Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kuolemaan johtaneesta Call of Duty -kostosta epäiltyä syytetään kuolemantuottamuksesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Isaarou
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
I

Isaarou

Guest
CODWWII.jpg


Yhdysvaltalaismiehen kuolemaan johtaneesta väärästä ilmiannosta epäilty Tyler Barriss, 25, saa syytteen kuolemantuottamuksesta Kansasin osavaltiossa, kertoi The Wichita Eagle -lehti verkkosivuillaan.

Lisäksi Barrissia syytetään väärän hälytyksen tekemisestä ja poliisin toiminnan häiritsemisestä.

Kansasin lain mukaan kuolemantuottamuksesta voi saada enimmillään kolme vuotta vankeutta.

Tapaus sai alkunsa riidasta, joka syntyi panoksellisen Call of Duty: WWII -ottelun tuoksinassa. Yksi pelaajista oli väitetysti pyytänyt Barrissia soittamaan poliisit kanssapelaajansa talolle kostomielessä. Barriss kertoi saaneensa osoitteen puolestaan eräältä toiselta pelaajalta. Osoitteessa asunut Andrew Finch, 28, ei nykytietojen mukaan liittynyt peliriitaan millään tapaa.

Barriss soitti hätäkeskukseen joulukuun 28. päivänä ja ilmoitti olevansa aseistettu, surmanneensa isänsä ja pitävänsä panttivankeja. Hän väitti soittavansa aiemmin saamastaan osoitteesta.

Paikalle saapuneet poliisit ampuivat Finchiä kuolettavasti, kun tämä oli siirtänyt kätensä kohti vyötäröään useaan otteeseen käskytyksestä huolimatta.

Poliisin hälyttäminen erityisesti suoratoistolähetyksiä tekevien pelaajien koteihin on vakiintunut ilmiö Pohjois-Amerikassa. Toimintaa kutsutaan ”swattaamiseksi”.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom