Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Left 4 Dead

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Zuor
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Left 4 Dead

Esim. http://img.photobucket.com/albums/v101/utterlyjp/Left 4 Dead/l4d_airport01_greenhouse0000.jpg näyttää kyllä minun silmissäni itse asiassa törkeän hyvältä. Ei joka pelin tarvitse olla pelkkää bloomia. Ei se tee pelin grafiikoista hyvää tee. Pelihän pyörii vielä Source enginellä, mikä onkin jo melko monta vuotta ollut käytössä.

Korjataanpa hieman: Screenshot on pelin PC-versiosta, joten tuota ei oikein voi verrata tähän 360-versioon. Ja Sourcesta vielä sen verran että pelimoottorin nimihän on pysynyt jo vuosia samana, tämä ei siis tarkoita etteikö moottori olisi vuosien varrella kokenut suuriakin muutoksia sisuksissaan.

Ja mitä grafiikka horoiluun tulee niin välillä on myös hyvä pysähtyä ja miettiä(ihan jokaisen pelin kohdalla) mitä muuta siellä myllyn sisällä tapahtuu? Onko kukaan esimerkiksi kiinnittänyt pikselien nillityksen sijasta huomiota esimerkiksi zombien animointiin? Puhumattakaan siitä fyysikasta millä tovereita saa kuritettua. Valaistus Valven peleissähän on lähes esimerkillistä, kenttä-suunnittelusta puhumattakaan. Niin ja ne zombiet... Mitähän se mahtaa olla, kyllä niitä on parhaimmillaan ruudulla pyörinyt päälle viisikymmentä, paukkujen ja pyssyjen soidessa. Hmm, ja millä hinnalla tämä kaikki? Monen tunnin non-stop Live-väännöt ilman lagia, hidastelua, pop-upia tai yhteys ongelmia. Kyllä itkettää niiden menetettyjen pikselien takia tälläinen lopputulos.. :rolleyes:
 
Vastaus: Left 4 Dead

Lopetetaako tämä grafiikkataistelu tähän kun kerron teille rakkaat lapset että ainaskin omilla öögillani katsottuna 40 tuumasella HD reditöllön välityksellä Lefti on ihan törkeän komea peli. Heittäkää ne pappanne vanhat putkiteeveet huisinkuuseen ni kummasti rupee grafiikat paranemaan.

no eipä tosa kovin kummoset graffat ole ja 42fd pelailen. sinänsä ihan sama graffoille jos peli on hyvä. tässä vaan on yksinpeliksi liian vähän vaihtelua.
 
Vastaus: Left 4 Dead

no eipä tosa kovin kummoset graffat ole ja 42fd pelailen. sinänsä ihan sama graffoille jos peli on hyvä. tässä vaan on yksinpeliksi liian vähän vaihtelua.

Jos et käytä boxia livessä tai tykkää pelata moninpelejä jätä suosiolla tämä tuotos ostamatta.
 
Vastaus: Left 4 Dead

Split Screenin graffa tason laatu muistuttaa N64:n GoldenEyen nelinpelin tasoa :)
Älkää odottako mitään Gearsin split screen laatu tältä.

Tuntui oudolta pelaa tätä boksilla koska pelin mekaniikka ja tuntuma suoraan Kaunterin sorsasta.
Kyllä peli näyttää ihan nätiltä pc:llä 1920x1200 resolla herkkuineen vaikka sorsa-moottori on yhden kahden sukupolven jäljessä muita.
 
Vastaus: Left 4 Dead

Eikös tuo demo ollutkin jo kaikkien ladattavana, mutta se vedettiin pois heti julkaisupäivän jälkeen.


