Kun tosielämän ratasarjat odottavat muiden lajien tapaan kuumeisesti lähtölupaansa koronakriisin keskellä, ottaa Milestone tavallista varhaisemman startin MotoGP-kauteen. Perinteisesti kesäkuussa kauppoihin saapunut vuosipäivitys päästää pelaajat kaksipyöräisten puikkoihin nyt paria kuukautta aiemmin.
Vieroitusoireista kärsiville moottoriurheilun ystäville tämä on tietysti positiivinen uutinen. Pelisarja on saanut lisäksi tavallista enemmän julkisuutta kaksipyöräisten fanien keskuudessa, kun osa kuljettajista on lähtenyt mittelemään taitojaan sen virtuaaliareenoilla.
Hätäilemällä hyvää
Keskimääräistä ripeämpi kehitysaika herätti etukäteen huolta lopputuloksen laadusta – etenkin, kun Milestone työntää muutoinkin hengästyttävän määrän vaihtelevan tasoista tavaraa ulos tuutistaan. Murehtiminen osoittautuu turhaksi, sillä MotoGP 20 on paras ja kaikin puolin hiotuin italialaistallin tuotos aikoihin. Toki tässä vaiheessa on tunnustettava, että varsinkin päivityksensä jälkeen kehuja kerännyt viimevuotinen painos jäi omalta osaltani kokematta.
Ajopeleissä ehdottomasti tärkein yksittäinen osa-alue on tuntuma, ja kaksipyöräisten mallintamisen suhteen studio on aina osannut asiansa. Pyörä käyttäytyy tällä kertaa entistä eläväisemmin. Toisinaan efekti heilahtaa jopa liioittelun puolelle, kun kurvailu saattaa äityä tahattoman koomiseksi poukkoiluksi. Jarrufysiikoihin tehdään niin ikään selkeitä viilauksia, sillä etukahvan vähänkään reilumpi puristelu nostaa takapyörän oletuksena todella herkästi ilmaan.
Pienen totuttelun jälkeen meno alkaa maistua erinomaisen dynaamiselta, eikä ajaminenkaan näytä enää surkuhupaisalta villihevosen kesyttämiseltä. Realistisimmilla fysiikoilla hauskuuden ja haastavuuden balanssi saadaan aseteltua todella hyvin kohdilleen. Aiempaa herkkähipiäisemmän jarruttelun vastapainona kiihdytyksissä pyörä ei lähde aivan yhtä helposti lapasesta kuin aiempina vuosina, ja esimerkiksi kanttareiden ylityksien lainalaisuudet kaatumisten suhteen tuntuvat rehdin loogisilta.
Sarjan ensikertalaisten kannattanee aloittaa urakkansa pienempien luokkien ohjaimista mutta joka tapauksessa opetella lajin niksit mahdollisimman autenttisilla asetuksilla heti startista lähtien. Kokemuksen saa säädettyä hyvin arcademaiseksi, mutta tällöin menettää valtaosan pelin viehätyksestä ja ideasta.
Isojen poikien seuraan
MotoGP 20:n simulaatiohenkeä korostetaan nostamalla rengas- ja polttoainekulutukset tapetille. Kumien kuoriutumista seurataan selkokielisen sektorikaavion avulla kesken ajon, ja ennen kisaa määritellään myös tankattavan bensan määrä. Oletuksena kyytiin suodaan ajettavien kierrosten mukainen annos, mutta hieman ekstraa lorottelemalla pystyy vapaammin leikkimään pyörän tehokartan kanssa. Enemmän hevosia koneesta repivä pika-asetus kuluttaa luonnollisesti reilummin, joten ahnehtiminen – tai yksinkertaisesti asetuksen väärään kohtaan unohtaminen – johtaa noloon loppuun. Valtaisan isoja uudistuksia nämä eivät toki ole, mutta säätämisen ja seurannan helppous myös kesken kisan on poikkeuksellisen hyvin mietitty yksityiskohta, joka tuo kaivattua lisäsyvyyttä.
Käytettävyyden ja yleisen mukavuuden kehut ulottuvat radan ulkopuolelle. Takaraivossa kummittelevat muistot Milestonen kankeista, hitaasti latautuvista ja ylipäätään kamalista valikoista voi vihdoin painaa pois mielestään. Tällä kertaa hommat yksinkertaisesti toimivat. Yleisilme muodostaa alkuvalikoista lähtien silmiä miellyttävän ja tyylikkään kokonaisuuden, joka pärjää mainiosti vertailussa isompien studioiden tuotoksia vastaan. Toki lajin tähtiä ja sen ympärillä pyörivää sirkusta saisi tuoda rohkeammin esille Codemastersin F1-pelien tapaan, mutta jätetään jotain tuleville vuosille.
