Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Paljonkohan Dragon Quest on myynyt länsimaissa. Jäänyt vissiin ainakin hypen osalta muiden julkaisujen varjoon.
 
Paljonkohan Dragon Quest on myynyt länsimaissa. Jäänyt vissiin ainakin hypen osalta muiden julkaisujen varjoon.
Pakostakin jää kun ei muutama miljoona merkkaa enää mitään. Japanissa sarjan huiput pyörineet kaiketi jossain neljän miljoonan tietämillä ja sielläkin XI:n parin ensimmäisen päivän myynnit about miljoona PS4:lle ja toinen 3DS:lle. Kyllä noilla lukemilla yhä länsimarkkinoillekin kannattaa tulla mutta tuskinpa näitä "täkäläisiä" AAA-koneita haastetaan enää edes hypellä saati että moinen maksaisi edes itseään takaisin; johan se on varmaan jo vuosikymmenen ollut selvää, että ne myyvimmät pelit ovat vuodesta toiseen sitä tavanomaista codibäfäfifaänäridestinyä, jotka huitelevat jo ihan omissa sfääreissään (eikä siinä ole edes mitään väärää; siellähän huitovat).
 
Tämä tuli taaksepäin yhteensopivaksi Xbox Onelle äskettäin. Näköjään vähän vauhdittanut vanhan pelin myyntejä. :D

Vähän ironista nähdä edellisen sukupolven multiplättäri listalla eikä uutta arvosteluja ja myyntejä keräävää yksinoikeutta kuten God of war esimerkiksi. Mutta hyvä ja vanha myy kun uutta vastaavaa ei ole tarjolla.. Eikä tämä ole vittuilua tai riidan haastoa vaan todellisuutta.
 
Vähän ironista nähdä edellisen sukupolven multiplättäri listalla eikä uutta arvosteluja ja myyntejä keräävää yksinoikeutta kuten God of war esimerkiksi. Mutta hyvä ja vanha myy kun uutta vastaavaa ei ole tarjolla.. Eikä tämä ole vittuilua tai riidan haastoa vaan todellisuutta.

Tässä hienoa on nimenomaan se, että ihmiset reagoivat taaksepäin yhteensopivuuteen. Paljon on hienoja pelejä jäänyt monella kokematta, ja nyt niitä pääsee pelaamaan samalla konsolilla kuin uusiakin. Väitän, että pelasin keskivertopelaajaa enemmän viime sukupolvessa. Aika monta sataa peliä Xbox 360:llä tuli koettua ja silti tulee vastaan pelejä, jotka ovat jääneet testaamatta. Modern Warfare 2:n kaltainen merkkiteos, kun isketään saataville, niin olisi jopa vähän ihme jos ei siihen tartuttaisi. Varsinkin kun hinta on jotain ihan muuta kuin nykysukupolven uutuuksilla.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä hienoa on nimenomaan se, että ihmiset reagoivat taaksepäin yhteensopivuuteen. Paljon on hienoja pelejä jäänyt monella kokematta, ja nyt niitä pääsee pelaamaan samalla konsolilla kuin uusiakin. Väitän, että pelasin keskivertopelaajaa enemmän viime sukupolvessa. Aika montaa sataa peliä Xbox 360:llä tuli koettua ja silti tulee vastaan pelejä, jotka ovat jääneet testaamatta. Modern Warfare 2:n kaltainen merkkiteos, kun isketään saataville, niin olisi jopa vähän ihme jos ei siihen tartuttaisi. Varsinkin kun hinta on jotain ihan muuta kuin uuden nykysukupolven uutuuksilla.

Joo en minä väittäkkään että se negatiivista ois että vanhoja pelejä pelataan, tuntuu välillä vaan että ihmiset pelaavat mielummin 360 pelejä onella mitä sen omia mutta niinhän tota olen itsekin tekemässä. Sielä odottaa synkkiä iltoja varten dead spacet :D
 
Joo en minä väittäkkään että se negatiivista ois että vanhoja pelejä pelataan, tuntuu välillä vaan että ihmiset pelaavat mielummin 360 pelejä onella mitä sen omia mutta niinhän tota olen itsekin tekemässä. Sielä odottaa synkkiä iltoja varten dead spacet :D

Itsekin pelasin Dead Space 3:n vasta Onella ensimmäisen kerran läpi ja nyt jälkikäteen ihmetyttää miksi näin, kun kuitenkin tykkäsin kahdesta edellisestä. Kuitenkin mahtavaa, että pelin pystyi pelaamaan Xbox Onelle. Mielestäni tässä näkyy hyvin se, että hyvä peli on hyvä sen julkaisuvuodesta riippumatta. Nyt Xbox Onen pelikirjasto laajenee uutuuksien ohella myös taaksepäin ja saamme näin todella paljon lisää pelattavaa. Listalle nousee varmasti ensikuussa myös yksinoikeusuutukainen Forza Horizon 4, joten ei senkään puolesta huolta. :)
 
Modern Warfare 2:n kaltainen merkkiteos, kun isketään saataville, niin olisi jopa vähän ihme jos ei siihen tartuttaisi. Varsinkin kun hinta on jotain ihan muuta kuin nykysukupolven uutuuksilla.
Vähän offtopiccina tähän myyntikeskusteluun, mutta oliko tästä MW2:sta tulossa ihan remastered versiokin pelkällä yksinpelillä, vai koskiko se huhu vain tätä XoneX enhancausta?
 
Vähän offtopiccina tähän myyntikeskusteluun, mutta oliko tästä MW2:sta tulossa ihan remastered versiokin pelkällä yksinpelillä, vai koskiko se huhu vain tätä XoneX enhancausta?

Jatketaan offtopicina eli oli huhu että ois tulossa Remastered versio jossa on vain yksinpeli. Näköjään semmoseksi jäikin
 
Japanin viime viikon myynnit.