Etsein tänään kyseistä demoa, eikä löytynyt. Ajattelin, että kokeilen sitä boksilla vaikka tietokoneella olen jo demoa koittanut. En tajua miksi se on jo otettu pois kauppapaikalta. Olisi hienoa päästä kokeilemaan jos sitä joskus sattuisi kyseisen pelin ostamaan.:mad:
 
Vastaus: Left 4 Dead

mulla se npc louis ei oo mitenkää tyhmä mutta herran jumala toi npc francis on ihan hlvtin tyhmä ;DD linnottauduttiin dead harvestissa niin se avaa ovet ja tippuu sieltä terassilta niin monta kertaa "kusi"homma :D
 
Vastaus: Left 4 Dead

mulla se npc louis ei oo mitenkää tyhmä mutta herran jumala toi npc francis on ihan hlvtin tyhmä ;DD linnottauduttiin dead harvestissa niin se avaa ovet ja tippuu sieltä terassilta niin monta kertaa "kusi"homma :D

Minulla taas Bill tuntuu olevan boteista se kaikista typerin. Ei auta ylös, jos oma ukko selätetään, räiskii vain vihollisia menemään ja etenee omille teilleen + ammuskelee boomereita silloin kun ne ovat oman ukkoni nenän edessä. Louis käyttäytyy melko välinpitämättömästi kaikissa tilanteissa: liittyy aina viimeisenä horderäiskyttelyyn, eikä ikinä ammu näitä special infectedejä ensin. Zoey on aina ensimmäisenä käymässä peruszombien kimppuun ja käyttää AINA medipackeja pelaajaan, jos on tullut otettua liikaa damagea. Francis taas tuntuu olevan se kaikista järkevin... kunnon kaveri. On aina auttamassa jos on hätä ja osaa taktikoida.
 
Vastaus: Left 4 Dead

Kävipäs eilen yöllä sitten omituisia ja huomasin ensimmäistä kertaa turhautumisen sekä ärtyneisyyden tunnetta peliä kohtaan. En tiedä oliko väsymys vai mikä vialla mutta kävi vaan suunnattomasti suututtamaan versusta pelatessa tuo zombit vs survivalien epätasapainottomuus. Kyse ei siis ole siitä että alkoi kiukuttamaan kun en pärjänny hyvin vaan ihan pienistä yksityiskohdista jotka syö peli-iloa pahasti.

Miksi specialzombeilta on riistetty kokonaan mahdollisuus suorittaa yllätyshyökkäyksiä? Koeta nyt siinä vaania esim. boomerilla "pahaa aavistamattomia" survivaleja kun se *erkele örisee ja pörisee niin että se kuuluu kentän päästä päähän. Ja toinen ärsyttävyys on smoker. Miksei sillä pirulaisella voi liikkua kun olet saanu immisen imaistua hellään syleilyysi? Siinä seisot tyhmänä paikoillasi odottaen että joku tulee päästämään sinusta savut pihalle. Hunter on myös aika onneton tapaus. Siinä sitten väijytään puskassa onnettomia survivaleja ja möristään ja huudetaan niin pirusti ettei vahingossakaan pääse yllättämään ketään. Tankista en halua edes alkaa jauhamaan.. Ja sitten viimeisenä muttei vähäisimpänä ne hemmetin npc:t... lyhyesti: Aaaaaaaaarrrrrggghhhhhh!!!!

Muuten kyllä loistava peli mutta versus meinaa kyllä pikkuhiljaa käydä puuduttamaan. Ja minun mielestäni olisi myös mukava lisä tarinamodeen saada mahdollisuus ottaa specialököt pois kokonaan. Saisi vain räimiä peruszombeloita mielensä mukaan. helppoa? kyllä mutta taatusti hauskaa. Ei mulla muuta. Kiitos!
 
