Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Nintendolta upea suoritus, jonka alkutahdit oli nähtävillä jo keväällä pian julkaisun jälkeen. Pitkin kesää Pohjois-Amerikassa kärsivät laitepulasta. Yksittäiset myyntiketjut ilmoittivat saapuvista myyntieristä. Joutuipa Nintendo turvautumaan jopa lentorahtiin paikkaamaan akuuttia ei-oota.

Nyt jännätään joulukuun myyntejä. Microsoft jakaa konsolia alle 200 dollarin ja x-määrä pelejä mukaan.
Kohta hyytyy. Pakko hyytyä. Ei pelejä. Tai no jotain vuoden pelejä 2017. Mutta ei pelejä 2018. 3DS-käppyrä Japanissa. WiiU-käppyrä julkaisuikkunassa. Wii Sports.
 
Mutta miten määritellään menestyminen?

Oliko 2DS/3DS floppi alle 70 milj. myynnillään?

Switchin pitäisi kenties päästä wii / nintendo ds lukuihin eli yli sadan miljoonan jotta sitä voisi pitää menestyksenä. Etenkin jos ajatellaan että switch on hydridi joten sen pitäisi myydä kuten kotikonsoli JA käsikonsoli. Eihän sata miljoonaa ole kuin 50 miljoonaa per konsolilaji, joka jää kotikonsolipuolella siis jopa alle puoleen wiin myynneistä.
 
Mutta miten määritellään menestyminen?

Oliko 2DS/3DS floppi alle 70 milj. myynnillään?

Switchin pitäisi kenties päästä wii / nintendo ds lukuihin eli yli sadan miljoonan jotta sitä voisi pitää menestyksenä. Etenkin jos ajatellaan että switch on hydridi joten sen pitäisi myydä kuten kotikonsoli JA käsikonsoli. Eihän sata miljoonaa ole kuin 50 miljoonaa per konsolilaji, joka jää kotikonsolipuolella siis jopa alle puoleen wiin myynneistä.
Ei tuota kyllä ihan noin voi verrata. DS puolella kuitenkin graafinen taso pysyi konsolista toiseen lähes samana, joten pelit kävi aina uudempaan ja sitä koko tuoteperhettä vaik on pystytty jatkamaan ja jatkamaan.
En usko että sama onnistuu enää uusiksi, vaan uuden Switchin on oltava selvästi tehokkaampi ja vanha jää unholaan, eikä sitä pidetä samana tuoteperhenä samalla tavalla laskuissa, vaan eri konsolisukupolvena.
Toisaalta Wii kyllä myi edullisen hintansa vuoksi, mutta isolla osalla jäi hyllyyn pölyttymään Wii Sportsin kanssa, jonka vuoksi ketään ei kiinnostanut uusi konsoli. Switch on eri hintaluokassa ja kaiken lisäksi täysin uudessa segmentissä.

Ylipäätään menestys on jo se, että herättää näin isoa kiinnostusta ja mahdollistaa Switch 2:n tuomisen markkinoille. Koska nyt ihmisiä yritetään saada ajattelemaan pelaamista toisin.
Käsikonsolityyppejä pelaamaan kotona ja koti pelaajia reissussa. Ja ilmeisen kovan pöhinän ovat saaneet aikaan myyntiluvuista päätellen. Eli vaikka jostain syystä myisi yhteensä vain 30-40milliä, niin se olisi loistava startti Switch kakkoselle.
 
Switch ei lokeroidu kotikonsoliksi eikä käsikonsoliksi vaan on ihan omassa luokassaan hybridinä, mitä muut eivät ole toistaiseksi tarjonnut. Korkealla hinnalla ei kilpaile puhtaasti käsikonsolimarkkinoista ja toisaalta kotikonsolina se on vähän puuttelinen.

Hieno ollut seurata Switchin lentoa. Mitäköhän tapahtuisi, jos Nintendo tiputtaisi jossain vaiheessa laitteen hintaa, kehittäisi laitteen pieniä puutteita vielä paremmaksi tai hoitaisi käyttöjärjestelmä ja Nintendon omituiset ratkaisut kuntoon. Potentiaalia on vielä rutkasti jäljellä, vaikka saatta olla todennäköisempää ettei Nintendo puutu yhtenkään noista asioista.
 
Switchin pitäisi kenties päästä wii / nintendo ds lukuihin eli yli sadan miljoonan jotta sitä voisi pitää menestyksenä. Etenkin jos ajatellaan että switch on hydridi joten sen pitäisi myydä kuten kotikonsoli JA käsikonsoli. Eihän sata miljoonaa ole kuin 50 miljoonaa per konsolilaji, joka jää kotikonsolipuolella siis jopa alle puoleen wiin myynneistä.
En yleisesti näe asiaa näin, mutta eikös tuolla ajattelumallilla Switchin pitäisi myydä kuin WiiU+3DS, jos siis lasketaan edeltäjät yhteen?

