Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Lik-Sang ryhmätilaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kauhu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Noniin, en oikein paljoa ehtinyt viikonloppuna hoidella tuota tilausta, oli hieman kiireitä. Anteeksi vain, etten ehtinyt lähetellä sähköpostia kaikille kiinnostuneille. Laitan tähän hieman lisää tietoja tuosta etenemisestä.

Eli rajataan hieman tuota tilaajien määrää, muuten VISA-tili paukkuu punaiselle. :(
Otan mukaan 6 tilaajaa itseni lisäksi ja mielellään nuo kuusi saisivat olla sellaisia, joiden tilaukseen kuuluu joko tanssimatto tai nuo marakassit. Tämä sen vuoksi, että postikulut nousevat todella isoiksi, eikä näin ollen muiden oikeastaan kannata tilaukseen mukaan tulla, koska jaan nuo postikulut suoraan 7:llä. Tietenkin tilauksessa saa noiden tanssimattojen/marakassien lisäksi olla myös ohjaimia, muistikortteja yms. sälää. Tein pienen testitilauksen ja sen postikuluiksi tuli noin 200EUR, ellen ihan väärin muista. Tilaus
Sisälsi 6kpl tanssimattoja 6kpl marakasseja ja kasa kevyempää tavaraa, joten ihan halvalla noita ei tuolta kyllä saa.

Myöskin sellaista ajattelin, että olisi mukava saada tuo tullin osuus tuosta hinnasta jo etukäteen, vähän niin kuin tilausvahvistukseksi (eriäviä mielipiteitä toki saa esitttää.
Sähköpostia saapi lähetellä viikolla osoitteeseen kauhu666@saunalahti.fi, koska tuota kauhu@netikka.fi:n postia en pysty viikolla lukemaan. :(
 
200 Euroa kuulostaa toimituskuluiksi ihan kivalta ;)

Testasin, mitä toimittaminen (6xCha Cha Amigot ja 6xTanssimatto) täältä maksaisi ja kulut olisivat 19 euroa.

Nämä ovat EU:n alueella, joten ne eivät jää tulliin.

Nämä tulevat Suomeen nopeammin (jos varastossa).

Kokonaishinta voi tulla jopa edullisemmaksi kuin Likiltä.

Täältäkin saa kaikkea pikkukilkettä (muistikortteja, päristimiä,
jne.)

Tässäpä copy&paste tuolta sivulta, kun olin
lisännyt ostoskoriin 6x marakassit ja 6x tanssimaton.

=========
6 1019 Cha Cha Conroller 44,95 EUR (=269,70 EUR)
6 1022 Tanzmatte 29,95 (=EUR 179,70 EUR)

Nachnahmegebühr: 4,00 EUR
Versandkosten: 15,00 EUR

Gesamtsumme: 468,40 EUR - 916,11 DM
=========

Tietääkö joku (=Rainman) onko noita kamoja Normanilla varastossa?

-=Pacdam=-
 
Tässä Lik-Sangin vastaava:

Qty Product Name Price per unit Price
6 DC Cha Cha Amigo (EMS Production) $14.00 $84.00
6 DC Dancing Mat (Topway) $6.50 $39.00

Shipping via UPS: $175.00 (~122.28 GBP)
Fast courier shipping service, usually takes around 1 to 3 days to major destinations.
Shipments can be tracked online. Highly recommended!

Eli tuon verran tulisi tuolta maksamaan pelkästään nuo, tietenkin kannattaa ostaa noita kevyempiä (ohjaimet yms.) tavarat tuohon mukaan, kun ne eivät kovin paljoa tuota postituksen hintaa enää nosta.
 
Elikkä marakassien ja tanssimaton hinnaks tulis about 50$ + verot ja tullit? Jos näin on niin mä oon kyl ihan kybällä messissä :)
 
Minä voisin harkita asiaa, mutta ikävä kyllä minulta löytyy maksukykyä vasta ensi viikon tiistaina... =( Eli mikäli tämä ei rajoita, niin voisin katsoa, onko siellä mitään kiinnostavaa.
 
Eli ilmeisesti niiden, jotka on jo ilmottanu tuolla ekalla sivulla mitä haluaa, pitää pistää lisää mailia?
 
Eli tilauksessa mukana:

Pepto
Darkven
Pacdam
T-Bird
ja Loke (mikäli löytää jotain mielenkiintoista, ja jokin mielenkiinnon kohde on joko tanssimatto, tai marakassit).