Vastaus: Left 4 Dead

Miksi specialzombeilta on riistetty kokonaan mahdollisuus suorittaa yllätyshyökkäyksiä? Koeta nyt siinä vaania esim. boomerilla "pahaa aavistamattomia" survivaleja kun se *erkele örisee ja pörisee niin että se kuuluu kentän päästä päähän. Ja toinen ärsyttävyys on smoker. Miksei sillä pirulaisella voi liikkua kun olet saanu immisen imaistua hellään syleilyysi? Siinä seisot tyhmänä paikoillasi odottaen että joku tulee päästämään sinusta savut pihalle. Hunter on myös aika onneton tapaus. Siinä sitten väijytään puskassa onnettomia survivaleja ja möristään ja huudetaan niin pirusti ettei vahingossakaan pääse yllättämään ketään. Tankista en halua edes alkaa jauhamaan.. Ja sitten viimeisenä muttei vähäisimpänä ne hemmetin npc:t... lyhyesti: Aaaaaaaaarrrrrggghhhhhh!!!!

Hassua miten pelin viat tulee aina esille kun on jatkuvassa häviö-putkessa :rolleyes:

Se vika on hyvissä pelaajissa eikä rikkinäisessä pelissä. Totta helkutissa se pistää raivoksi jos on non-stop häviö putkessa.. Ja noiden ökkiäisten örvellys on tasapainottamassa peliä selvytyjille, valittaisit ihan samasta asiasta jos sitä ääntelyä ei olisi - kuinka mahdotonta niihin on varautua kun niitä ei kuule. Ja pienenä vinkkinä, toverit ei pahemmin örvellä jos niitä ei liikuta jatkuvasti puskasta toiseen. Stay still and move slowly. NPC:t onkin sitten asia erikseen.. Korvattavissa ihmispelaajilla! Vink vink, finiläiset ;)
 
Vastaus: Left 4 Dead

Hunterilla nyt pystyy olemaan hiljaa paikallaan, kun seisoo normaalisti, eikä kyyristy vaanimaan. Heti kun alkaa "lataamaan" sitä hyppyhyökkäystä, niin alkaa älämölö. Ja jos vihollinen tulee näköalueelle, niin sitten syntyy kiljaisu. Tuossa vaiheessa on enää vaikeaa perääntyä, jos vastassa on tarkkaavaisia pelaajia. Boomerille hyvänä jippona sanoisin, että kannattaa spawnata kentälle mahdollisimman myöhään. Mene valmiiksi jonnekin hyvään paikkaan ja sitten kun vastapuolen pelaajat ovat tarpeeksi lähellä (muttei liian lähellä), niin spawnaa kentälle vasta sitten. Tällöin muilla on vain vähän aikaa reagoida Boomerin ääniin ja pääset yllättämään melko helposti ainakin osan pelaajista.

Ja todellakin noi bottipelaajat pistää välillä ärsyttämään. Yhdessäkin välissä Zoey-botti onnistui ampumaan minut melko erinomaisesta piilosta, jonne ei kyllä normaali ihminen voi mitenkään nähdä. Ja toisella kerralla väijyin Zoeyta tämän vierestä vasemmalta puolen. Botti ei edes kääntynytkään minua päin, mutta onnistui silti jollain ilveellä ampumaan minut, kun tämä ampui hänen näkökulmasta katsottuna suoraan eteenpäin jonnekin aivan muualle. :mad:

Noh, omasta mielestäni eiliset pelit meni hyvin (osanotot toki Kainille, ymmärrän jos ketuttaa). Onnistuin siinä yhdessä erässä jyräämään melkein kaikki vastapuolen pelaajat tankilla siellä ahtaassa mestassa. Olisipa kaatunut vielä se NPC-botti, niin olisin saanut All 4 Dead -achievementin. Punaiselle sain kyllä healthit kaikilta, ei siinä... Lähellä oli.


btw. jos joku ihmettelee, että miksi ammuin siinä yhdessä välissä campaignia JaaW:n kontalleen, niin ohjaimen D-pad kusas. Oli tarkoitus ottaa medipack käteen ja parantaa itseni, mutta D-pad ei valinnutkaan parannusvälineitä, vaikka painoin oikealle, vaan jätti aseen käteeni. Ja koska oma hahmo parannetaan samasta napista kuin mistä ammutaan aseilla, niin vahinkohan siitä syntyi.

