Ladattavasta lisäsisällöstä eli trendikkäästi ilmaistuna DLC:stä on tullut entistä näkyvämpi osa pelibisnestä kuluvan sukupolven aikana. Julkaisijoiden menestys laajennuksien kanssa vaihtelee rajusti: osa yrittää suoraan kalastella ylimääräisiä rahoja, mutta toiset panostavat lisäsisältöön aidosti. Tämä luonnollisesti herättää pelaajissakin tunteita. Mielestäni ladattavalle lisäsisällölle löytyy kyllä paikka pelimarkkinoilta, jos se tehdään oikein. Olen valmis maksamaan siitä mieluusti esimerkiksi GTA IV:n lisäepisodien kohdalla. Tämän ketjun tarkoituksena olisi kartoittaa KonsoliFIN-käyttäjien mielipiteitä asiasta, tuoda esiin mielenkiintoisia piirteitä ja haukkua piloille törkeimmät rahastukset.
Yritetäänpä näin aluksi luokitella laajennuksia sisällön perusteella:
1) Lisäesineet: varusteet, aseet, hahmot, muut yksittäiset artikkelit
2) Uudet pelimuodot, lisää tasoja hahmonkehitykseen, uusia hahmoluokkia
3) Lisäkartat moninpeliin
4) Lisätehtäviä kampanjaan/yksinpeliin
5) Kookkaampi laajennus kampanjaan/yksinpeliin (esimerkiksi The Lost and Damned)
Toisaalta lisäsisällön voisi periaatteessa luokitella sen julkaisuajankohdan ja hinnoittelun mukaan. Yhä useammin tavaraa ilmestyy ladattavaksi jo julkaisupäivänä. Jotkin julkaisijat, kuten esimerkiksi EA, tarjoavat myös uuden pelin (tai vaikka keräilyversion) ostajille ilmaista sisältöä. Varsinkin tämä ilmiö herättää paljon keskustelua. Julkaisijoiden tavoitteena on vähentää pelien jälleenmyyntiarvoa. Menetelmä on pysynyt mielestäni varsin hyvin vielä kurissa, eikä ylilyöntejä ole nähty. Pienellä jännityksellä tilanteen kehittymistä saa silti seurata, sillä taktiikka yleistyy varmasti ajan kuluessa.
Oma lukunsa ovat erilaisista ennakkotilauskampanjoista saatavat kilkkeet, jotka harvoin tarjoavat todellista lisäarvoa. Näin voidaan luoda seuraavanlaiset luokat:
1) Ennakkotilaajien edut
2) Uuden pelin tai keräilyversion ostajan edut
3) Jo julkaisussa julkaistu sisältö
4) Selvästi julkaisun jälkeen ilmestyvä sisältö
Olen ostanut Halo 3:een joitakin karttapaketteja, osaan olen saanut latauskoodin Microsoftilta. Kun tiedän viettäväni pelin parissa kauan, ei ostopäätöstä tarvitse kauheasti miettiä. Sama päti GTA IV:n lisäreihin. Ne tarjoavat mielestäni sopivasti sisältöä alle 20 eurolle. The Lost and Damned ja Ballad of Gay Tony ovat ikään kuin omia pelejään GTA IV:n sisällä. Tästä päästäänkin aasin sillalla mielenkiintoiseen seikkaan: Moninpelien karttapakettien hinnaksi on melkeinpä vakiintunut 800 Microsoft-pistettä. Samalla hinnalla saisi kuitenkin Live Arcadesta monenlaisia laadukkaita pelejä, kuten esimerkiksi Splosion Manin, Bionic Commando Rearmedin tai Monkey Islandin. Vähemmän suositun tai takuuvarman paketin kohdalla pitääkin vähän jo miettiä, haluaisiko hankkia lisäsisällön sijaan täysin uuden pelikokemuksen.
Latauspalveluista ostetussa sisällössä piilee yleensäkin se ongelma, että verkosta hankituilla peleillä tai laajennuksilla ei ole jälleenmyyntiarvoa, mikä on varmasti monille se kriittisin pointti koko asiassa. Julkaisijat ajattelevat tätä varmasti positiivisena piirteenä, mutta kuluttajat suhtautuvat asiaan varautuneesti. Tässä kohtaa täytyy nostaa esille tuon vanhan Xbox Liven sulkeminen huhtikuussa. Ajatelkaa, jos Xbox 360:n verkkopalvelulle joskus tehdään vastaava temppu. Monet laajennukset vaativat toimiakseen päivityksiä, joita konsoli voi säilöä rajatun määrän välimuistiinsa. Myös kiintolevytilaa on rajattu määrä, joten sisältöä voi joutua poistelemaan, eikä sitä välttämättä saa ladattua uudelleen verkkopalvelun sulkeuduttua. Uudemman Xbox Liven lopullisesta kohtalosta ei tietenkään ole vielä tietoa, mutta tällainen huomio kannattaa käydä läpi mielessään vaikkapa seuraavalla kerralla, kun on lyömässä avaruusdollareita Microsoftin tai euroja Sonyn kassaan.
Tuoreimpana lisäsisältöfarssina nähtiin tapaus BioShock 2. Vajaalla viidellä eurolla saikin avaimen, jolla avattiin pelilevyltä sisältöä pelattavaksi. Pelaajat luonnollisesti suuttuivat. 2K Games perusteli linjausta pelaajayhteisön yhtenäisyydellä. Perustelu ei ole täysin vailla pohjaa, sillä esimerkiksi Halo 3:ssa lukuisilla maksullisilla karttapaketeilla on ollut haitallinen vaikutus pelikokemukseen. Osasyynä tähän on hitusen kankea seuranhakujärjestelmä, jonka playlist-rakenne suunnitellaan julkaistujen karttapakettien mukaan. Tiettyyn pelimuotoon ei ole asiaa, jos ei ole käynyt lataamassa tiettyä laajennusta.
Tästä syystä DICE ei haluaisi julkaista maksullisia lisäkarttoja Bad Company 2:n moninpeliin. Kun ottaa huomioon valmiin pelin rajoitetun kenttämäärän, voi tällä kuitenkin olla negatiivinen vaikutus pitkässä juoksussa, jos kartat ehtivät kulahtaa täydellisesti. Far Cry 2:ssa ja osittain Halo 3:ssa tilannetta paikkaavat karttaeditori ja pseudokenttäeditori Forge. Moni julkaisija miettii varmasti tosissaan, halutaanko pelaajille antaa hyvät työkalut luoda ja jakaa vaikkapa moninpelikarttoja, kun käyttäjien luoma sisältö söisi mahdollisesti virallisten laajennusten tuomia voittoja.
Oman mielenkiintoisen vivahteensa lisäsisältösotkuun tuovat saavutukset ja pokaalit. Näillä voidaan houkutella ihmisiä ostamaan luoja tietää millaista tavaraa. Microsoftin nykyinen säädäntö sanelee, että julkaisun jälkeen kolmen kuukauden sisällä saa uusia saavutuksia tarjota 250 gamerscore-pisteen edestä. Sama pätee kahdelle seuraavalle neljännekselle. Yleisenä ohjenuorana taitaa vieläpä olla, että saavutuksien tulee liittyä nimenomaan uuteen sisältöön. Jos siis vaikkapa Call of Dutyyn julkaistaan karttapaketti, sen mukana tulevat saavutukset eivät voisi olla tyyliin ”Saavuta 100. prestige” vaan muotoa ”Tapa viisi pelaajaa sniperilla Overgrownissa”. Aika jänskää.
Sekavan pohdinta-avautumisen jälkeen pyydän ihmisiä kertomaan, missä teidän mielestänne järkevän lisäsisällön raja. Kuten varmaan tuosta äskeisestä sepustuksesta huomattiin, riittää julkaisijoilla ja kehittäjillä pohdittavaa. Vaikka äänestysvaihtoehdot ovatkin yksinkertaisia, näkisin mieluusti kunnon perusteluja ketjuun postattuina.
Yritetäänpä näin aluksi luokitella laajennuksia sisällön perusteella:
1) Lisäesineet: varusteet, aseet, hahmot, muut yksittäiset artikkelit
2) Uudet pelimuodot, lisää tasoja hahmonkehitykseen, uusia hahmoluokkia
3) Lisäkartat moninpeliin
4) Lisätehtäviä kampanjaan/yksinpeliin
5) Kookkaampi laajennus kampanjaan/yksinpeliin (esimerkiksi The Lost and Damned)
Toisaalta lisäsisällön voisi periaatteessa luokitella sen julkaisuajankohdan ja hinnoittelun mukaan. Yhä useammin tavaraa ilmestyy ladattavaksi jo julkaisupäivänä. Jotkin julkaisijat, kuten esimerkiksi EA, tarjoavat myös uuden pelin (tai vaikka keräilyversion) ostajille ilmaista sisältöä. Varsinkin tämä ilmiö herättää paljon keskustelua. Julkaisijoiden tavoitteena on vähentää pelien jälleenmyyntiarvoa. Menetelmä on pysynyt mielestäni varsin hyvin vielä kurissa, eikä ylilyöntejä ole nähty. Pienellä jännityksellä tilanteen kehittymistä saa silti seurata, sillä taktiikka yleistyy varmasti ajan kuluessa.
Oma lukunsa ovat erilaisista ennakkotilauskampanjoista saatavat kilkkeet, jotka harvoin tarjoavat todellista lisäarvoa. Näin voidaan luoda seuraavanlaiset luokat:
1) Ennakkotilaajien edut
2) Uuden pelin tai keräilyversion ostajan edut
3) Jo julkaisussa julkaistu sisältö
4) Selvästi julkaisun jälkeen ilmestyvä sisältö
Olen ostanut Halo 3:een joitakin karttapaketteja, osaan olen saanut latauskoodin Microsoftilta. Kun tiedän viettäväni pelin parissa kauan, ei ostopäätöstä tarvitse kauheasti miettiä. Sama päti GTA IV:n lisäreihin. Ne tarjoavat mielestäni sopivasti sisältöä alle 20 eurolle. The Lost and Damned ja Ballad of Gay Tony ovat ikään kuin omia pelejään GTA IV:n sisällä. Tästä päästäänkin aasin sillalla mielenkiintoiseen seikkaan: Moninpelien karttapakettien hinnaksi on melkeinpä vakiintunut 800 Microsoft-pistettä. Samalla hinnalla saisi kuitenkin Live Arcadesta monenlaisia laadukkaita pelejä, kuten esimerkiksi Splosion Manin, Bionic Commando Rearmedin tai Monkey Islandin. Vähemmän suositun tai takuuvarman paketin kohdalla pitääkin vähän jo miettiä, haluaisiko hankkia lisäsisällön sijaan täysin uuden pelikokemuksen.