Noista ekan sivun ilmoittautuneista ei ole kuulunut enää mitään. :(
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Noista ekan sivun ilmoittautuneista ei ole kuulunut enää mitään. :( [/B]


Kannattaisi varmaan ottaa yhteyttä sähköpostilla? Mielestäni näytti siltä, että joku tilaus on menossa Saksaan ja sen takia Lik Sangilta ei sitten tilattaisikaan tarpeeksi tavaraa? Olen edelleen jokseenkin kiinnostunut yhdestä DC Dreampad-ohjaimesta.
 
Tilailen tuolta muuten aina välillä tavaraa. lan-kwei on tosin nopeampi. Pitääkin tökkiä ihmisiä täällä kimppatilaukseen aina välillä kun tarpeeksi hörhöjä liikenteessä on. Japanistakin tilailen silloin tällöin, lähinnä pelejä.
 
Keiu: Mistä Japanista tilaat pelejä? Minullakin olisi kiinnostusta laittaa tilauksia vetämään.

Sitten threadin aiheeseen: Olen laittanut sekä mailia että privaativiestejä Kauhulle - olen edelleen tilauksessa mukana alkuperäisellä suunnitelmalla (Tanssimatto, Cha Cha Amigot).
Missään vaiheessa en ole tilaustani perunut. Se, että olen välillä laitellut muiden paikkojen hintoja tms. näkösälle ei ole tarkoittanut alkuperäisestä tilauksesta lipsumista. Marakasseja saa (ja pitääkin) olla useammat, ne hajoavat kuitenkin jossain vaiheessa.

Se, miksi nimeäni ei näy yo. listalla, on täysi arvoitus. Joko Kauhun antama mailiosoite on väärä tai viestit muuten vaan kadonneet matkalle. Eli - itse itseäni lainaten (02.04.2002) -


>> Olen mukana 100% varmuudella (jos kauppa toteutuu):
>> 1 x DC Dancing Mat
>> 1 x DC Cha Cha Amigo (marakassi-pari)

-=Pacdam=-
 
Nuo tällä hetkellä tuossa listalla olevat ovat varmistaneet tilauksensa (Pacdam lisätty). Lähetin kyllä kiinnostuneille mailia tuolloin, kun tuo tilaus oli alku vaiheessaan ja tilaus sisälsi joko tanssimaton, tai marakassit. Mailissa kerroin tuosta 30%:n ennakko maksusta ja sen jälkeen ei tainnut olla, kuin yksi yhteyden otto, joten oletin muiden luopuneen tilauksestaan.
jmunkille vielä sen verran, että tuolla aiemmin oli puhetta, että tilaukseen pääsee mukaan vain sellaiset, jotka ottavat jomman kumman tanssimaton, tai marakassit. Tietenkin noitten lisäksi saa ottaa vaikka mitä lisäksi.
 
Kiitos kauheasti, juuri tuo tiedonmurunen auttaakin paikallistamaan eurooppaan myyviä webbikauppoja Japanissa.

Ei tarvitse olla noin tarkka antaessan vinkkejä. Miksi vaivautua vastaamaan, jos heittää mitäänsanomattoman yhden rivin kuitin hieman epäselvään kysymykseen? Kysymykselläni "Mistä Japanista" en tarkoittanut, että tiedossani olisi useampia Japani-nimisiä paikkoja/maita/mantereita, vaan ... u know.

Huvinsa kaikilla.

-=Pacdam=-
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan kauhu
Eli tilauksessa mukana:

Pepto
Darkven
Pacdam
ja Loke (mikäli löytää jotain mielenkiintoista, ja jokin mielenkiinnon kohde on joko tanssimatto, tai marakassit).

Noista ekan sivun ilmoittautuneista ei ole kuulunut enää mitään. :(

Mukana ollaan.
 
En tiedä tarkkaan mikä teillä on tilanne tilauksissa, mutta veroista ei välttämättä tartte murehtia.

Kaverille tuli lik-sangista tavarat eu;n sisäpuolelta. taisi olla Belgia josta postitettiin. ei tarvinnut murehtia yhtään tullista ja alveista.
 
No sittehän joku pistää emailia lik sangille päin ja kysyy tosta, että saisko ne marakassit, tanssimatot ja muut EU:n sisältä.
 
Ylös Bottom