Kauden viimeistä viedään, ja sen kunniaksi dynaamisesta podcast-kaksikostamme tuli trio! Jakson juontajana toimii Niko Lähteenmäki ja trion täydentävät Petri Leskinen sekä uutishirvimme Jaakko Herranen!
Kesäkuulumisten sekä politiikka-/urheilukornerin ohella kolmikko keskustelee taannoin pidetystä Summer Game Festistä sekä sen ympärille kiinnittyvästä hulabaloosta. Geoff Keighleyn suurtapahtumassa nähtiin jälleen kerran kasoittain mielenkiintoisia uusia nimikkeitä, niin julkistamattomia kuin julkistettujakin. Luvassa on paljon mielenkiintoista ja rönsyilevää keskustelua, sillä huomasimme, ettei aika mitenkään riittänyt ihan kaiken läpikäymiseen.
Mediakörnerissä puhuttaa katsottujen puolella jälleen kerran The Walking Dead sekä hiljattain ilmestynyt Obsession-elokuva. Pelattujen puolella Nikoa on viihdyttänyt muun muassa Resident Evil -sarjan Requiem ja Village sekä kolmoskaudelle tänä vuonna suunnannut Tekken 8. Petri ja Niko jubailevat myös tuoreesta 007 First Lightista, kun taas Jaakko kertoilee meille Crimson Desert -seikkailuistaan.
Tervetuloa mukaan kuuntelemaan!
Tämä jakso on nauhoitettu 10.6.2026.
Musat by: Tomi Ruuska
Katso videoversio alta tai kuuntele jakso Spotifysta tai Apple Podcastista!
Lue juttu sivustolla...

Viimeksi muokattu: