Malliesimerkki
Freekstyle
PS2:n julkaisun yhteydessä julkaistiin myös hirveä määrä keskinkertaisia pelejä. Ehkä hieman yllättäen julkaisun ehdoton hitti oli EA:n lumilautailupeli SSX. Uuden EA Bigin SSX oli överiksi vedetty lumilautailupeli, joka oli ennen kaikkea audiovisuaalisesti upea ja jota oli kerta kaikkiaan hauska pelata. SSX:n jälkeen Big julkaisi mainion NBA Street -katukorispelin ja uusioversion SSX:stä. Alkuvuodeksi valmiiksi tuli vielä Sled Storm -moottorikelkkapeli, joka jäi kauaksi ensimmäisten pelien mainiosta pelattavuudesta. Kuten Sled Stormissa, myös Freekstylessa on kyse moottoriurheilusta. Kaksipyöräisillä tahti ei ole yhtä ahdistavaa kuin kelkoilla, mutta snoukkailun rento fiilis jää kauaksi.
Déjà vu
Alkudemosta asti on selvää, että EA Big on lähtenyt kopioimaan SSX:n menestyskaavaa. Jos joltain pakanalta on jäänyt SSX hankkimatta (kipin kapin Platinum-hyllylle), niin siinähän on kyse vauhdikkaasta extreme-urheilusta, jonka extreme-osuutta on liioiteltu reilusti. Niin myös Freekstylessa. SSX:ää paljon pelannut onkin heti hyviä tuttuja Freekstylen kanssa. Radat ovat tuttuun tapaan täynnä mitä erikoisempia hyppyreitä ja muita härveleitä. Hyppyreistä tehdään temppuja, joista saadaan "nopeutusbonusta", jonka avulla pääsee nopeampaa, jonka ansiosta hyppyreistä kerkeää tekemään parempia temppuja, joista taas saa enemmän vauhtia ja kierre vain jatkuu.
Kisoja on kahdenlaisia. Toisissa tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, toisissa taas tulla maaliin mahdollisimman nopeasti. Kuitenkin myös nopeuskisoissa temppujen tekeminen on aivan välttämätöntä menestykselle. Toisin kuin SSX:ssä, "boostilla" on todella ratkaiseva osa nopeuskisojen mitalitaistossa, sillä ero normaaliin nopeuteen on huikea. Temppuja tehdään SSX:n tyyliin olkapäänapeista, mutta pyöräilijä ei voi normaalioloissa pyöriä vaaka- tai pystyasteita. Pelkkien olkapäänappien yhdistelmien lisäksi neliötä painamalla jokaisesta tempusta voi tehdä vielä hullumman version. Temppujen tekeminen täyttää myös uutta "Freekout"-mittaria. Mittarin ollessa täynnä pelaaja voi tehdä uskomattomaan Freekout-tempun, joka päättyy Matrix-tyylisiin hidastuksiin ja sairaanoloiseen turbonopeuteen.
Pelimuotoja Freekstyle tarjoaa SSX:n verran. Jonkinsortin uramoodi on tällä kertaa ristitty circuitiksi. EA Big:llä on tällä kertaa ollut ilmeisesti inspiraatiot nollassa, sillä koko uramoodi on säälittävä klooni. Tarkoituksena on valita yksi ö-luokan pyöräilijä ja kehittää hänestä taitava supertähti. Aivan kuten SSX:ssä, Tony Hawkeissa ja Luoja tietää kuinka monessa muussa pelissä. Noh, pelattavaa ainakin on paljon. Circuitissa on 14 osakilpailua, jotka jakautuvat kolmeen eri sarjaan. Racessa kisaillaan nopeudesta, Freekstylessa ja Freestylessa tempuista. Kahdessa ensimmäisessä ajetaan kierroksia samoilla radoilla (6 kpl) ja jälkimmäisessä (3 kpl) Tony Hawk -tyylisissä avoimissa kentissä. Koko uramoodi on onnistuttu sössimään aivan uskomattomalla vaikeustasolla. Koko peli-into meinaa lysähtää heti muutaman ensimmäisen osakilpailun kohdalla. Jatkoon pääseminen edellyttää kilpailun voittoa, eikä vain kerran. Kolmen kierroksen kisa pitäisi voittaa peräti kolme kertaa ja jokainen kierros edellyttää lähes virheetöntä ajoa. Kisan voi onneksi aloittaa alusta milloin haluaa, tosin sakoksi siitä saa kärsiä tuskaisen pitkistä latausajoista.
Hyvästä menestyksestä Circuitissa palkitaan. Osakilpailuvoitosta saa käyttöön kuskille taitopisteitä ja lisää ratoja pelattavaksi. Pitkäaikaisempi menestys palkitaan paremmilla pyörillä. Freekstylen yhdeksän eri rataa ovat toteutukseltaan vaihtelevan tasoisia. Suurin osa on kuitenkin enemmän tai vähemmän ahdistavia. Joku idiootti on saanut huippuidean: laitetaan jokaisen hyppyrin ympärille esteitä, joista kaatuu lähes varmasti! Hyppyrit edellyttävät siis lähes täydellistä vauhtia ja suuntaa. Kaatumisista rokotetaan ankarasti. Paitsi että kaatumisanimaatioon kuluu paljon aikaa, lisäksi kisaaja siirretään radalla monta kymmentä metriä taaksepäin ja boostia vähennetään reippaasti. Siinä sitten yrittää pitää naaman peruslukemilla, kun kisan voitto ja jatkoonpääsy katkeaa viimeisen kierroksen viimeiseen hyppyriin.
Kaksinpeli on Freekstylessa paljon yksinpeliä hauskempi. Konekuskien ylivoimaisen ajotyylin puuttuessa kilpailusta tulee paljon tasaisempi ja hauskempi, olettaen tietysti, että pelaajat ovat samantasoisia. Pelityylejä on tosin vain kaksi. Yksinpelistä tuttujen normaalien yksittäiskilpailuiden lisäksi pelattavana on omalaatuinen Countdown-kisa. Siinä molemmille pelaajille annetaan aluksi kaksi miljoonaa pistettä, jotka lähtevät startin jälkeen valumaan kohti nollaa. Temppuja tekemällä laskua voi hidastaa, ja se kumman pisteet ovat ensimmäisenä nollassa, häviää. Kaksinpeliä ei ole karsittu yksinpeliin nähden muuta kuin konekuskien puuttumisen osalta.
Karuhko, mutta sulava
Myös grafiikat tuottavat pettymyksen Freekstylen parissa. Aiemmista Big-peleistä etenkin SSX säväytti loistavilla väripaleteilla ja efekteillä. Freekstyle taas on kovin keskinkertaisen näköinen muutamilla erittäin hienoilla ja rumilla yksityiskohdilla. Negatiiviset asiat tuppaavat jäämään mieleen parhaiten, ja kamalat tekstuurit ovatkin Freekstylen tavaramerkki. Niiden lisäksi mieleen jää muutaman kentän ikävät sahalaidat. Ruudunpäivitys on taasen tasainen ja erittäin sulava. Erikoisefektien käyttö on myös kiitettävää luokkaa. Motion blurit onnistuvat luomaan tarpeeksi sekavan tunnelman uskomattoman vauhdintunteen kanssa, ja erilaiset liekit ja paukut ihastuttavat jatkuvasti.
Kolkko meno jatkuu musiikkien kanssa. Kaukana ovat SSX:n viileät musiikit ja tilalle on tuotu hirveää (nykymusiikin kirosana) nu-metallia ja perinteistä kitaravingutusta. Musiikit yhdistettynä kaatumisista aiheutuneeseen turhautumiseen aiheuttavat yhdessä pahemmanluokan ahdistuksen. Kisan selostaja on sen sijaan ilmiömäinen kopio SSX:n vastaavasta. Itse asiassa kopio on niin suora, että osa repliikeistä on täysin identtisiä.
Laidasta laitaan
Freekstylella on omat hyvät hetkensä. Se on sopivina erinä todella addiktoiva ja haastava peli. Huonoina aikoina se taas onnistuu viemään pelaajan lähes hermoromahduksen partaalle ja tuntuu ikävästi SSX:n toistolta. Kokonaisuutena Freekstyle on hieman keskinkertaista parempi peli, josta olisi voinut hyvinkin tulla SSX:n kaltainen hitti. Jos EA Big olisi vain viitsinyt laskea vaikeustasoa hieman inhimillisemmälle tasolle, tehnyt kaikki radat pelaajan hermoja silmällä pitäen ja viilaillut ulkoasua viimeiseen asti, Freekstyle olisi aivan loistava peli. Railakkaan ääriurheilupelin kruunu jää vielä toistaiseksi SSX:lle.
Arvosana: 7
