Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Loppuvuoden 2011 pelitarjonta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jryi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Loppuvuoden 2011 pelitarjonta

Hienoa, että vielä tekevät näin rajatulle kohdeyleisölle (=Suomelle) oman Singstarin. Kyllähän Suomihitit-kokoelmakin on ihan hyvin toiminut jopa itselleni, vaikken musiikillisesti kohdeyleisöön kuulukaan. Mutta tuossa on ehdoton joululahja noille musiikillisesti vähemmän kehittyneille yksilöille kotitaloudessa. :)

Kyllä, pienen (Berliinin verran väkeä) kieliryhmän huomioiminen muodossa jos toisessa on aina hatun noston arvoinen suoritus. SingStar on instituutio laulavan pelaajakansan keskuudessa ja ei pelkästään meillä. Saksan Gamescomissa tällä on ollut oma vankkumattoman keskeinen näkyvyys. Täytyy myös muistaa Sonyn rooli levymogulina. Heillä kaikkien kanavien hyödyntäminen tätä henkistä pääomaa jakamaan on tietysti tärkeää ja SingStarilla on siinä oma paikkansa. Väitän tämän olevan juuri sellainen peli, joka liikuttaa laitettakin kaupasta kotiinpäin.

Tauski on perinteisen suomi-iskelmän 2000-luvun versio. Onhan näillä ihan oma viihdearvonsa ja se ei ole laisinkaan huono asia illanviettojen ohjelmanumeroissa :)

Tunnelmia vuoden takaa edellisen suomi-singstarin kohdalla: http://www.konsolifin.net/media/media/2686/SingStar_SuomiHitit_PS3/
 
Vastaus: Loppuvuoden 2011 pelitarjonta

Syyskauden pelitulvasta tulee mieleen kesäleffat, nuo transformersit sun muut jatko-osat, tosin peliteollisuudessa blockbusterit tuppaavat olemaan myös arvostelijoiden suosiossa.

Itsellä Battlefield-hype on jo kiehumispisteessä ja Modern Warfare kiinnostaa vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mielenkiinnolla odottelen myös myyntilukuja ja codista bäfään loikanneiden lopullista lukumäärää.

Mainion Assassins Creed 2:n jälkeen puulta maistunut Brotherhood poisti tehokkaasti lähes kaiken Revelationsiin kohdistuneen kiinnostuksen, joten siihen varatut eurot tulee siirrettyä Skyrim-rahastoon.

Muut pakko-ostokset: Uncharted 3, Arkham City, sekä co-op -pelaajan märät unet Dead Island ja Saints Row 3. PSN-puolella Renegade Ops ja NBA Jam: On Fire Edition kiinnostavat eniten.

Loppuvuosi vaikuttaa siis varsin täyteläiseltä, tarjoten tukun tekosyitä vähentää ulkoilua, kavereiden tapaamista, työntekoa, äidin puheluihin vastaamista ja muuta vastaavaa paskaa.
 
Vastaus: Loppuvuoden 2011 pelitarjonta

Tuodaan nyt Wiin ja DS:n omistajan näkökohtaa tähän keskusteluun.
Wiiltä tosiaan löytyy mukavia aikasyöppöjä, ensin tietenkin jo ilmestynyt Xenoblade Chronicles, joka tullee ostettua, kun koulun on kunnolla saanut käyntiin näiden parin seuraavan viikon aikana.
Tulevista peleistä ehdottomasti odotetuin, etukäteenkin voi jo sanoa että niistä paras ja myös erittäin aikasyöppö on tietenkinThe Legend of Zelda: Skyward Sword. Värikäs pelimaailma on mielestäni selkeästi komein mitä sarjassa on nähty ja tulee lisäämään seikkailemisen taikaa vielä entisestään. Lisäksi kaikki uudet apuvälineet, mitä on nähty hyödyntävät Motion plussaa hienosti ja jos miekkailukin on ennakoiden mukaan mielenkiintoista, hauskaa ja taktista, ei tähän asti tunnu olevan mitään, mitä lisää voisi pyytää. En tyypillisesti ole DAY1 ostaja, mutta harvinaisen nopealla aikataululla tuo tulee varmasti hankittua.

Muita mielenkiintoisia julkaisuaikansa varmistaneita nimikkeitä ovat jo edellä mainitut Rayman Origins ja MotoHeroz, sekä jokainen omalla tavallaan mielenkiintoani herättävät Lego Harry Potter Years 5-7, The adventures of Tintin: Secret of Unicorn ja konseptina jännä Skylanders: Spyro's Adventure.Paljon kavereiden kanssa party pelejä hakkaavana myös spekuloitu Fortune Street] lämmittäisi sydäntä, luulisi sen sopivan erinomaisesti joulumyyntiin, joten eiköhän se pukinkonttiin ilmesty. Ja melkein meinasi unohtua Kirby's Return to Dream Land , joka jouluna voi mahdollisesti korvata sen pukinkontin aukon, jonka Fortune Street voi jättää.

