässyt vierähtämään.
Perjantai-ilta meni vielä varsin tuskattomasti kavereiden kanssa hengaillessa, mutta lauantai-iltana iski tylsyys ja tekemisen puute päälle sen verran kovasti, että alkoi baariin lähteminen houkuttelemaan suuresti. Taistelin kuitenkin urheasti ja pysyttelin kotona juomatta.
Ensi viikonloppunakin alkaa jo joulu olemaan sen verran lähellä, että seuraava keittoilta tulee sitten varmaan olemaan vasta vuodenvaihteessa.