  1. Switch – 37,733
  2. PS4 – 11,661
  3. New 2DS LL – 4,563
  4. PS4 Pro – 4,332
  5. Vita – 2,718
  6. New 3DS LL – 2,130
  7. 2DS – 407
  8. Xbox One X – 75
  9. Xbox One – 28

Pelit:

1. [PS4] Spider-Man – 38,065 / 244,051
2. [PS4] Steins;Gate Elite – 13,433 / NEW
3. [NSW] Minecraft – 13,317 / 291,062
4. [NSW] Steins;Gate Elite – 13,305 / NEW
5. [NSW] Splatoon 2 – 13,205 / 2,631,538
6. [NSW] Mario Kart 8 Deluxe – 10,288 / 1,768,152
7. [PS4] Shadow of the Tomb Raider – 8,239 / 40,410
8. [PS4] Winning Eleven 2019 – 5,945 / 109,640
9. [NSW] Zelda: Breath of the Wild – 5,910 / 1,117,445
10. [PS4] Conan Exiles – 5,822 / 74,579

Lähde: https://nintendoeverything.com/media-create-sales-9-17-18-9-23-18/
 
Brittien viime viikon myyntilista. Ei sisällä sähköiseltä kauppapaikalta imuroitujen lukumääriä.

Fifan kohdalla myynti tipahtanut 25 % viime vuoden versiosta. Joko jengi on siirtynyt digiversioon / peli ei vain myy entiseen tapaan, tai molemmat.

1 FIFA 19 (PS4 64% myynneistä)
2 Spider-Man (4 viikossa otti kiinni monialustapelin Far Cry 5:n)
3 Shadow of the Tomb Raider
4 Crash Bandicoot: N.Sane Trilogy
5 Grand Theft Auto V
6 Mario Kart 8: Deluxe
7 The Elder Scrolls Online
8 NBA 2K18
9 Valkyria Chronicles IV
10 Minecraft: Xbox Edition

Lähde: https://www.gamesindustry.biz/artic...-takes-no-1-but-physical-launch-sales-plummet
 
Viimeksi muokattu:
Syyskuun viimeisen viikon myynnit Japanissa. Listalta taitaa ensimmäisen kerran yli vuoteen puuttua Mario Kart 8 Deluxe ja Splatoon 2.

  1. Switch – 42,957
  2. PS4 – 15,322
  3. New 2DS LL – 5,218
  4. PS4 Pro – 5,084
  5. Vita – 2,675
  6. New 3DS LL – 1,978
  7. 2DS – 310
  8. Xbox One X – 52
  9. Xbox One – 23

Pelit:

1. [PS4] Warriors Orochi 4 – 100,831 / NEW
2. [PS4] The Legend of Heroes: Trails of Cold Steel IV ~The End of Saga~ – 85,161 / NEW
3. [PS4] FIFA 19 – 57,772 / NEW
4. [NSW] Warriors Orochi 4 – 23,660 / NEW
5. [NSW] Dragon Ball FighterZ – 23,202 / NEW
6. [PS4] Spider-Man – 22,751 / 266,802
7. [PS4] Utawarerumono Zan – 21,316 / NEW
8. [NSW] FIFA 19 – 16,200 / NEW
9. [NSW] The World Ends with You: Final Remix – 14,216 / NEW
10. [NSW] Minecraft – 13,483 / 304,544


Lähde: https://nintendoeverything.com/media-create-sales-9-24-18-9-30-18/
 
Ei riittänyt Forzalla rahkeet päihittämään Spider-mania Euroopassa ja monessa muussakaan maanosassa: https://www.gamesindustry.biz/articles/2018-10-05-fifa-scores-at-launch-on-top-of-emeaa-charts

Otetaan vielä huomioon että peli julkaistiin sekä pc:lle että xbox:lle ja Spider-man on PS4:n yksinoikeus.
Forzan myyntilukuja tiputtaa auttamatta se, että se on suoraan julkaisussa saatavilla Xbox Game Passin kautta. Allekirjoittanut nostaa ainakin käden pystyyn. Pelaan peliä Game Passin kautta, eipä tarvinnut erikseen ostella. Tämä on toki Microsoftilla ja Playground Gamesilla huomioitu. Tasainen rahavirta niistä kuukausimaksuista on varmasti sievoinen summa sekin, mutta se ei yo. mainituissa myyntiluvuissa näy.
 
Ei riittänyt Forzalla rahkeet päihittämään Spider-mania Euroopassa ja monessa muussakaan maanosassa: https://www.gamesindustry.biz/articles/2018-10-05-fifa-scores-at-launch-on-top-of-emeaa-charts

Otetaan vielä huomioon että peli julkaistiin sekä pc:lle että xbox:lle ja Spider-man on PS4:n yksinoikeus.
Kokonaisuutena ajatellen onkohan tämä ollut menestynein vuosi Sonyn julkaisemien pelien osalta?

Alkuvuodesta God of War rikkoi ennätyksiä...


...ja puoli vuotta myöhemmin Hämis ohitti GoWin:



Lisäksi "pienempiin" 2018 julkaisuihin lukeutuu mm. Detroit ja Shadow of the Colossus (2018). Detroit oli ainakin julkaisukuukauden osalta Quantic Dreamin myydyin peli ja olettaisin, että julkaisun jälkeinen pöhinä on edesauttanut pitämään myyntejä hyvällä/paremmalla tasolla vrt. studion aiempiin peleihin. SotC uudelleenjulkaisun myyntiluvut olivat lähes tuplat alkuperäisen PS2-version myynteihin Briteissä. Vaikea kuvitella, että tarina olisi toisenlainen muissa maissa.
 
Ylös Bottom