Vuosi 2009. Eletään ensimmäisen persoonan räiskintöjen kulta-aikaa. Kukkulan kuninkaana häärii Call of Duty: Modern Warfarella kultasuoneen osunut Infinity Ward, jonka tehtailemaa jatkoa huippusuositulle rymistelylle odotettiin vesi kielellä. Odotus ei ollut turhaa, sillä modernien taistelukenttien seuraaja räjäytti potin sekä myynnillisesti että kriitikoiden arvioissa. Antoipa KonsoliFIN kakkososalle kosolti tunnustusta peräti kahdessa eri arviossaan (klik ja klik).
Pikakelaus vuoteen 2020. Tiiviisti skriptatut putkiräiskinnät edustavat alati harvenevaa luonnonvaraa, minkä voi katsantokannasta riippuen ottaa joko positiivisena tai negatiivisena kehityssuuntana. Mennyt vuosikymmen ei ole ollut helpoin myöskään Infinity Wardille: tällä konsolisukupolvella Activisionin entinen ykkösnyrkki ajautui jo kovin ahtaalle Call of Duty -studioiden hierarkiassa parin vaisumman suorituksen seurauksena. Viime syksynä kurssi kuitenkin kääntyi loistavan Modern Warfaren avulla, eikä siihen ilmaispelattavana julkaistu Warzone-tila ainakaan heikennä tilannetta.
Ehtaa burgeriviihdettä
Nyt Activision jatkaa sarjan nosteen hyödyntämistä. Yllättäen, vaan ei tyystin pyytämättä PlayStation Storeen saapui Call of Duty: Modern Warfare 2 Campaign Remastered. Kapulakielisen nimensä mukaisesti se keskittyy pelkän kampanjan remasterointiin, jättäen sekä moninpelin että yhteistyömoodi Spec Opsin rannalle ruikuttamaan.
Modern Warfare 2:n kampanjaa voi käyttää suorastaan malliesimerkkinä siitä, mistä sarjan yksinpeleissä on kyse. Tapahtumapaikat sinkoilevat lennokkaasti ympäri maapalloa, ja panokset ovat aina kovat. Tempo pysyy tiiviinä, vaikka välillä tunnelmaa hieman rauhoitetaan skriptatun hiiviskelyn avulla. Sarjan tunnetuimmat kliseet ovat vahvasti läsnä aina hidastetuista huoneiden vyöryttämisistä lukuisiin läheltä piti -tilanteisiin sekä alati korviin kantautuvaan armeija-jargoniin.
[[{"fid":"81273","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Kolmannen maailmansodan kynnyksellä tetsaava tarina pyrkii suuriin tunteisiin. Shokkiefektin tehoa testataan etenkin siviileihin kohdistuvalla No Russian -osiolla. Kovin tarkoitushakuisesta fiiliksestään huolimatta se täytti aikanaan tehtävänsä, sillä mikään muu Call of Duty ei ole onnistunut nousemaan yhtä näkyvästi otsikoihin. Vastapainoksi mukana on ripaus myös tahatonta komiikkaa, kun Yhdysvaltain ensimmäinen merkittävä torjuntavoitto venäläisiä miehittäjiä vastaan mitellään Burger Town -pikaruokalassa keskellä nukkumalähiötä.
Hengästyttävään, vain noin viisituntiseen, rymistelyyn mahtuu yllättävän paljon kohtauksia, jotka muistuvat kristallinkirkkaina mieleen vielä yli kymmenen vuoden jälkeen. Esimerkiksi The Rock -leffasta vaikutteita imenyt Gulagin pelastusretki vahvasti vartioituun linnoitukseen tai ohjusalustaksi muokatun öljynporauslautan vyörytys ovat ilman nostalgialasejakin mielenkiintoisempia puitteita kuin sarjan keskimääräinen tarjonta tällä konsolisukupolvella.
Suurta sotateatteria
Varsinainen remasterointi edustaa teknisesti kaikin puolin kelpoa jälkeä. Työn laatu muistuttaa hyvin pitkälti pari vuotta sitten nähdyn ensimmäisen Modern Warfaren päivittämistä. Vaikka suorassa mittelössä sarjan tuoreinta osaa vastaan erot ovat selviä esimerkiksi audiopuolella tai animaatioissa, kestää lopputulos yllättävän hyvin vertailua useimpiin nykypeleihin. Yksityiskohtaiset aseet kiiltelevät komeasti, ja valaistusefektit tekevät kokonaisuudesta paikoin jopa näyttävän. Toki ympäristöt ovat kovin rajattuja sekä staattisia, mutta nopeatempoisen meiningin keskellä kulissit pysyvät kunnossa.