EDIT: Niin ja vielä tuosta headset-jutusta. Älkää sen vuoksi meikäläistä "syrjikö". :D Edelleenkin pidän kuulokkeita päässäni pelatessa, joten kuulen kyllä kaikkien puheet kokoajan. Vaikka minulla olisikin headset käytössä, niin tuskin kamalasti siihen puhelisin muutenkaan. Kyllä minunkin kanssa voi taktikoida, tottelen kyllä suurimmalta osin neuvoja, joita minulle annetaan. Jos en jotain hommaa ymmärrä tehdä, niin se johtuu todennäköisesti siitä, etten saa selvää toisen puheesta, enkä näin ollen aina ymmärrä noudattaa käskyjä.
 
Vastaus: Left 4 Dead

Lainaan tässä nyt itseäni. Kyse ei siis ole siitä että alkoi kiukuttamaan kun en pärjänny hyvin vaan ihan pienistä yksityiskohdista jotka syö peli-iloa pahasti.
 
Vastaus: Left 4 Dead

Ja todellakin noi bottipelaajat pistää välillä ärsyttämään. Yhdessäkin välissä Zoey-botti onnistui ampumaan minut melko erinomaisesta piilosta, jonne ei kyllä normaali ihminen voi mitenkään nähdä. Ja toisella kerralla väijyin Zoeyta tämän vierestä vasemmalta puolen. Botti ei edes kääntynytkään minua päin, mutta onnistui silti jollain ilveellä ampumaan minut, kun tämä ampui hänen näkökulmasta katsottuna suoraan eteenpäin jonnekin aivan muualle.

Joo, tämä on se seikka mikä itseäni ärsyttää boteissa eniten. Varma piilopaikka on kuin aavalla seisoisi bottien ollessa kyseessä - se syö kyllä miestä, mutta täydellä kokoonpanolla noistakin päästäisiin eroon.

Noh, omasta mielestäni eiliset pelit meni hyvin (osanotot toki Kainille, ymmärrän jos ketuttaa). Onnistuin siinä yhdessä erässä jyräämään melkein kaikki vastapuolen pelaajat tankilla siellä ahtaassa mestassa. Olisipa kaatunut vielä se NPC-botti, niin olisin saanut All 4 Dead -achievementin. Punaiselle sain kyllä healthit kaikilta, ei siinä... Lähellä oli.

Hyvät pelit olikin kyseessä, vaikka joskus vituttaakin, joka matsista tarttuu mukaan aina jokin mahtava H-Hetki. Pakko kehua juuri tuota mainitsemaasi tankki-matsia. Aikaisemmin kentässä Boomi ja huntteri kämppäsivät ties kuinka kauan yhden pusikon ja kuusen alla. Eikä kukaan näitä huomannut vaikka meikäläiset tarpo siinä sentin päässä usean minuutin ajan. Ja sitten kun ne huomattiin, oli jo liian myöhäistä :D

EDIT: Niin ja vielä tuosta headset-jutusta. Älkää sen vuoksi meikäläistä "syrjikö". :D Edelleenkin pidän kuulokkeita päässäni pelatessa, joten kuulen kyllä kaikkien puheet kokoajan. Vaikka minulla olisikin headset käytössä, niin tuskin kamalasti siihen puhelisin muutenkaan. Kyllä minunkin kanssa voi taktikoida, tottelen kyllä suurimmalta osin neuvoja, joita minulle annetaan. Jos en jotain hommaa ymmärrä tehdä, niin se johtuu todennäköisesti siitä, etten saa selvää toisen puheesta, enkä näin ollen aina ymmärrä noudattaa käskyjä.