Haastetta hakeville
Pääruokana toimii edelleen uramoodi, joka tarjoaa juuri niin syvällisen kokemuksen kuin pelaaja halajaa. Matkansa voi edelleen aloittaa hitaimmasta Moto3-sarjasta tai hypätä suoraan kuninkuusluokan puikkoihin. Yksityiskohdat saa säätää mieleisekseen ajoavuista vastustajien taitotasoon. Ensimmäiset tarjoukset saadaan kehnomman pään talleista, josta aloitetaan nousu kohti maailmanmestaruutta joko kehittämällä nykytiimiä, perustamalla tyystin oma talli tai yrittämällä kivuta huippuporukoiden kirjoille.
Kalenteri täyttyy kisaviikonloppujen ohella erillisistä testirupeamista sekä umpeutuvista päivämääristä muun muassa kuljettajien siirtoikkunoiden suhteen. Henkilökohtaisen managerin ja teknisten päälliköiden palkkaamisen lisäksi täytyy pestata ammattitaitoista työvoimaa haluttujen kohteiden parissa puuhastelemaan. Mukaan ängetään tuttuun tyyliin tiimin asettamat kisa- ja kausikohtaiset tavoitteet sekä mahdollisuus tarkastella muiden tallien kiinnostustasoa pelaajaa kohtaan. Tosin systeemi ei vieläkään taivu liian nopeaan menestykseen: Kauden puolivälissä sarjaa ylivoimaisesti johtava tulokas ei mittausten perusteella kiinnosta lainkaan suurimpia tehdastiimejä. Sama staattisuus pätee oman tiimin tavoitteisiin matkan varrella.
Vaikeustaso kannattaakin pitää riittävän korkealla heti startista saakka, jolloin uran kulissit pysyvät paremmin kunnossa. Samalla pyörän kehittäminen tuntuu mielekkäämmältä. Tekoäly tarjoaa keskialueen väännöissä ainakin näennäisesti aiempaa dynaamisemman vastuksen, sillä porukka ei aja alituiseen köyhän talon porsaiden muodostamassa jonossa. Satunnaiset kaatumiset värittävät menoa, ja mikäpä sen palkitsevampaa kuin konekuskin omatoiminen kompastelu viimeisen kierroksen tiukassa väännössä.
Askeettisen yleisfiiliksen ohella toinen Milestonen helmasynneistä on vuosikausia liittynyt tekniseen toteutukseen, ainakin konsoleilla. Ruudunpäivitys saatiin muutama vuosi sitten jo kertaalleen nostettua kiitettävälle tasolle, kunnes pelimoottorin vaihdoksen vuoksi korttitalo romahti uudelleen. Nyt testiin saapunut Xbox One X -versio rullaa sydäntä lämmittävän sulavasti performance-tilan voimin, hyvin satunnaisia ruuhkatilanteiden notkahtamisia lukuun ottamatta. Lopputulos myös näyttää riittävän nätiltä, joten senkään suhteen ei jää hävettävää isompien kihojen seurassa. Kuljettajien ennen ja jälkeen kisan paljastettavat kasvot edustavat toki painajaisten materiaalia, mutta onneksi kypärät pysyvät suurimman osan ajasta tiukasti päässä.
MotoGP 20 on kerrassaan mainio paketti
MotoGP 20 on kerrassaan mainio paketti. Vuosikausien hiominen alkaa tuottaa toivottua tulosta, ja tietynlaisesta budjettipelin sivumausta on vihdoin päästy eroon. Kun tuhdin uramoodin kylkeen lisätään nettipeli sekä keräilyviettiä kutkuttavat ja päivittäin vaihtelevat klassikkokaluston haasteet, ei sisältökään lopu heti kesken. Kotimaisin lasein tarkasteluna on myös mukava päästä päristelemään uudenkarhealle KymiRingille. Olkoonkin, että radan syheröinen profiili ei hyvällä tahdollakaan nouse suosikkien joukkoon, ja sen metsän ympäröimä alue näyttää kovin askeettiselta.