[[{"fid":"81274","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Lähdemateriaalin ikä paljastuu helpoiten pysähtymällä ihmettelemään ympäröiviä tapahtumia. Kaikki toiminta keskittyy yksinomaan pelaajan tekemisiin, sillä koko muu orkesteri vastustajan joukoista lähtien seuraa päätähden liikkeitä. Samankaltaista etenemiseen mukaan aktivoitavaa näytelmää nähdään toki nykyäänkin enemmän kuin kylliksi, mutta tänä päivänä tilanteet osataan naamioida keskimäärin paremmin. Vaikka vihollisaallot ryntäävät kimppuun vasta pelaajan ylittäessä näkymättömän rajan, niin onneksi sentään loputtomasti kimppuun syöksyviä aaltoja ei enää tässä vaiheessa ole riesana.
Modern Warfare 2:n kampanja edustaa sarjan helpompaa päätä jopa vaikeimmalla tasolla, joten veteraaneilla ei läpäisyyn montaa iltaa kulu. Mukana on muutama tuore uudelleenpeluuseen kannustava saavutus sekä keräiltävän krääsän avulla aktivoitavia hassutteluja, mutta ei mitään aitoa lisäsisältöä. Sen vuoksi yhteistyössä pelattavan Spec Ops -tilan karsiminen aidosti harmittaa. Lyhyissä, mutta äärimmäisen haastavissa minitehtävissä sai aikoinaan kulumaan illan jos toisenkin niin yksin kuin taisteluparin kera.
[[{"fid":"81275","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Moninpelin hylkäämisen tavallaan hyväksyy sillä perustelulla, ettei pelaajakunta jakaudu turhaan uusimman Modern Warfaren kanssa. Täytyy vain toivoa, että Infinity Ward tuo pelin klassisia temmellyskenttiä tuoreemmalle areenalle jatkossakin avokätisesti ja myös nykyistä tiheämpään tahtiin.
Vaan mitäpä muuta Modern Warfare 2:sta voisi enää näiden vuosien jälkeen sanoa. Call of Dutyn kiihkeätempoisten kampanjoiden ystäville tarjoillaan takuuvarmaa ja asiallisesti remasteroitua Hollywood-rymistelyä niin hyvässä kuin pahassa, kuitenkin tällä kertaa sieltä toisinaan ailahtelevan sarjan paremmasta päästä. Korkeahkoon 25 euron hintaan suhteutettuna sisältöä ammennetaan silti kovin vähänlaisesti.
Lue juttu sivustolla...
Pikakelaus vuoteen 2020. Tiiviisti skriptatut putkiräiskinnät edustavat alati harvenevaa luonnonvaraa, minkä voi katsantokannasta riippuen ottaa joko positiivisena tai negatiivisena kehityssuuntana. Mennyt vuosikymmen ei ole ollut helpoin myöskään Infinity Wardille: tällä konsolisukupolvella Activisionin entinen ykkösnyrkki ajautui jo kovin ahtaalle Call of Duty -studioiden hierarkiassa parin vaisumman suorituksen seurauksena. Viime syksynä kurssi kuitenkin kääntyi loistavan Modern Warfaren avulla, eikä siihen ilmaispelattavana julkaistu Warzone-tila ainakaan heikennä tilannetta.
Ehtaa burgeriviihdettä
Nyt Activision jatkaa sarjan nosteen hyödyntämistä. Yllättäen, vaan ei tyystin pyytämättä PlayStation Storeen saapui Call of Duty: Modern Warfare 2 Campaign Remastered. Kapulakielisen nimensä mukaisesti se keskittyy pelkän kampanjan remasterointiin, jättäen sekä moninpelin että yhteistyömoodi Spec Opsin rannalle ruikuttamaan.
Modern Warfare 2:n kampanjaa voi käyttää suorastaan malliesimerkkinä siitä, mistä sarjan yksinpeleissä on kyse. Tapahtumapaikat sinkoilevat lennokkaasti ympäri maapalloa, ja panokset ovat aina kovat. Tempo pysyy tiiviinä, vaikka välillä tunnelmaa hieman rauhoitetaan skriptatun hiiviskelyn avulla. Sarjan tunnetuimmat kliseet ovat vahvasti läsnä aina hidastetuista huoneiden vyöryttämisistä lukuisiin läheltä piti -tilanteisiin sekä alati korviin kantautuvaan armeija-jargoniin.