Hahahaa, tässä mulla palo käämit ihan totaalisesti suhun siinä Expert Co-Opissa! Kolmas kenttä, olit juuri viskonut sen pipen menemään ja kokeilin saada sut hakemaan sieltä kahvilasta uutta. Kaveri seisoo rekan päällä, minä kiroan mikkiin kun et ymmärrä ohjeita, meikä viiittoo, rämppää taskulamppua, huutaa pelihahmona, ei mitään - kaveri seisoo mitään noteraamatta sen helkutin rekan päällä. Lähinnä se oma toiminta pisti naurattamaan. Eikä mitään syrjintää harrasteta, hyvin teikäläinen pelaa... Aina välillä ;)
 
Vastaus: Left 4 Dead

Hahahaa, tässä mulla palo käämit ihan totaalisesti suhun siinä Expert Co-Opissa! Kolmas kenttä, olit juuri viskonut sen pipen menemään ja kokeilin saada sut hakemaan sieltä kahvilasta uutta. Kaveri seisoo rekan päällä, minä kiroan mikkiin kun et ymmärrä ohjeita, meikä viiittoo, rämppää taskulamppua, huutaa pelihahmona, ei mitään - kaveri seisoo mitään noteraamatta sen helkutin rekan päällä.

:D Joo, yksinkertaisesti en saanut tuosta mikkirätinästä sillä hetkellä selvää, enkä tainnut tietää koko pommin olemassaolosta, niin en kiinnittänyt muiden merkkeihin huomiota. Taisin kuitenkin käydä lopulta hakemassa sen pommin sieltä?

Eikä mitään syrjintää harrasteta, hyvin teikäläinen pelaa... Aina välillä ;)

Olisihan se tylsää, jos aina pelaisi hyvin. Pitää sitä välillä kuseksia. ;)
 
Vastaus: Left 4 Dead

Olisihan se tylsää, jos aina pelaisi hyvin. Pitää sitä välillä kuseksia. ;)

Pelin parhaat kohtaukset tapahtuu usein juuri silloin kun joku tai jokin kusasee. Niin kuin kunnon zombie-leffassa konsanaan - ei niissä koskaan mene mikään putkeen.. Ikinä!
Pelissä on hyvin, hyvin harvinaista saattaa hyvin suunniteltu taktiikka loppuun) ja se on ehdottomasti pelin parasta antia. Elää ja reagoida tiiminä jatkuvasti muuttuvien tilanteiden alla.
 
Vastaus: Left 4 Dead

Heh. Tuli vielä eilisistä peleistä mieleen, kun pariin otteeseen Tank pääsi yllättämään teikäläisiä. Hyvä kun toiset huutaa mikkeihin tyyliin "Hitto! Ei sitä kuullu ollenkaan kun se tuli. Ilmestyi ihan tyhjästä!" ym pikkupaniikkia... mutta pitää pilata iloa sen verran, että kyllä minä ainakin kuulin aina kun Tankki oli lähettyvillä. Ei kannata luottaa siihen Tank-musiikkiin, se tulee vain silloin kun Tank havaitsee/kuulee pelaajan ja lähtee perään (loppufinalessa ja versuksessa se tosin soi aina kun Tank spawnaa jonnekin). Kannattaa kuunnella, jos jostain kuuluu tavallista raskaampaa hengitystä ja pientä örähtelyä, joskus saattaa kuulua askeleita. Silloin tietää, että Tank on lähistöllä ja siihen osaa varautua.
 
Vastaus: Left 4 Dead

Joo siis tankinhan tunnistaa siitä basso-mörinästä minkä kuulee aina aika ajoin kun kaveri on jossain kämppäämässä. Aina ei musiikkia edes kuulu kun se viillettää niskaan. Mutta Expertillä kun viiletettiin ja väänsin kirjaimmellisesti housuun sen tankin takia joka vaan seiso siellä huoneessa - ei oma korva ainakaan saannut mitään varoituksia tästä, siksi varmasti kiljuinkin kuin pikku Kain siihen mikkiin :rolleyes: Se on se ohjaaja joka muuttaa noita tilanteita mielensä mukaan. Oletteko esimerkiksi huomanneet että aina ei No Mercyssä ole sitä rajua vesi sadetta tai ukkosta/salamointia. Blood Harvestissa taas sumun määrä vaihtelee.
 
Ylös Bottom