Joka tapauksessa Milestonen uutukaista on yllättävän helppo suositella kaikille haastavammista ajopeleistä kiinnostuneille. Jos sarja ei ole entisestään tuttu, nyt on oiva hetki hypätä mukaan.
Lue juttu sivustolla...
Vieroitusoireista kärsiville moottoriurheilun ystäville tämä on tietysti positiivinen uutinen. Pelisarja on saanut lisäksi tavallista enemmän julkisuutta kaksipyöräisten fanien keskuudessa, kun osa kuljettajista on lähtenyt mittelemään taitojaan sen virtuaaliareenoilla.
Hätäilemällä hyvää
Keskimääräistä ripeämpi kehitysaika herätti etukäteen huolta lopputuloksen laadusta – etenkin, kun Milestone työntää muutoinkin hengästyttävän määrän vaihtelevan tasoista tavaraa ulos tuutistaan. Murehtiminen osoittautuu turhaksi, sillä MotoGP 20 on paras ja kaikin puolin hiotuin italialaistallin tuotos aikoihin. Toki tässä vaiheessa on tunnustettava, että varsinkin päivityksensä jälkeen kehuja kerännyt viimevuotinen painos jäi omalta osaltani kokematta.
Ajopeleissä ehdottomasti tärkein yksittäinen osa-alue on tuntuma, ja kaksipyöräisten mallintamisen suhteen studio on aina osannut asiansa. Pyörä käyttäytyy tällä kertaa entistä eläväisemmin. Toisinaan efekti heilahtaa jopa liioittelun puolelle, kun kurvailu saattaa äityä tahattoman koomiseksi poukkoiluksi. Jarrufysiikoihin tehdään niin ikään selkeitä viilauksia, sillä etukahvan vähänkään reilumpi puristelu nostaa takapyörän oletuksena todella herkästi ilmaan.
Pienen totuttelun jälkeen meno alkaa maistua erinomaisen dynaamiselta, eikä ajaminenkaan näytä enää surkuhupaisalta villihevosen kesyttämiseltä. Realistisimmilla fysiikoilla hauskuuden ja haastavuuden balanssi saadaan aseteltua todella hyvin kohdilleen. Aiempaa herkkähipiäisemmän jarruttelun vastapainona kiihdytyksissä pyörä ei lähde aivan yhtä helposti lapasesta kuin aiempina vuosina, ja esimerkiksi kanttareiden ylityksien lainalaisuudet kaatumisten suhteen tuntuvat rehdin loogisilta.
Sarjan ensikertalaisten kannattanee aloittaa urakkansa pienempien luokkien ohjaimista mutta joka tapauksessa opetella lajin niksit mahdollisimman autenttisilla asetuksilla heti startista lähtien. Kokemuksen saa säädettyä hyvin arcademaiseksi, mutta tällöin menettää valtaosan pelin viehätyksestä ja ideasta.
Isojen poikien seuraan
MotoGP 20:n simulaatiohenkeä korostetaan nostamalla rengas- ja polttoainekulutukset tapetille. Kumien kuoriutumista seurataan selkokielisen sektorikaavion avulla kesken ajon, ja ennen kisaa määritellään myös tankattavan bensan määrä. Oletuksena kyytiin suodaan ajettavien kierrosten mukainen annos, mutta hieman ekstraa lorottelemalla pystyy vapaammin leikkimään pyörän tehokartan kanssa. Enemmän hevosia koneesta repivä pika-asetus kuluttaa luonnollisesti reilummin, joten ahnehtiminen – tai yksinkertaisesti asetuksen väärään kohtaan unohtaminen – johtaa noloon loppuun. Valtaisan isoja uudistuksia nämä eivät toki ole, mutta säätämisen ja seurannan helppous myös kesken kisan on poikkeuksellisen hyvin mietitty yksityiskohta, joka tuo kaivattua lisäsyvyyttä.
Käytettävyyden ja yleisen mukavuuden kehut ulottuvat radan ulkopuolelle. Takaraivossa kummittelevat muistot Milestonen kankeista, hitaasti latautuvista ja ylipäätään kamalista valikoista voi vihdoin painaa pois mielestään. Tällä kertaa hommat yksinkertaisesti toimivat. Yleisilme muodostaa alkuvalikoista lähtien silmiä miellyttävän ja tyylikkään kokonaisuuden, joka pärjää mainiosti vertailussa isompien studioiden tuotoksia vastaan. Toki lajin tähtiä ja sen ympärillä pyörivää sirkusta saisi tuoda rohkeammin esille Codemastersin F1-pelien tapaan, mutta jätetään jotain tuleville vuosille.