[[{"fid":"81273","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Kolmannen maailmansodan kynnyksellä tetsaava tarina pyrkii suuriin tunteisiin. Shokkiefektin tehoa testataan etenkin siviileihin kohdistuvalla No Russian -osiolla. Kovin tarkoitushakuisesta fiiliksestään huolimatta se täytti aikanaan tehtävänsä, sillä mikään muu Call of Duty ei ole onnistunut nousemaan yhtä näkyvästi otsikoihin. Vastapainoksi mukana on ripaus myös tahatonta komiikkaa, kun Yhdysvaltain ensimmäinen merkittävä torjuntavoitto venäläisiä miehittäjiä vastaan mitellään Burger Town -pikaruokalassa keskellä nukkumalähiötä.
Hengästyttävään, vain noin viisituntiseen, rymistelyyn mahtuu yllättävän paljon kohtauksia, jotka muistuvat kristallinkirkkaina mieleen vielä yli kymmenen vuoden jälkeen. Esimerkiksi The Rock -leffasta vaikutteita imenyt Gulagin pelastusretki vahvasti vartioituun linnoitukseen tai ohjusalustaksi muokatun öljynporauslautan vyörytys ovat ilman nostalgialasejakin mielenkiintoisempia puitteita kuin sarjan keskimääräinen tarjonta tällä konsolisukupolvella.
Suurta sotateatteria
Varsinainen remasterointi edustaa teknisesti kaikin puolin kelpoa jälkeä. Työn laatu muistuttaa hyvin pitkälti pari vuotta sitten nähdyn ensimmäisen Modern Warfaren päivittämistä. Vaikka suorassa mittelössä sarjan tuoreinta osaa vastaan erot ovat selviä esimerkiksi audiopuolella tai animaatioissa, kestää lopputulos yllättävän hyvin vertailua useimpiin nykypeleihin. Yksityiskohtaiset aseet kiiltelevät komeasti, ja valaistusefektit tekevät kokonaisuudesta paikoin jopa näyttävän. Toki ympäristöt ovat kovin rajattuja sekä staattisia, mutta nopeatempoisen meiningin keskellä kulissit pysyvät kunnossa.
[[{"fid":"81274","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Lähdemateriaalin ikä paljastuu helpoiten pysähtymällä ihmettelemään ympäröiviä tapahtumia. Kaikki toiminta keskittyy yksinomaan pelaajan tekemisiin, sillä koko muu orkesteri vastustajan joukoista lähtien seuraa päätähden liikkeitä. Samankaltaista etenemiseen mukaan aktivoitavaa näytelmää nähdään toki nykyäänkin enemmän kuin kylliksi, mutta tänä päivänä tilanteet osataan naamioida keskimäärin paremmin. Vaikka vihollisaallot ryntäävät kimppuun vasta pelaajan ylittäessä näkymättömän rajan, niin onneksi sentään loputtomasti kimppuun syöksyviä aaltoja ei enää tässä vaiheessa ole riesana.
Modern Warfare 2:n kampanja edustaa sarjan helpompaa päätä jopa vaikeimmalla tasolla, joten veteraaneilla ei läpäisyyn montaa iltaa kulu. Mukana on muutama tuore uudelleenpeluuseen kannustava saavutus sekä keräiltävän krääsän avulla aktivoitavia hassutteluja, mutta ei mitään aitoa lisäsisältöä. Sen vuoksi yhteistyössä pelattavan Spec Ops -tilan karsiminen aidosti harmittaa. Lyhyissä, mutta äärimmäisen haastavissa minitehtävissä sai aikoinaan kulumaan illan jos toisenkin niin yksin kuin taisteluparin kera.
[[{"fid":"81275","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Moninpelin hylkäämisen tavallaan hyväksyy sillä perustelulla, ettei pelaajakunta jakaudu turhaan uusimman Modern Warfaren kanssa. Täytyy vain toivoa, että Infinity Ward tuo pelin klassisia temmellyskenttiä tuoreemmalle areenalle jatkossakin avokätisesti ja myös nykyistä tiheämpään tahtiin.
Vaan mitäpä muuta Modern Warfare 2:sta voisi enää näiden vuosien jälkeen sanoa. Call of Dutyn kiihkeätempoisten kampanjoiden ystäville tarjoillaan takuuvarmaa ja asiallisesti remasteroitua Hollywood-rymistelyä niin hyvässä kuin pahassa, kuitenkin tällä kertaa sieltä toisinaan ailahtelevan sarjan paremmasta päästä. Korkeahkoon 25 euron hintaan suhteutettuna sisältöä ammennetaan silti kovin vähänlaisesti.
Lue juttu sivustolla...