Latauspalveluista ostetussa sisällössä piilee yleensäkin se ongelma, että verkosta hankituilla peleillä tai laajennuksilla ei ole jälleenmyyntiarvoa, mikä on varmasti monille se kriittisin pointti koko asiassa. Julkaisijat ajattelevat tätä varmasti positiivisena piirteenä, mutta kuluttajat suhtautuvat asiaan varautuneesti. Tässä kohtaa täytyy nostaa esille tuon vanhan Xbox Liven sulkeminen huhtikuussa. Ajatelkaa, jos Xbox 360:n verkkopalvelulle joskus tehdään vastaava temppu. Monet laajennukset vaativat toimiakseen päivityksiä, joita konsoli voi säilöä rajatun määrän välimuistiinsa. Myös kiintolevytilaa on rajattu määrä, joten sisältöä voi joutua poistelemaan, eikä sitä välttämättä saa ladattua uudelleen verkkopalvelun sulkeuduttua. Uudemman Xbox Liven lopullisesta kohtalosta ei tietenkään ole vielä tietoa, mutta tällainen huomio kannattaa käydä läpi mielessään vaikkapa seuraavalla kerralla, kun on lyömässä avaruusdollareita Microsoftin tai euroja Sonyn kassaan.
Tuoreimpana lisäsisältöfarssina nähtiin tapaus BioShock 2. Vajaalla viidellä eurolla saikin avaimen, jolla avattiin pelilevyltä sisältöä pelattavaksi. Pelaajat luonnollisesti suuttuivat. 2K Games perusteli linjausta pelaajayhteisön yhtenäisyydellä. Perustelu ei ole täysin vailla pohjaa, sillä esimerkiksi Halo 3:ssa lukuisilla maksullisilla karttapaketeilla on ollut haitallinen vaikutus pelikokemukseen. Osasyynä tähän on hitusen kankea seuranhakujärjestelmä, jonka playlist-rakenne suunnitellaan julkaistujen karttapakettien mukaan. Tiettyyn pelimuotoon ei ole asiaa, jos ei ole käynyt lataamassa tiettyä laajennusta.
Tästä syystä DICE ei haluaisi julkaista maksullisia lisäkarttoja Bad Company 2:n moninpeliin. Kun ottaa huomioon valmiin pelin rajoitetun kenttämäärän, voi tällä kuitenkin olla negatiivinen vaikutus pitkässä juoksussa, jos kartat ehtivät kulahtaa täydellisesti. Far Cry 2:ssa ja osittain Halo 3:ssa tilannetta paikkaavat karttaeditori ja pseudokenttäeditori Forge. Moni julkaisija miettii varmasti tosissaan, halutaanko pelaajille antaa hyvät työkalut luoda ja jakaa vaikkapa moninpelikarttoja, kun käyttäjien luoma sisältö söisi mahdollisesti virallisten laajennusten tuomia voittoja.
Oman mielenkiintoisen vivahteensa lisäsisältösotkuun tuovat saavutukset ja pokaalit. Näillä voidaan houkutella ihmisiä ostamaan luoja tietää millaista tavaraa. Microsoftin nykyinen säädäntö sanelee, että julkaisun jälkeen kolmen kuukauden sisällä saa uusia saavutuksia tarjota 250 gamerscore-pisteen edestä. Sama pätee kahdelle seuraavalle neljännekselle. Yleisenä ohjenuorana taitaa vieläpä olla, että saavutuksien tulee liittyä nimenomaan uuteen sisältöön. Jos siis vaikkapa Call of Dutyyn julkaistaan karttapaketti, sen mukana tulevat saavutukset eivät voisi olla tyyliin ”Saavuta 100. prestige” vaan muotoa ”Tapa viisi pelaajaa sniperilla Overgrownissa”. Aika jänskää.
Sekavan pohdinta-avautumisen jälkeen pyydän ihmisiä kertomaan, missä teidän mielestänne järkevän lisäsisällön raja. Kuten varmaan tuosta äskeisestä sepustuksesta huomattiin, riittää julkaisijoilla ja kehittäjillä pohdittavaa. Vaikka äänestysvaihtoehdot ovatkin yksinkertaisia, näkisin mieluusti kunnon perusteluja ketjuun postattuina.
Mieluummin kääntää katseen jonkun muun tuoreen pelin kimppuun.