Vai pitäisikö myös PS4:n myydä PS2+Vita-lukemat jotta se olisi menestynyt? Outo ajattelumalli.
 
Nintendosta nykymuodossaan puhuttaessa ei pidä unohtaa mobiilipelejä. Pokemonista, Fire Emblemistä ja Animal Crossingista kännymuodoissaan tulee tasaista tulovirtaa Potentiaalia todelliseen omaan jättihittiin kilpailluilla markkinoilla on. Joku Super Mario Run on ollut taloudellisesti pettymys, mutta sen myötä Marion pelaajia on ollut ehkä enemmän kuin koskaan.
 
Itse Kaz Hirai ilmoitti viime yön esityksessään kulutuselektroniikkamessuilla, pleikkari nelosen myydyn 73,6 miljoonaa kappaletta.



Vuosimyynneissä kasvua:
 
Viimeksi muokattu:
Yli 20 miljoonaa konsolia vuodessa on perkeleen kova suoritus, voikohan tänä vuonna mennä vuosimyynnit tämänkin yli koska neloselle tippuu kovia yksinoikeuksia niin tasaiseen tahtiin ja loppuvuoden perus Call of duty bundlet ja muut siihen päälle.
 
Viimeisin lukema on joulukuun alkupuolelta, jolloin Sony ilmoitti PSVR:n ylittäneen 2 miljoonan kappaleen myynnit.



Lähde: SIE
Suhteessa PS4 konsolien myyntiin myy kyllä nihkeästi..Tässä sukupolvessa ei tule kyllä lyömään vielä läpi..Itseäni ei kiinnosta sitten yhtään koko vr..Kaverilla pelannut 3-5h ja se riitti..Laadukasta pelattavaa riittää muutenkin itselleni..
 
Japanin vuoden ensimmäisen viikon myynnit:

  1. Nintendo Switch – 159,636
  2. PlayStation 4 – 86,126
  3. New 2DS LL – 47,230
  4. PS4 Pro – 17,481
  5. New 3DS – 15,158
  6. PlayStation Vita – 13,119
  7. 2DS – 2,598
  8. Xbox One – 157
  9. Wii U – 140
  10. Xbox One X – 116

Pelit:

1. [NSW] Splatoon 2 – 130,901 / 1,882,997
2. [NSW] Super Mario Odyssey – 126,467 / 1,450,747
3. [NSW] Mario Kart 8 Deluxe – 98,731 / 1,202,475
4. [3DS] Pokemon Ultra Sun/Moon – 76,528 / 2,080,135
5. [3DS] Mario Party: The Top 100 – 64,885 / 111,073
6. [3DS] Yo-kai Watch Busters 2 – 49,252 / 445,716
7. [NSW] Zelda: Breath of the Wild – 38,416 / 726,460
8. [NSW] ARMS – 22,516 / 307,579
9. [NSW] 1-2 Switch – 20,183 / 316,471
10. [PS4] Earth Defense Force 5 – 18,298 / 207,202

Lähde: http://nintendoeverything.com/famitsu-sales-1-1-18-1-7-18/
 
Japanissa Switch-pelejä (mm. Zelda, Xenoblade, MK8 DLX) loppu Nintendon varastoista ja suurelta kauppiaalta. Dominanssin varjopuolia.

https://nintendosoup.com/japans-nintendo-switch-game-shortage-become-much-serious/

Myyntilukuja Ranskasta:

Switch consoles sold in 2017: 911k (much above expectations)
In comparison, WII sold 703k in 10 months and PS4 650k also in 10 months.
459k Switch consoles sold in November-December
Should reach 1 million at the end of February, as much as the PS4 in 1 year.
507k 3DS sold in 2017
4.8 million games sold in 2017
Super mario Odyssey and Mario Kart 8 Deluxe are both > 500k. Could have been more for Odyssey but there were stock shortages.
Zelda Botw = 410k sold on Switch
Mario + Rabbids = 150k

https://www.resetera.com/threads/switch-smashes-800k-target-in-france-911k-units-sold-in-2017.15608/
 
Italian Nintendo on ilmoittanut Switchin olevan maan nopeiten myynyt konsoli koskaan. Edellinen ykköspallin haltija oli Nintendo Wii.

Ranskassa puolestaan Figaro paljastaa Switchin myyneen jo nyt enemmän kuin Wii U koskaan. Ranskassa Wii U möi kaikkiaan 832 000 kappaletta, ja Switch on käynyt kaupaksi nyt 911 000 kertaa. Edelleen Ranskassa Switch hätyyttää jo Xbox Onen myyntilukuja Gameblogin mukaan.

Suomen Nintendon antaman tiedon mukaan Switchin käyttäjämäärät ylittivät Wii U:n käyttäjämäärät Pohjoismaissa jo syksyllä 2017.
https://www.gamereactor.fi/uutiset/...ti+vaikuttavia+lukuja+Ranskassa+ja+Italiassa/
 
Ylös Bottom