DS:lle ilmestyy myös ainakin Lego Potterista ja Rayman Orginsista omat versionsa, joista jälkimmäinen tullee juuri DS:lle ostettua, jonka lisäksi luvassa on lisää tasoloikkaa Kirby:Mass Attackin muodossa. Näistä varmasti riittää pelattavaa jouloman juna/auto matkoille pohjoiseen ja se itselleni on varsin riittävästi.
3DS:n tulevat pelit Mariosta 3D:nä, paperisena sekä Luigin toinen kummitusseikkailu kiinnostavat myös, mutta eivät kuitenkaan luultavasti riitä syyksi hankki uutta käsikonsolia. Ehkä huhuttu uusi version muuttaa asian.
Muiden konsolien peleistä kiinnostusta herättävät erityisesti ne, joiden porttauksia voineen odottaa WiiU:lle, joka lienee se seuraava konsoli, jonka hankin, kun PS3/Xbox360 en enää tässä vaiheessa aio hankkia. Erityisen maininan ansaitsee Batman: Arkham City, joka vaikuttaa kaikinpuolin loistavalta.
Mielenkiintoista on myös tottakai nähdä, mitä tapahtuu BF3 ja CoD:MW3 valtataistelussa, itse uskon vahvasti BF3 järkyttävän CoD:n valta-asemaa, mutta CoD:n vielä säilyttävän asemansa sinä kokokansan räiskintänä.

All in all, hieno syksy tulossa mahtavalla pelilinjamalla jo ennakkoonkin ajatellen. Ja varmasti syksyyn yksi tai useampikin yllättäjä mahtuu, yksi näistä voisi olla aiemmin jo mainitsemani Tintin seikkailut. Ja ikävä kyllä luultavasti joku peli myös pettää, ennakkoon tuntuu kyllä mahdottomalta sano mikä, toivottavasti ei mikään. Tai no, luultavasti BF3, mutta se voi silti olla 11/10 suoritus, siltä vaan tunnutaan odottavan jotain vieläkin enemmän.
 
Vastaus: Loppuvuoden 2011 pelitarjonta

Itselleni kiinnostavat pelit ovat:

Uncharted 3: Edellinen osa oli täyttä timanttia ja yksi tämän sukupolven parhaimpia pelejä, niin eipä ole ihmekään, että tätä odotan. Trailereita katsellessa meno näyttää tutun samalta, mutta sehän on vain plussaa. Itse tykkäsin paljon kakkososan skripatuista toimintakohtauksista.
Niin ja Nathan Drake on veijarimaisella luonteellaan yksi rakastettavimpia pelihahmoja pitkään aikaan.

Batman: Arkham City: Vähän saman tapaiset perustelut. Arkham Asylum oli vaan helvetin kova peli, joten tältä sopii odottaa paljon. Varsinki pelin Pingviini kiinnostaa paljon, ja haluakin nähdä miten hahmo on tässä pelissä toteutettu.

Sotaräiskintöihin on pienimoinen ähky jo viime aikoina tullut, mutta Battlefield 3 kiinnostaa jonkin verran, joten se tulee kai myös ostettua. Ainakin CoD:in jätän tänä vuonna ihan suosiolla väliin.

Muita semi kiinnostavia pelejä ovat mm. Dead Island, Skyrim ja Gears Of War 3. Eli kyllä loppuvuodeksi pelattavaa saadaan.
 
Vastaus: Loppuvuoden 2011 pelitarjonta

Tosi kiinnostavia pelejä tulee ulos ja ne on pakko saada eikä ole rahaa. Uncharted kolmosen beta oli erittäin hyvä, menee kyllä varmasti ostoon. Tällä hetkellä on ennakkotilattuna Dead island joka tulee viikon päästä ja pääsee mukavasti hakkaa zombei turpaa ja Battlefield 3, petyin hieman mw3:seen nähdessäni multiplayer gameplayn (vaikka en kuitenkaa odottanut suurempia ihmeitä siltä) joka tapauksessa tämän vuoden hankinnat:

Dead Island
Battlefield 3
Uncharted 3
MW3
F1 2011
Skyrim, joka menee kyllä vähän myöhemmäksi.


moimoi rahat :(
 
Vastaus: Loppuvuoden 2011 pelitarjonta

Kyllähän sieltä jonkin verran kiinostavaa pelattavaa on tulossa(ei missään tietyssä järjestyksessä):

Gears of war 3
Edelliset osatkin oli coopina hupia,joten tuskin tämäkään sillä osastolla tulee pettämään. Ellei ole peräti vielä suurempaa hupia 4 pelaajan coopin takia.

Forza Motorsport 4
Autopelien tuleva helmi? Todennäköisesti. Sopivasti autoja(400-500). Grafiikkaakin on T10 pojat saaneet parannettua, ajomallinusta on muutettu. Nyt saa ymmärtääkseni melkein kaikki avustajat pois päältä.

Batman Arkham City
Tästä ei kyllä osaa mitään ihmeelistä sanoa,alkoi kiinostamaan kun muutaman videon siitä näki.

Saint's Row 3
Melkein kuin GTA,mutta hupi kerroin on kympissä! Kaikki vaikuttaa olevan niin överiksi vedettyä tuossa pelissä,että sen on pakko olla hauska.

Siinä muutama kiinostava peli.

FPS-pelit taitaa jäädä tältä vuodelta väliin, on iskenyt lievähkö ähky niihin. :)
 
Vastaus: Loppuvuoden 2011 pelitarjonta

Assassin's Creed Revelations, Batman Arkham City ja Uncharted 3. Battlefield 3 tai MW3 tulee myös ostettua.
 
Ylös Bottom