Haastetta hakeville
Pääruokana toimii edelleen uramoodi, joka tarjoaa juuri niin syvällisen kokemuksen kuin pelaaja halajaa. Matkansa voi edelleen aloittaa hitaimmasta Moto3-sarjasta tai hypätä suoraan kuninkuusluokan puikkoihin. Yksityiskohdat saa säätää mieleisekseen ajoavuista vastustajien taitotasoon. Ensimmäiset tarjoukset saadaan kehnomman pään talleista, josta aloitetaan nousu kohti maailmanmestaruutta joko kehittämällä nykytiimiä, perustamalla tyystin oma talli tai yrittämällä kivuta huippuporukoiden kirjoille.
Kalenteri täyttyy kisaviikonloppujen ohella erillisistä testirupeamista sekä umpeutuvista päivämääristä muun muassa kuljettajien siirtoikkunoiden suhteen. Henkilökohtaisen managerin ja teknisten päälliköiden palkkaamisen lisäksi täytyy pestata ammattitaitoista työvoimaa haluttujen kohteiden parissa puuhastelemaan. Mukaan ängetään tuttuun tyyliin tiimin asettamat kisa- ja kausikohtaiset tavoitteet sekä mahdollisuus tarkastella muiden tallien kiinnostustasoa pelaajaa kohtaan. Tosin systeemi ei vieläkään taivu liian nopeaan menestykseen: Kauden puolivälissä sarjaa ylivoimaisesti johtava tulokas ei mittausten perusteella kiinnosta lainkaan suurimpia tehdastiimejä. Sama staattisuus pätee oman tiimin tavoitteisiin matkan varrella.
Vaikeustaso kannattaakin pitää riittävän korkealla heti startista saakka, jolloin uran kulissit pysyvät paremmin kunnossa. Samalla pyörän kehittäminen tuntuu mielekkäämmältä. Tekoäly tarjoaa keskialueen väännöissä ainakin näennäisesti aiempaa dynaamisemman vastuksen, sillä porukka ei aja alituiseen köyhän talon porsaiden muodostamassa jonossa. Satunnaiset kaatumiset värittävät menoa, ja mikäpä sen palkitsevampaa kuin konekuskin omatoiminen kompastelu viimeisen kierroksen tiukassa väännössä.
Askeettisen yleisfiiliksen ohella toinen Milestonen helmasynneistä on vuosikausia liittynyt tekniseen toteutukseen, ainakin konsoleilla. Ruudunpäivitys saatiin muutama vuosi sitten jo kertaalleen nostettua kiitettävälle tasolle, kunnes pelimoottorin vaihdoksen vuoksi korttitalo romahti uudelleen. Nyt testiin saapunut Xbox One X -versio rullaa sydäntä lämmittävän sulavasti performance-tilan voimin, hyvin satunnaisia ruuhkatilanteiden notkahtamisia lukuun ottamatta. Lopputulos myös näyttää riittävän nätiltä, joten senkään suhteen ei jää hävettävää isompien kihojen seurassa. Kuljettajien ennen ja jälkeen kisan paljastettavat kasvot edustavat toki painajaisten materiaalia, mutta onneksi kypärät pysyvät suurimman osan ajasta tiukasti päässä.
MotoGP 20 on kerrassaan mainio paketti
MotoGP 20 on kerrassaan mainio paketti. Vuosikausien hiominen alkaa tuottaa toivottua tulosta, ja tietynlaisesta budjettipelin sivumausta on vihdoin päästy eroon. Kun tuhdin uramoodin kylkeen lisätään nettipeli sekä keräilyviettiä kutkuttavat ja päivittäin vaihtelevat klassikkokaluston haasteet, ei sisältökään lopu heti kesken. Kotimaisin lasein tarkasteluna on myös mukava päästä päristelemään uudenkarhealle KymiRingille. Olkoonkin, että radan syheröinen profiili ei hyvällä tahdollakaan nouse suosikkien joukkoon, ja sen metsän ympäröimä alue näyttää kovin askeettiselta.
Joka tapauksessa Milestonen uutukaista on yllättävän helppo suositella kaikille haastavammista ajopeleistä kiinnostuneille. Jos sarja ei ole entisestään tuttu, nyt on oiva hetki hypätä mukaan.
Lue juttu sivustolla...