Itselle eka LiS oli aivan huippu ja sen jatko BtS oli myös todella hyvä mutta LiS 2 taas oli omaan makuun monella tapaa todella heikko ja True Colours vaan ihan kädenlämpöinen eli sillä tämä uusin kyllä kiinnostaa mutta vasta alennuksesta
Itsellekin eka oli aikoinaan parasta mitä voi olla ja before the storm hyvänä kakkosena.
True colorsin kalleimman paketin mukana kuitenkin tuli myös noiden remasterit ja aika oli hieman kullannut muistot sillä pelit oli edelleen ihan hyviä, mutta ääninäyttely ja dialogi jäi selvästi true colorsille. Tarinaltaan ne kyllä oli parempia, mutta silti true colors nousi omalla listalla parhaaksi kun kaikki muu oli niin paljon parempaa.
Tästä uusimmasta katsoin yhden arvostelun ja peli näytti oikein hyvältä, mutta siinäkin mainittiin kuinka se eka peli oli maaginen jne ja mä veikkaan, että aika moni ei ole palannut sen pariin enää uudestaan ja miksi palaisi kun pelin valtti on tarina joka on kerralla nähty.
Samassa arvostelussa myös mainittiin kuinka pieni double exposuren alueena toimiva kampus on kun true colorsissa oli kokonainen kylä.
Juu niin oli, mutta se "kylä" oli lähinnä se yks katu jonka kummallakin puolella oli muutama rakennus joten enköhän mä ole varsin tyytyväinen tämänkin pelin alueeseen sitten kun sen hankin.
Nyt kun tuli hinnoista mainittua niin melkein alkoi naurattaa kun vertailee pleikkarin storessa tämän ja true colorsin paketteja.
True colorsin ultimate maksaa 79.95e ja siinä tulee muutama asu, wavelenghts dlc sekä kahden ekan pelin remasterit eli käytännössä kolme peliä.
Double exposuren kallein versio on 89.95e ja siinä tulee pelin lisäksi....vaatteita.
Sinänsä sama kun fyysisenä tämä tulee ostettua kuten ne muutkin. Paitsi kakkonen jota en kestänyt pelata edes gamepassin kautta kun se oli heti alusta asti täynnä niin kamalaa dialogia, päätöksiä ja hetkeä myöhemmin lähinnä lapsenvahti simulaattori joten sen pelaaminen loppui siihen.